Nyt jännittää

Sain työmaan. Ihanaa. Mutta mutta..se on Ruotsissa. Olen pakannut jo ja liput on tilattu. Maanantai-illalla Isabella saa matkustajakseen jännittyneen ex-työttömän. Kotona asia nostatti mekkalan ja pahaa mieltä. Lähtö ei ole helppoa muutenkaan, koska samaa ukkoa oon katellut 33 vuotta. samaa pihaa stepannut 29 vuotta. Mutta työttömänä ei saa velkoja maksettua eikä ruokaa suuhun. Siitä on ollut kovat riidat viimevuodet. Nyt sain työtarjouksen ja minä tyttö lähden vaikka kylmii. Minkälainen mahtaa olla Ruotsin hintataso armaaseen Suomeen verrattuna. Oletteko ikinä olleet paikkakunnassa nimeltä Ljusdal
161163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Olen iloinen puolestasi.

Itse olen työskennellyt Ruotsissa Norrköpingissä, sairaalassa ja Ericsonilla siitä on kylläkin 22 vuotta, joten en voi tietää henkilökohtaisesti millaista työelämä on nykyisin Ruotsissa.

Silloin oli tosi ihanat olosuhteet työmailla ja tykkään kovasti ruotsalaisista työtovereina ja pomoina. Minulla on ollut suuria vaikeuksia tottua tähän suomalaiseen...

Ihana ratkaisu lähteä katsomaan maailmaa, sinä pärjäät siellä varmasti.

Äänestä

oli mukava aamu-uutinen .
elämäsi saa nyt paljon uutta ja sinä pärjäät.

Äänestä

elämässä pitää uskaltaa ottaa haasteita vastaan. Jos haluaa muutosta elämään, niin pitää lähteä aina itsestä liikkeelle, eikä odottaa, että muut muuttuvat.

Onnea sinulle!

Äänestä

Mutta paljon Onnea matkaasi, - oletpa Sinä rohkea ihminen. :) Olen ihan kade...

Hintataso on varmasti päätä huimaava, niinkuin jo täälläkin..ja siellä ei ole vielä euroja..kruunulla on huono kurssi :))

Hyvää matkaa..satumaahan..

Äänestä
Aloittaja

Kiitos vastauksista. Maanantaihin on enää vähän aikaa. Tulee nyt jo ikävä lapsia ja lastenlapsia. Mutta jos mies antaa ottaa tän kannettavan mukaan niin voin heidän kanssaan olla Skypellä yhteydessä. Loppuu ainainen tappelukin. Ehkä aika rauhoittaa tilanteita ja eihän sitä tiedä vaikka armas Suomen maa osoittaisi vihreää valoa työn suhteen kun ensin saan työkokemusta.. kun ei olisi velkaa, olisi niiiiiiin paljon helpompaa tämä elämä. Mutta oppirahan yrittämisestä on maksettava, ei auta. Vielä neljä vuotta ja rapiat päälle

Äänestä
  • tulipa sinun "juhannusaatto" viestisi mieleen ja sen ketjun vastaukset.
    nyt alkaa uusi vaihe ja toivonmukaan kuulemme siitä.
    jotenkin kolahi toi "jos mies antaa ottaa.."

    Äänestä

  • Satumaa valonlaaksossa.

    Äänestä

  • a.juzka kirjoitti:

    Satumaa valonlaaksossa.

    nyt vaan yhteys klaus häröön olisipa elämänmakuinen aihe )

    Äänestä

  • sinulle, eihän vain

    Äänestä

Pysy sellaisena - onnea!!! :)))

Äänestä

Kyllä täällä viihdyt,mutta 33v avioliitto? Kestääkö erillään oleminen?Sinulla on aikuiset lapset niin ei mitään hätää,ota ja nauti työstäsi ja "vapaudestasi"toisiin suomalaisiin on vaikea päästä tutustumaan mutta sehän riippuu sinusta kuinka avoin olet,ehkä nähdään,, vaikka naapureita:=)

Äänestä

Tervetuloa vaan tänne entiseen emämaahan! Itse olen täällä jo viihtynyt yli 30 v. Hintataso on huomattavasti alhaisempi kuin Suomessa. Jos kieltä osaat niin ongelmia ei pitäisi olla. Ljusdal on mukava pienempi paikkakunta suurten metsien keskellä. On muuten myös seutua jonka suomalaiset uudisraivaajat asuttivat 1600-luvun alussa. Itse asun aika lähellä.

Äänestä

tällainen viesti.Perillä odottaa jo muutama tänne kirjoittava ihminen.
Lycka till!! :)))

Äänestä

Sylin täydeltä Onnitteluja, olipa varmasti sinulle ilouutinen:)).

kyllä noin "aikuisten" on päästettävä jo essunhelmasta irti ;).

Ihankuin kuulisin reippaat sanasi niitä lukiessani, siinä on riemua valtavasti.

Hieno homma!

Äänestä

Sydän pamppaileee, kun kirjoittamaton sivu elämän kirjasta aukeaa.
Jännittää, samalla kun sielu on riemua täynnä ; Haluaa nähdä nuo ensimmäiset rivit mitkä on kirjoitettu........
.......ja haluaan täyttää sivut uusilla elämänmakuisilla riveillä

Elämän kynä kirjoittaa monenlaisilla väreillä, myös mustalla kynällä.
Mutta toivon Sinulle paljon kirkkaita kirjaimia !

Kun sivusi täyttyvät monenkirjavista riveistä , nauti kaikesta.
Muutaman tummemman rivin jälkeen kirkkaat loistavat suuremmin.

Uskon Sinun löytävän uudella taipaleellasi sateenkaaren värit! :)

Äänestä

..että olet saanut työpaikan :)
Rohkean päätöksen olet tehnyt. Kaikki tulee menemään varmasti hienosti.
Monet asiat helpottuvat, kun ei koko ajan tarvitse murehtia, mistä saisi rahat riittämään. Kaipa se miehesikin asian ymmärtää, kun oikein miettii asiaa.

Halauksia ja onnentoivotuksia sinulle, rohkealle rouvalle :)

Ja muista ilmoitella, miten kaikki on alkanut sujumaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


satumaa kirjoitti:

Sain työmaan. Ihanaa. Mutta mutta..se on Ruotsissa. Olen pakannut jo ja liput on tilattu. Maanantai-illalla Isabella saa matkustajakseen jännittyneen ex-työttömän. Kotona asia nostatti mekkalan ja pahaa mieltä. Lähtö ei ole helppoa muutenkaan, koska samaa ukkoa oon katellut 33 vuotta. samaa pihaa stepannut 29 vuotta. Mutta työttömänä ei saa velkoja maksettua eikä ruokaa suuhun. Siitä on ollut kovat riidat viimevuodet. Nyt sain työtarjouksen ja minä tyttö lähden vaikka kylmii. Minkälainen mahtaa olla Ruotsin hintataso armaaseen Suomeen verrattuna. Oletteko ikinä olleet paikkakunnassa nimeltä Ljusdal

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu