Lastensuojelulain 5 § mukaan: huostaanoton aikana on otettava lapsen edun mukaisella tavalla huomioon tavoite perheen jälleenyhdistämisestä.
Edellen 30 §:ssä Asiakassuunnitelmaan on kirjattava .... miten ... otetaan lapsen edun mukaisella tavalla huomioon ottaen tavoite perheen jälleenyhdistämisestä.
Eli siis tavoite pitää olla ja lisäksi asiakassuunnitelmaan on se kirjattava miten.
Muuta laki ei sano. Tämähän jättää niin paljon tulkinnanvaraisuutta, että eihän näistä mihinkään voi valittaa.
Varsinkin kun ei minua ainakaan ole informoitu koko laista saati sitten asiakassuunnitelmasta. Lapsen edusta minulla on subjektiivinen käsitys, joka meidän joukossa lienee kollektiivinen, että lapsen paikka on kotona.
Taidanpa kirjoittaa itse tuon asiakassuunnitelman ja aloittaa neuvottelun sosiaaliviranomaisen kanssa. Mitenkäs sitten, jos sopuun ei päästä?
Edellen 30 §:ssä Asiakassuunnitelmaan on kirjattava .... miten ... otetaan lapsen edun mukaisella tavalla huomioon ottaen tavoite perheen jälleenyhdistämisestä.
Eli siis tavoite pitää olla ja lisäksi asiakassuunnitelmaan on se kirjattava miten.
Muuta laki ei sano. Tämähän jättää niin paljon tulkinnanvaraisuutta, että eihän näistä mihinkään voi valittaa.
Varsinkin kun ei minua ainakaan ole informoitu koko laista saati sitten asiakassuunnitelmasta. Lapsen edusta minulla on subjektiivinen käsitys, joka meidän joukossa lienee kollektiivinen, että lapsen paikka on kotona.
Taidanpa kirjoittaa itse tuon asiakassuunnitelman ja aloittaa neuvottelun sosiaaliviranomaisen kanssa. Mitenkäs sitten, jos sopuun ei päästä?
Vastaukset 11
Vanhimmat
joka on palkattu auttamaan asiakkaita kiperissä tilanteissa. Ja kyllä sossut kunnioittavat hänen mielipidettään.
Ei liene sattumaa, kun lehdissä on kerrottu, miten sosiaaliasiamiehet tulevat sossujen taholta kiusatuisi työpaikoillaan...
lakipykälä,tarkoitus eroittaa täysin lapsi vanhemmistaan,enpä ole kuullut ainuttakaan papausta jotta edes yritettäisiin yhdistää.
Onko olemassa jotain yleistä lastensuojelulain ulkopuolista lakia perheenyhdistämisestä. Näitä kiintiöpakolaisiakin kun tänne on otettu, miten perheitä sitten on yhdistetty ja sama sääntö se on yhdenvertaisuuslain mukaan huostaperheitäkin koskettava. Muuten on rasistista sossuilta ja rasistisuudesta nyt ainakin saa tukkapöllyä jos kiinni jää.
Sijoitetun lapsen tullessa täysi-ikäiseksi varmaan alkaa perusturvalautakuntien intensiivinen pitkäaikainen työskentely perheiden yhdistämiseksi. Kukahan valvoo sossujen työskentelyn onnistumista että perheet saadaan yhdistetyksi, ettei pelkäksi hyväksi tahdoksi jätetä. Sossujen tehdessä huostaanoton heidän luonnollisestikin tulee varata rahat perheen yhdistämiseen ja mikä varmasti on vuosikausia kestävä projekti, perheiden eheyttämisellä mahdollistetaan onnellinen elämä eteenpäin huostaanoton kohteeksi joutuneille. Rahasta ei saa olla kiinni, sossut ovat tienneet että rahaa lystiin väistämättä tulee kulumaan. Rahaa olisi voinut säästää ryhtymällä heti huostaanoton jälkeen antamaan tarvittavat avohuollon tukitoimet, mitä nyt ei ole annettu vaan on haettu valtiolta rahaa huostaanottoja, ikään kuin huomista ei olisi tulossakaan. Päihdeavohuollon tukea on suomessa saatavissa kellä sellaisia ongelmia on. Voi olla nihkeätä saada maksusitoumusta halukkaan, mutta ei kunnat uskalla ämpylöidä jos uhkaa valittaa päihdeongelmista puhutaan niin paljon ja varmasti autetaan jos ilmoittaa haluavansa eroon päihteiden käyttämisestä. Pyytäjän täytyy olla tosissaan, se onkin kompastuskivi, ei yhteiskunnan tarvitse alkoholistien pillin mukaan hypellä jos ei motivaatiota heiltä itseltään löydy. Alkoholistien pitää hakea addiktilleen vastakohta raittiusaddikti, vaan eipähän sekään onnea elämään tuo, sitten mennään rauhoittavien käyttämiseen vaikka päihdettähän sekin on.
