The Others

Sisältää juonipaljastuksia. Mikäli et ole katsonut elokuvaa, lopeta lukeminen tähän ja katso se heti!

The Others on toisen maailmansodan loppuvaiheisiin ajallisesti sijoittuva psykologinen kauhuelokuva, jonka teho, kuten kunnon kauhistelussa pitääkin, ei perustu kammottavuuksien näyttämiselle vaan niiden näyttämättä jättämiselle. Kaikkein pelottavinta onkin juuri se mitä ei katsojalle näytetä.

Loistava Nicole Kidman on päosassa kuin kotonaan. Kaunis ja huoliteltu kahden auringonvalolle allergisen lapsen äiti, neurootikko ja mahdollinen sotaleski, jonka mielenterveys alkaa pikkuhiljaa horjua talossa esiintyvien outojen ilmiöiden, sekä palvelijoiksi taloon asettuvan kolmikon myötä.

Alejandro Amenabar on loihtinut tyylipuhtaan teoksen, jonka tunnelma tiivistyy voimakkaasti loppua kohden. Voisi sanoa että oppikirjaesimerkki jännityksen rakentamisessa. Se, että elokuvassa ei heitetä katsojan silmille mätäneviä ruumiita tai muuta kliseisiä genren tuotteita, ilahdutti suuresti. Tihenevä jännitys olikin luotu lähes arkisesti elokuvan kerronnan keinoin.

Elokuvan loppu oli todellista tykitystä ja varsin yllätyksellinen. Ajatus siitä, että kuolleet elävät ikäänkuin toisessa maailmassa, jonne kuitenkin toisinaan kantautuu normaalimaailmasta ääniä ja näkyjä on kutkuttava. Asetelma tavallaan arkipäiväisti ajatuksia kummituksista ja henkimaailmasta ylipäätänsä. En ole missään elokuvassa nähnyt vastaavalla tavalla toimivaa rinnastusta.

Harmi vain, että olin kuullut kuulopuheina, että päähenkilöt ovatkin kuolleita, joten se hieman laski tunnelmaa. Piristävä poikkeus kauhuelokuvien usein niin keskinkertaisessa joukossa.

Neljä tähteä.
0317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


_J_ kirjoitti:

Sisältää juonipaljastuksia. Mikäli et ole katsonut elokuvaa, lopeta lukeminen tähän ja katso se heti!

The Others on toisen maailmansodan loppuvaiheisiin ajallisesti sijoittuva psykologinen kauhuelokuva, jonka teho, kuten kunnon kauhistelussa pitääkin, ei perustu kammottavuuksien näyttämiselle vaan niiden näyttämättä jättämiselle. Kaikkein pelottavinta onkin juuri se mitä ei katsojalle näytetä.

Loistava Nicole Kidman on päosassa kuin kotonaan. Kaunis ja huoliteltu kahden auringonvalolle allergisen lapsen äiti, neurootikko ja mahdollinen sotaleski, jonka mielenterveys alkaa pikkuhiljaa horjua talossa esiintyvien outojen ilmiöiden, sekä palvelijoiksi taloon asettuvan kolmikon myötä.

Alejandro Amenabar on loihtinut tyylipuhtaan teoksen, jonka tunnelma tiivistyy voimakkaasti loppua kohden. Voisi sanoa että oppikirjaesimerkki jännityksen rakentamisessa. Se, että elokuvassa ei heitetä katsojan silmille mätäneviä ruumiita tai muuta kliseisiä genren tuotteita, ilahdutti suuresti. Tihenevä jännitys olikin luotu lähes arkisesti elokuvan kerronnan keinoin.

Elokuvan loppu oli todellista tykitystä ja varsin yllätyksellinen. Ajatus siitä, että kuolleet elävät ikäänkuin toisessa maailmassa, jonne kuitenkin toisinaan kantautuu normaalimaailmasta ääniä ja näkyjä on kutkuttava. Asetelma tavallaan arkipäiväisti ajatuksia kummituksista ja henkimaailmasta ylipäätänsä. En ole missään elokuvassa nähnyt vastaavalla tavalla toimivaa rinnastusta.

Harmi vain, että olin kuullut kuulopuheina, että päähenkilöt ovatkin kuolleita, joten se hieman laski tunnelmaa. Piristävä poikkeus kauhuelokuvien usein niin keskinkertaisessa joukossa.

Neljä tähteä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu