Hei!
Olen ruoka-aineallergisen pienen lapsen nuorehko äiti ja ensimmäinen vuosi oli siispä melkomoista hulabaloota vauvan itkujen, ihottumien ja pätkittäisten unien syitä pohtiessa. Silloin ymmärsin hyvin, että omat vanhempani eivät osanneet/uskaltaneet paljoakaan auttaa lapseni hoidossa, vaikka mieheni kanssa tunsimmekin usein olomme uupuneiksi ja itse kärsin ajoin masentuneisuudesta/voimattomuudesta osin tilanteesta johtuen.
Nykyään ihmettelen kuitenkin, että olemme edelleen jääneet lähestulkoon kokonaan ilman hoitoapua. Jos sitä joskus erikseen pyytämällä saamme, niin pitää olla joku järjestetty meno tms. jotta koemme sen sopivan vanhemmilleni. Aina jos menemme kylään heille, he eivät lähestulkoon koske/ota kontaktia lapsenlapseensa. Tuntuu kuin heillä olisi niin paljon kaikkea tekemistä, etten edes itse saa koskaan syötyä rauhassa jos lapseni hakee samalla huomiota, ei jaksa istua pöydässä tms. Vaipat vaihdan yksin, samoin pukemiset jne. Parisuhdekin on retuperällä ja saan stressata kenelle lapsen lykkään jos joskus harvoin itselleni tulee pakollisia menoja.
Ymmärrän toki vastuuni ensisijaisena lapseni huoltajana, mutta koen olevani usein väsynyt ja pettynyt, vihainenkin siitä kun huomaan lapseni olevan isovanhemmilleen usein tutuille näytettävä palkintopokaali: minun pitäisi yrittää miellyttää heitä menemällä kaikenmaailman kissanristiäisiin lapseni kanssa vaikka he varmasti huomaavat myös väsymykseni. Tai voihan olla että olen heidän silmissään vain vihainen äiti ja juhlien ilon pilaaja, jos tyttärelläni sattuu olemaan huono päivä. Apu ei ole sallittua meillä päin.
Miten muilla?
Olen ruoka-aineallergisen pienen lapsen nuorehko äiti ja ensimmäinen vuosi oli siispä melkomoista hulabaloota vauvan itkujen, ihottumien ja pätkittäisten unien syitä pohtiessa. Silloin ymmärsin hyvin, että omat vanhempani eivät osanneet/uskaltaneet paljoakaan auttaa lapseni hoidossa, vaikka mieheni kanssa tunsimmekin usein olomme uupuneiksi ja itse kärsin ajoin masentuneisuudesta/voimattomuudesta osin tilanteesta johtuen.
Nykyään ihmettelen kuitenkin, että olemme edelleen jääneet lähestulkoon kokonaan ilman hoitoapua. Jos sitä joskus erikseen pyytämällä saamme, niin pitää olla joku järjestetty meno tms. jotta koemme sen sopivan vanhemmilleni. Aina jos menemme kylään heille, he eivät lähestulkoon koske/ota kontaktia lapsenlapseensa. Tuntuu kuin heillä olisi niin paljon kaikkea tekemistä, etten edes itse saa koskaan syötyä rauhassa jos lapseni hakee samalla huomiota, ei jaksa istua pöydässä tms. Vaipat vaihdan yksin, samoin pukemiset jne. Parisuhdekin on retuperällä ja saan stressata kenelle lapsen lykkään jos joskus harvoin itselleni tulee pakollisia menoja.
Ymmärrän toki vastuuni ensisijaisena lapseni huoltajana, mutta koen olevani usein väsynyt ja pettynyt, vihainenkin siitä kun huomaan lapseni olevan isovanhemmilleen usein tutuille näytettävä palkintopokaali: minun pitäisi yrittää miellyttää heitä menemällä kaikenmaailman kissanristiäisiin lapseni kanssa vaikka he varmasti huomaavat myös väsymykseni. Tai voihan olla että olen heidän silmissään vain vihainen äiti ja juhlien ilon pilaaja, jos tyttärelläni sattuu olemaan huono päivä. Apu ei ole sallittua meillä päin.
Miten muilla?
Vastaukset 49
Vanhimmat
meillä lähestulkoon samankaltainen tilanne. Ei apua ole tullut kun tarvitaan. Hoetaan, että kyllä hoidan vaikkapa koko päivän ja autan. Kun sitten hoidetaan palkintopokaali -menetelmällä yli kolme tuntia tulee soitto tyyliin koska tulet ym. Eniten rassaa juuri se kun sitä apua tarvitsisi ei sitä tule. Nyt olenkin harkinut vähentäväni näitä esittely -tapaamisia ja siirtyväni ihan maksullisen hoitoavun puoleen. Onni minulla etten vielä ole masentunut ja jollain tasolla jaksan. Meilläkin tilanne sellainen että toinen töissä ja kaikki isovanhemmat eivät ole elossa..turha kyllä kerjätä täältäpäin apua kun vanhuus koittaa. Tämä ei ole katkeruutta vaan etäisyyttä ja läheisyyden ja perhekeskeisyyden puutteesta johtuvaa. Ihmettelen myös miten nämä mummot ja vaarit kuluttavat aikaansa sillä luulisi sitä olevan ja myös luulisi heidän kaipaavan vanhuuden koittaessa lämpimiä ja läheisiä suhteita lapsiinsa ja lapsenlapsiinsa??
Monelle isovanhemmalle pienen lapen hoitaminen on jo liian iso pala. Jos mummu soitta jo muutaman tunnin päästä hakemaan lasta voi asiasta vetää vain sen johtopäätöksen, että lapsen kaitseminen on mummulle liian raskasta.
Tästä raskaudesta ja vanhuuden vaivoista johtuen monelle isovanhemmalle riittävät mieluusti mukavan lyhyet käynnit, joissa ongelmat ja känkkäränkät eivät vielä ehdi tulla esille.
Ennen lapsia hankkivat myös ne jotka tänä päivänä jäisivät vapaehtoisesti lapsettomiksi. Lasten hankinta nyt vaan oli tapana. Ette voi kuvitella tälläisen ihmisen erityisesti riemastuvan lastenlasten hoidosta.
Muistattehan, ettei isovanhemmilla ole mitään velvollisuuksia lasten lapsia kohtaan! Lapsella on silti oikeus siihen, ettei äiti torpedoi suhdetta isovanhempaan ilman todella hyvää syytä. Isovanhemman väsyminen ei ole hyvä syy.
Kantakaa vastuunne ja hankkikaa maksullista hoitoapua ennen kuin menette itse liian huonoon kuntoon!
Isovanhempia vartenko te teette niitä lapsia?
Tämä on nähty niiiin monessa perheessä, lapset vaan lykätään mummolle ja jos mummi ei jostain syystä voi ottaa/jaksa, niin sitten otetaan herneet nenään.
Tehkää vaan ittellenne niitä kersoja, ei mummut ole velvollisia niitä hoitamaan, he ovat jo sen ajan ylittäneet, kun ovat omansa saaneet "aikuisiksi".
Huomioikaa, että viiskyt ei ole sama kun kakskyt.
Siispä miettikää jo siinä vaiheessa kun suunnittelette vauvaa, kuka sen hoitaa?!?
No, kyllähän sitä nyt JOSKUS voi mummokin hoitaa vaik ei velvollisuutta olekaan. Ei pitäisi olla liikaa vaadittu.Kyllä itse ainakin auttaisin omaa lastani, jos näkisin, että on väsynyt.
No en itse koe kyllä hommanneeni lasta maailmaan lykätäkseni häntä isovanhemmille jatkuvasti, hyvä jos kerran pari kuussa ovat tunnin hoitaneet ja sekin on ollut ruinaamisen takana :/.
Alkuaikana petyin läheisiini, koska meidän tyttäremme esimerkiksi saattoi valvoa 12-13 tunnin pätkän mennen aamuviideltä nukkumaan useita öitä peräkkäin. Siinä olimme kyllä mieheni kanssa niin väsyneitä, että en ymmärrä miten edes jaksoimme. Kukaan sukulaisistamme ei hoitanut vauvaa ensimmäisen vuoden aikana. Itse moisen kokeneena voisin kyllä ottaa kaverieni/tuttujeni pieniä lapsia hoitoon enkä vain voivottelisi vierestä.
Hauskimmat tapaukset omien vanhempieni palkintopokaali-ajattelussa olivat kun meidän piti rankan yön jälkeen raahautua yhtäkkiä vanhemmilleni näyttämään vauvaa koska äitini ilmoittamatta meille näin lupasi. Toisella kerralla olimme veljeni valmistujaisissa. Tyttäreni oksenteli vaatteensa täyteen ruokamössöä koska allergiat vaivasivat. Äitini oli etukäteen ilmoittanut, että jos tulemme niin kyllä hän auttaa vauvan kanssa. No eipä auttanut ei. Lapsemme nukkui vartin pätkän, heräsi ja huusi. Sanoin ystävällisesti sukulaisilleni meidän lähtevän koska olimme jo ruokailleetkin. Eipä tämäkään käynyt vanhemmilleni, koska olimme samalla autolla liikenteessä. Sain siinä keskustella taas pari valaistua sanaa äitini kanssa, että pääsimme lopulta lähtemään.
Usein pidänkin sitten taukoa tapaamisissa jos koen että isovanhemmat vain puuhaavat omiaan jne. meidän vieraillessamme tai eivät tarjoudu lähestulkoon ikinä hoitamaan edes hetkeä lastamme. Tunteehan sitä ainakin hoitaneensa oman lapsensa jos ei muuta. Vaikkakin ikävä puoli on se, että lapseni ei tule ehkä luottamaan vieraisiin ihmisiin niin helposti koska on kokenut kaiken vain äitiinsä/isäänsä turvaten.
Kauheata syyttelyä, et kunnioita omia vanhempiasi.
Ei ole vanhempiesi syy, että lapsesi ei nukkunut. Eikä allergiatkaan ole vanhempiesi syytä. Saan sinusta lapsellisen vaikutelman.
Kyllä nuo on aivan järjestelyistä kiinni, jos unettomuudesta olet kärsinyt.
Olet ollut jossain ihme kierteessä ja vauvasi on aistinut hermostuneisuutesi ja syytöksesi.
Aivan niin!
Vauvat aistivat paljon. Heti kun lakkaat syyllistämästä toisia ja hyväksyt vauvasi sellaisena kuin se on, se rauhoittuu.
Mene neuvolaan ja puhu ongelmistasi, puhu miehesi kanssa suoraan, puhu jopa vauvallesi ja kerro sille, että se on aivan ihana, eikä sinua rasita hänen hoitonsa yhtään.
Itselläni on neljä lasta. Yhdet kaksoset ja kaksi vanhempaa.
En odota omilta vanhemmilta enempää kuin ovat valmiit antamaan.
Kun on itse tyytyväinen, niin lapsetkaan eivät ole riesa.
kaikkien pitäisi olla samanlaisia kuin sinä?
Ja joka ei ole on huonompi äiti?
Tunnetko itsesi huonommaksi äidiksi?
Kyllä tuo kirjoittaja puhui ihan asiaa. Ei hän sanonut, että jos tekee eri lailla kuin hän, on huonompi äiti. Huono äiti ei ajattele lastensa etua. Jos tartut tähän ja kysyt: "Minäkö en ajattele lasteni etua?", pidät alitajuisesti itseäsi huonona äitinä. Ja jos äiti ei pidä itseään hyvänä äitinä, eivät lapsetkaan voi hyvin. Tyytyväinen äiti = tyytyväiset lapset. Näin meillä(kin).
sillä suurin osahan meistä pienten lasten isovanhemmista on vielä työikäisiä. Meillä on työmme hoidettavana ja lisäksi saattaa olla vielä itsellämmekin lapsia kotona. Oma kuopukseni on onneksi jo 12-vuotias, mutta tiedän sellaisiakin isoäitejä, jotka ovat itse pienten lasten äitejä.
Periaate on se, että jokainen hoitaa itse omat lapsensa. Lapset ovat vain vähän aikaa pieniä. Aika aikaa kutakin. Onneksi tyttäreni ovat pärjänneet hyvin lastensa kanssa ja voin silloin tällöin antaa heille lastenhoitoapua.
Kerrot:
"Parisuhde retuperällä ja saan stressata kenelle lapsen lykkään."
Syytät vanhempiasi siitä, että he suhtautuvat lapseen kuin palkintopokaaliin.
Syytät, että he pyytävät sinua "kaikenlaisiin" juhliin.
Syytät, että vanhempasi eivät ole huomioineet miehesi ja sinun väsymystäsi lapsenhoidossa.
Syytät, että sinulla pitää olla selitetty ja järjellinen meno, jotta vanhempasi hoitavat lasta.
Syytät, että vanhemmillasi on kaikkea tekemistä, kun menette kyläilemään. (=kahvikeitto, ruoan valmistaminen?)
Syytät, etteivät vanhempasi "lähestulkoon" koske lapseesi, eivätkä kommunikoi vuoden kieppeillä olevan lapsen kanssa riittävästi.
Syytät, että joudut vaihtamaan vaipat yksin, pukemaan lapsen yksin.
Syytät, että lapsesi kaipaa huomiota, silloin kun syöt.
Päättelet väsymyksesi olevan epävarmojen vanhempiesi syytä.
-No ei se ihan niin ole!
Ennen aikaan (osin 50 ja 60 luvullakin)
kun naisilla oli suuri lapsilauma ympärillään ja
samalla navettatyöt lehmineen hoidettavana,
kun ei ollut vaippoja,
ei automaattisia pesukoneita,
ei astianpesukoneita,
ei mikroja,
tuskin sähköliettä,
vesi piti kantaa sisään ja ulos,
ei imuria,
ei kahvinkeitintä,
ei Pilttiruokia,
ei äitiyslomia,
ei kodinhoitotukia,
ei marketteja,
ei autoja,
talot lämmitettiin puilla,
lääkärit taipaleiden takana, samoin neuvolat...
elämme näihin naisraatajiin verrattuna, ei vaan KÖLLÖTTELEMME ylellisyydessä,
emmekä osaa nauttia itsestäänselvistä mukavuuksista.
Olemme kuninkaallisia tavarataivaassa ja ruokaa on, joka on helppo laittaa. Ei tarvitse mennä kanaa itse tappamaan.
Kun tämän hoksaa, ei lapsen aiheuttama vaiva tunnu äärimmäisen uuvuttamalta.
Toinen seikka eritoten äiti 12/06:lle osoitettu.
Kyse on kaiketi parisuhteesi ongelmasta, eikä isovanhemmista?
Teitähän on kaksi aikuista perheessä ja yksi lapsi?
Ettekö pysty vuorottelemaan hoitamisessa?
Eikö tämä ole sinun ja miehesi välinen järjestelykysymys?
Ja millainen on sinun fyysinen kuntosi? Kun on kuntoiltu riittävästi, syöty terveellisesti, liikuttu ja ulkoiltu, kestää stressiä paremmin.
Joskus tuntuu siltä että nyky äideillä on ihan liikaakin aikaa pohdiskella sitä omaa olemistaan ja kuullostella niitä omia vaivojaan.
Ja se unen puutekin saattaa johtua siitä, ettei sitä vähääkään aikaa kun vauva nukkuu malteta itsekin nukkua ja levätä vaan virutaan netissä tai tv-n äärellä.
Ei niillä entisaikojen äideilläkään ollut mahdollisuutta hoidattaa vauvojaan muilla, vasussa mukana ne kulki niin navetassa kuin peltotöissäkin.
Mielestäni on aika turhaa verrata tämän päivän naisen elämää 50- ja 60- luvun naisiin.
Ensinnäkin se "navettatyöt" jossa lapsi oli näillä "naisraatajilla" mukana, sisälsi tuolloin 2-4 lehmän ruokkimisen. Imuria ei heillä ollut mutta eipä ollut tuona aikana pahemmin tapana imuroidakaan.
Vesi piti kantaa usein taloon, mutta keskikokoisessa maalaistalossakin oli tuohon aikaan keskimäärin n. 1-2 kotiapulaista/ talous perheyhteisöt olivat suuria, niissä oli useita aikuisia sisaruksia ja veljiä varsinaisen isäntäväen seurana/apuna.
En halua tällä kommentillani vähätellä tuon ajan naisten työtaakkaa, mutta haluan tuoda sen esiin että on aivan turhuus verrata heitä tämän päivän äiteihin.
Tämän päivän äideillä on varmasti taakkaa ihan siinä missä myös 50- ja 60-lukujen äideillä. Se on vain erilaista. Sen tietää varmasti jokainen äiti, joka on tasapainoillut esim. työelämän ja lapsen hoidon välillä. Tämän päivän taakka vain on enempi henkisellä puolella kuin tuo "raatajanaisten" taakka.
Tänä päivänä ei myöskään ole äideillä ympärillään sellaista sukujen turvaa, kuin noilla 50- ja 60- luvun naisilla.
Vai kuvitteletko tosiaan että tuolloin oikeasti joku nainen haki yksin kaivolta veden, pesi avannossa koko perheen vaatteet, lämmitti talon puilla, hoiti navettatyöt, lakaisi luudalla lattian, nukutti, syötti, imetti, kuivitti lapsen jne.jne.
Varmasti teki paljon, mutta varmasti oli paljon myös auttavia käsiä hänellä.
Sitähän alkup. kirjoittakin perää. Hän kaipaisi myös niitä auttavia käsiä ja sitä sosiaalista verkostoa, joka luo turvaa ja läheisyyttä. Sitä tunnetta, jossa äidin on hyvä olla äiti, lapsen on hyvä olla lapsi ja perheen on hyvä olla perhe.
Näköjään sitä vain ei saa tänä päivänä enää edes kaivata. Vastauksena tulee roppakaupalla vastauksia, joissa kommentoidaan että hoitakaa itse lapsenne.
- Tosi surullista -
Mummoni jaksaa vieläkin ihastella, kuinka se on nykyaikana helppoa ja siunattua, kun on sähköt ja vesikin tulee sisälle. Hän kertoi aikoinaan työläistä maitopullon lämmittelyistä (imetys ei sujunut) vauvoille, kun keskellä yötä piti alkaa tekemään hellaan tuli, että sai pullon lämpimäksi. Siinä oli valvonut sekä navettaa hoitava mummo että savottatöissä kulkenut pappa. Kyllä se on tosiaan meillä nykyäideillä helppoa. Lastenhoito on lähinnä järjestelykysymys ja kaikkea saa, mitä tarvitsee.
Ne navettatyötkö sisälsivät lehmien ruokinnan? Entäs lypsäminen, kuivikkeitten vaihto, lannanluonti? Eikä silloin ollut rehuja ja valmiita annostelusysteemejä, jotka napin painalluksella lorauttavat Mansikin eteen riittävästi ruokaa. Ei, pimeässä navetassa se piti touhuilla, kylmillä lattioilla, lapioida lantaa ja kantaa heinää.
Keskikokoisissa VARAKKAISSA taloissa saattoikin olla apulaisia, mutta köyhillä pienviljelijöillä, jotka pitivät navettaa, kanoja ym. lähinnä omiksi tarpeiksi, ei ollut varaa piikoihin. Toki kun taloon tuli vauva, silloin apua saattoi saadakin. Muttei suinkaan kuukausikaupalla. Suuri perheyhteisöhän koostui toki lapsista ja ehkä isovanhemmista, jotka pystyivät katsomaan lasten perään, jos ehtivät. Isommat lapsethan kävivät koulua ja kouluiän ohittaneet perustivat omat perheet tai lähtivät töihin. Ei silloin 18-vuotiaat pojat olleet kotona seurana, vaan vähintäänkin tekivät talon töitä tai menivät muualle töihin.
Tämän päivän taakka on tosiaan enemmän henkistä. Ennen ei varmaankaan ollut aikaakaan miettiä, miten parisuhde sujuukaan tai mitähän se miehen sisko meinasi kun sanoi niin ja näin...
Kirjoitit:
"Vai kuvitteletko tosiaan että tuolloin oikeasti joku nainen haki yksin kaivolta veden, pesi avannossa koko perheen vaatteet, lämmitti talon puilla, hoiti navettatyöt, lakaisi luudalla lattian, nukutti, syötti, imetti, kuivitti lapsen jne.jne. Varmasti teki paljon, mutta varmasti oli paljon myös auttavia käsiä hänellä."
---- Mummoni teki tuon kaiken ja paljon muuta, kun oli myös kanoja ja lampaita. Auttavat kädet olivat max 12-vuotiaita lapsia, hekään eivät kokopäiväisesti paikalla kouluvuotena ja kesällä oli toki perunankylvö, heinätyöt ym.
Nykyään ei ole tuota sukujen turvaa kaikilla ympärillään, mutta tarvitaanko sitä? Hoitajan saa maksettunakin, jos tarvitsee.
Minusta isovanhempien tehtävä ei nykymaailmassa enää ole perheen arkipäivän läpi luotsaaminen lapsia hoitaen ja ruokaa laittaen tai siivoten, vaan isovanhemmat voivat tosiaan olla vaan lapsen kavereita. Kyllä lapset pitää pystyä itsekin hoitamaan, isovanhempien seura on ylimääräistä herkkua. Itse ainakin mielelläni syötän ja nukutan lapset, vaihdan kuiviin jne. ja annan mummon paapoa ja papan kanniskella ja esitellä lapsenlastaan muillekin.
Ehkä nykyajan äitien ongelma on myös liika täydellisyyteen pyrkiminen, on joku ihanne, johon pitäisi päästä, mietitään sitä äitiyttä ja "olenko hyvä äiti". On käsityksiä, miten pitäisi lasta hoitaa oikeaoppisesti ja miten parisuhdetta pitäisi hoitaa ja ottaa yhteistä aikaa puolison kanssa jne jne. Vähän tähän liittyen mummoni aikoinaan sanoi minulle, kun esikoinen oli syntynyt, että nyt teillä onkin semmoinen jakso elämässä, että lapset on tärkeimmät ja se puoliso jää taka-alalle, mutta odottakaapa kun lapset kasvavat niin kyllä se rakkaus sieltä taas tulee takaisin ja on taas aikaa enemmän puolisollekin. Sellaistahan se vanhemmuus on, yhteistä vastuuta ja lapsista huolehtimista. Jos kumpikin on sitoutunut perheeseen, niin kaikki menee hyvin.
Sinäpä muutat historian kulun vähän niiko Neuvostoliitto mieleiseksesi.
"Imuria ei heillä ollut mutta eipä ollut tuona aikana pahemmin tapana imuroidakaan." Ei ollut imuria ei vaan kataja luuta riepu ja hiekkaa vesiämpäri, maalaamattomat puulattiat kun ei muuten puhdistuneet.
"Vesi piti kantaa usein taloon, mutta keskikokoisessa maalaistalossakin oli tuohon aikaan keskimäärin n. 1-2 kotiapulaista/ talous perheyhteisöt olivat suuria, niissä oli useita aikuisia sisaruksia ja veljiä varsinaisen isäntäväen seurana/apuna."
Tämä aika kuului aikaan ennen teollistumista ts. ennen sotia ja silloinkin vain tosi isoilla talonpoikais taloilla oli varaa palvelijoihin, ei todellakaan tavallisella torpparilla tai maattomalla.
"Vai kuvitteletko tosiaan että tuolloin oikeasti joku nainen haki yksin kaivolta veden, pesi avannossa koko perheen vaatteet, lämmitti talon puilla, hoiti navettatyöt, lakaisi luudalla lattian, nukutti, syötti, imetti, kuivitti lapsen jne.jne.
Varmasti teki paljon, mutta varmasti oli paljon myös auttavia käsiä hänellä."
Ei tarvitse kuvitella tuo kaikki on ollut monen tavallisen naisen arkipäivää ja tasan ilman niitä auttavia käsiä, mm. oma isoäitini joutui elämään juuri noin isoisäni kuoltua.
On se niin vaikeeta kaikkien mukavuuksien keskellä sen yhden lapsen hoito ettei tosikaan... hohhoijaa. Olispa toimiva aikakone jolla nää turhan valittajat voisi siirtää 100v taaksepäin näkemään mitä on kun elämä on oikeasti raskasta.
Juurikin näin, 50-60-luvuillahan lapsia kasvattivat sodista joten kuten selvinneet vanhemmat - sotakin muuten vaikutti jokaiseen rintamalla olleeseen mieheen ja naiseen... Miten lie nykyvanhemmat olisivat pärjänneet samassa henkisessä tilassa? Vaan sota-aika varmasti panikin ajattelemaan asioita oikeissa mittasuhteissa, turhista ei valitettu. Joo ei todellakaan ollut niissä pienissä rintamamiestaloissa kotiapulaisia, ja nuoret naiset/miehet lähtivät kaupunkeihin töihin, kun olo maaseudulla kävi riittävän kurjaksi. Eikä siellä kaupungissakaan työläisillä helppoa ollut, vaikka sähköt saattoi ollakin ja vesi tuli kotiin kantamatta, parhaassa tapauksessa.
Ei todellakaan voi oikein verrata yhden lapsen raskasta hoitoa siihen vähintäänkin 5-päisen lapsikatraan hoitoon, ja siihen vielä yhdistettynä navetat, lampolat ja kanalat. Työttömyyskorvauksiakaan ei saanut eikä mitään tukia, oli vaan tehtävä työtä että selvisi!
Syyllistää kyllä osaat.
Itse näkisin ap:n varsin väsyneenä ja uupuneena ihmisenä, joka haluaa apua. Silloin (väsyneenä) alkaa kiinnittää huomiota esim. siihen, ettei mummo auta edes vaipanvaihdossa.Ei paljon tuossa tilanteessa lohduta vertailu esimummoihin.
Saisitko ap apua esim. kunnan perhetyöstä, Mll:ltä tms.?
Hei, toi on hyvä. Nykyisin on ne pelkokertoimet, tositeeveet ja kaikenlaiset seikkailujen leikit in. Nuoret aikuiset leikkivät kuin pikkupojat aikoinaa, robinsoegrisea ja tartzania.
Tuosta tulisikin hyvä liikeidea. Nykynaiset saisivat lavastetut puitteet ja mennä kuukaudeksi sinne sadan vuoden taakse. Siis sellainen selviytymis leikki tai elämysmatka. Ne raukat kun maksaisivatkin siitä, että saisivat kokea sellaisen ihanuuden. Sit me katsojat äänestettäisiin ja pisteytettäisin ja ajettaisiin niitä yhä kovempiin koitoksiin. Ainoa paha vika, että sosiaaliviranomaiset ei antaisi niitä lapsia sinne viedä... Ja mitäpä se sitten pelkkää leikkimistä, vaan... Rahaa vois joku saada tyhmien kustannuksella ideasta kuitenkin.
Ai entisajan pienviljelytiluksilla kotiapulaisia?
Ja 2-4 lehmän "ruokkiminen". Niin että kivaa ruokkimista vain, heinätuppua suukin eteen ja korvan taustan rapsutusta.
Vielä 60-luvulla isotätini kantoi YKSIN vedet sisälle pirttiin lapsilaumalleen eli 5 lasta. Ei ollut piikaa varaa pitää.
Näitä emäntiä oli kuule Suomessa vielä paljon.
Kaiken kunnian annan suomalaisille entisajan naisille, he OLIVAT raatajia, ja valittaminen olisi ollut heille häpeä.
Perheyhteisöön kuului yleensä työssään kulunut vanha mummu, josta jonkin verran apua, mutta kyllä se nuorempi nainen rankimman osan vei.
Siihen aikaan yleensä kuului asiaan vanhempien kunnioitus, niin ettei miniälle olisi tullut vanhan emännän komentelu mieleenkään. Jos sellainen sattui olemaan.
Ja suvun "avusta", jos tila oli niin iso, että siinä sedät ja tädit elelivät, niin nuori miniä oli hierarkiassa ALIN.
Häntä ei todellakaan passattu. Joten se siitä avusta.
Suoraan sanottuna aika hupaisaa lukea näitä vastauksia, mitä edellinen kirjoitukseni sai aikaan: Kauhea ryöppy kirjoituksia siitä että kuinka kauhean rankkaa se elämä silloin aikanaan oli.
Tässä teille nyt vielä rautalanka:
Kuten jo aiemmin kirjoitin, en halunnut vähätellä 50- ja 60- lukujen äitien työtaakkaa. Mielipiteeni oli, että 50- lukua ja 2000 lukua on aivan turha verrata, koska ajat ovat niin totaalisen erilaiset.
Toisaalta varmasti kaikkien näkemyksen mukaan parasta olisi, jos lapsella olisi mahd. hyvät kasvuolosuhteet. Alkuperäisen kirjoittajan mukaan tilannetta tukisi se että tukea tulisi myös isovanhemmilta. Hänellä on siihen näkemykseensä oikeus.
Useat kuitenkin kokevat että tuollaiseen katsantoon ei ole edes oikeutta vaan yksin on selvittävä vaikka olisi kuinka rankkaa. Toki minustakin lähtökohta on aina se että vanhemmat hoitavat itse lapsensa, mutta kuten elämässä yleensäkin joskus tulee tilanteita jolloin toisiakin ihmisiä tarvitaa. Olipa sitten lapsia tai ei.
Mielestäni on aivan outoa tämä että sen sijaan että hyväksyttäisi se että ihmiset tarvitsevat toisiaan ja turvaa toisiltaan, aletaan luettelemaan kellä on ollut rankinta.
Mikä idea siinä oikein on ? Onko se oma lasten hoito ollut niin katkeroittavaa, että vahinkoa pitää nyt kierrättää ?
Itse en koe näin, vaan aion varmasti osallistua lasteni lasten elämään aikanaan, koska uskon sen olevan itsellenikin antoisaa. Samasta syystä kuin omien lastenikin kasvatus - jotka olen muuten kasvattanut täysin ilman isovanhempien apua (jos se jotakin kiinnostaa).
köllöttelyä 50- lukuun verrattuna, niin kyllä on isovanhempienkin.
50- luvun isovanhemmat oli kans siellä pimeessä navetassa lehmiä hoitamassa ja kaivolta vettä kantamassa niin kauan kun vaan kykenivät.
Vaan eipä ole tämän päivän isovanhemmat.
Tällä viikolla julkaistiin tutkimus, jossa eläkeläisten keskuudessa alkoholin käyttö on lisääntynyt suuressa määrin. He ovat etelänmatkojen suurin kohderyhmä jne. jne.
- No, tokihan heillä on siihen OIKEUS ! He ovat työelämänsä tehneet ja lapsensa hoitaneet, joten heillä on eläkkeellä ollessaan vain tällaisia oikeuksia nauttia.
Mutta eikö jokainen ihminen ymmärrä että jos oma elämä on tiukilla ja läheinen porskuttaa sata lasissa elämästään nauttien niin jossain kohti tulee mieleen asiasta vähän kommentoida. Tai edes kysyä suomi24:n sivulla anonyymisti, että miten muut tämän asian kokevat.
No, vastauksena saa tietysti haukut että kehtaatkin valittaa :)...
Niin joo, pitäisi kai ymmärtää väsynyttä äitiparkaa... joka kiukkuaa kun mummo ei hoida riittävästi.
Sain kyllä sen käsityksen, että mummo on hoitanut. Äitihän oli närkästynyt siitä, kun mummolle pitää tehdä selvitys, miksi tarvitsee lapsen hoitoa.
Tuntui vaan niin rankalta isovanhemman syyllistämiseltä, ikään kuin mummon vastuulla olisi koko soppa allergioineen, oksentelemisineen ym.
Jotenkin tajuaisin, jos olisi edes yh-äidistä kyse, mutta kun ei. Taloudessa on 2 aikuista ja yksi lapsi!
Ja ollaan niin umpipuhki. Joku siinä huushollissa mättää ja tosi pahasti!
Joko kyse on lapsellisuudesta tai sitten käytännön avuttomuudesta: peukalo keskellä kämmentä tyyliin.
Elämässä nyt on KAIKILLA vaivaa ja vaivanäköä, työtä ja hankaluutta. Niistä vaan pitää selvitä. Arvaas miksi?
Siksi koska ei se mummikaan tai muu sukulainen pääse yhtään helpommalla. Mummolla on ikää ja omat työt.
Juolahtiko alkup. ollenkaan, että HÄN voisi auttaa MUMMOA! Ei, ei vaan itselle pitää saada avut ja sitten on kiukut, kun ei muka riittävästi saa.
Sisu kasvaa kun ei turhista valita, vaan katselee hiukan muittenkin silmin juttuja. Ja tulee TOSI hyvä mieli, kun itse avittelee muita.
Vastavuoroisesti näes! Unohtui kai vastavuoroinen apu alkuperäiseltä?
Minun äitini saa matkustaa ihan ilman syyllisyyttä eläkematkoillaan. Hänellä on siihen yhtäläinen oikeus kuin minulla.
Ja kyllä alkup. myönsi, että isoäiti on hoitanut lasta... vaan on isoäiti tarvinnut lapsen äidiltä selvityksen, että mihin ja minkä vuoksi. Tästä äiti närkästynyt. Kummallista.
Lapsen äiti niputtaa KAIKKI vaikeutensa isovanhempien tiliin. Mitään hyvää nämä ei ole saaneet aikaan.
Minua hämmästyttää, että tuollainen kiittämättömyys omaa isää ja äitiä kohtaan. Onko hän auttanut isäänsä ja äitiänsä. Eipä tuntunut SE häntä huolestuttavan.
Ja jos yhden muksun hoidon takia on noin reporanka ja rättiväsynyt, niin jossain mättää.
Kaksi nuorta ihmistä menettää hermonsa yhden ipanan takia.
Voi ja voi. Itselläni neljä pientä lasta. Hoidamme mieheni kanssa vuoronperään, niin että toinen saa helpotusta. Emme oleta, että meidän vanhemmat ovat vastuussa meidän väsymyksistä.
Sanon edelleen että huonosta organisaatiosta kertoo, jos ei yhden lapsen kanssa pärjää.
Kertoo myös että lapsen kanssa on pahat kasvatusongelmat.
Mistähän kertoo se, että Sinä otat hanakasti kantaa tässä ketjussa? Tärkeä asia sinullekin. Korostat kovasti, vähän liikakiin, omaa pärjäämistäsi :)
ja miksiköhän minä en saisi ottaa kantaa? Johtuuko että olen eri mieltä, että ravistelen vähän meitä nuoria.
Korostan asiallisesti pärjäämistäni. Olen vain huomannut joidenkin tuttujen ikäisten naisten valittavan kaikesta pienestäkin.
Sitten kun seuraa, mitä maailmassa tapahtuu ja millaisissa oloissa naiset joutuvat pärjäämään, niin en KEHTAA valittaa.
On väärin näitä kurjia kehitysmaidenkin naisia kohtaan, että täällä hyvissä ja siisteissä oloissa, masut täynnä puhdasta ruokaa ja vettä, niin me KEHDATAAN valittaa.
Kehdataan valittaa, että kun minä en nyt saanut kahvipöydässä rauhassa juoda kahvia, kun minun pikkutyttöni ei anna rauhaa.
Eikä siinä kaikki! Syytetään. Syytetään omaa äitiä, että tämä on valmistanut vieraille ruoat ja kahvit, vielä pitäisi samaan aikaan lapsi vahtia. Kun aikuinen tyttö siinä jouten odottaa.
Minä en vaan ymmärrä.
Pitäisikö tämänkin tytön äidin mennä vanhusten palvelutaloon kun on niin väsynyt ja huonokuntoinen.
Mitään hän ei kertonut, hoitaako yleensä kuntoaan.
Ei millään pahalla, mutta joskus on hyvä herättää ja sanoa suoraankin asiat.
No, minä pärjään kun olen päättänyt pärjätä. Enkä ole niin arka väsymyksestäni. Ei aina voi olla hyvä olo. Toisinaan väsyttää hoh-hoijaa, toisinaan on pirteä.
Ei kannata koko ajan tarkkailla omaa itseään.
Epäilen, että alkup. lapsen taustalla on joku ongelma ja hermostuminen, joka taas on aikuisista lähtöisin.
Joku asia ei ole äiti-lapsi suhteessa balanssissa, kun molemmat ovat hermostuneet toisiinsa.
Hän alkup. äiti ei sen enempiä etsi vikoja itsestään, muissa on hänen mielestään vika ja syy. "Kun muut ei auta"...
Voisi joskus kysyä: " olenko minä auttanut muita"..
Minäkin pesin käsin pesulaudalla hangaten sideharsovaipat, jotka keitettiin hellalla äitiysavustuspakkauksen emalivadissa. Viikkopyykin pesin kerran viikossa pesutuvassa. Tämä oli 1970-luvulla kaupungissa.
Maaseudulla vielä 60-luvulla ei ollut kaikissa huusholleissa sähköäkään. Sama nainen hoiti yleensä kaikki kotityöt, kantoi vedet ja puut, lakaisi lattiat, puisteli matot ulkona, teki ruuat, tiskasi, hoiti lapset ja pesi illalla päivittäiset pyykit. Monella oli vielä navettatyötkin, jotka olivat talvella raskaita, kun piti vesikelkalla kuljettaa lehmille juotavaa kaivolta, ja lisäksi heinänteko kesällä, kasvimaanhoito ym.
Vain suurpyykkiin yleensä oli apulaisia. Tällaisissa asioissa naiset auttoivat toinen toisiaan. Mistä sitä tavallisilla mökkiläisillä olisi ollut kotiapulaisia?
Kun tuossa muutamat ihmettelee ja syyttäävätkin että äiti ei jaksa hoitaa lastaan..
Jokainen, joka näkee lähimmäisensä uupuneenä/väsyneenä/avun tarpeessa auttaa parhaansa mukaan (olkoon se sitten edes että hoitaa lasta pari tuntia että äiti saa otettua tursat), EIKÖ TÄMÄN PITÄISI OLLA ITSESTÄÄN SELVÄÄ!?
Ja eikös näin toimi jokaikinen älyllinen ja EMPAATTINEN olento???
Miksi siitä pitäisi äitiä syyllistää että ei jaksa hoitaa lastaan?
Mieluummin syyllistäisin sen joka näkee äidin olevan avun tarpeessa, ja on niinkuin ei huomaiskaan!!
tursat = tirsat (toim. huom) :D
monelle palstalle... Hän syyllistää kovasti anoppiaan siitä ettei tämä anna hänen perheelleen kokonaisvaltaista hoitoa? mitä sitten tarkoittaneekin.
Kuitenkin kertoo anopin käyvän säännöllisesti ulkoiluttamassa lasta parin tunnin ajan, mutta se ei riitä... kun pitäisi saada sitä kokonaisvaltaista? hoitoa.
Eli hän saa anopiltaan tirsojen otto ajan hoitoapua mutta se ei riitä vaan anopin pitäisi hoitaa kokonaisvaltaisesti koko hänen huushollinsa. Ko anopin ikää ei ole kerrottu.
Tämä ei ollutkaan se tarkoittamani äiti, mutta kun näitä lähes samanlaisia on ollut niin monta, niin sekosin kirjoittajassa.
Olkoot entisajan äidit sitten millaisia sankareita tahansa, niin silti heilläkin on ollut omat uupumisensa ja omat ongelmansa. Nyky äideillä on omat ongelmansa, eikä niitä muuta mikään vertaus, että jollain on ollut paljon rankempaa.
Aikamoista empatian puutetta, jos ei lähimmäisen uupumista huomaa. Minulla on sukulaisia ja ystäviä... useampikin, jotka ovat apua tarjonneet, mutta sen verran onnellisesssa asemassa olemme olleet, että emme ole apua tarvinneet. Tuntuu kuitenkin kivalta tietää, että apua saa :) Saa nähdä, mitä uusi lapsi tuo tullessaan ;)
Kannattaa ehkä kuitenkin ottaa asiaan vähän etäisyyttä, ihan vaan senkin takia, ettei katkeroidu ja syytä kaikesta sukulaisia, lapsen ruoka- allergiat kun eivät todellakaan ole heidän vikansa ja ihmisen, jolla ei kokemuksia ole kyseisestä ongelmasta voi olla vaikea tilanteeseen samaistua.
Ihanaa, että tässä itsekeskeisyyden tyyssijassa löytyy edes joku joka tuntee myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan.
Itselläni oikeen kiukku nousi näitä tekstejä lukiessa, kun ihmiset toisensa jälkeen vaan syyttelevät toisiaan ja kertovat kuinka heidän vanhemmilla tai heidän mummollaan on ollut rankkaa.
Onko se ihme jos tässä nykymaailmassa itsekkyys ja omakeskeisyys vaan lisääntyy, kun malliesimerkit ovat tätä luokkaa !!!
Ihan älytöntä ! Olen ihan samaa mieltä, että itsekeskeisyyden syvin pesäke on se ihminen joka ei apua tarvitsevaa hädän hetkellä auta vaan vetoaa siihen kuinka on itse nähnyt niin ja niin rankat ajat ja niistä niin hienosti selvinnyt !
Tarkoitukseni oli nimenomaan tuoda esille se, kuinka omat vanhempani eivät ole mielestäni empaattisia ja tarjoa apua tarvittaessa. En voi uskoa, ettei varsinkin lapsen alkuaikana väsymykseni ja masennukseni olisi näkynyt itkujen/kärttyisyyden muodossa.
Parisuhteemme ja lapsen allergiat eivät ole tottakai kenenkään ulkopuolisen syytä. Mutta loukkahan se, jos oma äiti luulee olevansa oikeassa ja vähättelee minua kun epäilin lapsellani olevan mm. maitoallergia niin kuin lopulta olikin. Lapsemme on myös erittäin touhukas ja herkkä, en voi ymmärtää kuinka aikuiset ihmiset tuntuvat hinnalla millä hyvänsä pitävän suunnitelmistaan kiinni jos olemme vieraisilla ja tilanne on hankala: pitäisi istua muodon vuoksi paikallaan ym. tai muuten saatetaan paheksua / ihmetellä touhukasta lastamme.
Kunnioitan erittäin paljon entisajan äitejä, he kun hoitivat sekä kodin että lapset ilman apua. Nykyaikana sentään onneksi tasa-arvo mahdollistaa lepovuorot jos perheessä löytyy kaksi vanhempaa ja sukulaiset eivät joko empatian puutteesta tai muista syistä johtuen ymmärrä auttaa. Ja jos minun tyttärelleni aikanaan siunaantuu lapsia, niin ei sellaista lasta löydykään jota en jaksaisi muutamaa tuntia katsoa vanhempien avuksi.
En myöskään kirjoittele ja manaa netissä jatkuvasti, lieneekö jollain samainen nimimerkki sitä en tiedä. Jotkut toistuvat asiat vain vaivaavat - lähinnä tilanteet joissa itse luen tilanteita toisin kuin ehkä vanhempani.
No voi että!
Kun itse antaa ympäristölleen, niin ympäristökin antaa.
Minä käyn äitiäni auttelemassa leipomisessa, ikkunanpesuissa, matonpesuissa. Sillä aikaa mieheni hoitaa lapsia. Kaksi isointa on mukanani touhussa.
Kyllä silloin mummonkin on mukava vastaavasti antaa apua minulle. Jotenkin se menee silleen joustavasti.
En ilkeäisi pyytää apua äidiltäni, ellen tekisi vastapalvelusta jossain muodossa.
Itsekeskeisyyttä on, ettei näe nenäänsä pitemmälle esim. mummon ikä jo antaa kolotuksia.
Alkuperäinen kirj. ei tunne pätkän vertaa myötätuntoa isovanhempia kohtaan!
Jos on älyttömän väsynyt, pyytäköön miestään tuuraamaan yövalvomisissa.
Suhteellisuudentaju, hei!
Enempi sinulla tuntuu olevan kyseessä jokin äidin ja tyttären välinen ongelmavyyhti kuin varsinainen oma väsymys.
Jos kärsit äitiriippuvuudesta vielä, niin katkaise ihmeessä napanuoran viimeiset säikeet.
Muuten et jaksa ja parisuhde menee varmasti metsään.
Luulet, että tyttäresi aiheuttaa kaiken sen stressin ja väsymyksen. Se taitaa ollakin ongelmallisessa suhteessa omaan äitiisi.
Kaikella ystävyydellä onnellista äitiyttä sinulle toivoen!
t. Pumpula
Ymmärrän oikein hyvin tunteesi ja sitä yritin myös tuolla edellisellä itsekkyyden moittimis-viestilläni ilmaista.
Meillä joillakin on vain sellaiset vanhemmat, jotka kokevat ettei apua tarvitsevaa lasta tarvitse auttaa, koska katsovat että heidän velvollisuutensa on jo loppunut.
Minä en saanut viestistäsi sitä kuvaa että olisit "hoidattanut" lapsesi vanhemmillasi kuten useat täällä ovat meuhanneet.
Yritetään me, joilla ei sitä vanhempien tukea ole, löytää keinot selviytymiseen ja pysyä erossa tuollaisesta katkeruudesta joka tälläkin palstalla pesii. Ettei sitten omille lapsille mesota, kuinka rankoista ajoista ollaan selvitty :).
Kaikkea hyvää teille !
t. kohtalotoveri
Oikeasti, vanhempasi eivät ole empaattisia, sillä hyvä, piste. Asia ei parane valittamalla tai syyttelemällä.
Minunkin äitini luulee aina olevansa oikeassa. Mitä teen? Annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, en takerru hänen ohjeisiinsa ym. Siinäpä luulkoon olevansa oikeassa.
Sanot että "aikuiset ihmiset tuntuvat..." ja "muuten saatetaan paheksua ja ihmetellä..." Mitä jos et vaan niin paljon miettisi sitä, mitä toisten ihmisten päässä liikkuu? Olisi paljon helpompaa omakin elämäsi, kun olisit vastuussa tekemisistäsi vain itsellesi ja perheellesi etkä alitajuisesti kaikille muillekin.
Sinua vaivaa tyypillinen suomalainen "mitähän tuokin minusta/meistä ajattelee" -syndrooma, yritä päästä siitä eroon niin elämästä tulee helpompaa!
Miten käsität nimenomaan katkeruudeksi sen, että alkup. kirjoittajaa pyydettiin suhteuttamaan ongelmansa toisenlaisiin mittakaavoihin.
Apua tarvitseva lapsi? Noh, lapsi tai lapsi, aikuinen ihminen kuitenkin.
Miten ihmeessä sitä odotetaan itsestäänselvyytenä velvollisuutena, että mummojen ja pappojen pitäisi nuorelle perheelle olla antamassa jotain "tukea".
Sitten kuljetaan nokka pystyssä, sieraimet täynnä herneitä, kun tukea allergisten, oksentelevien, sairastelevien, uhmaikäisten lasten hoitoon ei tule.
Just tässä näin eilen, kun eräs iäkäs mummeli raahusti markettiin kahden noin 3 ja 5 -vuotiaitten tyttöjen kanssa. Mummo puuskutti ja pysähteli välillä, tyttöset luonnollisesti teki sen sata hyppäystä ja pyrähdystä, kijahtelivat ja pelleilivät. Mummo kävi automaatilla, yritti rauhoittaa lasten riehumista. Kävi sääliksi kalpeaa, ja huulet sinisenä huohottavaa mummoa.
Sitkeästi tuo vanhus suuntasi automaattikäynnin jälkeen kauppaan tytöt kintereillään. Toinen tyttö selosti, että sitten kun äiti tulee töistä...
Mietin vain, että se ihminen, joka näin huonokuntoisen vanhuksen vastuulle on jättänyt vilkkaat lapset, on kai niitä, joiden mielestä isovanhempien velvollisuutena on auttaa ja tukea.
Että mietitäänpä nyt oikein porukalla, eikö tässä yhteiskunnassa löydy parempaa systeemiä niille, jotka ongelmatilanteissa syyllistävät ja lykkäisivät ikääntyneille vanhoille naisille energiset lapsensa.
Minä nostan hattua itselleni, ettei anoppini ja oma äitini ole tarvinnut syyllistyä eikä kantaa vastuuta meikäläisen penskoista.
Sisua on löytynyt sen verran meidän perheestä, että kun ollaan itse rustattu neljä vekaraa, ne pääsääntöisesti hoidetaan itse muita syyttelemättä.
Voi sua raukkaa.
Kyllä isovanhemmat voisivat kustantaa teille kodinhoitoa, jos ei itse viitsi autella. http://www.vuokravaimo.com/ tuolta sen voisi hankkia, tai vastaavasta kotipaikkakunnaltanne, jos edes vähääkään vastuuta tuntisivat.
Lapsen voisi ottaa yökylään ainakin kerran viikossa kumpikin siinä tulisi ihan sopivasti lepoaikaa vaikka kaksi yötä viikossa ei riitä kunnon yöuniin...
Voisitko hakea lapsesi vaikka vuoropäiväkotiin siellä pidetään vaikka koko viikkoloppu hoidossa saisit levätä ja hieman rentoutua.
vaan vasta isompia lapsia, jotka jo nauttivat mummolassa olosta. Äidit hoitakoot itse vauvansa niin kuin me edellisenkin sukupolven äidit olemme sen tehneet.
Eihän sun tarvi heitä miellyttää menemällä kissanristiäisiin, mitäs menet aina...
Eikä toisaalta heidän tarvi sua miellyttää lasta hoitamalla, jos eivät jaksa tai uskalla.
Eikö sulla nyt sitten muuta syyteltävää ole kuin omat vanhempasi? Syyttelepä nyt kaverisikin, appivanhempasi, naapurit ja yhteiskunta...
Nettiin sitte ehdit kuitenkin.
vastauksia, mutta silmiini pisti heti tuo "palkintopokaali". Näin lasteni isän vanhemmat, eritoten äiti tekee edelleen, toisen lapseni kanssa. (5v)
Ensimmäinen lapsemme oli erittäin vähäuninen ja halusi kokoajan touhuta, siis ihan vauvasta saakka, mikä tietysti johtui pahasta atooppisesta ihosta, eli kutitti varmasti helvatisti koko aika.
Nykysin tämä lapsi on 7v AD/HD diagnoosin saanut, eli kyse ei todellakaan ollut vain meistä vanhemmista jotka emme saaneet lasta pysymään paikallaan =)
Toinen lapsi, tämä 5v on edelleen mummolaan tervetullut vieras, he pitäisivät häntä vaikka kuukaudenkin jos saisivat, he käyttävät lasta kirkossa ja muissa jumala jutuissa, ja esittelevät kuinka mahtava tämä lapsi on, hänhän laulaa virretkin mennen tullen.. Tämä lapsi on selvästi tullut isäänsä, mutta näkisitte vanhemman hän on tullut äitiinsä, ei mitään kuria, ei hän osaa edes ruokapöydässä istua kunnes kaikki ovat syöneet :D
Isovanhempien tapaamisia onkin rajattu minimiin tämän heidän käytöksensä takia.
Voimia Sinulle sinne ja muista että kun he kerran sinulta pyytävät apua, annat sitä -hiukan. Eli annat samalla mitalla vain takaisin "Voitko käyttää meitä kaupassa"? Joo, voin viedä teidät, mutta en tuoda takaisin!!
Onneksi minun ei tarvitse olla lainkaan tekemisissä exäni vanhempien kanssa, tulisin hulluksi just enkä huomenna.
Muuten olen sitämieltä että lähimmäistään tulee auttaa, omien voimiensa puitteissa, mutta ei niitä jotka eivät itsekkään niin tee >:/
Minulla ollut sama tilanne. 3 ihanaa lastamme syntyi 4v sisällä erittäin toivottuina. Nuorimmaisella jatkuvat korvatulehdukset ja 3 kk ei nukkunut kuin 10-20 min pätkiä. Olin täysin poikki, koska mieheni joutui paljon matkustamaan. Ja pitihän siinä sisarukset ja kotikin hoitaa. Ruokahaluni katosi, toimin kuin robotti. Koskaan ei äitini tarjonnut mitään apua. Asuu 20 km päässä,viisikymppinen hyväkuntoinen mummi. Kirjastonhoitaja,vanhempi naishenkilö tarjosi apuaan että voisin ottaa päikkärit. Sitä muistan aina lämmöllä, vaikka asia ei totetunutkaan.
Saimme sairaalasta ja unikoulusta lopuksi apua.
Mutta kyllä tytär itse huomaa välitetäänkö hänestä vai ei. Ja se ei unohdu koskaan. Itse olen pyytänyt n.3kk välein ammausapua äidiltäni ja se ei ole ollut kovin yksinkertaista. Kaikki muu on tärkeämpää kuin oma perhe.
Tämän hetken tilanne on se että enään en kysy ja nyt ihmetellään ja itketään. Todella helpompaa elämäni kun en ole tekemisissä ihmisen kanssa joka ahdistaa. Tsemppiä!
Ps. Onneksi on monella empaattisiakin vanhempia
Huomaan että tässä moni haluaa itseään korostaa ja paremmuuttaan esitellä. Ja se on väärin. Ei kaikilla ole hyvät isovanhemmat ym verkostot. Ja sitähän ei tajuita vaikka meikäläinenkin on täystyöllistetty tavallinen perheenäiti. Mutta ne jotka on apua tarjonnu on ollut ystäviä-ei perheenjäseniä! Ja kierre jatkuu,koska eihän mekään enään välitä vanhemmistamme! Todella,Todella suuri sääli,koska itse kasvoin normaaalien ja mahtavien isovanhempien seurassa. Mutta "enään" en ollut käytettävissä,koska oli oma perhe. Ja tajusin että äitini enään välittänyt,nyt sai käydä tansseissa vapaasti, Koskaan ei oma-aloitteisesti ollut läsnä. Tajusin sen lopulta koska minusta ei ollut enään nuorimmaisille hoitajaksi.
Ja se on suurinta säälittävyyttä että lapselle luvataan ottaa uimaan,urheilutapahtumaan tai yökylään ja murskataan yhteys esim vieraiden miesten takia. PS.ota yhteys jos et usko ns hyvästä porvari perheestä
isovanhemmat?
Työssä, eläkkeellä?
Millaista työtä tekivät palkkatyöläisinä.
-Ikä vaikuttaa terveyteen. Lihaskato alkaa 50v. tietämillä
-Jaksamiseen vaikuttaa työpäivän lisäksi (koti palautuminen)psyykkinen latautumisen tarve tylytys hoitomääräyksen yhteydessä ei innosta ketään.
- Jos on ikänsä tehnyt kevyttä istumatyötä ei pienenlapsenhoito 5-15 kg nostaminen kantaminen ja alas kumartuminen ole lasten leikkiä.
(ikä ihmisellä menee tuosta 3-4 tunnin työstä jo 1-2 vrk palautumiseen. näin hukkuu viikosta 3 päivää...)
Kun olen kaikki viestit lukenut, pakko kommentoida edes hiukan. Rankkaa syyttelyä puolin ja toisin, parissa kirjoituksessa vain tuotiin esiin empaattisuus ja se että pitäisi olla normaalia auttaa avun tarpeessa olevia.
Enemmän pitäisi-sana esiintyi yhteyksissä "pitäisi pärjätä yksin, jos on kerran lapsia alkanut laittamaan tms". Voi kurjuus, miten ahdasmielistä.
Itse olen isovanhempi ja anoppi, joka autan pojan perhettä kaikin mahdollisin tavoin, saan iloa lapsista ja miniästä, minulla kun ei tyttäriä olekaan. Jaamme ilot ja surut lapsista, olen työelämässä, mutta voin joustaa työaikani ja jossain määrin myös työn määrän.
Olen äärettömän onnellinen, että saan pitää rakasta tyttölapsenlasta luonani niin paljon, vanhempia ei-biologisia poikiakin aina kun voin, mutta tyttö on vauvasta saakka ollut yökylässä ja mummola hänelle kuin toinen koti.
Se ns "oma elämä" pannaan usein sivuun, tai tehdään järjestelyjä ja ILOLLA, niin lyhyt on lasten pikkulapsiaika. Mieluummin autan vanhempia jaksamaan kuin päästän perheen elämän kriisiytymään pahasti.
Enkä ole mikään yksinäinen mummuraukka, on myös vaari, joka lasten kanssa puuhailee kaikenlaista myös, vapaan ammatin harjottaja hänkin.
Oli niin ihanaa, kun Eeva Kilpikin sanoi Mark Levengoodille, että oli huono äiti pojilleen, mutta lastenlasten kanssa ei ole tehnyt yhtään virhettä! Lapsenlapset todella ovat elämän makea jälkiruoka, nam!
Olen minäkin sitä mieltä, että isovanhemmat voivat auttaa.
Avun otan minäkin vastaan, jos se annetaan.
En kuitenkaan VAADI sitä apua ja odota, että se olisi mummujen ja vaarin velvollisuus.
Semmoisen käsityksen sain alkup. kirjoituksesta, että lähes KAIKKI pikkulapsiperheen ongelmat olisi olleet mummun syytä.
Ja pienikin apu, kun se pikkulapsiperheelle annetaan, on LAHJA, joka olisi otettava lahjana vastaan.
Eikä ole kiva, jos sairaat mummut syyllistyvät, kun eivät jaksa ottaa yökylään. Ei se ole välttämätöntä, jos ei jaksa, niin ei ole pakko.
Mummu voi olla hyvä mummu, vaikka ei jaksaisi pikkuisten kanssa olla kuin tunnin!
Kiitos kaikki mummut: terveet ja sairaat
tv. Pumpula 31 v
Ihanaa huomata että sinun tavallasi ajattelevia nuoria-naisia on vielä olemassa. Osaat nähdä asiat kaikkien kannalta. :)
Lukaisin viestiketjun pikaisesti. Omat lapseni olen hoitanut suht vähän avun turvin.
Muistelen tässä lapsuuttani ja toista isoäitiäni.
Tuli tunne että olen ollut isoäidilleni "ilmaa"...suuria tunteita ei ollut pelissä, en ollut koskaan mikään "mummun mussukka".
Vuodet vierivät, mummustakin tuli vanha.
Eipä tullut paljon mummon luona vierailtua, joskus ihan velvollisuuden tunteesta piipahdin. Mummon kuolema ei tuntunut juuri miltään, ei sen kummemmalta kun ventovieraan. Eli kun lusikalla saa ei voi kauhalla antaa!!!!....sanonta pitää oikein hyvin paikkansa. Jos isovanhemmat eivät ole kiinnostuneita, mitään tunnesidettä ei pääse kehittymään.