uudelleen yhdistymistä kukaan valvo!
Sossut eivät ehdi, eikä millekään instanssille ole velvoitettu mitään seurantaa. Kaikki on vain sen varassa, että vanhempien pitää sitkeästi hakea purkua aina ja aina vain yhä järeimmin asein, aina kalliimman asianajajan avustuksella, yhä suuremman todistajajoukon kanssa.
Ei sossujen työtä kukaan valvo!
Vanhemmat voivat tehdä valituksia ja kanteluita, mutta valitusviranomaiset ovat hyvin tehottomia, eikä edes virkarikkeestä Suomessa viranomainen saa kuin varoituksen, huomautuksen tai muuta vastaavaa.
Ei mitään jälleenyhdistymisrahoja ole olemassakaan. Lastensuojelun määrärahat alimitoitetaan kunnissa jatkuvasti, siksi avohuollon tuetkin ovat kutistuneet perhetyöntekijöiden kahvitteluun ja juoruamiseen asiakasperheen kotona. Esim. pari vuotta sitten Hesari kirjoitti, että silloin purkua odottavat sijoitukset päästään purkamaan korkeintaan vasta seuraavan vuoden puolella, koska ei ole resursseja purkuun.
Toinen purun este on se, että vaikka lain mukaan sijoituksen jälkeen vanhempia on tuettava huostaanoton syiden poistamisessa, niin useimmiten vanhemmat jäävät täysin yksin.
Ja päihdehoitopaikoista on pulaa. Tämä on tunnustettu tosiasia. Avopaikkoja kyllä löytyy, mutta luepa päihdehuollon sivuilta, miten oikeaan tervehtymiseen tarvittaisiin muuta kuntoutusta, että raittius paremmin onnistuu. Ja nimenomaan tällaiset paikat meiltä kuulema puuttuvat.
päihdeäitien pakkohoidosta, niin tähän joku asiantuntija Oulun suunnasta jyrähti, että turha puhua pakkohoidosta niin kauan, kun paikkoja ei löydy edes vapaaehtoisesti hoitoon haluaville.
sossujohtaja sanoi suoraan ettei tule milloinkaan purkamaan huostaa koska otin asianajajan,jolle hänen oli pakko myöntää ettei yhtäkään syytä huostan jatkamiseen ole.Se katsotiin yhteistyökyvyttömyydeksi.Sossujohtaja tällä hetkellä sairaslomalla puolivuotta(mielenterveys)
Perheen yhdistämisestä ei ole sanaakaan puhuttu.menin halpaan ja lupasin jotta lapsi saa käydä lukukauden loppuun tutussa koulussa,se oli virhe ja valha ja siihen loppui huostanpurusta puhuminen.Lasta vain pidetään väkisin.Sossu johtaja vihaa minua ja minä häntä.7v.täysi raittius ei riitä,ei viinvv,nappeja eikä ikinä huumeita.Kovin olen katkera tähän sirkukseen ja lapsi myös.olen antanut hänen lukea kaikki paperit mitä valheita soskut ovat kirjoittaneet,Helvetillistä näytöstä,täsin vieraat ihniset päättävät lapsesi elämästä,ja tällä hetkellä toivon jotta jokainen sossu menettäisi lapsensa tietäisi mitä on tuska ja haluaisiko leikkiä muiden elämällä.
Ketäs sossu ei kiusaisi? Minut ne saa ainakin väliin henkihieveriin ja sitte nousen taas ja pamautan takasin. Ikinyrkkeillyä.
Täytyypä kysellä tuolta sosiaaliasiamieheltä. Minulla olisi niin monta asiaa, jotka eivät mielestäni ole oikein edes noissa papereissa saati sitten lastensuojelullisissa toimenpiteissä saati sitten, että lapsi pääsisi etunsa mukaisesti kotiinsa jos niin haluaisi. (Ja ihmettelen, kuka nyt ei haluasi)
Se jälleenyhdistäminen lapsen edun nimessä on siinä uudessa laissa. Opettelen nyt sitä ja sen tulkintaa. Laki löytyy www.finlex.fi: säädös 417,
vuosi 2008, ajantasaiset (tms.) lait.
Uudessa laissa on lähes joka pykälässä maininta tuosta lapsen edusta, mikä tietysti on tärkeintä, mutta kun sitä nyt vaan osattaisiin tulkita oikein.
Kyllä tämä lastensuojelulaki 417/2008 on aika köyhä vanhempien kannalta, kolme kohtaa löysin vanhemmista:
Perheen jälleenyhdistäminen, jos se on lapsen edun mukaista (Lastensuojelulaki 4§ 3. mom.)
Huostaanotetun lapsen huolto: on pyrittävä yhteistoimintaan lapsen, vanhemman ja huoltajan kanssa ja ensisijaisesti oltettava huomioon lapsen etu. (Lastensuojelulaki 45 3. mom)
Asiakassuunnitelma: Huostaanotetun lapsen vanhemmalle on laadittava vanhemmuuden tukemiseksi erillinen asiakassuunnitelma, jollei sen laatimista ole pidettävä tarpeettomana (Lastensuojelulaki 30 § 3. mom)
------
KRIISITYÖ:
Siinä Vartu ry:n käsikirjassa on (www.vartu.fi ->
Yhteistyö ja linkit, vasen reuna -> Lastensuojelun käsikirja, keskellä -> oikealla kohdassa erityiskysymykset, avaa se ja valitse kriisityö) sosiaalialan ammattilaisille tarkoittu opas kriisityöstä vanhempien kanssa, kun tapahtuu huostaanotto (tai tapaamisoikeuden rajoitus).
Edellleen käsikirjassa oikealla kohdassa sijaishuolto -> hoito ja kasvatus sijaishuollossa kohdat Huoltajan oikeudet sijaishuollon aikana ja Yhteistyö lapsen biologisen vanhemman kanssa:
Siinä on jotain, mitä vanhemman kriisissään vielä pitäisi jaksaa tehdä.
Ja jotain ihmeellistä: lapsestaan luopumaan joutuneen vanhemman....,
en minä ainakaan ole luopunut lapsestani, sosiaalipuoli vaan järjestää lapselleni lastenhoitajia.
Edellä mainitsin tuon uuden lastensuojelulain ja sen määrittämän tavoitteen perheiden jälleenyhdistämisestä lapsen edun nimissä. Tämä toteutus puoli minua ihmetytti.
Löysin nyt tietoa siitä. Vartu Ry:n sivuilta löytyy lastensuojelun käsikirja vasemman puoleisesta valikosta kohdast yhteistyö ja linkit. Sitten mennään ylävalikkoon ja valitaan sieltä työprosessi.
Sen jälkeen valitaan oikeanpuoleisesta valikosta sijaishuolto, avataan se ja löytyy kohta jälleenyhdistäminen.
Lainaan tässä Vartu ry:n verkkotoimituksen kirjoitusta jälleenyhdistämisestä:
"Perheen jälleenyhdistäminen
Perustuslain 10§:n 1 momentti sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla suojaavat jokaisen ihmisen oikeutta nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännöissään korostanut huostaanoton luonnetta väliaikaisena toimenpiteenä,
joka on lopettava niin pian kuin olosuhteet sallivat ja
jonka aikana käytettävien erityistoimenpiteiden tulee olla sopusoinnussa perheen jälleenyhdistämiseen tähtäävän perimmäisen päämäärän kanssa.
Jos huostaanotto on kestänyt pitkään, niin lapsen elämäntilanteen muutoksia vastaan puhuvat seikat voivat painavampina syrjäyttää hänen vanhempiensa odotukset saada perhe jälleenyhdistettyä. Kun punnitaan perheen jälleenyhdistämisen mahdollisuuksia ja lapsen palaamista kotiin, niin on löydettävä oikeudenmukainen tasapaino lapsen intressissä olevan huostaanoton ja vanhempien intressissä olevan huostassapidon lopettamisen välillä.
Huostassapidon lopettamista harkittaessa on erityistä merkitystä annettava lapsen edulle ja sen toteutumiselle. Huostassapitoa voidaan jatkaa vain, jos sen lakkauttaminen on selvästi lapsen edun vastaista.
Turvallisten ja pysyvien ihmissuhteisen merkitys on huostaan otetulle lapselle erityisen suuri, koska hänellä on usein jo sijaishuollon alkaessa taustallaan epävakaat ja epäsuotuisat ihmissuhteet ja kasvuolosuhteet. Mitä useampia muutostilanteita lapsi kohtaa, sitä huonommin hän yleensä pystyy selviytymään niistä.
Huostassapidon lopettamista on valmisteltava vähintään yhtä huolellisesti kuin huostaanottoa. Pitkään jatkuneen huostassapidon ja sijaishuoltosijoituksen päättymisen vaikutukset lapsen kehitykselle on arvioitava erityisen huolellisesti.
Lähde:
StVM 59/2006 vp-HE 252/2006 vp
Tekstin on laatinut:
verkkotoimitus"
APUA!
Onhan se mahdollista saada lapsi takaisin. Nyt minä päätin sen tehdä.
Huostaanotto aiheutti minulle hirvittävän kriisin. Sitten aloin selvitä siitä, no tuli tapaamisoikeuden rajoitus ja shokki ja kriisi. Sitten se loppu ja tuli seri-epäily ja tapaamisoikeuden rajoitus ja shokki ja kriisi.
No kun ne tuli kärsittyä ja meni hyvin pari-kolme vuotta, unohti koko huostaanoton purun.
Sitten tuli tapaamisoikeuden rajoitus ja shokki ja kriisi.
Nyt on kriisi ohi. Tapaamisoikeudenrajoitus on voimassa, mutta ei kauan: käyn jokaikisessä mahdollisessa niiden järjestämässä hipuli-tilaisuudessa ja opettelen polttamaan vaikka piriä tai mitä ne nyt sitten onkaan ja hihittelen siellä hipuli-tilaisuudessa, miten hieno tämä suomalainen lastensuojelusysteemi on ja olen niille mieliksi.
Sitten käyn jokaikisessä lapseni tapaamisessa, vaikka 40 asteen kuumeessa tai karkaan sairaalasta tai menen sinne ambulanssilla matkalla sairaalaan. Menen, vaikka olisi mikä.
Sitten korjautan niillä 500 sivua pökelöä, mitä ne on minusta kirjoittanut. Sitten valitan jokaikiseen paikkaan, minne vain voi valittaa.
Sitten soitan sossuille joka päivä, että nyt tuli mieleen ja huolestuttaa lapseni tilassa ja tilanteessa, että hän taas kertoi ikävästään kotiin. Kun ei lapsi siellä nyt kertakaikkiaan viihdy.
Keksin itselleni työttömyyttä puoleksi vuodeksi, sinä aikana ehtii työllistää sossut, oikeuslaitokset sun muut tahot - ja se tulee olemaan kallista yhteiskunnalle.
Mutta teen mitä tahansa, että lapsi pääsee laillisesti takaisin sinne minne hän kuuluu.
En ole huumeissa, vaikka näin vaahtoankin:).