Vashasen ero

no kunhan kesäskandaalit tulee julki..
4137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jos tuntuu ettei ole mitään tekemistä illalla niin ,käypäs niiden lähellä.on varmasti koko illaksi kynsittävää ja raavittavaa.

Hirvikärpänen on levittäytymässä kohti pohjoista. Oulun, Joensuun ja Helsingin yliopistojen ja Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tutkimukset kertovat, että hirvien ja ihmisten kiusa ei pelkää pakkasta ja koleutta.
Lisää aiheesta

Viime kesänä hirvikärpäsen selviytymistä testattiin Konnevedellä, Rovaniemellä, Kuusamossa, Oulussa ja Utsjoella. Tutkimuksen tulos oli yllättävä: hirvikärpäset kuoriutuivat jopa Utsjoella.

Äänestä
  • ei kukaan muu poliitikoista voi olla niin typerä, että olisi pakottamassa ihmisiä myymään metsiään, ja ajamassa hallituksessa toimia, joilla ihmiset suorastaan pakotettaisiin tähän. Täytyy muistaa että Suomi ei elä enää metsästä, ja että sen osuus bruttokansantuotteesta on vain hieman enemmän kuin pelkästään Nokian osuus. Metsäteolisuuden politiikka on lisäksi senverran epäisänmaallista, että se joutaisi siirtymään kokonaan ulkomaille. Kyllä se pää tulee sielläkin pian vetävän käteen. Miksi metsäteollisuutta sitten pitäisi tukea oikein valtion varoista? Ei mistään syystä, koska eihän hallitus subventoi muitakaan teollisuudenaloja. Vashanen joutaa siis pois, ja mitä pikemmin, sitä parempi. Khi-khi-khi - siellä paloivat!

    Äänestä

  • pitää erota: kirjoitti:

    ei kukaan muu poliitikoista voi olla niin typerä, että olisi pakottamassa ihmisiä myymään metsiään, ja ajamassa hallituksessa toimia, joilla ihmiset suorastaan pakotettaisiin tähän. Täytyy muistaa että Suomi ei elä enää metsästä, ja että sen osuus bruttokansantuotteesta on vain hieman enemmän kuin pelkästään Nokian osuus. Metsäteolisuuden politiikka on lisäksi senverran epäisänmaallista, että se joutaisi siirtymään kokonaan ulkomaille. Kyllä se pää tulee sielläkin pian vetävän käteen. Miksi metsäteollisuutta sitten pitäisi tukea oikein valtion varoista? Ei mistään syystä, koska eihän hallitus subventoi muitakaan teollisuudenaloja. Vashanen joutaa siis pois, ja mitä pikemmin, sitä parempi. Khi-khi-khi - siellä paloivat!

    sä joudat pois............Khi-khi-khi- mitä pikemmin sitä paarempi?

    Äänestä

ON UUDET VAALIT.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eikö vieläkää,,,,, kirjoitti:

no kunhan kesäskandaalit tulee julki..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu