Jätteenkuljetuksista

Imatran kaupunginhallitus on ihan pihalla. Kaupunki määrittelee korkeimman jätteenkuljetusmaksun minkä jäteyhtiö saa veloittaa asiakkaalta.
Viimeeksi kun lehdessä oli juttua, että kilpailuttakaa kuljetuksia, päätin kilpailuttaa. Kilpailutin kaikkiaan kolmea yhtiötä, ja tuloksena sentilleen sama tarjous kaikilta. Hauskaksi sen tekee vielä se seikka että se hinta oli sama jonka kaupunki määrittelee Sallituksi maksimimääräksi. Siispä kysynkin valtuutettu Vidmanilta: Onko tämä rehtiä kilpailuttamista ja kuka viitsii kilpailuttaa kun tulos vaikuttaa kartellilta.
Joku muutos pitää saada tuohon kartelli? jätteenkuljetukseen.
9857
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

KH tulee käyttämään asiassa otto-oikeutta. Tämä tarkoittaa sitä, että jätteenkuljetuksen kilpailutus tai päätöksen teko kuuluu ympäristö ja rakennuslupalautakunnalle. Koska se ei tehnyt valtuuston linjaamaa päätöstä, tulee KH käyttämään otto-oikeutta ja käsittelemään asian, vaikka asia ei sille kuulu.

Tätä tarkoitin aikaisemmin, kun sanoin, kun tämä lautakunta tekee lakisääteisiä päätöksiä, niin millään elimellä ei pidä olla otto-oikeutta sen päätöksiin. Minun aikanani tämä on toinen kerta, kun KH kävelee ympäristö ja rakennuslupalautakunnan päätöksen yli. Edellinen kerta oli Sienimäen talotyypin valinta.

Äänestä
  • saada supuisaa ratkaisua aikaiseksi ??

    mitä fossiileja siellä oikein kynää terottaa valtuustojen kokouksissa ??

    Eikö nyt tuohon päätökseen olisi riittänyt kansakoulusta saatu ympäristöoppi,vai kuinka vaikeasta asiasta tässä on kysymys ?
    Asukkaana olen samaa mieltä lautakunnan varapuheenjohta:Markku Makkosen kanssa ! jolla on sitä paitsi muihinkin asioihin terve ajatustapa ja luova suhtautuminen !

    Änkyrä valtuutetut Vidmanin johdolla:Mauri Inkinen (sdp),Sinikka Dillström ja S.Valkonen (sama seura),Mälkiä,Ignatius,Kalsta ja Sormunen,
    naurattavat koko E-karjalaa typerillä ,Venäjältä lainatuilta ,valinnoillaan !

    Äänestä

  • ei edes paskan kärräyksestä kirjoitti:

    saada supuisaa ratkaisua aikaiseksi ??

    Koko lautakunnasta valtuustoon kuuluu ainoastaan Makkonen.

    Tämä asia on erikoinen sen takia, että valtuusto, joka on kunnan korkein päättävä elin on tehnyt asiasta päätöksen. Se tahtoi, että kilpailutus annetaan jätelaitoksen hoidettavaksi.

    Lautakunnan piti tehdä tästä päätös, mutta tästä näette, mitä tapahtuu, kun lautakunnan jäsenet eivät ole valtuutettuja. tästä syystä Imatralla ei saada tehtyä muutoksia.

    Perusteluna suurin on, että nyt käy samalla kadulla joka firman auto kerran viikossa. Kilpailutuksen jälkeen kadulla kävisi yksi auto kahden viikon välein.

    Äänestä

  • old_profile_28496 kirjoitti:

    Ihmettelen suuresti miksi nämä katujen asukkaat ei järjestä yhteisiä jäteastioita, vaan jokaisella on oltava oma astia. Näin saataisiin maksut pienemmiksi ja autojen liikenne myös. tehän voitte kilpailuttaa koko kadun jätekuljetukset siten että siellä ei käy kuin yksi auto kerran kahdessa viikossa tai kerran neljässä viikossa. Näin tulisi säästöä hinnassa että melussa ja saasteessa. No minäpä vastaan yhteisastia kysymykseen. Kun suomalainen on niin kateellinen naapurilleen että jos naapuri vie yhden pussin enemmän astiaan niin minä en voi viedä samaan astiaan, vaan maksan itse kalliimman hinnan. Jokainen haluaa maksaa 8 euroa kahden viikon tyhjennys välistä. Mutta ei 10 euroa neljän viikon tyhjennys välistä jos naapuri tuo samaan astiaan. Että silleen valittakaa vaan tai sopikaa yhteis astioista. Siten voitte saada jätekuljetus hinnat alemmaksi.

    Äänestä

  • Jätehuoltö kirjoitti:

    Lisäystä edelliseen. Meillähän on tässä kaupungissa sellaisia esim. pari taloja joista toisen jätteet hakee toinen kuljetusyhtiö ja toisen toinen. Kuten myös että molemmilla on omat astiat vaikka yhteiset tulisi halvemmaksi. Ottakaa järki käteen ja miettikää mikä on edullista mikä ei. Jos ei ole järkeä niin vetäkää käteen elkääkä valittako.

    Vanhoilla kaduilla ei ole mahdollista järjestää koko kadun yhteistä jätepistettä, koska siihen ei ole varattu tilaa. Sitä vastoin uusille alueille se on helppo kaavassa perustaa. Jätepisteelle pitää sopia hoitaja. Eli kuka pitää ympäristön kunnossa, koska jostain syystä yhteiset jätepisteet jostain syystä tahtovat olla roskien vallassa.

    Äänestä

  • ei edes paskan kärräyksestä kirjoitti:

    saada supuisaa ratkaisua aikaiseksi ??

    mitä fossiileja siellä oikein kynää terottaa valtuustojen kokouksissa ??

    Eikö nyt tuohon päätökseen olisi riittänyt kansakoulusta saatu ympäristöoppi,vai kuinka vaikeasta asiasta tässä on kysymys ?
    Asukkaana olen samaa mieltä lautakunnan varapuheenjohta:Markku Makkosen kanssa ! jolla on sitä paitsi muihinkin asioihin terve ajatustapa ja luova suhtautuminen !

    Änkyrä valtuutetut Vidmanin johdolla:Mauri Inkinen (sdp),Sinikka Dillström ja S.Valkonen (sama seura),Mälkiä,Ignatius,Kalsta ja Sormunen,
    naurattavat koko E-karjalaa typerillä ,Venäjältä lainatuilta ,valinnoillaan !

    Tänään luin asian liitetiedostot. Minulle jäi moni asia vaille vastauksia. Kun lautakunta päätti, että jatketaan vanhalla mallilla, niin se ei tuonut syytä esille. Elikkä, jos ollaan erimieltä, niin se pitää tulla esille, miksi näin on. Lautakunta on nimittäin antannut asiasta aikaisemmin myöntävän lausunnon yksimielisesti. Miksi se ei silloin tuonnut julki vastahakoisuuttaan. Aikaisempi lausunto oli asiantuntijalausunto valtuustolle, jonka perusteella valtuusto teki päätöksen.

    Nyt lautakunta ei ole ottannut periaatteessa kantaa mihinkään, vaan yksinkertaisesti hylkäsi asian.

    Äänestä

  • old_profile_28496 kirjoitti:

    Vanhoilla kaduilla ei ole mahdollista järjestää koko kadun yhteistä jätepistettä, koska siihen ei ole varattu tilaa. Sitä vastoin uusille alueille se on helppo kaavassa perustaa. Jätepisteelle pitää sopia hoitaja. Eli kuka pitää ympäristön kunnossa, koska jostain syystä yhteiset jätepisteet jostain syystä tahtovat olla roskien vallassa.

    En tarkoittanut mitään yhteisiä jätepisteitä. Vaan sitä että kun on esim pari-rivitalo niin voisi yhdistää jäteastiat. On aivan naurettavaa kun viiden kuuden asunnon rivitalossa jokaisen pihassa seisoo oma astia. Kun olisi halvempaa laittaa samaan astiaan. Mutta kuten edellä mainitsin suomalainen ei vei samaan naapurin kanssa. Vaan se haluaa maksaa itse.

    Olen itsekkin ollut aikaisemmin tämmöisessä kimppa astiassa naapurin kanssa. Kesäasukas pystyy tekemään kimppasopimuksen myös vakinaisen asukkaan kanssa.

    Mutta mutta. Kaksi asiaa, mihin minusta lautakunnan olisi pitännyt ottaa kantaa.

    Yhteinen lautakunta aijotaan perustaa jäteyhtiön takia. Kysyn miksi. Miksi lautakunta ei ottannut asiaan kantaa. Nythän perustetaan jo seudullinen lautakunta.

    Toinen. EKO maksut. Tähän mennessä kaupunki on perinnyt eko maksua asiakkailta asitian tyhjennyksestä. Sillä on rahoitettu kaatopaikan jälkityöt. Miten nyt. Kunnan kustannukset ei saisi ainakaan lisääntyä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kilpailluttanut kirjoitti:

Imatran kaupunginhallitus on ihan pihalla. Kaupunki määrittelee korkeimman jätteenkuljetusmaksun minkä jäteyhtiö saa veloittaa asiakkaalta.
Viimeeksi kun lehdessä oli juttua, että kilpailuttakaa kuljetuksia, päätin kilpailuttaa. Kilpailutin kaikkiaan kolmea yhtiötä, ja tuloksena sentilleen sama tarjous kaikilta. Hauskaksi sen tekee vielä se seikka että se hinta oli sama jonka kaupunki määrittelee Sallituksi maksimimääräksi. Siispä kysynkin valtuutettu Vidmanilta: Onko tämä rehtiä kilpailuttamista ja kuka viitsii kilpailuttaa kun tulos vaikuttaa kartellilta.
Joku muutos pitää saada tuohon kartelli? jätteenkuljetukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu