Miten pyytää apua jos minua ei luokitella "oikeaksi" bulimikoksi? Oletteko te kaikki muut superlaihoja vai onko joukossa läskejä kuten minä. En tarkoita minäkuvaa, vaan ihan painoindeksin mukaista reilua ylipainoa.
Ahmin ollessani yksin kotona päivisin ja oksennan herkut ulos. Leivät ja sellaiset pysyy sisällä. Ja niitä syön paljon. En myöskään jaksa oksentaa kovin perusteellisesti -vihaan oksentamista niin paljon.
Haluaisin kuitenkin päästä ahmimisesta eroon. Ja sitä kautta oksentamisesta.
p.nki
Ahmin ollessani yksin kotona päivisin ja oksennan herkut ulos. Leivät ja sellaiset pysyy sisällä. Ja niitä syön paljon. En myöskään jaksa oksentaa kovin perusteellisesti -vihaan oksentamista niin paljon.
Haluaisin kuitenkin päästä ahmimisesta eroon. Ja sitä kautta oksentamisesta.
p.nki
Vastaukset 10
Vanhimmat
kyllä sinä olet ihan "oikea" bulimikko, terve ihminen ei oksenna ruokiaan.
Toivoisin vähän kattavampaa vastausta. Haluaisin kommentteja avun hakemisesta ja muiden palstalaisten (ylipainoisten) minäkuvasta.
p.nki
Miten nyt osaisin sua auttaa.. Bulimikot voivat olla myös ylipainoisia, yksi kriteerihän on että jos ahmii ja oksentaa kaks kertaa viikossa ni on buliminen. Mä hain siihen ongelmaan aikoinaan apua koulun terveydenhoitajalta, joka sitten ohjasi mut psykologille ja sitten pääsin myös ravitsemusterapeutille. Mitä aiemmin apua hakee, sen helpompi on bulimiasta päästä irti... Mä olin aikoinaan ylipainoinen, mutta tervehdyttyäni olen saavuttanut normaalipainon..Ja onnelline siitä!
paino ei ratkaise sitä, sairastaako sh:ta vai ei. jopa ylipainoinen ihminen saattaa olla aliravittu anorektikko. liian usein luullaan, että täytyy olla anorekstisen laiha, jotta voi saada apua.
oma painoni on bulimiaurani aikana vaihdellut n. 30 kiloa. normaalipainoa, ylipainoa ja alipainoa. paino ei ratkaise. usein bulimiaa on vaikea ulkopuolisen havaita, koska suurin osa bulikoista on normaali tai ylipainoisia.
sinä olet sairas. vakavasti sairas. tarvitset apua. mitä nopeammin sitä saat, sitä paremmat mahdollisuudet sinulla on parantua tästä kamalasta, elämän tuhoavasta sairaudesta. itse sain apua kun kerroin ystävälleni ongelmastani 6 vuoden sairastamisen jälkeen, hän auttoi minut terveydenhoitajan puheille ja sieltä paikkakuntani nuorisopsykiatriselle polille terapiaan, jossa olen käynyt nyt yli 3 vuotta.
nyt kun koulut ovat kiinni, apua kannattaa hakea paikkakuntasi terveydenhuoltolaitoksesta, eli päivystykseen tai soittoa omalääkärille. kerro rohkeasti oireistasi ja siitä että haluaisit apua. kyllä sinut otetaan vakavissaan ja saat varmasti apua. jos olet (muistaakseni) alle 23-vuotias, pääset nuorisopsykiatriselle polille ilmaiseen terapiaan. terapiaa on n. kerran viikossa, paikkakuntasi jonotustilanteesta riippuen. terapiassa sinua ei syyllistetä mistään eikä pakota heti paranemaan. jutellaan mistä kaikki on lähtenyt ja millaisissa tilanteissa oireilua tulee, jotta sitä osaisi ennalta ehkäistä. jutellaan myös vaan ihan että mitä sinulle kuuluu. itse olen kokenut terapian hyvin tärkeänä osana elämää. siellä välitetään aidosti ja halutaan parastasi. oikeastaan on sen ansioita että olen yhä elossa.
jos taas olet yli 23-vuotias pääset aikuisten mielenterveyspuolelle, joka on ymmärtääkseni myös ilmaista. terapian ohella saa myös säännöllisiä lääkäriaikoja, joissa kontrolloidaan nykyinen tilanne, kirjoitetaan uusia reseptejä, jos on lääkitys, jutellaan mahd. ongelmista ja oireista.
apua varmasti saat, jos vaan uskallat pyytää sitä! puhu vaikka jollekin läheisellesi (vanhemmat, kaverit jne...) jotka voivat olla tukenasi avunhakemisessa. muutenkin sh:sta paranimisessa tukiverkoston merkitys on erittäin tärkeä.
itse olen sairastanut 8-9 vuotta. en haluaisi kenellekään sitä, mitä itse olen joutunut kokemaan. olen ollut kaksi vuotta pakkohidossa, sairastunut bulimian takia vakavaan masennukseen, unettomuuteen, ollut psykoosissa, ollut letkuissa, viillellyt raajani pilalle (arvet eivät koskaan katoa...) ollut kolme päivää koneissa teho-osastolla ja taistellut hengestäni. menetin pitkät ja paksut hiukseni, kynteni, kehoni on kuivumistilassa, pyörtyilen, en ole työ- tai koulutuskykyinen (ollut 3 vuoteen...) saan äkillisiä lamaannuttavia kipukohtauksia, pakkoliikunta on pilannut jalkani (rasitusvammat)
olen eristäytynyt, menettänyt kummini, parhaan ystäväni ja vanhempani. kulutan kaiken rahan ruokaan. menetin rakkaan harrastukseni, kilpatanssin, kun en enää pystynyt tanssimaan. sairastan epävakaata persoonallisuutta, ja ahdistushäiriötä.
ja kaiken kiitos bulimian. älä sinä anna itsesi mennä samaan kuntoon! arvosta itseäsi enemmän kuin mitä minä arvostin. kadun nykyään syvästi sitä, että oksensin joskus ensimmäisen kerran. antaisin vaikka molemmat käteni jotta olisin TERVE! mutta minä olen kroonikko. anna itsellesi mahdollisuus parantua. minun on annettu ymmärtää, ettei minulla sitä mahdollisuutta enää ole :`( ja se sattuu. sattuu niin helvetisti. jos joku olisi vain tuolloin kertonut minulle....
mutta onnea sinulle! älä mieti ettet ole tarpeeksi laiha saadaksesi sairaan diagnoosin. ja luultavasti painosikin normalisoituu itsellään kun saat itsesi kuntoon terveellisellä ruokavaliolla (siinä auttaa arvitsemusterapeutti) :D
paljon voimia ja tsemppiä!!!!
Iteskkin kärsinyt syömishäiröistä, muttei sitä otettu tosissaan, kun en laiha, Vaan tosiaan se toinen ääripää! Nytten kyllä, Jumalalle Kiitos, olen päässyt tervehtymään. muo kielettiin laiduttamasta, alettiin punnita etten lihoisikaan. Mutta elämäntapa-muutoksilla, mulla lähtenyt 32kg! Onhan täs vielä parikyt kiloo liikaa, mutta pikkuhiljaa, kuulemma pysyykin paremmin, kun hitaasti putoaa. Mutta mulla tosiaan alko tää laihtuminen Kun:Vähentänyt (ei kokonaan poistanut) Liikun enemmän ja kirjoitan sellaista ruokapäiväkirjaa, hoitajaiin tiivis yhteys. Ja kuulin vasta myöhemmin, että mulla lääke (Lebonex) Joka voi lihottaa. lääkäri ihmetteli ja onniteli siitä. Mä en tosiaan tiennY! Jos oisin, niin oisinkohan tehnny siitä tekosyyn, koko systeemiä. Sitten kerran mulla tuli ongelma-tilanne ja puhisin et nyt kyllä meen ostaa karkkii, niin hoitaja sanoi, etten voi tehdä, kun se on väärä lääke! se jotenkin kantanut muo eteenpäin ;) Kaikkea hyvää & Menestystä!
Vastauksena siulle ekaan viestiin. Itseäni ainakin nää bulimiset kaudet lihottaa ihan järjestään. Itsekään en koskaan haluaisi oksentaa, tai siis että vihaan sitä myös paljon. Usein on vaan vähän pakko. Mutta ei kai tervettä ole sekään että kaikkien herkkujen jälkeen on sellainen painostava tunne että "nyt PITÄISI oksentaa", jollainen on aina silloin kun ei oksenna.
Ymmärtääkseni monilla syömishäiriöisillä esiintyy erilaista oireilua, Sinulla ehkä sitten enemmän bulimista ja BED-tyyppistä? Näin itsellä tällä hetkellä.
Lopuksi tärkein. Älä missään nimessä epäile hakeutua hoitoon! Minä olen ollut normaalipainon molemmissa päissä koko sen ajan kun olen käynyt Lapinlahdessa poliklinikalla ja minut on otettu hyvin vakavasti ja mukavasti vastaan siellä.
Tsemppiä!
Älä ajattele ettet saa hoitoa eikä sinua oteta tosissasi, koska et ole vielä tarpeeksi sairas.
Muuten olet kuollut ennen kuin olet mielestäsi tarpeeksi sairas.
Pakko kertoa että minulle ei käynyt yhtä hyvin kuin muilla viestiisi vastanneilla :( Bulimiani alkuvaiheilla olin lähes ihannemitoissa, olin 170cm ja 60kg. Ahmin ja oksentelin, mutta tavallista ruokaa en oksentanut. Siksi pysyin "hyväkuntoisena". Terapeuttini sanoi minulle päin naamaa: En voi millään uskoa sinun olevan sairas, sillä näen edessäni terveen urheilullisen nuoren naisen! Tuo lausahdus kolkuttelee vieläkin päässäni, enkä ole uskaltanut terapiaan 3 vuoteen...nyt olen lihonnut noista mitoista 15kg :( Terapeutteja on moneen lähtöön, toiset tujottavat vain painokäyrää!
Kyllä olet buliminen. Minä olen 163cm ja 51kg. Painoindeksini on kai 19.6.
Kyllä, bulimia lihottaa sen olen todennut. Olen yrittämässä siitä irti.
Hae apua. Jos eivät suhtaudu sinuun vakavasti, eivät he ole ammattitaitoisia. Esim. terveyskeskuksen omalääkäri voisi kirjoittaa lähetteen eteenpäin.
Bulimia ei ole fyysinen vaan henkinen sairaus, eikä heidän pitäisi sitä fyysiseen olemukseen sekoittaa (ellei siis fyysisiä sairauksia aiheuttanut). Kyllä te tajuatte :-D
Tsemppiä Sinulle !
mitat. Kilo ehkä vähemmän. Mutta aina olen ollut tämän kokoinen (noin yläasteen alusta asti), paitsi silloin kun olin bulimarektikko ja painoin sen 60 kiloa. Ja kun olin anorektinen painoin 57 kiloa. En ollut alipainoinen käyrien mukaan, mutta näytin luurangolta (mulla oli myös siilitukka, joten kerrankin minut ajettiin pois naisten vessasta kun luulivat pojaksi :)) ja kuukautiset oli loppu. Niin ja oli kaikki se pakkoliikuntakin. Mutta diagnostiset kriteerit on ton painon osalta ihan viturallaan, joten en päässyt hoitoon tarpeeksi ajoissa. Jokainen on painon ja rakenteensa kannalta yksilö. Käyrät on yleistämistä ja statistiikkaa, minkä ei pitäisi olla oikean diagnoosin esteenä.