Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

HALUTON HEPPI

Miehet kertokaa miksi haluttomuus on kuulemma nykyisin niin yleistä???
Mieheni sanoo minulle että hänen tekee mieli seksiä mutta on niin väsynyt ettei jaksa. Seuraavaksi on syynä sitten lasten kiukuttele ja toisena päivänä kiristävä tunne päässä jne. Lista on loputon. Seksiä tulee harrastettu lähinnä kerran kuussa ja sekin kovan vonkumisen jälkeen. Jokainen edellinen naisystävä on häntä pettänyt enkä todellakaan sitä enää ihmettele. Olen itse niin vahva etten ole siihen pystynyt vaikka mieli olisi tehnytkin. Onko tällainen normaalia seksuaalisuutta vai lasketaanko tämä jo haluttomuudeksi?????? Vika ei kuulemma ole minussa ja hän rakastaa minua. Mielestäni seksin harrastaminen kuuluu terveeseen rakastavaan parisuhteeseen eikö se näin ole??? Kusetetaanko minua????
163114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Hei,
olen kokenut saman avioliitossani.Mies ei yksinkertaisesti ole halukas seksiin ja olen todennut, että parhaiten selviän tilanteesta, kun en enää vaadi häneltä mitään. Olemme olleet jo 15 v. naimisissa ja rakastelleet korkeintaan 20 kertaa koko aikana. Ensin rakastelun puuttuminen häiritsi minua, mutta nyt olen todennut, että elämässä on muutakin kuin rakastelu. Tulemme erittäin hyvin toimeen keskenämme ja vuosien myötä suhde on muuttunut hyvin vahvaksi. matkustelemme yhdessä ja elämämme on asettunut omiin uomiin enkä tunne jääväni mistään paitsi, vaikka hän ei haluakaan seksiä kanssani. Sen osan hoidan itse.Sillä tavalla en myöskään painosta häntä enää.On olemassa ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti halua seksiä ja sekin on hyväksyttävä suhteessa. On olemassa niin paljon muuta yhteistä, josta voi nauttia. Meillä lapset ovat jo kasvaneet aikuisiksi ja olemme kahdestaan, mutta vaikka muut miehet sanovat, että olen viehättävä, oma mieheni ei sitä näe samalla tavalla. Hän rakastaa kuitenkin minua ja minä häntä. Miksi siis surisin sitä, ettei hän halua minua fyysisesti. Pahempaa olisi, jos hän ei haluaisi minua lainkaan elämäänsä.

Äänestä

Ihan pilkulleen kuin minun mieheni. On todella tuskastuttavaa kun toinen on haluton. Samoin minun mieheni avioliitto ja sen jälkeiset suhteet ovat päättyneet miehen haluttomuuteen.

Olen huomannut pikkuhiljaa katkeroituvani koko juttuun. Alussa mies osallistui seksiin ihan normaalisti. Puhuimmekin seksistä ja luulin että olemme kumpikin rehellisiä. Vuoden jälkeen seksi hiipui, hiipui ja hiipui. Olemme olleet yhdessä nelisen vuotta ja seksiä saan käytännössä pakottamalla. Välillä mies sanoo pilke silmäkulmassaan, että "viikonloppuna panen sinua koko ajann". Sitten odotan - ja petyn.Petyn, petyn ja petyn. Ei mitään.

Ymmärrän sinua täysin. Seksittömyys (tai vähäinen seksi) on todella ahdistavaa, oma elämäniloni on rapissut ja hymy kasvoiltani hävinnyt. V...ttaa, ettei mies tuonut alussa esiin sitä ettei seksuaalisuus ole hänelle tärkeää. Se oli petos, raakaa pilaa minun kustannuksellani.

Äänestä
  • tunnettiin toisemme ennekuin pappi sanoi "amen".

    Äänestä

  • Meillä kanssa --paljon puhetta ja uhoamista, mutta mitään ei tapahdu --ja jos tapahtuu, niin täysin puolilerpan vehkeen ehdoilla.. hohhoijaa..siitä on nautinto kaukana.. ja viagra ei kuulemma käy, kun siitä tulee päänsärkyä..

    Äänestä

Kaikella kunnoituksella: oletteko itse mitenkään vaikuttaneet asiaan? Pidättekö huolta itsestänne? Totuus vaan on, että miehet ovat visuaalisia olentoja ja kumppanin ulkonäkö tärkeä.

Haluttomuus voi johtua ihan muistakin syistä, joten en tarkoita, että teissä olisi vika!

Äänestä
  • Hei,
    aiemmat viestit ovat olleet niin tuttuja ja helpottavaa kuulla, että sitä on muillakin, toisaalta huolestuttavaa, että se leviää kuin virus.

    Alkuhämäyksenä aktiivista seksiä ja vuoden jälkeen sitä saa kinumisen jälkeen. En uskonut koskaan olevani tässä tilanteessa. Kroppa on kunnossa ja vaatteet/alusvaatteet hotteja.

    Perusteluina olen saanut kuulla, että olen liian hotti ja himokas, syy sekin. Että ei ole mikään hyvin.

    Äänestä

Sanon sen tässä varovasti, ilman turhia selittelyjä, mutta perussyy voisi olla esimerkiksi sellainen, että olet luottanut siihen että miehesi aina haluaa seksiä, etkä ole kummemmin asiaa tullut miettineeksi. Oma seksi drivesi menee vuoristorataa. Mies ei ole seksistä kiinnostunut jos:

1. Hän on fyysisesti tai psyykkisesti ylikuormittunut. Mieti nämä mahdollisuudet ja jos voit helpottaa kuormaa.

2. Hänellä on ongelma, jota et tunne, mutta se on syömässä hänet elävältä.

3. Hänet on nolattu ja hänen itsetuntonsa on maassa. Oletko nauranut väärässä kohdassa jos hänellä oli erektiovaikeuksia? Juuri tämä asia vaikuttaa voimakkaasti miehen itsetuntoon ja saattaa viedä niin erektion kuin yhdyntähalutkin.

4. Oletko pitkän ajan kuluessa kieltäytynyt yhdynnästä ja hän uskoo niin asian olevan edelleenkin?

5. Annatko hänen tuntea jokaisella kerralla että todella haluat hänet ja hyväiletkö häntä usein osoittaaksesi että arvostat häntä ja hän on sinulle tärkeä?

6. Osoitatko näkyvästi kaikille ystäville ja tuttaville että hän on sinulle tärkeä ja että arvostat häntä? Pahin mahdollinen virhe on mollata häntä muiden edessä.

Syitä on paljon muitakin, mutta tässä hieman mietittävää aluksi. Mies on elävä, ymmärtävä ja tunteva, joten sen mukaan häntä pitää kohdella.
Muista että vain 7% kommunikaatiosta sisältyy sanoihin, loppu on äänenpainoja, eleitä taukoja, jne. Ihminen, siis myös mies reagoi niihin vaikka hän ei välttämättä tiedostakaan syytä.

Äänestä
  • naisia miehen haluttomuudesta? Syy voi olla yksinomaan miehessäkin. Oletteko koskaan esim.tulleet ajatelleeksi, että miehellä voisi olla joku elimellinen ja/tai psyykkinen sairaus/ongelma? Moni sellainen aiheuttaa haluttomuutta, impotenssia ja heikkoa seksuaaliviettiä.

    Eräs sellainen on esim.Klinefelterin oireyhtymä/ XXY. Tätä ei välttämättä päältä päin näe (etenkin ellei tiedä asiasta mitään) ja moni sellainen mies jää eliniäksi diagnosoimatta (vaikka hoito siihen on). Voi olla kyseessä myös muusta syystä johtuva alhainen testosteronitaso, ja se jos mikä aiheuttaa haluttomuutta.

    Katsokaa tästä:kohta 9 seksuaalisuus...

    http://www.lastenendokrinologit.net/potilaille/kliner.html

    Äänestä

  • Kysyn vaan kirjoitti:

    naisia miehen haluttomuudesta? Syy voi olla yksinomaan miehessäkin. Oletteko koskaan esim.tulleet ajatelleeksi, että miehellä voisi olla joku elimellinen ja/tai psyykkinen sairaus/ongelma? Moni sellainen aiheuttaa haluttomuutta, impotenssia ja heikkoa seksuaaliviettiä.

    Eräs sellainen on esim.Klinefelterin oireyhtymä/ XXY. Tätä ei välttämättä päältä päin näe (etenkin ellei tiedä asiasta mitään) ja moni sellainen mies jää eliniäksi diagnosoimatta (vaikka hoito siihen on). Voi olla kyseessä myös muusta syystä johtuva alhainen testosteronitaso, ja se jos mikä aiheuttaa haluttomuutta.

    Katsokaa tästä:kohta 9 seksuaalisuus...

    http://www.lastenendokrinologit.net/potilaille/kliner.html

    Naisia ei yleistetysti koskaan syytetä miehen haluttomuudesta tai kyvyttömyydestä. Naisilla kuitenkin voi olla osuutta asiaan ja rajatapauksissa tämä osuus voi olla merkittäväkin. Siitä on turha kulkea siipi maassa, syyttää tietysti voidaan silloinkin kun se on selvästi järjetöntä, mutta vastuuntuntokin pitää olla olemassa. Silloin kun nainen on miehen nolannut niin pahasti, että tulos menee kyvyttömyyden puolelle, on helppo sanoa että mies on haluton. Tämä on vielä kaiken muun hyväkkään lisäksi tottakin, mies ei halua tulla uudelleen nolatuksi ja hän kestää kyllä syytökset haluttomuudesta asiaa peitelläkseen. Todella kinkkisen näköinen tilanne on silloin kun mies on tullut nolatuksi naisen 1 toimesta, mutta nainen 2 joutuu kokemaan seuraukset. Asioiden yksinkertaistaminen analyysiä varten on joskus suotavaakin, mutta sitä ei pidä tehdä ilman muuta jos kokonaisuus ei ole tiedossa. Miehenkö odottaisit kertovat asiasta jos hän on menneisyydessä joutunut noloon tilanteeseen naisen kanssa? Sitä todella saat odottaa.

    Naiselta vaaditaan aivan erityistä hienotunteisuutta jos mies rohkenee vaimolleen tuollaisista asioista kertoa. Fyysisiä syitä voi olla vaikkapa polkupyöräilyharrastus. Normaali pyöränsatula sulkee verenkierron penikseen ja aiheuttaa erektiovaikeuksia. Tähän on turha vasta ettei meidän Joonalla ole erektiovaikeuksia ja hän ajaa joka päivä polkupyörällä. Kysymyksessä on monen asian yhteistekijä ja tämä on vain yksi useammasta tekijästä.

    Varmaa kuitenkin on se, että jos (etenkin heikon itsetunnon omaava) mies joutuu jatkuvan arvostelun, piikittelyn ja mollaamisen kohteeksi vaimonsa taholta, niin halut menevät sen sileän tien.

    Äänestä

Niin, kylläpä oli kuin kertomus minun eksästä. Tiedän, että kaikki hänen aiemmat eksät olivat jättäneet hänet sen takia.

Tämä automies haluaa vissii autojaan, mutta seksi oli hänelle pakollinen paha. Kännis hän heräs näkemään et voi ehkä rakastellakii.

Erektio ei onnistunut aina ja oli hyvin nöyryyttävää, kun ei halunnut puolisoaan. Mie olen muiden mielestä kaunis ja hoikka ja kunnossa ja naisellinen.... ja käytän seksikkäitä pitsialusvaatteita.... mikään ei auttanut muu kun ero.

Äänestä

"kallesi" jonnekin - esim hotellilomalle ja jättää lapset pois matkasta. Viikonvaihde riittää.

Äänestä
  • Miehet kyllästyvät ajan myötä ja haluavat jotain uutta ja erilaista. Miehillä seksiin ei liity rakkaus samalla tavalla kun naisilla -vain ja ainoastaan seksi. Mies voi silti rakastaan naistaan yli kaiken . eli älkää jätäkö miestänne seksin tarpeen takia koska se seuraava mies on samanlainen .

    Äänestä

  • nuorimies2 kirjoitti:

    Miehet kyllästyvät ajan myötä ja haluavat jotain uutta ja erilaista. Miehillä seksiin ei liity rakkaus samalla tavalla kun naisilla -vain ja ainoastaan seksi. Mies voi silti rakastaan naistaan yli kaiken . eli älkää jätäkö miestänne seksin tarpeen takia koska se seuraava mies on samanlainen .

    Tuo viimeinen kommenttisi ei pitänyt ollenkaan paikkaansa. Toiset miehet vain ovat halukkaampia seksiin kun toiset! Iän tuoma kokemus auttaa tiedostamaan sinua näissäkin asioissa!

    Äänestä

  • ..totta! kirjoitti:

    Tuo viimeinen kommenttisi ei pitänyt ollenkaan paikkaansa. Toiset miehet vain ovat halukkaampia seksiin kun toiset! Iän tuoma kokemus auttaa tiedostamaan sinua näissäkin asioissa!

    Meitä miehiä on moneen junaan. Tuolla ketjussa oli eritelty syitä hyvin.

    Lisäisin niihin vielä pari juttua. Haluton ukko saattaa olla ns. kaappihomo, eikä ole vielä hokannut tuota juttua. Tai sitten vaan kieltäytyy ymmärtämästä asiaa. Joidenkin tilastojen mukaan 10 % meistä on siihen suuntaan kallellaan. Naisten naimisesta on sitten vain maku pois.

    Miehilläkin voi olla ns. menopaussi - kyky laskee iän myötä ja erilaiset stressitilanteet antavat vielä vauhtia potenssin häviämiselle. Tätä tapahtuu jo kolmikymppisestä alkaen

    Mikä mahtaa olla fyysinen kunto muuten? Sohvaperunalullukasta ei pidemmän päälle taida olla iloa kenellekään. Eipä myöskään himokuntoilijasta, halut valuu jonnekin lenkkipolun varrelle.

    Äänestä

Vain ehdotuksia ja pointteja.

1: nuku alasti ja työnnä perää miehelle, mutta ei TYRKKYNÄ!
2. keskustelkaa ns. vaivihkaa haluista,peloista fantasioista, leluista yms.
3. Anaali?
4. miehen raiskaus? kts. kohta 2. ja ota käsiraudat ja silmä side sänkyyn.
5. stressi
6. katsokaa yhdessä tai anna miehen "yllättää" sinut katsomasta pornoa.
7. LOMA missä vaan. Kotona kyllästyttää.
8. Lapset lähellä?
9. ÄLÄ vonkaa, ÄLÄ yritä vietellä, pidä 1 viikon-3 tauko.
10. hanki lelu.
11. pari viina paukkua pohjaksi, miehelle voi auttaa.
12. Luontais tuotteet.
13. Viagraa illalliseen.
14. Soita minulle ;)

Äänestä
  • Ha-ha! Toi vika kohta oli hyvä! :-D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kymmensormijärjestelmä kirjoitti:

Miehet kertokaa miksi haluttomuus on kuulemma nykyisin niin yleistä???
Mieheni sanoo minulle että hänen tekee mieli seksiä mutta on niin väsynyt ettei jaksa. Seuraavaksi on syynä sitten lasten kiukuttele ja toisena päivänä kiristävä tunne päässä jne. Lista on loputon. Seksiä tulee harrastettu lähinnä kerran kuussa ja sekin kovan vonkumisen jälkeen. Jokainen edellinen naisystävä on häntä pettänyt enkä todellakaan sitä enää ihmettele. Olen itse niin vahva etten ole siihen pystynyt vaikka mieli olisi tehnytkin. Onko tällainen normaalia seksuaalisuutta vai lasketaanko tämä jo haluttomuudeksi?????? Vika ei kuulemma ole minussa ja hän rakastaa minua. Mielestäni seksin harrastaminen kuuluu terveeseen rakastavaan parisuhteeseen eikö se näin ole??? Kusetetaanko minua????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu