Kaulapanta vaiko valjaat kääpiöpinserille?

Hei! Osaako joku kokenut kertoa, että kumpi vaihtoehto on kääpiöpinserille parempi, kaulapanta, vai valjaat? Saan parin päivän päästä kääpiöpinserin pennun (narttu) ja ostelen tässä jo valmiiksi vähän tarvikkeita hänelle.

Kiittäen, uusi koiranomistaja :)
6832
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itse olen aina hankkinut pennulle molemmat. Pannassa kulkemista on ensin harjoiteltu ihan kotona sisällä. Ensin pelkän pannan pitämistä ja sitten vähitellen taluttimessa kävelyä. Valjaisiin olen sitten pistänyt, kun on menty ulos ihan alkuaikoina. Pentu ei niissä temmo kaulaansa ja on muutenkin tukevammin kytketty ensi ulkoilu kerroilla. Valjaat pitää olla pehmoiset, tukevat ja oikeaan kokoon säädettävät.

Äänestä
  • Pennulle ensin opetteluun panta ja kun osaa kulkea kauniisti, niin valjaat. Oppii muuten nopeasti, jos ihminen jaksaa olla johdonmukainen. Iloisia hetkiä pennun kanssa.

    Äänestä

Onneksi olkoon hyvästä valinnasta;). Itelläni on 4 vuotias uros. Ihan pentuna käytin pantaa mutta nykyään olen siirtynyt käyttämään ainoastaan valjaita, koska ne tuntuu tukevammilta. Eiköhän se ole ihan makuasia, kumpaa käyttää jatkossa, mutta pannan kanssa siivosti kulkemista olisi ehkä helpompi opetella. Meillä on varsinainen Houdini, joka riisuu halutessaan sekä pannan että valjaat päältään. Varaudu kääkän kanssa ihan kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan. Ei elämästäsi ainakaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita tule puuttumaan jatkossa!

Äänestä

paremmat.

Äänestä
  • ja panta.Tulee äkkinykäyksiä ja niska kärsii.Meillä tilanteen mukaan riippuen minne mennään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Hei! Osaako joku kokenut kertoa, että kumpi vaihtoehto on kääpiöpinserille parempi, kaulapanta, vai valjaat? Saan parin päivän päästä kääpiöpinserin pennun (narttu) ja ostelen tässä jo valmiiksi vähän tarvikkeita hänelle.

Kiittäen, uusi koiranomistaja :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu