AIVAN OIKEIN! Aina kannattaa pitää kiinni omasta, niin valtion kuin yksityisen. Näkeehän sen jo täällä, ensin viedään raha ja vähitellen muukin itsenäisyys. Meillekin takautuvasti kansanäänestys!
Ne teki....
Mymmeli
5182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
liittymisestä unioniin, ei pelkästä rahaliitosta. Politiikot puhuvat kuinka hienoa EU aika Suomelle on ollut, selvä se ovathan he saaneet kunnon palkankorotuksia, mikseivät kehuisi.
kun Viron kansanedustajien palkka harmonisoidaan Italian edustajien kanssa samalle tasolle, duunarille jää Viron palkkataso...
Aivan oikein. Poliitikothan on joka puolella niin innokkaina olleet liittymässä EUhun. Kansaa taas uskotellaan siihen. Rahaa tulee eikä tarvitse muistaa kuin käydä aamulla ilmoittautumassa.
Ainoa hyöty normaali duunarille onkin jos edustajat tulisivat tuhlaamaan rahojaan kotimaihinsa. Mutta kuinkahan on käynyt ?
Millä tavalla asiat olisivat nyt paremmin, jos Suomi ei olisi EU:ssa ?
Duunarit ansaitsisivat miljoonan vuodessa, markkoina tietysti...niin ja verottomana. Verotus olisi lopetettu ?
Verenimijäpankit olisi myös lopetettu ja rahat voisi laittaa patjan alle ?
Kaljan hinta olisi laskettu 5:een penniin litralta ja sitä voisi hakea suoraan letkusta bensikseltä 95 tankin vierestä. Samalla voisi tankata Mersunsa ilmaiseksi. Entiset kansanedustajat pesisi ikkunat samalla ?
Kaikki johtotason tirehtöörit olisi laitettu siivoamaan vessoja ja duunissa saisi olla ja tehdä mitä lystää ?
Hallitus ja virkamiehet olisi karkotettu Brysseliin ja jokainen saisi päättää itse omista asioistaan ilman byrokratiaa ja omaa etua tavoittelevia pukupellejä ?
Ulkomaalaiset eivät pilaisi katukuvaamme eivätkä veisi työpaikkojamme naisista puhumattakaan ?
Vantaanjoen vesi olisi korvattu kossulla ?
Ja silleen.
uida siellä vantaanjoessa :-)