Ensineuvo ja keskussairaala

Jos on saamassa sydänkohtauksen niin varmaan varataan aika joskus seuraavan viikon lopulle...

Terveydenhuollon pitäisi olla Suomessa jokaiselle kansalaiselle kuuluva itsestäänselvyys. Nykyään se on virkamiesten itsekkään keplottelun tulos, ettei resursseja terveydenhuoltoon ole.

Yleisen terveydenhuollon, vanhustenhuollon ja mielenterveyshoidon leikkaaminen näkyy jo yhteiskunnassa. Jokelankin jälkeen mielenterveyshoidon parantamisen puolesta puhuttiin muutama viikko ennen kuin asia unohtui ja tuli lisää leikkauksia. Sama juttu muilla hoitoaloilla. Heti leikataan kun kansalaisten silmä välttää, ja taas puhutaan kahvipöydissä kun jotain kamalaa tapahtuu.

Itsekkin jo viestissäsi toteat, että olet kuolemaa pelkäävä ja olet juossut sairaalassa valittamassa rintakipua ja ahdistusta.

Kaiketi silloin ensimmäisellä juoksullasi otettiin sydänfilmi, jossa ilmeisesti ei mitään hälyttävää...
niinkö?

Siitä sairaalan kommentista "onko aika varattuna" ei pidä ahdistua, niin he kysyvät kun pitää kysyä...

Rintakipukin voi johtua siitä ahdistuksestasi, joka taas voi johtua ihan muusta kuin sydäninfartista.....

Ensineuvo tai sairaala ei voi antaa tietoja kenellekkään jolle ei ole annettu lupaa tietoja saada....
Jos ovat silti niin tehneet, voit saattaa tietojen antajan vastuuseen teostaan...

Itse sairastan diabetesta ja aina kun sokeriarvot ovat hälyyttävän korkealla, en edes soita ensineuvoon, vaan menen suoraan joko Pankalammelle tai sitten MKS:n päivystykseen ja kysymykseen "onko aika varattuna" vastaan vain, ei ole, mutta vaiva on tämä ja olen aina päässyt lääkärin luo.....

Kaupungintalossa: Leikataan...leikataan...leikataan.

Sairaalassa: Ei leikata...ei leikata...ei leikata.

pelätä. Se tulee jokatapauksessa.
Monessa tapauksessa kuoleva ehtii odotellakin kuolemaa, jopa vuosikausia, ennenkuin vapautuu
kehostaan/loppuunkäytetystä työkalustaan.
Sitähän se vaan on...

Mutta, minut lähetettiin myös rintakipujen kanssa kotiin sairaalasta, ja tulos oli sitten se, että sain yöllä infarktin. Enkä todellakaan halua sitä toista kertaa kokea, meinaan sitä infarktia.
Välillä sydän oireilee ja välillä ei.
Ylämäet on edelleen myrkkyä.

Olisin tarvinnut liuotushoitoa, mutta lääkäri, nuori nainen katsoi minut pelleksi, ja teeskentelijäksi ja lähetti kotiin...

Matkalla kotiin lepäsin koulun rappusilla syke 190/min, ja matkaa noin 300 metria, mutta aikaa meni muutaman korttelin matkaan reilu puolituntia. Välillä etenin ja välillä seisoin ja katsoin mittarin lukemaa ja odotin, että lukema laskee 100 kieppeille ja taas jatkoin jne..
Kello 3-4 aikaan yöllä heräsin omaan kauhunhuutoon ja puristin itseäni käsivarret ristissä rinnanpäältä....vähään aikaan en voinut hegittää,enkä liikkua. Hengittäminen/sisäänhengittäminen teki todella kipeää, vähitellen kipu hiipui ja hiipui...(noin kolme neljä tuntia kipu tuntui) Myöhemmin sitten sydänfilmissä näkyi infarktin jälki vasemmassa eteisessä, jossain takaseinässä. Mulla oli tuolloin oma sykemittari päällä kokoajan.
Olin tuolloin nelikymppinen, en tupakoi, enkä juo, en silloin enkä nykyisinkään.

Ei lääkäri ota tosissaan, jos on nuorehko ihminen, ja ensimmäistä kertaa valittamasssa sydän oireita..

Hyvät ihmiset...antakaa palautetta suoraan johdolle! Ei kannata valittaa vain tällä palstalla, lehdissä tai sairaanhoitajille, lääkäreille. Asia ei sitä kautta varmasti mene yhtään eteenpäin.