Ulkoministeri täysin

Stubb aloittaa säännölliset tapaamiset Naton kanssa
27.6.2008 16:20

Ulkoministeri haluaa Suomelle lisää vaikutusvaltaa, muttei hätäile sotilasliiton jäsenyydellä

Ulkoministeri Alexander Stubb haluaa parantaa Suomen vaikutusmahdollisuuksia Natossa aloittamalla säännölliset tapaamiset sotilasliiton pääsihteerin kanssa. Jaap de Hoop Schefferin Brysselissä tavannut Stubb haluaa tulevaisuudessa tavata pääsihteerin kaksi kertaa vuodessa.

- Meillä pitää olla mutkattomat yhteistyövälit ja käydä keskustelua mahdollisimman usein, Stubb perusteli.

De Hoop Scheffer jättää tehtävänsä vuoden kuluttua, mutta Stubb uskoi oven olevan auki myöhemmin myös uuden pääsihteerin pakeille.

Stubbin suopeus Natoa kohtaan kävi tapaamisen jälkeisessä lehdistötilaisuudessa selväksi. Hänen mukaansa Suomea vaivaa yhä Nato-fobia, joka perustuu kylmän sodan aikaan. Ulkoministerin itsensä silmissä Nato on nykyisin ennen kaikkea kriisinhallintajärjestö. Hän luonnehti Natoa myös palokunnaksi, joka auttaa hädässä olevia ympäri maailmaa.

Samalla Stubb myönsi, ettei Suomen jäsenyys sotilasliitossa ole ajankohtainen tällä hallituskaudella. Tämän viestin hän oli vienyt myös pääsihteerille.

- Nato-jäsenyyden aika ei ole nyt, ministeri totesi.


STT
178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oikea mies oikealla asialla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikeassa! hyvä... kirjoitti:

Stubb aloittaa säännölliset tapaamiset Naton kanssa
27.6.2008 16:20

Ulkoministeri haluaa Suomelle lisää vaikutusvaltaa, muttei hätäile sotilasliiton jäsenyydellä

Ulkoministeri Alexander Stubb haluaa parantaa Suomen vaikutusmahdollisuuksia Natossa aloittamalla säännölliset tapaamiset sotilasliiton pääsihteerin kanssa. Jaap de Hoop Schefferin Brysselissä tavannut Stubb haluaa tulevaisuudessa tavata pääsihteerin kaksi kertaa vuodessa.

- Meillä pitää olla mutkattomat yhteistyövälit ja käydä keskustelua mahdollisimman usein, Stubb perusteli.

De Hoop Scheffer jättää tehtävänsä vuoden kuluttua, mutta Stubb uskoi oven olevan auki myöhemmin myös uuden pääsihteerin pakeille.

Stubbin suopeus Natoa kohtaan kävi tapaamisen jälkeisessä lehdistötilaisuudessa selväksi. Hänen mukaansa Suomea vaivaa yhä Nato-fobia, joka perustuu kylmän sodan aikaan. Ulkoministerin itsensä silmissä Nato on nykyisin ennen kaikkea kriisinhallintajärjestö. Hän luonnehti Natoa myös palokunnaksi, joka auttaa hädässä olevia ympäri maailmaa.

Samalla Stubb myönsi, ettei Suomen jäsenyys sotilasliitossa ole ajankohtainen tällä hallituskaudella. Tämän viestin hän oli vienyt myös pääsihteerille.

- Nato-jäsenyyden aika ei ole nyt, ministeri totesi.


STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu