Pitääkö paikkansa että kaikki yli 9 neliön rakennukset vaativat rak.luvan mutta sitä pienemmät eivät?
Vastaukset 12
- yli 12
neliöiset rakennukset vaativat luvan, alle 12 m2 rakennuksen voi tontille tehdä ilman lupaa...
- yli 10-neliöiset vaatii luvan
Taitaa määräykset olla vähän kuntakohtaisia? Asia selviää parhaiten soittamalla oman asuinpaikkakunnan rakennustarkastajalle. Kaikilla kunnilla on nykyisin myös nettisivut, joista löytyy yllättävän paljon tietoa. Esimerkiksi meillä kaupungin Rakennusjärjestys löytyy netistä.
- mapee
Jos teet rakennuksen, jossa voi nukkua niin se voi vaatia luvan jo sekin..
Parempi on aina kysyä kuin sitten jälkeenpäin selvitellä. Ja kysyä siltä oman paikkakunnan rakennusvirastolta sillä eri paikoissa on kyllä eri määräyksiä ja esrilaisia lupakäytäntöjä.
Myös oman kunnan nettisivuilta tieto luultavasti löytyy vaivatta.
Nimimerkillä; leikkimökille ilmoitus, mutta huvimajalle joka kolme kertaa isompi ei mitään toimenpiteitä ja kunta siis eri..- rakentaja elli
Jos alat kyselemään saat tietysti anoa luvan ja täytellä kaiken maailman planketteja.
Jos et kysy, ei koirat perään huutele.
Tämä siis sillä edellytyksellä että lopputarkastus on jo tehty. - kesarakentaja
rakentaja elli kirjoitti:
Jos alat kyselemään saat tietysti anoa luvan ja täytellä kaiken maailman planketteja.
Jos et kysy, ei koirat perään huutele.
Tämä siis sillä edellytyksellä että lopputarkastus on jo tehty.80 neliöisen autotallin metrin naapurin rajasta kaava-alueella. Eipä ole kukaan kysellyt perään :o)
- mapee
rakentaja elli kirjoitti:
Jos alat kyselemään saat tietysti anoa luvan ja täytellä kaiken maailman planketteja.
Jos et kysy, ei koirat perään huutele.
Tämä siis sillä edellytyksellä että lopputarkastus on jo tehty.Ei rakennsuvalvonta missään kai halua töitä lisää turhan takia? Ei täällä ainakaan! Oma piharakennuksemme meni soitolla ja "katsotaan lopputarkastuksessa sitten se.." ja näin tapahtui. Ja oli aika iso piharakennus..
Sen sijaan naapuria kismittää varmana vieläkin tuli tehneeksi parikin pömpeliä ilman lupa aja joutui ne purkamaan kun meidän rakennusta alettiin tehdä. Eli näkyyhän se kartoissa missä on rakennuksia ja jos ei näy niin niitä ei ole , ainakaan virallisesti.. Huonoa onnea oli se, että oli typerys tehnyt tönönsä paikkan, johon lupaa ei voinut myöntää ja sen näki kuka vain ohikulkijakin jos katsoi..
Eli ei riitä, että omat tarkastukset on tehty vaan pitää toivoa vielä että naapurustoss aei aleta tekemään mitään, mikä vaatii lupia missään muodossa.
Ja sitten on syytä muistaa luvaton rakennus ja esim tulipalo. Se on mielenkiintoinen soosi se.. - kysy lupa
mapee kirjoitti:
Ei rakennsuvalvonta missään kai halua töitä lisää turhan takia? Ei täällä ainakaan! Oma piharakennuksemme meni soitolla ja "katsotaan lopputarkastuksessa sitten se.." ja näin tapahtui. Ja oli aika iso piharakennus..
Sen sijaan naapuria kismittää varmana vieläkin tuli tehneeksi parikin pömpeliä ilman lupa aja joutui ne purkamaan kun meidän rakennusta alettiin tehdä. Eli näkyyhän se kartoissa missä on rakennuksia ja jos ei näy niin niitä ei ole , ainakaan virallisesti.. Huonoa onnea oli se, että oli typerys tehnyt tönönsä paikkan, johon lupaa ei voinut myöntää ja sen näki kuka vain ohikulkijakin jos katsoi..
Eli ei riitä, että omat tarkastukset on tehty vaan pitää toivoa vielä että naapurustoss aei aleta tekemään mitään, mikä vaatii lupia missään muodossa.
Ja sitten on syytä muistaa luvaton rakennus ja esim tulipalo. Se on mielenkiintoinen soosi se..ei toki joka risauksesta kannata lupia kysellä, mutta jos on kyse ihan rakennuksesta kuten todettiin on jo vakuutusasioiden kannalta terveellisintä että lupa on kysytty ja asia jää kirjoihin ja kansiin vaikkei lupaa sitten tarvisikaan.
- asl,kdhjaofcjbin
kesarakentaja kirjoitti:
80 neliöisen autotallin metrin naapurin rajasta kaava-alueella. Eipä ole kukaan kysellyt perään :o)
Täytyy toivoa, että naapurisopu säilyy. Jos meinaan naapuri suuttuu ja tajuaa rakennuksen olevan luvattoman, niin johan purat rakennuksen. Ilman naapurin suostumusta kun ei alle 5 m päähän rajasta rakenneta mitään.
- otetaan eri
kysy lupa kirjoitti:
ei toki joka risauksesta kannata lupia kysellä, mutta jos on kyse ihan rakennuksesta kuten todettiin on jo vakuutusasioiden kannalta terveellisintä että lupa on kysytty ja asia jää kirjoihin ja kansiin vaikkei lupaa sitten tarvisikaan.
paikasta ja lupa-asialle ei ole mitään tekemistä sen kanssa onko vakuutus vai ei.
- , mutta
otetaan eri kirjoitti:
paikasta ja lupa-asialle ei ole mitään tekemistä sen kanssa onko vakuutus vai ei.
ehkä kaveri meinaski että mitä tapahtuu jos luvaton rakennus kärähtää... Tai käräyttää jotain arvokkaampaakin. Mitäköhän vakuutustarkastaja sanoo jos ei ole lupia ja tulee palo?
- se edellinen
, mutta kirjoitti:
ehkä kaveri meinaski että mitä tapahtuu jos luvaton rakennus kärähtää... Tai käräyttää jotain arvokkaampaakin. Mitäköhän vakuutustarkastaja sanoo jos ei ole lupia ja tulee palo?
On aika vaikea saada korvauksia rakennuksesta jota ei edes ole. ja sitä ei ole jos ei ole lupaa.
- rak.ins.
Perussääntö on, että kaikille kiinteille rakennuksille tarvitsee luvat. Eli esim. leikkimökki, johon vedetään sähköt tarvitset luvan. Jos sauna on jalaksilla, ilman sähköä, et tarvitse lupaa. Periaatteessa lain mukaan tarvitaan lupa myös asuntovaunulle, jos se seisoo pihassa samassa paikassa majoituskäytössä(sähköt vedetty). Eli riippuu ihan killainen rakennus kyseessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 521004
- 98994
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21842- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121776Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔52743- 45656
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke24644- 47626
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46578
- 35560
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72558Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka137536Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen10528Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok119526Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast45525- 47515
- 25512