Uutisia

mutta ei oikeastaan mitään uutta.

Viranomaiset ovat onnistuneet jäädyttämään WinCapita-sijoittajien rahoja jo noin 10 miljoonaa euroa.

Määrästä noin neljä miljoonaa on Suomesta löydettyä omaisuutta. Kuusi miljoonaa euroa on jäädytetty ulkomailla, valtaosa lontoolaispankin tililtä. Asiasta kertoi MTV3 verkkosivuillaan keskiviikkona.

Maaliskuussa kadonneen sijoitusklubin jäljiltä on tehty lähes 500 rikosilmoitusta. Poliisi on suorittanut laajoja tiedusteluja pankkeihin ja vakuutusyhtiöihin kadonneiden rahojen paikallistamiseksi.

Useita henkilöitä on vangittu, ja ensimmäiset oikeudenkäynnit alkanevat jo tänä vuonna. Koko vyyhdin purkamiseen kuluu kuitenkin useita vuosia.

WinCapita ehti kerätä lähes sata miljoonaa euroa tuhansilta ihmisiltä. Klubi lupasi rikastumista valuuttakaupalla, mutta katosi internetistä sijoittajien rahat mukanaan.

WinCapitan arvioidaan olevan yksi Suomen taloushistorian suurimpia huijauksia.

http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2008/06/25/wincapita-rahoja-jaadytetty-10-miljoonaa-euroa/200817058/12?rss=4
0230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ösldgösl kirjoitti:

mutta ei oikeastaan mitään uutta.

Viranomaiset ovat onnistuneet jäädyttämään WinCapita-sijoittajien rahoja jo noin 10 miljoonaa euroa.

Määrästä noin neljä miljoonaa on Suomesta löydettyä omaisuutta. Kuusi miljoonaa euroa on jäädytetty ulkomailla, valtaosa lontoolaispankin tililtä. Asiasta kertoi MTV3 verkkosivuillaan keskiviikkona.

Maaliskuussa kadonneen sijoitusklubin jäljiltä on tehty lähes 500 rikosilmoitusta. Poliisi on suorittanut laajoja tiedusteluja pankkeihin ja vakuutusyhtiöihin kadonneiden rahojen paikallistamiseksi.

Useita henkilöitä on vangittu, ja ensimmäiset oikeudenkäynnit alkanevat jo tänä vuonna. Koko vyyhdin purkamiseen kuluu kuitenkin useita vuosia.

WinCapita ehti kerätä lähes sata miljoonaa euroa tuhansilta ihmisiltä. Klubi lupasi rikastumista valuuttakaupalla, mutta katosi internetistä sijoittajien rahat mukanaan.

WinCapitan arvioidaan olevan yksi Suomen taloushistorian suurimpia huijauksia.

http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2008/06/25/wincapita-rahoja-jaadytetty-10-miljoonaa-euroa/200817058/12?rss=4

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu