Olen ihastunut urheilulliseen ja liikkuvaiseen jouskarimieheen, jonka kanssa voi myös jutella melkein mistä vaan, syvällisistäkin asioista.
Olen joutunut erikoiseen tilanteeseen hänen kanssaan: kun olemme kahden kesken tai muiden silmien ulottumattomilla, hän ilmaisee selvästi omaakin ihastustaan (ainakin kiinnostustaan) ja on henkilökohtaisempi, sekä katselee, jopa tuijottaa. Mutta kun muita on paikalla, mies muuttuu muodolliseksi, varautuneeksi, hermostuneeksi. Jopa tuntuu siltä, että karttaa!
Mitä tämä sitten on? Julkisesti muiden nähden ei siis halua osoittaa mitään, mieluummin vaikka välttelee. Mutta kaksistaan ja muiden näkemättä tuijottaa ja juttelee..
En oikein tiedä, mistä on kyse.
Pelkäävätkö jouskarit sitä, mitä muut ajattelevat? Eivätkö uskalla näyttää julkisesti mitään liian varhain, ettei tule turhia puheita tms? Onko joku törmännyt tällaiseen?
Vai onko jouskari sellainen, että antaa tunteidensa näkyä, oli paikalla muita tai ei?
Saan häneltä niin ristiriitaista viestiä. Sen ansiosta omat paineet ovat kasvaneet melkoisiksi. Saan koko ajan analysoida omaa toimintaani: milloin olen tehnyt tai sanonut mitäkin väärin, ja aiheuttanut itselleni hallaa..
Minua myös toisaalta loukkaa, että hän karttelee minua julkisesti. Loukkaantumiseni näkyy kyllä, en osaa olla loukkaantuneena oma itseni hänen seurassaan. Hän näkee, että olen jostain loukkaantunut, mutta ei taida tajuta, että mistä!! Ihmettelee vaan, että mikäs nyt on..
Sitten hän itsekin taas selvästi vähän loukkaantuu.
Varsinaista kehän kiertämistä. Raskasta..Jos minulla ei olisi tunne, että jotain kiinnostusta hänellä kuitenkin on, en jaksaisi tälläistä eipäs-juupaspeliä.
Olisiko jollain kokemusta vastaavasta? Mitä se on tarkoittanut? Pitäisikö minun vaan lähteä menemään..!! Se kun oliskin niin yksinkertaista. Järkevintä varmaan olis, mutta kun nuo tunteet sotkevat kaiken, ja jumittavat tähän odottelemaan.
Mutta osaisko joku sanoa, kuuluuko jouskarin luoteeseen tuollainen varauksellisuus julkisilla paikoilla??
Karttelu
9
1840
Vastaukset
- Jouskarin
luonteeseen, että ei näytetä tunteita eikä sitä että muka seurustelisi jonkun kanssa. Minulla juuri sellainen suhde menossa Jousimies miehen kanssa. Kuitenkin on äärettömän mustasukkainen jos joku mies tulee kanssani juttelemaaan, mutta ei siltikään halua näyttää että olemme yhdessä. Vaikeita tapauksia nämä Jouskarit. Tuollaisessa käytöksessä on vaan se vaara että nainen lähtee menee ja jousimies jää yksin. Tosin jousimiehellä on kokoajan monta rautaa tulessa niin ei sitten vissiin haittaa vaikka yksi nainen lähtisikin.
- Olis kiva tietää
Kiitti kommentista.
Kai se sitten on jouskariluonteelle ominaista (vaikka en orjallisesti merkillä halua tätä selittääkään).
Olo on vaan välillä niin epätoivoinen tämän hemulin kanssa. Itse kun olen tunteissani melko suora; näytän hänelle aikasta suoraan, enkä välitä, onko kaksi vai kymmenen silmäparia näkemässä. Silloin kuin tarkkailijoita ei ole näköpiirissä, hän näyttää suorastaan imevän kaikki huomioni, ja pinnan alla on selvästi aistittavissa intohimo ja tuli.
tälläisessa tilanteessa alan kuitenkin koko ajan kyseenalaistamaan omia ajatuksiani, en tiedä enää, mitä kuvittelen ja mitä en. Aistin jouskarin tunteen kyllä, mutta kun taas seuraavana hetkenä hän kätkee kaiken, niin alan kyseenalaistaa sitä, mitä olen aistinut hänessä.
Jotenkin kuitenkin odottaisin, että jos tunnetta on, niin kyllä kai sen jotenkin voi julkiestikin antaa näkyä??! Mikä idea jouskarilla on kätkeä ne julkisesti?
