onko

että nämä jäädydetyt rahat olisi vain poliisin ja hannun yhdessä keräämiä rikollisia rahoja? Muut tulisi sitten jäsenille entiseen malliin. Utelias sivustaseuraaja.
3829
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ettei niitä ole ollut mitenkään mahdollista löytää. (oletuksella kauppaa on käyty/käydään)

Ei tuota yhteistyötä ole ollut. Klubi tulee pysymään täydellisesti piilossa, kunnes kaikki on valmista, koska täysin syystä pelätään toimintaan puuttumista. (sama oletus, kauppaa käydään)

Äänestä

Mitään yhteistyötä ei ole tapahtunut vaikka sponsorit niin yrittävätkin selittää. Tämän poliisi on lausunnoissaan selkeästi tuonnut esiin.

Päinvastoin, poliisi on ETSINTÄKUULUTTANUT klubin johdon.

Vedä siitä omat johtopäätöksesi yhteistyön tasosta. Olet kuitenkin fiksu ihminen.

Äänestä

RKP:n toimistoon ja ehdotti yhteistyötä. Ei osannut ressukka ruotsia. Nyt sitten Panamassa odottelee RKP:ltä yhteistyötarjousta rangaistuksen alentamiseksi. Ei aina kaikki voi mennä kohdalleen - saattaa sijoittajia vituttaa.

Tosin olihan niillä puheiden mukaan hilloa niin paljon, että 100 000 euroo ei tunnu missään kansainvälisellä ammatin osaavalla valuuttakauppiaalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


totta vai tarua kirjoitti:

että nämä jäädydetyt rahat olisi vain poliisin ja hannun yhdessä keräämiä rikollisia rahoja? Muut tulisi sitten jäsenille entiseen malliin. Utelias sivustaseuraaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu