Olin Katetriablaatiossa vajaa 4 viikkoa sitten mikä onnistui hyvin.(mulla oli AVNRT).Kohtauksia ei ole enää tullut.Ainoa huolenaihe on kun tota oikeaa nivusta/laskimoa edelleen särkee ajoittain. Sitä välillä oiken vihlasee...Olen kyllä käynyt ihan normaalisti jo lenkillä ym. liikuntaa harrastanut kun kerta lupa annettiin. Onko muita jolla olis samoja kokemuksia? Kauanko kipu kestää? Burana on auttanut jonkun verran. Kävin jo gynegelogillakin kun kipu tuntui oikas munasarjas. heräsin siihen monta kertaa yös. No onneksi alapääasiat oli ok. Lääkäri sanoi et se laskimo menee ihan siinä vieres siksi tuntuu vähän niiku munasarjas...Sanoi vielä että kyllä se paris päiväs paranee. Nyt on menny jo 4 päivää ja TAAS tuntuu...
Katetriablaatiossa ollut
tytsi 40v.
92553
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vähän asian vierestä, mutta kysympä kuitenkin. Miten pääsit ablaatioon? Kuinka kauan sait kärsiä rytmäreistä ennen ablaatiota? Tehtiinkö rytminsiirtoja? jne... Minulla ollu vuoden verran flimmeri päällä ja kaksi rytminsiirtoa tehty. Ensimmäinen sinusrytmi kesti 5 päivää ja toinen pari viikkoa. Ekalla kerralla ei ollut mitään estolääkitystä ja tokalla kerralla salpaajat. Tuntui että salpaajien teho väheni koko ajan kunnes kääntyi takasin flimmeriin. Pitäis päästä tästä paskasta jotenkin eroon.
Mulla oli ollut noita kohtauksia jo 20 v.Mutta tänä keväänä vasta saatiin filmille. Terv.kesk.lääkäri laittoi lähetteen keskussairaalaan ,jossa kardiologi tutki filmini mistä näki heti mikä vaiva mulla on. Teetti vielä lisätutkimuksia mm.syd.rasituskoe, ultra, keuhkokuvat,puhalluskokeet, verikokeet ja syd,filmi.Noi kun oli otettu oli vastaanottoaika jossa tämän kardiologin "sijainen" kertoi mulle tästä rytmihäiriöstani.Kertoi mitkä vaihtoehdot ovat sen hoitoon ja ne olivat- Ei tehdä mitää eli elät vaivasi kanssa. Toinen vaihtoehto olis lopunikäinen lääkitys ja kolmas vaihtoehto oli toi ablaatio mihin tietty liittyy tietyt riskit. Kysyin tohtorilta mitä hän tekisi jos olisi "mun housuis" ja hän vastasi että ablaatioon koska olen vielä suht koht nuori.Harrastan vielä liikuntaa 3-4 krt viikos ja toi kohtaus kun iskee niin silloin ei juosta yhtää...Mulla tuli noin 1-2 krt kuukaudes toi tykytyskohtaus. Eli valitsin sitten sen ablaation mihin olen ollut tosi tyytyväinen. Kohtaukset ovat pysyneet poissa. Musta tuntuu että tota Ablaatiota tarjotaan hoitona herkemmin niille jotka harrastaa säännölistä liikuntaa... mun tuttavapiiris on yx mies joka suunnistaa aktiivisesti ja kun hänelle tuli tämä vaiva niin sille tarjottiin heti hoitona tota ablaatiota. Oot nyt vaan sinnikäs ja sanot että haluat tästä vaivasta eroon. Sehän alkaa heikentämään elämänlaatuakin kun saa olla iänikuisessa pelossa koska kohtaus taas tulee...
Kirjoittelin tuossa muutama päivä sitten rytmihäiriöistä. Eilen sitten olin kardiologilla, joka perehtyi sairaskertomusnivaskaan aikaisemmista sydäntutkimuksista ja viime viikon parista svt-kohtauksesta ja päädyttiin nyt ablaatioon. Nikoittelin hetken, kysyin lääkärin rehellistä mielipidettä asiaan ja hän myös nyt suositteli ablaatiota, koska kohtaukset kuitenkin olleet ikäviä beetasalpaajista huolimatta ja minä jatkuvasti peloissani. Toisaalta nuo ablaation riskit mietityttää... Niitäkin käytiin läpi jo eilen. Kyllä pelottaa, ei voi mitään. Mutta jos vaihtoehtona on kohtaukset ja jatkuva pelko loppuelämän (olen alle 40 v. vielä)niin kumpi nyt on pahempi...en tiedä. Meilahteen on puolen vuoden jonot, joten aikaa on tietty miettiä vielä.
Olen lukenut ja kuullut toimenpiteestä, joka on epämiellyttävä, lähinnä mietin miten paniikkioireilla siinä kestän tunteja, kun hammaslääkärikäynnitkin on hankalia...voi elämän kevät sentään kun tietäisi mitä tekisi,ahdistaa.
Tytsi: kerrotko tarkemmin mitä toimenpiteessä tapahtui ja mitä riskejä sinulle kerrottiin. Mulle yksi kardiologi sanoi muutama vuosi sitten, että ablaatio on turha trendi nuorten kardiologien keskuudessa, toimenpiteeseen liittyy vakavia riskejä ja kertoi tapauksen, jossa kolmen lapsen äiti,svt:tä lukuunottamatta muuten terve, kuoli toimenpiteen jälkeen,ilmeisesti veritulppaan...
Että tällaista mietin tänään..
Riskeistä mulle kerrottiin näin: Sydän voi esim. räjähtää... kait sitten sen tahdistuksen aikana....sit voidaan polttaa väärä rata jonka vuoksi joudutaan laittamaan tahdistin ja jotain sydämen seinämän puhkeamisesta muistaakseni sanottiin. Jännitin silloin niin että en edes kaikkea enää muista. Mutta kun makasin siinä toimenpidepöydällä niin en jännittänyt enää yhtää. Luotin niin lääkäreihin.Tohtori puudutti ensin vasemman laskimon tosta nivusesta josta työnsi katetrin sydämeen. Mitään rauhoittavaa tms. en saanut enkä kyllä olisi tarvinnutkaa.Jollain ihmejutulla näkivät ennen tahdistusta että mulla on toi AVNRT. Kysyivät sitten vielä että haluanko nyt sitten että se hoidetaan johon vastasin JOO. Sen jälkeen sydäntä aloitettiin tahdistaa. Jouduttiin tahdistamaan myös jonku sydäntä piiskaavan lääkkeen avulla että saatiin rytmihäiriö käynnistymään. Ja kun se käynnistyi niin sitten alotettiin polttamaan ja kun oli hetken polteltu niin taas tadistettiin ja katsottiin vieläkö rytmihäiriö syntyy. No mulla tuli vielä ja taas poltettiin ja taas.... jne. Polttaminen ei tuntunut juuri miltää ja muutenkin koko homma oli ihan OK. Ehkä hiukan epämiellyttävä jos voi näin sanoa. Joka toimenpiteessä on aina omat riskinsä. No jokatapauksessa homma oli muutaman...polton... jälkeen ohi. sitten paino laskimon päälle neljäksi tunniksi ja osastolle yöksi. Ymmärän kyllä sun jännityksen kun ajattelee riskejä jne mutta jos mulle pitäis vielä tehdä toi niin menisin. Antoivat nimittäin vielä 3kk:n takuun työlleen. Jos tulee vielä kohtaukset takaisin niin soitto vaan ja menoksi. Joskus sydän tai ne radat saattaa toipua....no toivottavasti ei. Mutta tsemppiä vaan!
Niin mulla kesti vaan 2 tuntia koko toimenide esivalmisteluineen. Ei menny kauaa.........
Nyt ei pitänyt kolmaskaan rytminsiirto kuin viisi päivää. Perkele ! Siis puolen vuoden jonot, ja minä kun en ole vielä edes jonossa.
Siis toihan on tosi kamalaa! Nyt vaan oot lujana ja sanot et tähän on tultava Loppu. Mulle sanottiin silloin kun päätös ablaatiosta oli tehty että on puolen vuoden jonot. Kuinka ollakkaan,kaksi viikkoa lähetteen lähettämisestä tampereelle sieltä soitettiin ja tarjottiin aikaa parin viikon päähän. Tietysti otin sen vastaan. Eli pääsin tosi nopeasti.
Kyllähän lääkärin toki tulee potilaalle aina kertoa todelliset riskit mitä esim. tähänkin operaatioon liittyy, mutta tuo veritulppahan voi tulla terveelläkin ihmisellä jo vaikka flunssan jälkiseurauksenakin.
Itse söin em. estoon 1kk ajan verta ohentavaa lääkitystä operaation jälkeen..
Jos hoidettavalla on muutoin normaali sydän, on operaation riski n.3 % luokkaa.
Siis se, että poltossa menee sitten hyväkin johtorata vierestä ja tuolloin täytyy asentaa tahdistin, joka antaa lisäpotkua esim. rasitustilanteissa.
Mutta tämäkin on yksilöllistä, useilla ainakin nopealyöntisyys kohtauksista kärsivistä, poltettava kohta on kuitenkin ”helpossa kohtaa” ja operaatio sujuu vaivattomasti.
Itselläni tuo kohta oli ikävästi niin hankalassa paikkaa, että piti kokeilla kryoablaatiota.
Tämä osoittautui kohdallani oikeaksi toimenpiteeksi ja em. hoito vähentää myös tuota veritulpan riskiä.
Operaation tehnyt kardiologi sanoi, että noin puolen vuoden jälkeen voidaan olla jo melkein varmoja, ettei vaiva uusiudu ja viimeistään vuoden kulutta asia on selvä.
Lue tuolta tarkemmin mitä aikanaan keväällä operaatiosta kirjoittelin:
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category =97&conference=4000000000000038&posting=220000000326446 11
Ja kaikkiahan tuo takuulla jännittää, itseäni se hirvitti miljoona kertaa enemmän kuin joku hammaslääkäri tai vaikkapa juurihoito.
Mutta kun tarpeeksi kauan elää vaivan kanssa ja v-käyrä nousee riittävästi, niin kyllä sitä on valmis ottamaan sen tarvittavan askeleen, jotta edes kokeillaan jos jostain muustakin kuin lääkkeistä voisi olla apua.
Henkilökohtaisesti ainakaan minua ei houkuttanut ajatus, että olisin syönyt jotain sydänlääkkeitä lopunikääni.
Varsinkaan kun niistä ei ollut edes apua.
Ja eivät nuo ”myrkytkään” voi mitenkään hyväksi olla, kun niitä popsit vuosikymmenet.
Nyt kun en ole itse estolääkkeitä käyttänyt 10 kuukauteen, huomaan että jaksan paremmin, kun ei ole turhia mömmöjä verenpainetta ja sydämen lyöntejä hidastamassa.
Ja pyydät/vaadit että saat kunnolliset rauhoittavat esilääkitykset, niin operaatio menee ihan melkeinpä ”leppoisissa” tunnelmissa.
Hei! Kellään kokemuksia Taysissa tehdyistä ablaatioist?