Hohhoijaa..Kommenttisi kyllä valoi vähän uskoa siihen, että ehkä en ihan kaikkea kuvittele. Kaunkohan tällainen karttelu/välttelypeli jatkuu? Kyllähän tämä jossain vaih. menee sellaiseksi, että en jaksa enää olla kärkkymässä, menee elämä liian neuroottiseksi.=) Mutta hänellähän on muitakin ihailijoita, joo. Vähän niinkuin väsytystaistelua; joka pisiten venaa, on voittaja. Raadollista peliä...!? Vaikea on tapaus, jos näin, ei voi muuta sanoa.:) Onko sulla kokemusta, missä kohtaa jouskari on valmis näyttämään muillekin, mikä on homman nimi? Ootko jaksanut itse ootella siihen asti? - odottelen
Olis kiva tietää kirjoitti:
Kiitti kommentista.
Kai se sitten on jouskariluonteelle ominaista (vaikka en orjallisesti merkillä halua tätä selittääkään).
Olo on vaan välillä niin epätoivoinen tämän hemulin kanssa. Itse kun olen tunteissani melko suora; näytän hänelle aikasta suoraan, enkä välitä, onko kaksi vai kymmenen silmäparia näkemässä. Silloin kuin tarkkailijoita ei ole näköpiirissä, hän näyttää suorastaan imevän kaikki huomioni, ja pinnan alla on selvästi aistittavissa intohimo ja tuli.
tälläisessa tilanteessa alan kuitenkin koko ajan kyseenalaistamaan omia ajatuksiani, en tiedä enää, mitä kuvittelen ja mitä en. Aistin jouskarin tunteen kyllä, mutta kun taas seuraavana hetkenä hän kätkee kaiken, niin alan kyseenalaistaa sitä, mitä olen aistinut hänessä.
Jotenkin kuitenkin odottaisin, että jos tunnetta on, niin kyllä kai sen jotenkin voi julkiestikin antaa näkyä??! Mikä idea jouskarilla on kätkeä ne julkisesti?
Hohhoijaa..Kommenttisi kyllä valoi vähän uskoa siihen, että ehkä en ihan kaikkea kuvittele. Kaunkohan tällainen karttelu/välttelypeli jatkuu? Kyllähän tämä jossain vaih. menee sellaiseksi, että en jaksa enää olla kärkkymässä, menee elämä liian neuroottiseksi.=) Mutta hänellähän on muitakin ihailijoita, joo. Vähän niinkuin väsytystaistelua; joka pisiten venaa, on voittaja. Raadollista peliä...!? Vaikea on tapaus, jos näin, ei voi muuta sanoa.:) Onko sulla kokemusta, missä kohtaa jouskari on valmis näyttämään muillekin, mikä on homman nimi? Ootko jaksanut itse ootella siihen asti?vieläkin. Oltu "yhdessä" yli kolme vuotta, mutta vieläkään ei anna kenellekään sitä kuvaa että seurusteltaisiin. Antaa valillä itsestään kylmän ja välinpitämättömän kuvan, mutta kun on taas vähänaikaa pidetty "taukoa" niin tulisempaa miestä saa hakea. En tosiaan tiedä miten tässä jatkossa tapahtuu ja löydänkö jo itsekin jonkun toisen kun ei voi olla varma miehen tunteista. Toisaalta olen ihan varma siitä että tykkää minusta paljon, mutta ei uskalla sitä muille näyttää. Olisikohan taustalla muutama paha pettymys naisiin?
- voi,
odottelen kirjoitti:
vieläkin. Oltu "yhdessä" yli kolme vuotta, mutta vieläkään ei anna kenellekään sitä kuvaa että seurusteltaisiin. Antaa valillä itsestään kylmän ja välinpitämättömän kuvan, mutta kun on taas vähänaikaa pidetty "taukoa" niin tulisempaa miestä saa hakea. En tosiaan tiedä miten tässä jatkossa tapahtuu ja löydänkö jo itsekin jonkun toisen kun ei voi olla varma miehen tunteista. Toisaalta olen ihan varma siitä että tykkää minusta paljon, mutta ei uskalla sitä muille näyttää. Olisikohan taustalla muutama paha pettymys naisiin?
kylläpä on tutun kuuloista tekstiä...paitsi meillä vasta muutama kuukausi "ystävyyttä" takana. Naisen jouskari haluaisi, muttei uskalla sitoutua... Huomaan kyllä hänen olevan aikalailla hulluna minuun (vaikka itse sanonkin) todella tulinen mies, mutta välillä heittäytyy niin ettei moneen päivään kuulu mitään. Mutta joku kumma tuossa jouskarissa imee puoleensa...aika sexy pakkaus ;)
- joupukka
Moi.
Itse olen jousimies-nainen.Juuri tällainen varauksellisuus on oikein tyypillinen jouskarin luonteenpiirre.Älä tee kärpäsestä härkästä vaan anna ajan kulua.Jouskari saattaa yhden kerran olla tosi ihana ja taas toisen kerran ei lähes huomaa toista,mutta tämä tasoittuu ajan myötä tai sitten suhde loppuu kokonaan.Alkuvaiheessa jouskari ei itsekkään välttämättä tiedä onko tämä minun juttu vai ei. - -gissa
Mulla on myös sama ongelma jousimies-miehen kanssa, jota tapailen. Tiedän kyllä että hän on ihastunut minuun,mutta välillä vähän hämää kun kaveri jotenkin muuttuu kiveksi julkisilla paikoilla. Olen myös itse jousimiesmerkkinen ja olen syyllistynyt samaan joskus itsekin.Syynä tähän on ollut se, että en ole kiinnostunut kyseisestä tyypistä tai sitten olen toisessa tapauksessa todella ihastunut, mutta en ole varma taas tämän toisen tunteista. Olen kyllä ajan mittaan tottunut tähän käytökseen ja enkä enää välitä siitä sen kummemmmin.
Olen myös kysynyt syytä tähän suoraan, jolloin hän vastaa olleensa liian häkeltynyt kun esim suutelen häntä julkisesti. Hmmm...minunkin mielestäni vähän outo vastaus mutta ymmärrän sen jotenkin.
Kannattaa alkaa itsekin kyseisessä tilaanteessa esittää etäistä tms, jolloin joukkari hätääntyy ja alkaa korjailemaan käytöstään ennemmin tai myöhemmin. Vähän omituista peliähän se on, mutta toimii kuitenkin. Jos joukkari oikeasti välittää, hän ei päästä saalista karkuun ;) - Nameka
Lueskelin tota sun juttua ja aloin miettiä itseäni. Mun ex mieheni sanoi samaa. Että oon ajoittain etäinen, vaikuttaa siltä etten pidä että mua kosketaan.
Se pitää paikkaansa.
En ole koskaan pitänyt siitä että mussa roikutaan kiinni yleisillä paikoilla. Koen sen aika nolona tilanteena että halitaan ja pusitaan koko ajan, se on jotenkin kiusallista ja jossain tilanteissa ahdistavaa. Esim kauppareissuilla. Ex tahtoi joka hyllyn välissä halata ja pussailla. Mä taas kuumeisesti mietin mitä tarvitaan, mikä mahdollisesti on loppumassa ja tarvii ostaa. Mua ärsytti suunnattomasti kun mua häirittiin koko ajan. Ne sessiot ei nimuttäin olleet mitään lyhyitä, vaan ne kesti ja kesti ja kesti...Hän kirjaimellisesti roikkui mun päällä ja jos sanoin että lopeta niin hän loukkaantui.
Samoin on kädestä pitäminen ja käsikädessä kulkeminen. Mun exää olis koko ajan pitäny pitää kädestä kiinni. Mulla tuli tunne että olen näkymättömillä käsiraudoilla kiinni, kahlittu kiinni. OOn niitä ihmisiä jotka tekee koko ajan käsillään jotain, ja kun en saanut omia käsiäni omaan käyttöön niin se oli aika vaikeeta ja jotenkin ärsyttävää.
Pikkuhiljaa aloin käyttää etäisyyttä keinona viestittää että "älä koske minuun nyt". Se tehos kun muu ei tehonnu.
Mä ajattelen niin että silloin kun on muita asioita niin keskitytään niihin muihin asioihin ja kun ollaan kahdestaan niin keskitytään toisiimme.
Onko tää sitä jouskarin tarvitsemaa tilaa, luultavasti, mut kyllä se on toisesta osapuolesta kiinni millaiseksi olonsa tuntee.- jouskar-n
Jousimies sopii aika harvoille... Toisen pitää olla aika varma viehätysvoimastaan ja olemisestaan, koska jouskari ei kykene sitä jatkuvasti vahvistamaan. Itsekkkäitä ollaan siinä mielessä.
- Nameka
jouskar-n kirjoitti:
Jousimies sopii aika harvoille... Toisen pitää olla aika varma viehätysvoimastaan ja olemisestaan, koska jouskari ei kykene sitä jatkuvasti vahvistamaan. Itsekkkäitä ollaan siinä mielessä.
että kyse on itsekkyydestä. Toisaalta taas kysehän on kuitenkin ihmisten erilaisuudesta. Toinen tykkää jatkuvasta julkisesta koskettelusta ja toinen ei. Kumpi on oikeassa ja kumman tapaan pitää toimia?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982