Niin, siinä se tuli. Olen lisäksi jotenkin alamaissa, olen nytkin makaillut koko viikon kotona tekemättä mitään erityistä (kirjaa olen lukenut, telkkaria katsonut, syönyt, syönyt ja syönyt. Nukkunut). Olen vasta kuudentoista, ja olen jo näin yksin. Onhan minulla pari kaveria. Kumpikaan ei soita/ota muuten yhteyttä. Se olen minä joka soittaa jos haluan tavata heitä tms... Melko yksipuolista ystävyyttä. Ei sen näin pidä mennä, eihän? En tiedä mistä kiikastaa, ehkä olen vain jotenkin tylsä ja mauton? Ja tyhmä, en tiedä. En ole ollut onnellinen pitkiin aikoihin, ellei yhtä päivää lasketa (koulun päättäjäispäivä, jolloin sain mahtavan lahjan ja oli muutenkin mukava päivä). Kaverini eivät näytä tajuavan että minulla on huono olla. Ehkä he juuri siksi jättävät minut? Eivät jaksa katsella minua kun olen niin masentava? Kun minusta ei ole enää kunnollista seuraa? En tiedä..
Olen käynyt myös psykologilla. Vanhempani riitelevät. Äitini valittaa toisinaan että häntä ärsyttää hoitaa meitä "kakaroita" kun isä ei tee mitään. Olen lähes aina huoneessani, en halua nähdä isääni. En halua myöskään nähdä ketään tuttujani/puolituttujani esim. kaupassa tai kirjastossa, jossa he voisivat sattumalta olla samaan aikaan kuin minä. Pakoilen suorastaan heitä. En jaksa esittää iloista tai kohteliasta.
Lisäksi huolettaa äitini. Miksi hän on väsynyt? Tosinaan tuntuu että hän kaipaisi tukea tms. mutta ei hän viitsi meille puhua, luulisin. Hän yrittää kestää kaiken yksin. Tämä saattaa olla kuvitelmaani, en tiedä. Mutta miksi hän sitten valittaa ruoan laitosta jne.? Ettei hän jaksaisi? Pitäisikö ottaa asia puheeksi? En jaksaisi tosin omilta ongelmiltani kuunnella enää kenenkään muun huolia, mutta en halua että äidillä on huono olla. Hän on aina ollut niin pirteä. Ehkä riidat isän kanssa ovat tähän syypää?
Vastatkaa nyt jotain, kun kukaan ei nykyisin enää puhu minulle... Tai miten vaan, olisi ihan mukava saada jonkun kommenttia asiaan, mutta jos ei niin ei.
Olen käynyt myös psykologilla. Vanhempani riitelevät. Äitini valittaa toisinaan että häntä ärsyttää hoitaa meitä "kakaroita" kun isä ei tee mitään. Olen lähes aina huoneessani, en halua nähdä isääni. En halua myöskään nähdä ketään tuttujani/puolituttujani esim. kaupassa tai kirjastossa, jossa he voisivat sattumalta olla samaan aikaan kuin minä. Pakoilen suorastaan heitä. En jaksa esittää iloista tai kohteliasta.
Lisäksi huolettaa äitini. Miksi hän on väsynyt? Tosinaan tuntuu että hän kaipaisi tukea tms. mutta ei hän viitsi meille puhua, luulisin. Hän yrittää kestää kaiken yksin. Tämä saattaa olla kuvitelmaani, en tiedä. Mutta miksi hän sitten valittaa ruoan laitosta jne.? Ettei hän jaksaisi? Pitäisikö ottaa asia puheeksi? En jaksaisi tosin omilta ongelmiltani kuunnella enää kenenkään muun huolia, mutta en halua että äidillä on huono olla. Hän on aina ollut niin pirteä. Ehkä riidat isän kanssa ovat tähän syypää?
Vastatkaa nyt jotain, kun kukaan ei nykyisin enää puhu minulle... Tai miten vaan, olisi ihan mukava saada jonkun kommenttia asiaan, mutta jos ei niin ei.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tee jotain itsellesi.Ei sun elämääs kukaan paremmaksi muuta...ellet sinä itse.
Pönttö kakara.
Jos sinä olet aina ollut se, joka soittaa muille niin ehkä heille on muodostunut se käsite että ei heidän pidä soittoja tehdä.
Kun et soita he saattavat olettaa että olet kiireinen ja teet jotain muuta.
Mitä jos alkaisit tehdä pieniä elämän muutoksia?
Pyrkisit säännöllisiin unirytmeihin kun masennuksen yhteys huonoihin unirytmeihin on aika selvä.
Kävisit vaikka pienillä kävelyillä ja muutenkin soittelisit kavereilles enemmän.
Ei sun pidä esittää iloista jos et oo.
Kyl se ilo sielt tulee kun tekee jotain kivaa kavereiden kaa.
Muista sit puhuu siel psykologil kaikest.
Äidistäs en tiedä.
Mut on aina hyvä olla vanhemien tukena.
Auta kotitöissä ja muutenkin auta häntä :)
Nauti kesästä ja ota vähän eroa tietokoneeseen :)
Tekisi hyvää meille kaikille aina välillä :)
Hyvää kesää ja siunausta :)
Näiltä palstoilta on syytä pysyä poissa, mikäli mielenterveyttään arvostaa. Täällä törmäät vain latteuksiaan kaupitteleviin tylsimyksiin tai ensimmäisen vastaajan kaltaisiin luonnevikaisiin.
Mitä sinä itse todella tunnet nyt? Pystytkö nimeämään ja vaikka kirjoittamaan paperille nämä erilaiset ristiriitaiset tunteesi? Yritä olla rehellinen itsellesi tässä asiassa. Yritä myös erottaa oma tunteesi äitisi tunteesta, tämä olisi tärkeää. Olet vastuussa vain omista tunteistasi. Äitisi on aikuinen ihminen, ja hänellä pitäisi olla kyllä keinot käsitellä myös vaikeita tunteita ihan itse, omalla tavallaan. Hänellä on myös oikeus siihen, kuten myös sinulla omiin tunteisiisi, kummallakin omalla persoonallisella tavallaan. Ja muista nyt ettet itse ole paha/huono jos sulla on paha olla. Kukaan ei ole.
Äitisi voi olla masentunut. Sinä olet lapsi eikä sinun tarvitse häntä tukea. Ruokaa voisit laittaa ihan omaksi huviksesi ja äitiä auttaaksesi, mutta henkinen tukeminen on aikuisten hommaa. Oma murrosikäinen elämäsi on sinulle tarpeeksi.
Sinun pitäisi voida purkaa tunteita äidistäsi vaikka kuraattorille.
Tiedän - vielä aikuisenakin - miten ärsyttävää on kun saa aina itse soittaa, mutta jos seuraa haluat, niin soita!
tunnistin itseni melkein jokaisesta sanastasi. kamppailen samantapaisen ongelman kanssa ja olen samaa ikäluokkaa.
ei, ei sen näin pidä mennä. elämän kuuluisi olla niinkuin elokuvissa, ja haluan vielä oman onnellisen loppuni joskus.
älä anna kotisi ahdistavan ilmapiirin myrkyttää ystävyyssuhteitasi ja lähde vaikka kävelylle ilman määränpäätä sen sijaan, että jumittaisit koko päivän neljän seinän sisällä. äitisi väsymys ei ole sinun vastuullasi, mutta voisit ehkä ilmaista hänelle huolesi.
äläkä mieti turhan paljoa asioita itseksesi, vaan koita saada jostain juttuseuraa, vaikka sitten netin välityksellä jos ei muuten. omien ongelmien turha miettiminen ja kaiken ympärilläsi tapahtuvan analysoiminen saattaa johtaa siihen, että sulkeudut täysin kuoreesi, ellei niin ole jo päässyt käymään. parempi olisi, jos tuntemukset voisi suunnata itsestään ulospäin. toivottavasti elämäsi hymyilee taas lähiaikoina!