haluaisin tietää, mikä sai teidät kieltämään uskon. Tässä tarkoitan siis entisiä vl:iä, jotka ovat jättäneet uskon, tai vaihtaneet sen johonkin toiseen uskoon. Vanhoillislestadiolaisen käsityksen mukaan on ihan sama, kummin on käynyt, hän on uskonsa kieltänyt.
kysymykset kuuluu näin
1. Mikä johti päätökseen?
2. Oliko ratkaisu helppo?
3. Miten lähipiiri suhtautui?
4. Entä suku
5. Oletko koskaan kaivannut takaisin?
6. Millaisena näet nykyään vanhoillislestadiolaise?
7. Osallistutko yhä suviseuroihin
Omat vastaukseni menee näin
1. Hiljattain tein sen. Ei ollut uskovaisia kavereita ja veto "maailmaan" oli kova.
2. Ei mikään helppo, nimittäin tätä on harkittu jo vuosi
3. Olihan ne järkyttyneitä. Alku oli kauhea, kun osa pelotteli tulijärvellä. Viikon päästä jo vähän tasaantui
4. Suvussani on vl:iä ja ei vl:iä. useilta vl:iltä tuli viestejä, muttei nämä ei vl:t kenties tiedä edes ratkaisustani mitään. Tuskin heitä kiinnostaa.
5. En ole vielä ehtinyt, sillä kielsin uskoni vasta pari viikkoa sitten.
6. Samanlaisina kuin ennenkin, vaikka uusia piirteitäkin heistä löysin. En uskonut, että jotku voi pelotella niinkin ankarasti helvetillä, kuin eräät tuttavistani. Onneksi osasin sulkea korvat. Siirsin ajatukseni muualle.
7. Harkinnassa. Tiedän, että monet osallistuvat vaikka ovat kieltäneetkin uskon. Koska ratkaisuni on aika tuore, voi se olla vielä pinnalla, joten saa nähdä, uskaltaudunko tänä kesänä suviseuroihin lainkaan. Ehkä sitten ensi kesänä.
kysymykset kuuluu näin
1. Mikä johti päätökseen?
2. Oliko ratkaisu helppo?
3. Miten lähipiiri suhtautui?
4. Entä suku
5. Oletko koskaan kaivannut takaisin?
6. Millaisena näet nykyään vanhoillislestadiolaise?
7. Osallistutko yhä suviseuroihin
Omat vastaukseni menee näin
1. Hiljattain tein sen. Ei ollut uskovaisia kavereita ja veto "maailmaan" oli kova.
2. Ei mikään helppo, nimittäin tätä on harkittu jo vuosi
3. Olihan ne järkyttyneitä. Alku oli kauhea, kun osa pelotteli tulijärvellä. Viikon päästä jo vähän tasaantui
4. Suvussani on vl:iä ja ei vl:iä. useilta vl:iltä tuli viestejä, muttei nämä ei vl:t kenties tiedä edes ratkaisustani mitään. Tuskin heitä kiinnostaa.
5. En ole vielä ehtinyt, sillä kielsin uskoni vasta pari viikkoa sitten.
6. Samanlaisina kuin ennenkin, vaikka uusia piirteitäkin heistä löysin. En uskonut, että jotku voi pelotella niinkin ankarasti helvetillä, kuin eräät tuttavistani. Onneksi osasin sulkea korvat. Siirsin ajatukseni muualle.
7. Harkinnassa. Tiedän, että monet osallistuvat vaikka ovat kieltäneetkin uskon. Koska ratkaisuni on aika tuore, voi se olla vielä pinnalla, joten saa nähdä, uskaltaudunko tänä kesänä suviseuroihin lainkaan. Ehkä sitten ensi kesänä.
Vastaukset 48
Vanhimmat
1. usko Kristukseen
2. helppoa elämänmuutosta ei ole olemassakaan
3. ihmettelivät ja järkyttyivät ja itkivät
4. varauksellisesti
5. en koskaan
6. hengellisesti sokeina ja tietämättöminä
7. jos on täälläpäin, niin voin käväistä
PS. Uskon kieltäminen on vl-fraasi, jolla ei ole mitään tekemistä uskon kieltämisen kanssa - paitsi vl-uskonkäsityksiin.
Nuorena jäin pois, en kysellyt heidän mielipiteitään. En ole tarvinnut ulkokullaisia, määräileviä ja alistavia lestoja, enkä muitakaan lahkoja.
VL-uskosta /liikkeestä irrottautuvalle pitäisi olla tarjolla tukea. Amerikkalaiset ovat laatineet lestadiolaisuudesta irrottautuvalle tueksi muistilistan: TOIMI NÄIN - selviytymisopas. Niin pysyt henkisesti terveenä vaikak se rankkaa onkin:
http://www.wikihow.com/Leave-the-Old-Apostolic-Lutheran-Church
>> Amerikkalaiset ovat laatineet lestadiolaisuudesta irrottautuvalle tueksi muistilistan: TOIMI NÄIN - selviytymisopas. Niin pysyt henkisesti terveenä vaikak se rankkaa onkin:
http://www.wikihow.com/Leave-the-Old-Apostolic-Lutheran-Church
opas liikkeeseen jääville jotta eivät ammu itseään.
Älä kuuntele,ajattele,pohdi,ynm usko vaan pässi, eli tossa on naru piräkiinni siitä
kuulemaan jumalan sanaa ja tapaamaan tuttuja, se on suuri asia, ei kannata arkailla.
se on murheellista jos ystävien takia kieltää uskon, itsekin olen käynyt katkeruuden takia maailmassa tuhlaajapoika reissun, ystäviä oli mutta todellisia ei maailmassa. muista aina ettet elä tätä maailmaa vaan taivasta varten.
yksinäisellä vartio paikalla on tuulista, jos mielessäs kiellät jumalan olet jo sen tehnyt.
koskaan et tiedä salliiko Jumala palamisen armon joten kokeilemaan ei kannata maailmassa käydä, niin ovelia ei olla Jumalan edessä.
se on ikävä asia jos läheinen kieltää uskonsa ja silloin kannattaa ajatelle asian valoista puolta että he todella välittävät sinua koska tahtovat sinun pelastuvan ja ovat surevat tilaasi
ja höpönhöpö.
jos tulisin teidän feikki leikkeihin.
lesta kirjoitti:tervet.suviksiin kuulemaan jumalan sanaa ja tapaamaan tuttuja, se on suuri asia, ei kannata arkailla.
NIinpä tapaamaan tuttuja entä keskustelemaan? siinä "tutut" häipyvät kun alkaa keskustelemaan uskon asioista.
Lesta jatkaa:
se on murheellista jos ystävien takia kieltää uskon, itsekin olen käynyt katkeruuden takia maailmassa tuhlaajapoika reissun, ystäviä oli mutta todellisia ei maailmassa. muista aina ettet elä tätä maailmaa vaan taivasta varten.
Tuskin kukaan kavereitten takia eroaa lestajengistä ne on aina henk.koht asia. ja katkeruus se tulee esiin juuri lestojen puolelta kun ilmoitaa erosta heillä ei oikeesti ole rakkautta vaan teatteria.
Täällä pohdittiin jo kauan sitten, miten uskonsa voi kieltää. Uudemmat ja huonomuistisemmat palstalaiset voivat kurkata tänne http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000026599019#22000000026599019
Vähän vähemmän aikaa sitten ehdotettiin toimenpiteen tekoon erityistä lomaketta, joka olisi ainut hyväksyttävä tapa ilmoittaa asiasta muille. Tällekään hyvälle hankkeelle ei tunnu kuuluvan mitään uutta.
Siis: miten kielsitte uskonne?
tästä, se voi löytyä vielä tuolta seuraavilta sivuilta.
Mutta jokatapauksessa, niinkuin on satatuhatta kertaa jo todettu "kieltää usko" tarkoittaa tässä vl.yhteydessä, että ei enää halua olla vl. ja elää se säännöstön mukaan.
Toisille uskon kieltäminen voi tarkoittaa oikeasti ateismin puolelle siirtymistä, mikä johtuu siitä, että alunalkaen on saanut vln uskonnollisuuden kautta täysin puutteellisen kuvan Raamatun Jumalasta. Se ON surullista.
Mutta toiset, kuten minä tein, eivät sydämessään kiellä Jumalaa, vaan vain jättävät vl.tavan mukaisen systeemin.
Itse ilmoitin vain parhaalle kaverilleni, että en ole enää vl. Sellainen uutinen kiirii tietysti kuin kulovalkea hetkessä kaikille, joten informoinnista ei tarvitse olla huolissaan. Muutamalle ihmiselle jouduin kyllä täsmentämään, että EN ole kieltänyt uskoa sinänsä. Ja sitten Herra johdattikin eteenpäin, kun näki, että minulla oli hengellinen jano ja. Kaikki tämä on oikeasti suurta Jumalan armoa, ei minun omaa "taidollisuutta". Kaikki kunnia ja kiitos tosiaan Jumalalle, joka on luvannut pitää huolen, kun Häneen turvaa. Ihmiset voivat hylätä, mutta Jumala ei.
Eli, kannattaa miettiä tarkkaan sanavalintaansa, kun "kieltää uskonsa".
> on satatuhatta kertaa jo todettu "kieltää usko" tarkoittaa tässä vl.yhteydessä, että ei enää halua olla vl.
Tuon fraasinhan tuntee jokainen lestaheikki. Miksei asioita voida kutsua oikeilla nimillä???
ole hyvä sanoa: "En halua enää olla vl." ja sillä tehdä asia selväksi? Vai pitäisikö alistua vl.ajatukseen, ja sanoa, että mä lähden tässä nyt saatanan puolelle. Itse asiassa sanat ei ole kevyt asia ollenkaan.
sen voi tehdä kätevästi tekstiviestillä kun yhden viestin voi lähettää yhtä aikaan vaikka kuinka monelle!.
Eli yksi texviesti ja kaikki saa tietää kätsyy eikö.
huomio! Vl.liikkeen sisällä levitettään tarkoituksellisesti ajatusta että kieltää uskon vaikka aina kielletään osallisuus vl.herätysliikkeeseen. ehkä jotkut kieltää myös uskon mutta se on eriasia kun vl.liike.
Miksi tämä lahko jatkuvasti viljelee tällaista harhakuvaa? johtuuko se heidän heikosta itsetunnosta?
Usko alkoi polkea paikallaan, ulkoisesti kaikkioli hyvin, kävin ahkerasti seuroissa, kylissä, oli kavereita. Usko kuivui, kun ei saanut enää ravintoa, vain samaa fraasia ja armonkerjäämistä. Ymmärsin, että Raamatun usko on jotakin enemmän.
Meni pari vuotta, kun katsoin parhaaksi lähteä.
Ns. uskonystävät tietysti käänsivät selän. Suviseurat oli aina olleet kohtalaisen ikävä velvollisuus, jota kilttinä uskovana suoritin. Huono nukkumapaikka, ulkoilmaelämää säässä kuin säässä, huono ruoka, kokoaikaista sosiaalisuutta, pakko valvoa yöt,koska muutkin teki niin, väsy, saarnat vain muodon vuoksi taustahälynä.
Takaisin en ole kaivannut, kun Herra sittemmin johdatti eteenpäin syvällisempään henkilökohtaiseen uskoon Jeesukseen ja toimivaan seurakuntayhteyteen. Nyt uskonelämä on jotakin, mitä sen jo vl:nä hämärästi tajusin, että pitäisi olla kaavamaisuuksien sijaan.
Jos jotakin kaipaan, niin ehkä sitä, että kun oli vl, oli hyväksytty omassa porukassa, aina otettiin mukaan, pidettiin yhteyttä. Paitsi, tosiystävyyttähän se ei sitten näköjään ollut, vain USKOnystävyyttä! Nyt on joutunut aloittamaan ihmissuhteissa täysin alusta ja se vie aikaa ja vaatii panostusta.
kommentti.
"1. Mikä johti päätökseen?
2. Oliko ratkaisu helppo?
3. Miten lähipiiri suhtautui?
4. Entä suku
5. Oletko koskaan kaivannut takaisin?
6. Millaisena näet nykyään vanhoillislestadiolaise?
7. Osallistutko yhä suviseuroihin"
1. Päätökseen johti tuo sairas oppi mitä vl:t noudattavat. En ikimaailmassa toivo ketään naista tuollaisen joukon hallintaan ja synnytyskoneeksi. Kotoa olen sen saanut nähdä ihan vierestä ja tarpeeksi tuli nähtyä. Aivan älytöntä!
2. Ratkaisu ei todellakaan ollut helppo, ainakaan siinä mielessä että viitsi sen ihmisille ilmoittaa. Vl:t kyllä puhuvat että vapaasti saa valita uskon, mutta mitä vapaata valintaa se on jos uhkaillaan ja kiristetään ym. sen vuoksi ettei halua kuulua enää heidän uskonyhteisöön???
Ratkaisuun vaikutti muiden suhtautuminen ja syrjiminen sen jälkeen, tottakai! Kuka ihminen voi olla niin kova ettei olisi moksiskaan sukulaisten ja ystävien syrjinnästä?
3. Kerroinkin äsken miten lähipiiri suhtautui. Vihaisia katseita riitti, eikä millään meinattu ymmärtää, että minullakin on vapaus uskoa kuin haluan. Ulkopuolisilta sai todella kauan katseita kylillä pyöriessä, ihan törkeyksiin asti =) no...toisilla tavat, toisilla ei.
4. Suvun kanssa ei olla koskaan oltu niin läheisissä tekemisissä, asuvat kaukana. Kuulin kyllä kauhisteluja.
5. En. Niinkuin joku mainitsi niin alussa kyllä vl:n hyväksymistä ihmisenä kaipasin. Enää en, kun jo sen verran tarpeeksi on jo asioita selvinnyt. Paitsi perheen täyttä hyväksymistä kyllä välillä kaipaa ja siihen on oikeuskin. Jos eivät halua antaa niin ei anna. Enhän se minäkään mielessäni kaikkia heidän elämäntapojaan hyväksy.
6. Joukkona erilaisia ihmisiä, joista moni on tuon uskonnon uhreja.
7. En, koska en halua kannattaa tuollaista uskontoa.
1. En kokenut rauhanyhdistystä enää kodikseni. Koin siellä valtavaa yksinäisyyttä. Pitkään mielessäni pohdin, voiko tämä olla se ainoa oikea joukko.
2. Ei todellakaan. Mietin vaihtoehtoja vanhoillislestadiolaisuudelle, mutten löytänyt. Karismaattisia suuntia suorastaan pelkään, muut suunnat, joita kävin seuraamassa, tuntuivat hyvin vierailta. Joten ei enää mitään yhteisöjä. Uskon niin, kuin haluan.
3. Kyllähän mua yritettiin takaisin. Suhtautuminen suvun puolesta ei ole juurikaan muuttunut. Jotkin tosin vähän arastelevat minun läsnä ollessa.
Muut rauhanyhdistyksen porukat, jotka eivät ole sukua, saattavat katsoa vähän kieroon. Olen saanut osakseni myös sormien osoittelua. Se ei tunnu kivalta.
4. Kohtalaisen hyvin. Epäuskoiset sukulaiset taas olivat mielissään. Ennen kun en ole niiden kans paljon ollut yhteydessä. Nykyään olen ollut.
5. Ei pienintäkään kaipausta, vaikka vanhoillislestadiolaisuudessa oli hyviäkin asioita. Siellä oli mielestäni kauniimmat naiset. Kyllä niitä täällä ulkopuolellakin olisi, mutta en ymmärrä, miksi niin moni pilaa itsensä kaikenmaailman naamalävistyksillä :(
6. Samanlaisena, kuin ennenkin
7. Aion osallistua. Rauhanyhdistysten seuroihin taas en ole osallistunut vuosiin.
"1. Mikä johti päätökseen?
2. Oliko ratkaisu helppo?
3. Miten lähipiiri suhtautui?
4. Entä suku
5. Oletko koskaan kaivannut takaisin?
6. Millaisena näet nykyään vanhoillislestadiolaise?
7. Osallistutko yhä suviseuroihin"
1. Pääasissa lapsiasia, en halua suursuurperhettä. Muutkin ihmisten keksimät säännöt ahdisti niin pahasti, että jotain piti tehdä
2. Ei ollut helppo! Eikä sitä päätöstä tehty päivässä tai viikossa. N. vuoden se muhi päässä ja en käynyt kauheasti seuroissa ja alkoi valjeta millaista aivopesua se onkaan..
3. Olivat aika järkyttyneitä, mutta en ole onneksi kuullut ihan kauheita törkeuksiä kuitenkaan. Kaikki ovan niiiin surullisia puolestani. Kuitenkin jonkinlainen vihakin niillä paistaa jotenkin pinnan alla.
4. Sukukin on varmasti kauhistellut, mutta ei ole niin läheinen että minulle asti olisivat kauhistelleet.
5. En todella ole hetkeäkään kaivannut! Päivä päivältä tuntuu vain paremmalta ja olen tofellakin tyytyväinen päätökseeni :)
6. Hmm.. Opetukset ja tavat silkkaa soopaa, aivopesua. Ihmiset kivoja, jos osaa ajatella ihmisiä ihmisinä, eikä ole puhetta uskonasioista.
7. Tänä vuonna kyllä, ensi vuona tuskin.
1. Mikä johti päätökseen?
2. Oliko ratkaisu helppo?
3. Miten lähipiiri suhtautui?
4. Entä suku
5. Oletko koskaan kaivannut takaisin?
6. Millaisena näet nykyään vanhoillislestadiolaise?
7. Osallistutko yhä suviseuroihin
1.& 2. Ei ollut mitään "päätöstä" tai "ratkaisua". Kavereista lähes kaikki olivat (ja ovat) ei vl:a ja elin omaa elämää nuoresta pitäen. En koskaan ymmärtänyt sääntöjä, joita liike pitää sisällään. "Syntiä" tuli tehtyä niin paljon ettei ne tuntuneet enään miltään. Elin suht normaalia suomalaisen nuoren elämää.
3. & 4. Aika iisisti kun suvussa ei ole juurikaan muita vl:a ja useat sisaruksista olivat jo lähteneet liikkeestä. Ystäväpiiriin ei tullut mitään muutosta. Yhä edelleen meillä on hyvät välit sisaruksilla ja vanhemmilla riippumatta siitä kuuluuko liikkeeseen vai ei. En edes ajattele asiaa siltä kannalta. Toki jos olen vanhemmillani käymässä, niin kunnioitan niitä periaatteita joita heillä on, mutta omassa kodissani elelen sellaista elämää josta pidän.
5. en
6. Edelleenkään en sitä keskeistä "me"- oppia ymmärrä ja niitä säääntöjä. En osaisi kuvitella, että minun pitäisi elää tietyllä tavalla. Silti tunnen edelleen joitakin hyviä tyyppejä jotka ovat vl:a, en määrittele ihmisiä uskon mukaan. Ja sitä paitsi mitä etelämmäksi mennään, niin sen rennompia ollaan näissä jutuissa.
7. en
1. Ratkaisuuni johti paljolti sen tajuaminen, että vl-liike oli mennyt heikkisaarilaiseen eriseuraan mm.hoitokokous- ja henkioppeineen. Myös ekslusiivinen seurakuntaoppi alkoi tuntua mahdottomalta käsittää.
2. Ratkaisuni oli helppo, kun sen kerran tein. En kokenut menettäväväni mitään.
3. Jotkut kävivät luonani itkemässä, ja sain itkuisia puheluita. Minua peloteltiin helvetillä. Kun kuitenkin pysyin järkähtämättömänä päätöksessäni, tuollaiset yhteydenotot tyrehtyivät.
4. Vl-äitini huomautteli jonkin aikaa minulle, että "sinunkin pitäisi ajatella kuolematonta sieluasi".
5. Joskus käynyt "heikkona hetkenä" ohimennen mielessä. Olen kuitenkin todennut palaamisen mahdottomuuden, koska en jaa vl-käsityksiä seurakunta- ja sakramenttiopissa heidän kanssaan. Myös "Jumalan huoneen"-hallitus oppi on esteenä.
6. Jos kysytään vl-ihmisistä, näen heidät melko samanlaisina ei-vl ihmisten kanssa huolineen ja iloineen, heikkouksineen ja vahvuuksineen. En hahmota heitä niinkään joukkona, kuin yksilöinä. Mutta jos kysytään vl-opista, siitä olisi paljon huomautettavaa Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen pohjalta.
7. Viimeiset suviseurat olivat Outokummun seurat vl-uskovaisena. Tämän jälkeen olen päiväseltään käynyt Pudasjärven ja Kruunupyyn suviseuroissa.
"kysymykset kuuluu näin
1. Mikä johti päätökseen?
2. Oliko ratkaisu helppo?
3. Miten lähipiiri suhtautui?
4. Entä suku
5. Oletko koskaan kaivannut takaisin?
6. Millaisena näet nykyään vanhoillislestadiolaise?
7. Osallistutko yhä suviseuroihin"
Ja vastaukset kuuluvat Jeesuksen nimeen seuraavasti:
1. Päätin jättää uskon, koska pidin sitä itsepetoksena.
2. Ratkaisu oli itselleni helppo. Mielessäni olin jo muutaman vuoden ei-vl, vaikka en sitä toislle kertonut.
3. Lähipiiristä äiti oli aluksi eniten pahoillaan. Äkkiä kaikki tottui ja oltiin kuin ei olisi mitään tapahtunut.
4. Sukulaiset joskus tervehtivät "Jumalan terveellä", jos eivät tiedä tai muista asiasta.
5. En ole kaivannut takaisin.
6. Suviseuroja kuuntelen radiosta jonkin verran ja toissa kesänä käväisin Sotkamossa.
1.Alun perin kaverien puute, myöhemmin omat käsitykset asioista muuttuivat ja huomasin että en halua kuulua siihen joukkoon.
2.Ratkaisu oli helppo.
3.Kaverit tietävät, mutta muu lähipiiri ei tiedä asiasta vielä vaikka päätös on tehty jo nelisen vuotta sitten. Tulevat suhtautumaan asiaan huonosti.
4.Suku ei ole läheinen, joten ei tarvetta kertoa.
5. En ole kaivannut takaisin, kun tajusin mitä vl oikeasti on.
6.Outoina, suvaitsemattomina. Näen heidät joukkona, jossa yksilöllä ei pysty olemaan omaa tahtoa.
7.Toivottavasti en.
"Vapaudu pelosta
ota kiinni minusta
Vapaudu kaikesta siitä
mitä muut vaativat
Heitä hyvästit
järjelle
Antaudu tunteesi valtaan
Haluatko takaisin, haluatko takaisin
entiseen elämääsi?
Haluatko takaisin, haluatko
surulliseen menneeseen?
Jos sen teet, en ehkä kestä
mutta kunnioitan päätöstäsi
Jos sen teet, sydämeni särkyy..."
(Herra Ylppö & Ihmiset)
vastauksia:
1 En uskonut enää samalla tavalla. mm. syntyvyyden säännöstely, ainoa oikea usko -oppi ja seurakunnan erehtymättömät päätökset
2 Erittäin vaikea, en ole päässyt siitä vieläkään monen vuoden jälkeen kunnolla yli
3 Itkua ja käännytysyrityksiä
4 Eri tavoin riippuen tapauksesta.
5 Joskus kieltämättä sitä yhteisöllisyyden tunnetta.
6 Erilaisina ihmisinä, jotka käsittämättömöstä syystä uskovat omituisiin ja osittain täysin järjettömiinkin oppeihin.
7 Kyllä yleensä
1. Mikä johti päätökseen?
2. Oliko ratkaisu helppo?
3. Miten lähipiiri suhtautui?
4. Entä suku
5. Oletko koskaan kaivannut takaisin?
6. Millaisena näet nykyään vanhoillislestadiolaise?
7. Osallistutko yhä suviseuroihin
1. Rohkaistuin ajattelemaan omilla aivoillani ja alkaa elämään omaa elämää itseäni varten eikä perhettä varten. Olen monesti sanonutkin asiaa harkitseville että mieti miksi olet vl, siksikö että ite haluat vai siks että sut on opetettu siihen elämän tapaan mitä sun vanhemmat haluaa.
2.Ei ollut helppo ratkaisu. Mietin sitä vuosia, mutta sinnittelin siinä porukassa koska siellä oli kaikki kaverit ja olin oppinut elämään niitten sääntöjen mukaan.
3. Itkivät aluksi n. viikon ja varoittelivat ja kyselivät että "eikö sua yhtään pelota?" Mua ei itkettänyt yhtään, eikä pelottanut mitään. Huomasivat aika äkkiä että turha yrittää käännyttää takas.
4. Toiset isovanhemmat eivät ole puhuneet mulle sen jälkeen mitään, ja aika vähän on tullut oltua tekemisissä muitten kuin oman perheen kanssa. Omat sisarukset (suurin osa) ovat hyväksyneet asian ja ollaan ihan yhtä hyvää pataa kuin ennenkin.
5.En hetkeäkään. Joka päivä olen varmempi ratkaisustani jättää se yhteisö. Nyt mulla on ihana mies (varmasti en ois yhtä hyvää löytäny niistä piireistä) ja elän omaa elämääni ilman vl-velvollisuuksia.
6.Kaavoihin kangistuneita vanhoillisia ihmisiä, jotka aivopesee lapsensa jo kehdosta alkaen uskomaan harhaoppiinsa. Luulen, että tosi iso osa nuorista liikkuu siinä porukassa vain vanhempiensa takia esittäen ihan muuta mitä oikeasti haluaisivat olla.
7.En ajatellut mennä. Mitäpä tuonne pällisteltäväksi.
kysyn sinulta, mitä tarkoittaa uskon kieltäminen?
Ethän toki ole Jumalaa kieltänyt?
Oletko muuttunut ateistiksi?
Mitä tarkoitat sanonnalla veto maailmaan?
Tarkoitatko vapautta vl-yhteisöstä?
Jos vapaudut vl-yhteisöstä, älä kuitenkaan valitse normaalin elämän tilalta ns. vapaata ei-normaalia elämää. Tarkoitan ei-normaalilla, toista äärilaitaa verrattuna kaikenkieltävään vl-elämään.
Se tavallinen elämä kun täällä ei-vl maailmassa on aivan normaalia elämää ilman jokapäiväistä helvetillä uhkailua ja jatkuvaa anteeksipyytelyä joka synnistä ja niistäkin, mitä ei edes ole tehnyt tai ainakaan ole huomannut että on tehnyt.
Tervetuloa maailmaan, jossa joudut ajattelemaan omilla aivoilla ja joudut itse päättämään oikeasta ja väärästä ja jossa joutuu kunnioittamaan myöskin naisia, ei ehkä niin paljon kuin pitäisi, mutta taatusti enemmän kuin vl-maailmassa.
Rauhaa ja voimia sinulle, ystävä hyvä, toivoo Wariska.
1. Mikä johti päätökseen?
2. Oliko ratkaisu helppo?
3. Miten lähipiiri suhtautui?
4. Entä suku
5. Oletko koskaan kaivannut takaisin?
6. Millaisena näet nykyään vanhoillislestadiolaise?
7. Osallistutko yhä suviseuroihin
1. Mulla oli paljon vl-ystäviä, mutta meidän porukalle oli muotoutunut omat säännöt. Yhteydenpito oli tiivistä. Aika teki tehtävänsä. Nyt emme ole enää yksikään vl:iä.
2. Aika vaikea sinänsä, etten ole vieläkään kertonut vanhemmille ratkaisustani, vaikka siitä on jo viisi vuotta aikaa. Asun 500 kilsan päästä kotoa, joten he eivät tiedä, miten kulutan aikaa täällä pääkaupunkiseudulla.
3. Kaverit ja työkaverit tietävät, että olen entinen vl. Olen edelleen tietyistä asioista pihalla, kuten vanhoista leffoista, joten on täytynyt kertoa, että olen entinen vl.
4. Suvusta ei tiedä ainutkaan, että en ole vl. He tervehtivät minua edelleen Jumalan terveellä niinä harvoina hetkinä, kun niitä näen.
5. En ole osannut, sillä mulla jäi käsitys, että yllättävän monet vl:t, etenkin nuoret esittävät muuta, mitä ovat. Ei tarvi, kuin käydä telttoihin katsomassa mitä meno oikeasti on monessa teltassa. Itsekin makasin ekakerran miehen kans samassa teltassa jo ripari-ikäisenä.
6. Osa on oikeasti uskomassa, osa taas joutuu esittämään uskovaista olosuhteiden pakosta. Nykyään näitä esittäjiä tuntuu olevan paljon ennemmän, kuin ennen. En tiedä, mistä johtuu.
7. Osallistun joka kesänä suviseuroihin, koska näen siellä paljon myös niitä ystäviä, joita en ehdi vuoden aikana muuten tapailemaan. Siellä vain joudun esittämään vl:ää ja se on helppoa, koska se on niin lyhyt aika vuodesta.
En ole uskoani koskaan kieltänyt kieltänyt, jätin vanhoillislestadiolaisen. En usko Lars Leevi Laestadiuksen oppeihin, vaan Jeesusksen.
Päädyin jättämään nuorena liikkeen, koska pullistelin rajoista ulos. Tarvitsin ilmaa.
Oli. Ainoastaan isää kävi sääliksi. Mutta kumpa hän joskus ymmärtäisi, että tein täysin oikean ratkaisun.
Isä oli murtunut, äiti oli normaali. Siskot järjestivät "hautajaisia", kotona tunnelma oli, kuin olisin kuollut. Itkua ja surua riitti oman aikansa.
Suku on pahin.
Joskus nuorena äänet puhuivat päässäni, vanhat opit kummittelivat. Nyt en enää kaipaile, koska olen löytänyt paljon parempaa.
Pyysin ohjausta elämääni, ja minut ohjattiin uskoon Jeesukseen Kristukseen. Olen siitä ikuisesti kiitollinen.
Näen vanhoillislestadiolaiset orjina, jotka eivät enää osaa kaivat vapauteen. Rakastan heitäkin, sillä Jumala on heidätkin luonut.
En osallistu suviseuroihin.
1. Mikä johti päätökseen?
Kun havaitsin että en ajattele samoin enkä voi teeskennellä. Valehteleminen on periaatteitteni vastaista.
2. Oliko ratkaisu helppo?
Ei vaan erittäin vaikea, koska oli peloteltu lapsesta asti helvetillä ja Jumalan hylkäämisellä yms. sekä tiesin että läheiset alkaa vihata minua.
3. Miten lähipiiri suhtautui?
Osa sisaruksista katkaisi välit kokonaan.
Nähtävästi lopullisesti. Vanhemmat ovat jättäneet minulle pienemmän perinnön kuin vl-uskoisille lapsilleen. Että siinä mielessä ratkaisu tuli kalliiksikin! Minut on leimattu jumalattomaksi.
4. Entä suku
VL-sukulaiset ei pidä yhteyttä ja jos tapaavat joskus sukujuhlissa, pyrkivät mitätöimään ja halventamaan. Osoittavat että mulla ei ole ystäviä enkä ole menestynyt ammatissani. Halveksuntaa ja väheksyntää ihan pilkkaamiseen saakka on koettu. Se satuttaa joka kerta.
5. Oletko koskaan kaivannut takaisin?
En ikinä. Olen joka päivä iloinen siitä että sentään pääsin irti.
6. Millaisena näet nykyään vanhoillislestadiolaiset?
Sairas johtaja- ja miesvaltainen yhteisö, jolla ei ole mitään tekemistä aidon kristillisyyden kanssa. Paikallistasolla tarjoaa keskinäistä sosiaalista puuhastelua perheille ja yksinäisille "toiminnan" puyörittämisessä. VL-uskovaiset eivät keskustele keskenään hengellisistä asioista, koska heillä ei ole hengellisyyttä.
7. Osallistutko yhä suviseuroihin
Taatusti en! Tuntuvat typerältä ajantuhlaukselta.
tuo "VL-uskovaiset eivät keskustele keskenään hengellisistä asioista, koska heillä ei ole hengellisyyttä."
Puit sanoiksi sen, mitä olen jo kauan ajatellut, mutten löytänyt sanoja.
Minä olen ajatellut samaa. Kun olin vielä vl, yritin löytää sellaisia ihmissuhteita ry:llä että oltaisiin juteltu hengellisistä kysymyksistä. En löytänyt yhtään. Kaikkia tuntuivat kiinnostavan lähinnä materialistiset asiat.Eivät edes henkiset harrastukset, kuten lukeminen, musiikki ja taide, niistäkään kiinnostuneita en onnistunut ry:ltä tavoittamaan.
1. Mikä johti päätökseen?
Tiesin jo hyvin nuorena etten ole lestadiolainen - en kyennyt uskomaan oikeastaan minkäänlaiseen jumalaan. En voinut naisenalkuna hyväksyä myöskään pakkosynnyttämistä ja miesjohtoisuutta yhteisössä. Kun tulin varhaiseen teini-ikään, kykenin kieltäytymään seuroissa käymisestä (oli liian iso pakolla raahattavaksi).
2. Oliko ratkaisu helppo?
Oli, itsestäänselvä. En olisi voinut kuvitella muuta ratkaisua kuin lähdön.
3. Miten lähipiiri suhtautui?
Ihan hyvin järkytyksen jälkeen.
4. Entä suku
Suku ei enää puhu minulle. Olen silti heille ystävällinen sikäli kuin kohtaamme juhlissa tms. Se on minusta humaanin ja sivistyneen ihmisen merkki - tuomitseminen ja poissulkeminen ei kuulu elämääni. Onneksi minulla on laaja ja rakastava ystäväpiiri ja ihana puoliso sekä lapset niin suvun puute ei tunnu niin ikävältä.
5. Oletko koskaan kaivannut takaisin?
En sekuntiakaan näin 20 vuotena.
6. Millaisena näet nykyään vanhoillislestadiolaiset?
Hieman säälittävinä. Ihmisinä jotka on peloteltu uskomaan ja joille yhteisö on todellisuudessa jumala. Varmasti onnellisia uskovia on olemassa, luulisin että pääosin hieman yksinkertaisempia ihmisiä jotka tarvitsevat selkeät raamit elämälleen. On helpompaa kun ei tarvitse itse ottaa vastuuta arvo- ja muista valinnoistaan.
7. Osallistutko yhä suviseuroihin
En, ei ole mitään syytä. En kuulu mihinkään uskonnolliseen ryhmään enkä usko minkään lajin jumaliin joten yhtä järkevää olisi mennä moskeijaan.
Nämä kertomukset ovat lohduttavia ja antavat usoa siihen että ihmisestä löytyy nuorenakin jämäkkyyttä ja voimia. kiitos sinulle Tuntematon kirjoittaja, että kirjoitit tänne. Erinomaisen hyvin kirjoitettu!
1. Mikä johti päätökseen?
Jo murrosiässä tajusin, että näin en voi loppuelämää elää, valehtelu ja leikkiminen uskovaista oli mahdottomuus luonnolleni. Myös suurin osa kavereista olivat muualta kuin "piireistä". Seurapuheet olivat "jonninjoutavia" horinoita, joista en ymmärtänyt mitään. Lähinnä tuli seuroissa käytyä kun oli kotona tapa opetettu/pakotettu.
2. Oliko ratkaisu helppo? Päätös oli vakaasti ja järjellä selittelemälä helppo, mutta muutama vuosi meni ennenkuin tajusin mitä tämä todellisuudessa tarkoitti.
3. Miten lähipiiri suhtautui? Sisarukset ymmärsivät, mutta varsinkin isälle se oli kova paikka. Hän ei voinut ymmärtää, että 15-vuotias voi päättää muka niin suuresta elämän muutoksesta. Pidin kuitenkin pääni ja riitamme/erimeilisyydet kestivät muutaman vuoden. Sen jälkeen suhtautuminen on ollut täysin normaalia ja tulen kaikkien perheenjäsenten kanssa erittäin hyvin toimeen.
4. Entä suku
Sukumme ei ole lestadiolaisia vaan isä ja äiti ovat tulleet uskoon nuoruudessaan. Ei pienintäkään ongelmaa tämän suhteen.
5. Oletko koskaan kaivannut takaisin?
Joskus erittäin synkkinä elämän hetkinä, mutta "kohtaus" on mennyt pian ohi...
6. Millaisena näet nykyään vanhoillislestadiolaiset? Ihan ok. Jokainen uskokoot mihin haluaa. Tulen toimeen hyvin uskovaisten kanssa kun heitä tapaan, lähinnä sisarrukset perheineen ja heidän kavareiden kanssa. No hard feelings.
7. Osallistutko yhä suviseuroihin
Eipä ole tullut käytyä sitten Hankasalmen..
mielenkiintoisia kommentteja! kiitos!
Tämä ketju valaisee enemmän kuin tuhat samalla nuotilla ja kliseillä pidettyä seurapuhetta. SRK:n kannattaisi lukea tämän ketjun sisältö tarkkaan, eikä keskittyä selvittämään, kuka on minkin mielipiteen takana
Samaa mieltä, oli mielenkiintoisia ajatuksia. Kiitos minunkin puolesta.
selvittää kuka on minkin mielipiteen takana vaan katsoa peiliin koska vika eroamisiin on kokonaan srk./vl.opissa ja "tulkinnoissa".
Vika ei ole ihmisissä koska me kaikki olemme yksilöitä ja siksi erilaisia (onneksi) ja tämä vl.formaatti pakottaa kaiksta samanlaisia ja se van ei onnistu suvaitsevaisuutta tarvittaisiin huimasti lisää, no se tuskin onnistuu.
1. Halusin selkeyttä omaan ja lasteni elämään. Huomasin näytteleväni 95% valveillaoloajastani??
2. Vuosia kestänyt hidas irrottautuminen oli vaikeampi, päätöksenteko oli sitten aika kivuton.
3. Suurin osa ns. ystävistä kaikkosivat, satunnaisissa kohtaamisissa vielä kolmen vuoden jälkeen väkinäisyyttä.Muutamat lestadiolaisnaiset sanoivat, että ymmärtävät TÄYSIN ratkaisuni. Tulkitsin tämän niin, että eläminen eiVL-miehen kanssa itse VL:nä nähtiin niin hankalaksi, ettei siitä tule mitään.
4. Entä suku Hienosti. Täysi rauha ja rakkaus.
5. No, en todellakaan.
6. Olen irtaantunut niin, ettei oikeastaan varsinaisesti tunne mitään. Ehkä ne rahoillaan pröystäilijät ja kieroilijat ärsyttävät, mutta ei heidän kanssaan tarvi olla missään tekemisissä.
7. Kuuntelen kyllä, mutta fyysisesti en mene paikalle.
1. Koin koko touhun epärehelliseksi ja teeskentelyksi.
2. Oli
3.Äiti ei sanonut mitään ja isä ilmoitti että elämästäni ei sitten tule mitään.( no nyt mulla on vaimo ja 2 lasta
ja menstyvä firma ok-talo ja kesämökki.)
4.ei ongelmaa
5.EN
6.kovasti on säännöt loiventuneet
7.EN
1.Ateistinen maailmankuva. Raamattu on pelkkä astrologinen tarina.
2.Kyllä, eniten kuitenkin pelkäsin oman perheeni suhtautumista, mutta lopulta tajusin että pakkohan se on tehdä. Ja kelasin että en oo riparin jälkeen kuunnellu yhtään saarnaa "kunnolla" vaan aina vaan tsiigannu kelloo että millon pääsee pois tai kaverien kans iltakylään.
3.Pääosin ymmärtäväisesti, kaverit on antanu olla rauhassa, kun olen sanonut että en tykkää tyrkyttämisestä.
4.Jonkun verran koettaneet tyrkyttää parannusta, mutta sanoin suoraan että ei kiinosta eikä tule koskaan kiinostamaankaan. Iskin takaisin ja sanoin: Eikö kannattaisi jättää tommone skeida.
5.En, olen ollut kohta vuoden "Helvetin lapsi". Ja ylpeä siitä.
6.Tyhmänä heitä pidän kun perustavat koko elämänsä jonkun satukirjan opeille.Olen oppinut myöskin inhoamaan toisten ihmisten kyttäämistä. Suvun kanssa en enää ole tekemisissä, koska aina ovat muita arvostelemassa, mutta omasta elämästään eivät kestä kuulla mitään kritiikkiä.
7. En aio, koska en ole masokisti.
Ps. Ensimmäinen viesti tällä palstalla ja toivottavasti viimenen.
Raamatun vastaisine valheoppeineen ja julmuuksineen on erinomainen ase saatanan kädessä tekemään ihmisistä ateisteja. Olet elävä esimerkki tästä.
"Raamatun vastaisine valheoppeineen ja julmuuksineen on erinomainen ase saatanan kädessä tekemään ihmisistä ateisteja. Olet elävä esimerkki tästä."
Siis en kyllä tajua mistä sait edes aiheen tämmöseen viestiin. En kerro mistään julmuuksista, ja muuten en ole pelkästään lessujen oppeja kyseenalaistanu vaan myöskin uskonnonopetusta aina.
1. Mikä johti päätökseen?
2. Oliko ratkaisu helppo?
3. Miten lähipiiri suhtautui?
4. Entä suku
5. Oletko koskaan kaivannut takaisin?
6. Millaisena näet nykyään vanhoillislestadiolaise?
7. Osallistutko yhä suviseuroihin
1. En nähnyt seurakunnan sisällä sitä rakkautta, josta Raamatussa puhutaan. Onko rakkautta paskan puhuminen, ihmisille selän kääntäminen ja juoruilu? Ei ole.
2. Ei todellakaan, kärsin edelleen ja olen viisi vuotta kärsinyt. Ensin kärsinyt omista ajatuksistani, helvetin pelosta ja nyt muiden ihmisten suunnalta tulevasta syyllistämisen taakasta.
3. Äiti toivoo, että tulisin takaisin. Itkee, valvoo ja rukoilee yöt. Henkisesti tämä on kaikista raskainta, koska hän ei ymmärrä, että olen aidosti paljon onnellisempi nyt, kuin ollessani yhteisössä. En siltikään kenenkään mieliksi voisi olla missään yhteisössä, jos itse vain kärsii ja kärsii.
4. Suvusta en tiedä, varmaan voivottelevat, mutta onneksi asuvat muualla, niin ei tarvitse olla päivittäin tekemisissä.
5. Sen jälkeen kun kokee olevansa hylätty yhteisön puolelta, käy mielessä sekunnin sadasosan verran, pitäisikö palata yhteisöllisyyden vuoksi. Mutta ei.
6. Yritän päästä katkeruudestani eroon, joka on syntynyt ihmisten paskapuheista, juoruiluista ja valheista. Yritän antaa anteeksi, mutta silti en siihen pysty, koska tiedän mitä vl:t ajattelevat minusta: syntinen, joka helvetissä kuolee.
7. Täytyy kattoa, ei mikään hirveä hinku ole.
Ja lisäksi. Uskon Jumalaan, rakastavaan Jumalaan. En vanhoillislestadiolaiseen tuomitsevaan ja synkkään Jumalaan.
huh! olen kokenut samanlaisia ajatuksia "vielä" vl:nä ollessani. aika näyttää vieläkö, joskus tulen kommentoimaan tätä ketjua ja vastaamaan itse noihin kysymyksiin.
1. Syntienanteeksisaamisen helppous loi turvaa ja lohtua, mutta minulle liikkeessä oli aina liikaa vastausta vaille jääneitä kysymyksiä enkä voinut olla aito. Jos olisin aina sanonut ja toiminut niinkuin todellinen minä, niin minun olisi todennäköisesti pitänyt olla pyytämässä niitä syntinä anteeksi. Vl-syntikäsitys ei kohdannut omaa syntikäsitystäni.
2. Ratkaisu oli helppo, kun aika oli oikea. Olin ollut kahdenvaiheilla nuoruudestani lähtien. Lopullinen irtiotto tapahtui, kun olin. 25-26-vuotias.
3. Tuomittiin tietenkin epäuskoiseksi
4. Sukua on sekä vl- että ei-vl, joten "äänet" meni puoliksi
5. Takaisin liikkeeseen en, mutta olen kaivannut sitä läheisyyttä, jota yhteinen usko loi minun ja äitini välille.
6. Nykyisin näen entistä selkeämmin ne "epäkohdat", jotka minua häiritsivät nuoruudessani liikkeessä. Muuten suhtaudun melko neutraalisti ja luonnollisesti vl:iin. Tiedän mitä he ajattelevat, mutta en loukkaannu, ennemminkin olen pahoillaan, että he ovat joidenkin asioiden suhteen kuin sokaistuja.
7. Miksi osallistuisin? Muutama vuosi takaperin suviseurat oli vanhempieni kotipaikkakunnalla ja silloin kävin siellä, mutta ei ne minua muuten kiinnosta. Itse asiassa ei ne niin merkittävät kekkerit olleet minulle vl-aikoinakaan. Siinäkin olin kai poikkeus, kun monille suviseurat tuntuivat olevan kesän kohokohta.
tiedoilla teet?
Kasvoin pois uskosta, se oli pitkä henkinen prosessi ja siihen kului vuosia. En koskaan ollut mitenkään uskonnollinen sielu, mutta perheeni oli vl:iä ja asuinkunnassani heitä oli erittäin paljon, tästä johtuen en joutunut maallisten ihmisten seuraan kuin vasta koulussa ja sielläkin minulla oli vain vl-ystäviä, tätä jatkui lukioon saakka. Mutta lukion jälkeen halusin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle (600km). Vanhempani ja jopa osa ystävistäni oli tätä vastaan, mutta pääsin kuitenkin lähtemään. Toisella paikkakunnalla olin sitten ihan hukassa, sillä en tuntenut sieltä ketään entuudestaan. Kävin alkuun joissakin uskonnollisissa tilaisuuksissa, mutta huomasin pian että en oikeastaan koskaan ollut käynyt niissä niiden itsensä vuoksi, vaan lähinnä ystävieni ja perheeni vuoksi, joten ne jäivät melko pian pois. Löysin maallisia ystäviä ja usko alkoi tuntua joltakin kaukaiselta kotiin jääneeltä asialta. Opiskelu aikoina olin uskonnon kanssa tekemisessä vain kun kävin kotipaikkakunnalla ja jossain 22 ikävuoden tienoilla uskalsin myöntää jo itsellenikin etten ole enää uskossa. Vanhemmilleni kerroin asiasta vasta muutama vuosi myöhemmin ja reaktiot olivat melko kovia, mutta selvisin niistä. Osa vanhoista ystävistäni lopetti yhteydenpidon, mutta onneksi minulla oli jo oma sosiaalinen verkosta opiskelupaikkakunnallani, jonne jäin yliopiston jälkeen töihin ja perheenkin perustin.
En ole koskaan oikein kaivannut takaisin vl-piireihin, mutta toki sitä kaiholla tulee aina välillä muisteltua, ei niinkään sitä uskoa, vaan niitä ihmisiä siellä. En voi koskaan unohtaa sitä vajaata 20 vuoden ajanjaksoa elämästäni kun olin vl-uskossa. En ole enää uskossa, enkä ole käynyt suviseuroissa sitten 90-luvun lopun, mutta ymmärrän kyllä ihmisiä jotka niissä käyvät.