Olen todella hämmästynyt tästä netin kautta kissoille kotia jutusta... Ja tässä pikku vinkkejä miten voi varmistua siitä, että kissoille (myös muille eläimille)löytyy oikea koti.
Ensiksi tarkka tiedottaminen molemissa osapuolissa, jo heti ilmoitusta jätettäessä, on ensiarvoisen tärkeää. Pidetään sovituista tapaamisista ym. kiinni. Ja jos olisin itse antamassa pois eläintä, haluaisin ehdottomasti nähdä minkälaiseen kotiin olen eläintäni antamassa. Eli jos vain mahdollista, viedä eläin uuteen kotiin ja vielä tarkistaa että kyseisestä eläimestä on kokemusta tulevassa kodissa. Ja se on eläimelle myöskin turvallisempaa, kun on tuttu ihminen auttamassa ensiaskeleissa. Ja nyt kun olen törmännyt pariin otteeseen tekstiin, että kissa ei ole sisäsiisti, siksi etsii kotia maalta. Ok, sehän on kissoille paras ympäristö mitä voi saada. Mutta toivoisin ihmisiltä kärsivällisyyttä ja tahtoa opettaa kissa uudestaan sisäsiistiksi, ettei kissaa riepoteltaisi kodista kotiin. Itse sain siskokset "oudosta ympäristöstä", ja kun entisillä omistajilla ei ollut osaamista opettaa kissaa (ollut koiria) sisäsiistiksi, niin pienempi siskoksista lirutti vähän sinne tänne. Ja me aloitettiin aivan alusta, en todellakaan halunnut antaa heitä pois, kun me todellakin sovitaan täydellisesti yhteen. Ja askel askeleelta me ollaan edistytty, ja voin vaan sanoa kuinka ylpeä olen heistä. Tuohon on myös kikka, jonka luin lehdestä ja jota en voinut uskoa todeksi, mutta meillä toimii. Jos peset kissanhiekka astian kloriitilla, se houkuttelee kissoja tekemään tarpeensa siihen. Suosittelen tällä ongelmalla pähkäileville tuota.
Tässä on vain minun kokemusten kautta opittuja juttuja, jos muilla on lisättävää, toivon että kerrotte niistä. Tällä tavalla me varmistamme sen että eläin löytää juuri sen kodin joka odottaa juuri häntä.
Hyvää kesää, meille ihmisille ja eläimille :).
kissa kotia vailla, kissat etsivät kotia
4
1391
Vastaukset 4
- Niininsaari
Hiekkalaatikon pesuun on todella tepsivää. Oma kokemukseni on jopa "erinomainen". Pesin nimittäin saunan lattian kloriittivedellä ja kuinka ollakaan, kissani teki sinne tarpeensa. Sen opin, että pidän oven kiinni, ettei enää sinne pääse. Hiekkalaatikko on ollut käytössä koko ajan, ettei ollut kyse siitä, että ei olisi ollut paikkaa "tekoselle". Tulipahan sitten pestyä hiekkalaatikkokin.
- kissat
kissat etsivät koteja. Kissat joille etsitään koteja, asuvat sijaisperheissä sekä Uudellamaalla että pääkaupunkiseudulla.
Kuljetus on mahdollinen Helsingistä 100-120 km
Ihania kissoja, jotak odottavat mahdollisuutta, kotia ja rakkautta
www.pelastetaankissat24.com- oli häkissä
tutustamisen jälkeen tosi jääräpää reviiristä, onneksi naapuri otti kisuliinin.
T. Deki, mie tuun kollin kans hyvin toimeen nukutaankin yleensä yhdessä. Deki on sekarotunen
7 vuotias sekarotunen laiska sefu. Herättää aamulla tasan 7 ja pesee naaman ½ metrisellä kielellään.
- wiiwi
Liruttaja todellakin lopetti sen tapansa, mutta mehän lähdettiin aivan alusta asti. Meidän kesä ja alkusyksy on mennyt todella upeasti, olen saanut molempien typyjen luottamuksen. Ja he palkitsee pienillä mutta arvokkailla asioilla kissojen tyyliin :).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371473- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69926- 68733
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi247714PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56713- 37609
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7551- 39537