En minä tätä alunperinkään halunnut. Jotenkin vaan tiesin että näin siinä kuitenkin käy. Voisin kertoa kymmeniä syitä miksi se vaan ei käy. Mutta, minäpä tiedän millaista on elää pelkän järjen varassa. Kertoa tunteilleen että ne ovat turhia, sopimattomia, kiellettyjä. Ja tiedän myös miten hyvin voi uskotella itselleen että tätä ihmistä kohtaan tunteesi ovat hyväksyttäviä, sallittuja, jopa toivottuja. Ei se vaan niin toimi.
Jo pari vuotta sitten sen huomasin. Kiinnostuneet katseet. Eräänä kesäpäivänä sitten totesin että kaikesta vastarinnasta huolimatta tuo ihminen on livahtanut ajatuksiini. Ja siellä hän on edelleen. Järjestä huolimatta. Järjetöntä. Ihminen jonka ulkoinen olemus alkoi kiinnostaa, viehättänyt se oli jo pitemmän aikaa. Vietellyt. Silti järjen ääni yritti kaiken aikaa kertoa että olisi parempi olla edes ajattelematta.
Miksi ihminen kiinnostuu, ihastuu aivan toiseen ihmiseen vaikka on kultaisin kahlein kahlittu yhteen ihmiseen. Siihenkin voisin kertoa kymmeniä syitä. Tämän asian kanssa sitten pitäisi elää. Jäljelläoleva elämä. Tiedän että vähitellen tunteet kuihtuvat, värit haalistuvat. Enhän enää häntä näe. Vaan näenpäs. Näen hänet jokaisessa vastaantulijassa joka omaa jotakin hänen piirteistään. Jotkut asiat, tapahtumat nostavat tunteet pintaan. Toivon ja toisaalta pelkään kohtaavani hänet vielä.
Ajattelin häntä taas eilisen illan. Olin poissa, näin päiväunia. Haaveilin. Jotenkin se rauhoittaa. Kieltämällä tunteeni muutan elämäni ikäväksi. En tunne mitään, en ketään kohtaan. Mieluummin vaikka ikävöin ihmistä jota en voi saavuttaa, kuin sammutan tunteeni.
Joskus kiroan sitä päivää kun häntä ensimmäisiä kertoja näin. Joskus taas toivon että tulisipa joku joka viimein veisi jalat alta. Silti häntä muistan. Ajattelen lämmöllä.
Entä sitten se jonka kanssa asun, elän? Mitä häntä kohtaan tunnen? Niin, kerroin jo tietäväni järjen varassa elämisestä. Tunnen, kuten sisarta taikka veljeä kohtaan, kiintymystä. Ei enempää. Järjen valinnat ovat sellaisia. Ei se sen enempää rakkaudelta vaikuta. Mutta senkin kanssa tulee toimeen. Kunnes joku sekoittaa uomaansa takertuneen elämän. Kuten nyt on käynyt.
Tämä on kuin kirjoittaisi päiväkirjaa, jokunen rivi silloin tällöin. Kenelle taikka minne viestini osoitan? Kyllä se vastaanottajansa löytää. Tiedän sen.
Jo pari vuotta sitten sen huomasin. Kiinnostuneet katseet. Eräänä kesäpäivänä sitten totesin että kaikesta vastarinnasta huolimatta tuo ihminen on livahtanut ajatuksiini. Ja siellä hän on edelleen. Järjestä huolimatta. Järjetöntä. Ihminen jonka ulkoinen olemus alkoi kiinnostaa, viehättänyt se oli jo pitemmän aikaa. Vietellyt. Silti järjen ääni yritti kaiken aikaa kertoa että olisi parempi olla edes ajattelematta.
Miksi ihminen kiinnostuu, ihastuu aivan toiseen ihmiseen vaikka on kultaisin kahlein kahlittu yhteen ihmiseen. Siihenkin voisin kertoa kymmeniä syitä. Tämän asian kanssa sitten pitäisi elää. Jäljelläoleva elämä. Tiedän että vähitellen tunteet kuihtuvat, värit haalistuvat. Enhän enää häntä näe. Vaan näenpäs. Näen hänet jokaisessa vastaantulijassa joka omaa jotakin hänen piirteistään. Jotkut asiat, tapahtumat nostavat tunteet pintaan. Toivon ja toisaalta pelkään kohtaavani hänet vielä.
Ajattelin häntä taas eilisen illan. Olin poissa, näin päiväunia. Haaveilin. Jotenkin se rauhoittaa. Kieltämällä tunteeni muutan elämäni ikäväksi. En tunne mitään, en ketään kohtaan. Mieluummin vaikka ikävöin ihmistä jota en voi saavuttaa, kuin sammutan tunteeni.
Joskus kiroan sitä päivää kun häntä ensimmäisiä kertoja näin. Joskus taas toivon että tulisipa joku joka viimein veisi jalat alta. Silti häntä muistan. Ajattelen lämmöllä.
Entä sitten se jonka kanssa asun, elän? Mitä häntä kohtaan tunnen? Niin, kerroin jo tietäväni järjen varassa elämisestä. Tunnen, kuten sisarta taikka veljeä kohtaan, kiintymystä. Ei enempää. Järjen valinnat ovat sellaisia. Ei se sen enempää rakkaudelta vaikuta. Mutta senkin kanssa tulee toimeen. Kunnes joku sekoittaa uomaansa takertuneen elämän. Kuten nyt on käynyt.
Tämä on kuin kirjoittaisi päiväkirjaa, jokunen rivi silloin tällöin. Kenelle taikka minne viestini osoitan? Kyllä se vastaanottajansa löytää. Tiedän sen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
pystyisi harrastamaan seksiä ihmisen kanssa, joka tuntuu kuin omalta veljeltä/siskolta, kiintymäs nääs.
m vai n ?
kuulostaa tutulta. Rakkaus on sellaista. Ihastut/rakastut palavasti johonkuhun joskus, elät hänen kanssaan, tunteet viilenevät vuosien saatossa. Kaappien paikat on päätetty aikoja sitten, toisessa ei ole enää haastetta... Sitten tulee Hän, mutta järki tulee Hänen ja sinun väliin. Ja silti tunteilleen ei voi mitään, mitä kauemmin niitä tukahduttaa, sitä kovemmin ne polttavat. Ja silti elät puolityytyväisenä elämääsi sen edellisen kanssa, pintapuolisesti kaikki on hyvin, joka toinen päivä kaikki on myös omasta mielestäsi niinkuin pitääkin, mutta välillä jäät miettimään josko sittenkin...
Eihän siinä mitää mieltä ole, mutta sellaista on elämä. Joko sitä elää täysillä tunteella tai yrittää välilä jäähdytellä, että osaisi elää niinkuin ihmisen pitääkin. Mutta onneksi kukaan ei vie niitä tunteita, ne antavat elämään sitä jotain minkä takia elää. Ja kaikki ratkeaa aina, tavalla tai toisella. Ja kaikki lutviutuu aina juuri niinkuin pitikin. Toteutumattomat toiveet pitävät yllä mahdollisuuksia ja mahdollisuudet antavat syyn elää huomiseen.
Rakas päiväkirja.
Olen tyrmistynyt. En voi uskoa, että kaiken sen surussa ryömimisen ja turhan ikävöimisen ja helvetin läpi kulkemisen jälkeen olen vihdoin oikeasti onnellinen. Rakastuminen on vahvempi parantaja kuin koskaan olisin uskonut.
En jaksa odottaa, että kesä kuluisi nopeampaan, koska syksyllä muutan poikaystäväni luo.
En olisi sitäkään uskonut koskaan tapahtuvan. En vaikka rakastuisinkin, mutta joskus toisen luona on vaan niin hyvä olla ettei tahdo koskaan pois. En uskonut rakastuvanikaan enää. En enää koskaan. Mutta nähtävästi toisin kävi :)
Kesäkuussa 2008 käyn läpi tavaroitani, vähän pakkaillen ja järjestellen ja huomaan, että voin nähdä tulevaisuuden hänen kanssaan. Kesäkuu 2005 tai lokakuu 2006 tai edes toukokuu 2007 ei olisi koskaan uskonut sitä. Lapsia, tahdon jopa lapsia hänen kanssaan. Voin nähdä ne niin selvästi, meidän lapset :) Ja parasta, että hänkin näkee sen yhteisen tulevaisuuden selvästi. Saan vain jarrutella :)
Hän kuiskailee kesken yötä juttuja korvaan, laittaa kukkia hiuksiini, suutelee varpaita, tuo aamiaista sänkyyn... Kesäkuussa 2008, olen rakastunut. Minun sydämeni näkee vain hänet.
ansainnut...kas tässä...* ;))
Ehkä onkin niin että elämme vain kerran... Tartu siis tukevasti onnenpyörään ja pyöritä sitä itse ja reippaasti! Kun kerran olet onnesi kohdannut älä ujostele kohdata sitä. Toivon sulle vilpittömäsi onnea elämässäsi!
olen laittanut olemattomaan päiväkirjaani. Tämä lause "Kunnes joku sekoittaa uomaansa takertuneen elämän" on niin totta. Minä jätin kaiken entisen, koska minun pitää olla uskollinen tunteilleni. Se pelottaa vähän, kun jättää tutun ja turvallisen elämän ja jatkaa yksin. Mutta minulla on vain yksi elämä. Ja haluan todellista rakkautta. Sitä en taida saada ihmiseltä, jota nyt rakastan. Mutta ainahan on huominen. Kyllä viesti aina vastaanottajansa löytää, jos molemmat tuntevat samoin. Me kaikki kohtaamme ihmisen, joka ottaa rakkautemme ja viestimme vastaan ja tuntee samoin. Siihen luotan.
vaikutat vahvalta ja viisaalta.
erästä uniini,mut sinne se vaan tuli ja jäi Harmittaa,en ois ikinä halunnut edes tutustua tähän ihmiseen.Yritän unohtaa.. taas kerran.