MUISTATTEKO

"Tankatessani totesin vain kylmästi, kuinka kallista bensiini olikaan Hämeenlinnassa: 95E maksoi 6.62mk/l (1,113 €/l), kun Seinäjoella 95E maksoi 6.24mk/l (1,049 €/l)."
- Silloin jo maristiin hinnasta ja entäs nyt?
14728
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Euroaikana olen tankannut halvimmillaan 93,9:llä sentillä. Siis 95E:tä. Ei siitä kovin montaa vuotta aikaa ole.

Ajokortti vuodesta -93 ja halvin markkahintainen 95:n litrahinta oli tankatessa 3,79 mk/l. Oliskohan ollut 90-luvun puoltaväliä. Tampereen yliopistoa vastapäätä ollella Shellillä tankkasin.

Äänestä
  • Niin ja silloin sain palkkaa 7500mk kun polttoaine maksoin 4mk. Nyt saan 2500e eli 2x ja polttoaine maksaa 1,5 eli kutakuinkin saman verran!! Vain vähän enemmän. Eli myös palkat ovat nousseet. Tätähän ei kukaan muistele...

    Äänestä

  • Kesällä 90 Helsingissä Vallilan Unionilla tankkasin edullisinta bensaa oman ajokorttini aikana. Euroina 0,45 €/l. Se tuntui jopa tuolloin köyhältä opiskelijalta edulliselta.

    Mulla oli kuitti tallessa aivan viime vuosiin saakka. Nyt se on harmiksi kadonnut.

    Muistan kyllä hämärästi, että 70-luvun alussa isä manasi, kun bensa oli yhtenä päivänä noussut yli markkaan per litra.

    Äänestä

  • Vuorineuvostankkaaja kirjoitti:

    Niin ja silloin sain palkkaa 7500mk kun polttoaine maksoin 4mk. Nyt saan 2500e eli 2x ja polttoaine maksaa 1,5 eli kutakuinkin saman verran!! Vain vähän enemmän. Eli myös palkat ovat nousseet. Tätähän ei kukaan muistele...

    Kaikki ei kyllä tienaa 2500 e/kk. Ja tuskin kaikkien palkat nyt tuplaantuneet ovat.

    Äänestä


niinpä, toiset ajavat 27.6.2008 hintaan 0.63eu/L !! maakaasulla!

Äänestä
  • Jyväskylässähän oli tämä lehmänpierulla ajavakin taannoin. Sama homma maakaasulla. Vähän tankkauspisteitä ja sen vuoksi lyhyt toimintasäde. Lisäksi hidas tankkaus ja kallis laitteisto. Bonuksena vielä 33% hinnannousu maakaasun hinnassa.

    Bensalla ajetaan vielä ainakin seuraavat kymmenen vuotta. Helppoa ja vaivatonta.

    Äänestä

  • vitsi? kirjoitti:

    Jyväskylässähän oli tämä lehmänpierulla ajavakin taannoin. Sama homma maakaasulla. Vähän tankkauspisteitä ja sen vuoksi lyhyt toimintasäde. Lisäksi hidas tankkaus ja kallis laitteisto. Bonuksena vielä 33% hinnannousu maakaasun hinnassa.

    Bensalla ajetaan vielä ainakin seuraavat kymmenen vuotta. Helppoa ja vaivatonta.

    Bensa on ollut kallista aina, vaikka on jätettä.
    1950:n alkupuolella, maksoi 20 penniä/litr.
    Hintavaa ostettavaksi. Kaupaksi se silti on aina menny.

    Äänestä

  • Kiikari kirjoitti:

    Bensa on ollut kallista aina, vaikka on jätettä.
    1950:n alkupuolella, maksoi 20 penniä/litr.
    Hintavaa ostettavaksi. Kaupaksi se silti on aina menny.

    älkää vikiskö, vaan maksakaa minulle kiltisti, en ole vielä kysynyt läheskään viimeistä hintaa menovedestä! odottakaahan vaan mitä pyydän kuuden kuukauden kuluttua. tämänpäiväinen tuntuu silloin varsin halvalta!

    Äänestä

  • bensakauppias hesasta kirjoitti:

    älkää vikiskö, vaan maksakaa minulle kiltisti, en ole vielä kysynyt läheskään viimeistä hintaa menovedestä! odottakaahan vaan mitä pyydän kuuden kuukauden kuluttua. tämänpäiväinen tuntuu silloin varsin halvalta!

    Saat sinä menovedestä kysyä mitä tahdot, mutta kukaan ei käy tankkaamassa asemallasi, jos hinnoittelu ei ole kohdallaan.

    Samaan aikaan myyntihintojen kanssa nousee myös sisäänostohinnat. Suomessa ei ole tavattu montaakaan polttoainekaupalla rikastunutta.

    Eikä siihen ole syytäkään. Rekan kuski hoitaa aseman täytön ja hoitaja käy kerran viikossa hakemassa setelit, mikäli ko.asema niitä vielä huolii. Automatic, sano.

    Äänestä

  • Kiikari kirjoitti:

    Bensa on ollut kallista aina, vaikka on jätettä.
    1950:n alkupuolella, maksoi 20 penniä/litr.
    Hintavaa ostettavaksi. Kaupaksi se silti on aina menny.

    Mitä jätettä bensa mukana on? Se on keskitisleiden ohella raaka-öljyn arvokkaimpia tisleitä. Niin arvokasta, että sitä krakataan lisää raskaimmista jakeista. Siis kulutetaan energiaa, jotta saataisiin raakaöljystä enemmän bensaa kuin sitä luonnostaan tulisi.

    Ei jätettä tarvi tekemällä tehdä!

    Äänestä

  • Odotas vaan kun aletaan verottamaan maakaasua kunnolla. Siinähän sitten halvalla ajelet.

    Äänestä

  • Verikarhu 2008 kirjoitti:

    Odotas vaan kun aletaan verottamaan maakaasua kunnolla. Siinähän sitten halvalla ajelet.

    missä verottaa. "odotas vaan kun ruetaan verottamaan"... oletko joku perussuomalainen vai millä vuosikymmenellä elelet? seitsemänkymmenluvulla elettiin kekkoslandiassa, mutta nyt sentään EU:ssa! Ei Kataisilla ja muilla "piipertäjillä" ole tässä sananvaltaa, heh-heh!!!

    Äänestä

  • T.Ankkaaja kirjoitti:

    Saat sinä menovedestä kysyä mitä tahdot, mutta kukaan ei käy tankkaamassa asemallasi, jos hinnoittelu ei ole kohdallaan.

    Samaan aikaan myyntihintojen kanssa nousee myös sisäänostohinnat. Suomessa ei ole tavattu montaakaan polttoainekaupalla rikastunutta.

    Eikä siihen ole syytäkään. Rekan kuski hoitaa aseman täytön ja hoitaja käy kerran viikossa hakemassa setelit, mikäli ko.asema niitä vielä huolii. Automatic, sano.

    joo, kallistahan tuo aines nykyään on, siitä ei pääse mihinkään ja alaspäin se hinta ei ole tulossa, se asia meidän on nyt näköjään hyväksyttävä. mutta mua on ruvennut häiritsemään tuo itse tankillä käynti ja itsekkin kun tykkään käydä nopeasti vain kylmäasemilla kun ei nykyhuoltamoilta saa enää muuta maitoa ja kaljaa bensan lisäksi, mutta nyt on ruvennut vaivaamaan se että automaattiasemat ei hyväksy kuin max 100€ kerrallaan joten käteisellä ostaessa ei saa tankkia koskaan täyteen asti, ei luulisi olevan iso asia muutaa niitä koneita niin että tankin sais täyteen kerralla, takana jonottajat väliin hermostuu kun mä lypsän moneen kertaan rahaa koneeseen kun ei viittisi montaa kertaa viikossa käydä tankkailemassa, jos toi aine tosta vielä kallistuu niin asia vain pahenee, kortillahan saa tosin täyteen mutta saishan tuo irtorahallakin toimia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuinka kallista... kirjoitti:

"Tankatessani totesin vain kylmästi, kuinka kallista bensiini olikaan Hämeenlinnassa: 95E maksoi 6.62mk/l (1,113 €/l), kun Seinäjoella 95E maksoi 6.24mk/l (1,049 €/l)."
- Silloin jo maristiin hinnasta ja entäs nyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu