Liberalismi vai hyvinvointiyhteiskunta?

Kysymykseesi tietysti törmää hyvin usein, kun puhutaan sosiaalipoliittisista tulonsiirroista. Tällaisia tulonsiirtoja tehdään kaiken aikaa suomalaisessa mallissa. Verotusmallit perustuvat erilaiseen tulontasaukseen kansalaisten, kuntien ja eri toimintojen välillä. Esimerkiksi kirjasto, peruskoulu ja perusterveydenhoito ovat vahvasti tulontasausajattelun mukaisia. Hyvin monessa suhteessa voitaisiin siis väittää, että yhteiskunnassa on vapaamatkustaja. Äärimmilleen vietynä voitaisiin jopa väittää, että kaikki työntekijät ovat vapaamatkustajia, kun vaativat ja saavat palkkaa työstään. Eikö olisi aivan kohtuullista, että palkan sijaan työntekijöille annettasiin vain puuroa aamulla, keittoa päivällä ja leivänkannikka kotiin vietäväksi. Tämän ääriesimerkin tarkoituksena on kertoa, että kaikki on suhteellista ja että tulontauksen toisessa päässä äärilaitana on lähes olematon. Emme voi varmasti erottaa sitä, mikä kaikki on "ansaittua" ja mikä tulontasausta. Se olisi liian vaativa ja monimutkainen prosessi.

Kysymys halusta heittäytyä ulkopuolisen rahoituksen varaan laiminlyömällä oma toimeliaisuus on myös vähän miten sen ottaa. Silloin, kun työn sisällön määräävänä tekijänä oli vielä erinomainen fyysinen voima ja kunto, se rajasi naiset ja heikot yksilöt huonommin pärjääviksi. On selvää, ettei nainen tämän tiedostaessaan ollut kovin motivoitukaan tukkitöihin. Samaan tapaan nykyiset ammatit yhä enemmän vaativat aivokapasiteettia. Pitää osata lukea ja laskea ja vielä oikein. Usein pitää osata nämä vielä useammalla kielellä. Pitää olla sosiaalisia taitoja, supliikkikykyä. Pitää olla innovaatiotaipumusta, oma-aloitteista keksiliäisyyttä. Meissä ihmisissä on näissä suhteissa huonommin ja paremmin pärjääviä. Ne huonommin pärjäävät eivät motivoidu näihin tehtäviin, koska tiedostavat huonommuutensa. Heille pitäisi olla tarjolla tehtäviä, jotka edellyttävät esim. fyysistä voimaa ja runsasta ulkoilmaa. Tukkijätkä ei pärjää konttorirottana ja konttorirotasta ei ole tukkijätkäksi. Naiset ovat alkaneet pärjätä entistä paremmin, koska vaatimukset suosivat naisten usein luontaisiakin ominaisuuksia. Yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoista suurempi osa alkaa olla jo alalla kuin alalla naisia. Minusta on kovin ymmärretävää ja ennustettavaa, että huonommat edellytykset omaavat ja huonosti motivoidut masentuvat tai pyrkivät uhmaamaan kohtaloaan asettumalla valtaenemmistön arvoja vastaan.

Sitten taloudellinen näkökulma. Jos asiaa tarkastellaan ns. maksajan näkökulmasta (siis niiden, jotka mieltävät itsensä muiksi kuin vapaamatkustajiksi), voidaan todeta, että tulontausjärjestelmä siirrot voivat osaltaan olla pois heiltä. Mutta asia ei tyhjene tähän. Meillä työntajilla on sellainen vahva käsitys, että eivät ottaisi suurta osaa näistä pärjäämättömistä töihin edes ilmaiseksi. Työantajan käsityksen mukaan nämä todennäköisesti aiheuttavat enemmän vahinkoa kuin lisäarvoa. Jos näin on, siitä tulee kuitenkin koko kansantalouden kannalta jonkinlainen plusmerkkinen siivu kirjanpitoon. Tulontausjärjestelmän yhdeksi tavoitteeksi voi nähdä myös sen, että pärjäämättömien masennus ja uhma eivät kasva ylisuureksi ja kanavoidu itseen tai muihin kohdistuvaan väkivaltaan, rikoksiin, päihdeongelmiin, perheongelmiin, terveysongelmiin jne. Kaikki nämä ongelmat tulevat yhteiskunnan maksajille erittäin kalliiksi. Siksi voi olla hyvödyllistä verrata sitä, mitä tulontasuksella saadaan torjutuksi. Esim. amerikalainen vankilasysteemi on erittäin kallis ratkaisu. Meillä on laskettu, että vankipaikan perustaminen maksaa noin miljoonan vanhassa rahassa ja ylläpidosta kerttyy aika nopeassa ajassa toisia miljoonia vanhassa rahassa. Voi siis kannattaa jonkun verran maksaakin, ettei joudu maksamaan sitten vielä enemmän. Näin voi olla mahdollista myös minimoida muut yhteiskunnalliset ja inhimilliset kärsimykset.

Mutta ei asia yksinkertainen ole. Ymmärrän toki esim. sen, että ilmaiset lounaat eivät kannusta omakustanteisiin lounaisiin. Täystyöllisyyden vallitessa puheet vapaamatkustajista olivat vähäisemmät. Arvioisin, että työttömistä useimmat kyllä edelleen haluaisivat tehdä töitä ja elättää siten edes osaksi itsensä ja perheensä, mutta eri syistä (työn vähäinen tarjonta, kannustinloukut jne.) tähän ei ole mahdollisuuksia. Käytännössä paras ratkaisu löytyy ehkä limittämällä ja yhteensovittamalla liberalistisia ja hyvinvointiyhteiskunnan malleja. Melkoista taiteilua se kyllä vaatii. Siksi en ottanut asiaan selvää kantaa, kun en kykene siihen. Kumpikin sisältää hyviä ja huonoja puolia. Äärimmilleen vietyinä kumpikin sisältää voittopuolisesti huonoja seurauksia.

Mielipidepankki kirjoitti:

Kysymykseesi tietysti törmää hyvin usein, kun puhutaan sosiaalipoliittisista tulonsiirroista. Tällaisia tulonsiirtoja tehdään kaiken aikaa suomalaisessa mallissa. Verotusmallit perustuvat erilaiseen tulontasaukseen kansalaisten, kuntien ja eri toimintojen välillä. Esimerkiksi kirjasto, peruskoulu ja perusterveydenhoito ovat vahvasti tulontasausajattelun mukaisia. Hyvin monessa suhteessa voitaisiin siis väittää, että yhteiskunnassa on vapaamatkustaja. Äärimmilleen vietynä voitaisiin jopa väittää, että kaikki työntekijät ovat vapaamatkustajia, kun vaativat ja saavat palkkaa työstään. Eikö olisi aivan kohtuullista, että palkan sijaan työntekijöille annettasiin vain puuroa aamulla, keittoa päivällä ja leivänkannikka kotiin vietäväksi. Tämän ääriesimerkin tarkoituksena on kertoa, että kaikki on suhteellista ja että tulontauksen toisessa päässä äärilaitana on lähes olematon. Emme voi varmasti erottaa sitä, mikä kaikki on "ansaittua" ja mikä tulontasausta. Se olisi liian vaativa ja monimutkainen prosessi.

Kysymys halusta heittäytyä ulkopuolisen rahoituksen varaan laiminlyömällä oma toimeliaisuus on myös vähän miten sen ottaa. Silloin, kun työn sisällön määräävänä tekijänä oli vielä erinomainen fyysinen voima ja kunto, se rajasi naiset ja heikot yksilöt huonommin pärjääviksi. On selvää, ettei nainen tämän tiedostaessaan ollut kovin motivoitukaan tukkitöihin. Samaan tapaan nykyiset ammatit yhä enemmän vaativat aivokapasiteettia. Pitää osata lukea ja laskea ja vielä oikein. Usein pitää osata nämä vielä useammalla kielellä. Pitää olla sosiaalisia taitoja, supliikkikykyä. Pitää olla innovaatiotaipumusta, oma-aloitteista keksiliäisyyttä. Meissä ihmisissä on näissä suhteissa huonommin ja paremmin pärjääviä. Ne huonommin pärjäävät eivät motivoidu näihin tehtäviin, koska tiedostavat huonommuutensa. Heille pitäisi olla tarjolla tehtäviä, jotka edellyttävät esim. fyysistä voimaa ja runsasta ulkoilmaa. Tukkijätkä ei pärjää konttorirottana ja konttorirotasta ei ole tukkijätkäksi. Naiset ovat alkaneet pärjätä entistä paremmin, koska vaatimukset suosivat naisten usein luontaisiakin ominaisuuksia. Yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoista suurempi osa alkaa olla jo alalla kuin alalla naisia. Minusta on kovin ymmärretävää ja ennustettavaa, että huonommat edellytykset omaavat ja huonosti motivoidut masentuvat tai pyrkivät uhmaamaan kohtaloaan asettumalla valtaenemmistön arvoja vastaan.

Sitten taloudellinen näkökulma. Jos asiaa tarkastellaan ns. maksajan näkökulmasta (siis niiden, jotka mieltävät itsensä muiksi kuin vapaamatkustajiksi), voidaan todeta, että tulontausjärjestelmä siirrot voivat osaltaan olla pois heiltä. Mutta asia ei tyhjene tähän. Meillä työntajilla on sellainen vahva käsitys, että eivät ottaisi suurta osaa näistä pärjäämättömistä töihin edes ilmaiseksi. Työantajan käsityksen mukaan nämä todennäköisesti aiheuttavat enemmän vahinkoa kuin lisäarvoa. Jos näin on, siitä tulee kuitenkin koko kansantalouden kannalta jonkinlainen plusmerkkinen siivu kirjanpitoon. Tulontausjärjestelmän yhdeksi tavoitteeksi voi nähdä myös sen, että pärjäämättömien masennus ja uhma eivät kasva ylisuureksi ja kanavoidu itseen tai muihin kohdistuvaan väkivaltaan, rikoksiin, päihdeongelmiin, perheongelmiin, terveysongelmiin jne. Kaikki nämä ongelmat tulevat yhteiskunnan maksajille erittäin kalliiksi. Siksi voi olla hyvödyllistä verrata sitä, mitä tulontasuksella saadaan torjutuksi. Esim. amerikalainen vankilasysteemi on erittäin kallis ratkaisu. Meillä on laskettu, että vankipaikan perustaminen maksaa noin miljoonan vanhassa rahassa ja ylläpidosta kerttyy aika nopeassa ajassa toisia miljoonia vanhassa rahassa. Voi siis kannattaa jonkun verran maksaakin, ettei joudu maksamaan sitten vielä enemmän. Näin voi olla mahdollista myös minimoida muut yhteiskunnalliset ja inhimilliset kärsimykset.

Mutta ei asia yksinkertainen ole. Ymmärrän toki esim. sen, että ilmaiset lounaat eivät kannusta omakustanteisiin lounaisiin. Täystyöllisyyden vallitessa puheet vapaamatkustajista olivat vähäisemmät. Arvioisin, että työttömistä useimmat kyllä edelleen haluaisivat tehdä töitä ja elättää siten edes osaksi itsensä ja perheensä, mutta eri syistä (työn vähäinen tarjonta, kannustinloukut jne.) tähän ei ole mahdollisuuksia. Käytännössä paras ratkaisu löytyy ehkä limittämällä ja yhteensovittamalla liberalistisia ja hyvinvointiyhteiskunnan malleja. Melkoista taiteilua se kyllä vaatii. Siksi en ottanut asiaan selvää kantaa, kun en kykene siihen. Kumpikin sisältää hyviä ja huonoja puolia. Äärimmilleen vietyinä kumpikin sisältää voittopuolisesti huonoja seurauksia.

Erittäin hyvin ja analysoiden kerrottu. Varsinkin tuo kohta lopussa jossa kerroit että moni haluaisi tehdä töitä ja elättää ainakin suurimmaksi osaksi itsensä, mutta mikä eri syistä johtuen ei ole meillä mahdollista.

Syyt voidaan poistaa jos niin halutaan. Suurin este työn riittävyyteen löytyy työttömyysturvalaistamme. Se kuuluu tuohon mainitsemaasi sarjaan kannustinloukut. Jos tekee itsenäistä työtä, menettää työttömyysturvansa. Siksi useimman yksilön kannattaa olla tekemättä mitään, ellei joku tarjoa hänelle valmista palkkatyötä.

Kerroit myös, että paras tilanne saavutetaan jos limitetään asioita eli otetaan eri järjestelmistä ne parhaat puolet, aivan kuten TYKA mallissa onkin tehty.


TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote/

vapaamatkustajista on erinomaisen monitahoinen, kuten nimim. Mielipidepankin kirjoitus hyvin tuo ilmi. Sellaista yksilöähän ei ole, joka ei jossain suhteessa olisi vapaamatkustaja. Jos rahavirtojen sijasta ajatellaan elämän reaalisia edellytksiä, tämä näkyy vieläkin selvemmin.

Mutta kysymykseen voitaisiin vastata myös periaatteellisella tasolla ja yksinkertaisesti. Vapaamatkustajista on pidettävä huolta niin kauan kun heidän tekemisiään tai tekemättä jättämisiään tuomitaan samojen lakien perusteella kuin millä kaikkia muitakin kansalaisia. Jos vapaamatkustajista ei pidetä hiolta, heiltä ei voi edellyttää lainkuuliaisuutta. Tällöin heitä ei voi tuomita sellaisen yhteiskunnan lainsäädännön perusteella joka periaatteessa ei takaa heille elinmahdollisuuksia.

Yhteiskunnan on siis legitimaationsa säilyttämiseksi taattava tietty huolenpito - jos se ei sitä tee, se ei voi vaatia lakejaan noudatettaviksi.

Periaatteellisella tasolla tämä on ainoa tapa määritellä jokaisen kansalaisen yhteiskunnalta lunastama asema. Yhteiskunta voi joko olla yhteiskunta tai sortua yksilöiden kilpakentäksi, jolla viidakon lait vallitsevat. Jos järjestyneitä oloja tavoitellaan, kaikki kansalaiset pitää integroida yhteiskuntaan. Järjestyneen yhteiskunnan vihollisia tuntuvat nykyään olevan ne jotka ovat sisäistäneet kovimmat kilpailuasenteet ja jotka elättelevät omissa mielissään harhoja siitä että jokainen on oman onnensa seppä.

Meillä on n. 300.000 työtöntä. Jos kaikki olisivat hanakasti työtä hakemassa, ja kyvykkäimmät ryhtyisivät yrittäjiksi, ehkä työttömiä olisi sen jälkeen enää 280.000. Eli työpaikkoja on vähemmän kuin työntekijöitä. Haukkumalla ja nimittelemällä näitä vapaamatkustajiksi ei heidän asemaansa korjata, päinvastoin. He ovat se pakollinen osa työvoimaa, joka näissä olosuhteissa jää pakostakin työelämän ulkopuolella. Syyllinen tähän tilanteeseen on yhteiskunta, joka on järjestänyt tilanteen niin, että työpaikkoja ei riitä kaikille. Kuinka kauan meidän täytyy sietää näitä "vapaamatkustajia" kyselee Tane? Ehkä muutaman vuoden! Alkaako sitten harvennus, vaikka syyllinen on yhteiskunta, joka ei kykene tarjoamaan kaikille työpaikkaa. Mielestäni meidän ei kannata alkaa syyttää näitä työttömiä, he ovat se pakollinen osa työvoimaa, joille ei riitä työpaikkoja. Kyllä meidän on heitä siedettävä jatkuvasti, mikäli työllisyystilanne jatkuu tällaisena. Ennemmin meidän kannattaisi antaa heille työpaikat. Se on hyvinvointivaltion velvollisuus. Ellei heille voida tarjota työtä, he voivat elää arvokasta elämää kuin "vapaat roomalaiset" , vailla työelämän aiheuttamia rasituksia, ja asiallisella kansalaispalkalla. He voisivat harrastaa mm. filosofointia tai mitä muuta tahansa. He olisivat arvostettu osa yhteiskuntaa. Tuo loppu oli toiveajattelua. Mutta niin sen pitäisi olla, ellei pystytä tarjoamaan palkallista työtä.

Lukija Y kirjoitti:

Meillä on n. 300.000 työtöntä. Jos kaikki olisivat hanakasti työtä hakemassa, ja kyvykkäimmät ryhtyisivät yrittäjiksi, ehkä työttömiä olisi sen jälkeen enää 280.000. Eli työpaikkoja on vähemmän kuin työntekijöitä. Haukkumalla ja nimittelemällä näitä vapaamatkustajiksi ei heidän asemaansa korjata, päinvastoin. He ovat se pakollinen osa työvoimaa, joka näissä olosuhteissa jää pakostakin työelämän ulkopuolella. Syyllinen tähän tilanteeseen on yhteiskunta, joka on järjestänyt tilanteen niin, että työpaikkoja ei riitä kaikille. Kuinka kauan meidän täytyy sietää näitä "vapaamatkustajia" kyselee Tane? Ehkä muutaman vuoden! Alkaako sitten harvennus, vaikka syyllinen on yhteiskunta, joka ei kykene tarjoamaan kaikille työpaikkaa. Mielestäni meidän ei kannata alkaa syyttää näitä työttömiä, he ovat se pakollinen osa työvoimaa, joille ei riitä työpaikkoja. Kyllä meidän on heitä siedettävä jatkuvasti, mikäli työllisyystilanne jatkuu tällaisena. Ennemmin meidän kannattaisi antaa heille työpaikat. Se on hyvinvointivaltion velvollisuus. Ellei heille voida tarjota työtä, he voivat elää arvokasta elämää kuin "vapaat roomalaiset" , vailla työelämän aiheuttamia rasituksia, ja asiallisella kansalaispalkalla. He voisivat harrastaa mm. filosofointia tai mitä muuta tahansa. He olisivat arvostettu osa yhteiskuntaa. Tuo loppu oli toiveajattelua. Mutta niin sen pitäisi olla, ellei pystytä tarjoamaan palkallista työtä.

Miksi työttömille pitäisi antaa työpaikat? Miksi se on valtion tehtävä? Miksi meillä on työttömyysturvalaki, joka koskee vain niitä, joille valtio on antanut työpaikan? Miksi työtön tai kuka tahansa kansalainen, ei saa tehdä työtä, menettämättä työttömyysturvaansa?

Miksi meidän yhteiskunnassamme saa rangaistuksen jos työllistää itsensä, työttömänä tai työllisenä?

Työllistätkö sinä itsesi nykyisin vai teetkö palkkatyötä? Jos sinulla ei olisi runsasta rahamäärää tai et olisi hullu, ulkaisitko tehdä itsenäistä työtä Suomessa?

Tuolla toisella palstalla eräs ehdotti, että työtön voisi mennä huoltoasemalle ja tankata autoja pienestä maksusta eli saada ansionsa tippeinä. Luonnollista olisi, että työtön saisi itselleen puolet näistä tipeistä ja toinen sitten vähentäisi työttömyystukea. Huoltoaseman pitäjä voisi ottaa vastaan tipit ja toimittaa ne työvoimaviranomaiselle, joka sitten hoitaisi maksut valtiolle ja loppu lisättäisiin työttömälle. Tämä kierto sen vuoksi ettei työtön laittaisi tippejä taskuunsa ilmoittamasta niistä.

Näin ei meillä voi tehdä. Jos työtön hankkii jotain itse, hän menettää työttömyyskorvauksensa kokonaan kahdeksi vuodeksi. Sitä voidaan sanoa rangaistukseksi itsensä työllistämisestä. Saadulla rahamäärällä ei ole merkitystä, saman rangaistuksen saa hankki euron tai 10 000 euroa.

Tämä tankkaus ei tietenkään ratkaise mitään, mutta tämä sama tilanne tapahtuu kaikkien kohdalla. Oli kysymyksessä palkkatyössä olevan yksilön vapaa-aikanaan kehittämä tuote, jolla voidaan aikaansaada tuoksutunne televisioon, kännykkään tai mihin nyt halutaan, laittamalla pieni lähetin vaikka silmälasin sankaan, tai sitten työtön, joka loisi vanhuksilta lumia saadakseen vähän enemmän tuloja, yhteiskunta rankaisee aina.

Jos meillä olisi luvallista tehdä työtä, pian sitä tekisivät kaikki ja pienimuotoinen työ kasvaisi ja samalla verot pienennisivät. Tämä johtaisi siihen, että tuotteiden hinnat ja palveluiden hinnat laskisivat ja kulutus lisääntyisi, sekä kotimaassa että ulkomailla ja työn määrä lisääntyisi edelleen, kunnes työvoima loppuu ja virkamiehet alkavat siirtyä tekemään työtä, jolloin hallinto täytyisi rationalisoida ja sen kustannukset optimoituisivat.


Siis miksi valtion pitäisi työllistää? Miksi yksilöt eivät saisi työllistää?

Lukija Y kirjoitti:

Meillä on n. 300.000 työtöntä. Jos kaikki olisivat hanakasti työtä hakemassa, ja kyvykkäimmät ryhtyisivät yrittäjiksi, ehkä työttömiä olisi sen jälkeen enää 280.000. Eli työpaikkoja on vähemmän kuin työntekijöitä. Haukkumalla ja nimittelemällä näitä vapaamatkustajiksi ei heidän asemaansa korjata, päinvastoin. He ovat se pakollinen osa työvoimaa, joka näissä olosuhteissa jää pakostakin työelämän ulkopuolella. Syyllinen tähän tilanteeseen on yhteiskunta, joka on järjestänyt tilanteen niin, että työpaikkoja ei riitä kaikille. Kuinka kauan meidän täytyy sietää näitä "vapaamatkustajia" kyselee Tane? Ehkä muutaman vuoden! Alkaako sitten harvennus, vaikka syyllinen on yhteiskunta, joka ei kykene tarjoamaan kaikille työpaikkaa. Mielestäni meidän ei kannata alkaa syyttää näitä työttömiä, he ovat se pakollinen osa työvoimaa, joille ei riitä työpaikkoja. Kyllä meidän on heitä siedettävä jatkuvasti, mikäli työllisyystilanne jatkuu tällaisena. Ennemmin meidän kannattaisi antaa heille työpaikat. Se on hyvinvointivaltion velvollisuus. Ellei heille voida tarjota työtä, he voivat elää arvokasta elämää kuin "vapaat roomalaiset" , vailla työelämän aiheuttamia rasituksia, ja asiallisella kansalaispalkalla. He voisivat harrastaa mm. filosofointia tai mitä muuta tahansa. He olisivat arvostettu osa yhteiskuntaa. Tuo loppu oli toiveajattelua. Mutta niin sen pitäisi olla, ellei pystytä tarjoamaan palkallista työtä.

ei puhuta:

Taloudellisten "realiteettien" muuttuminen kolmenkymmenen viime vuoden aikana:

Ennen pääosa liikkelläolevasta rahasta kytkeytyi reaalitalouteen: sillä ostettiin ja myytiin, maksettiin palveluja ja palkkoja - kansantalous muodostui tuottamisen ja kuluttamisen kierroista. Nyt miltei kaikki (95%) raha on keinottelurahaa, se ostaa ja myy itseään, so. raha-arvoja.

Reaalitaloudessa tehtävän työn rooli on muuttunut absurdiksi. On esimerkiksi mahdollista, että suuryritys, jolla menee niin huonosti että osakkeen arvo pörssissä laskee, tekee rajun saneerausohjelman ja irtisanoo tuhansia tai kymmeniätuhansia työläisiä -- ja hokkuspokkus: vaikka edellytykset tehdä reaalista tulosta radikaalisti heikkenevät, yhtiön osakkeen kurssi ponkaisee taas nousuun, ja maailmaan syntyy enemmän raha-arvoa kuin mitä irtisanotut työntekijät työllään ikinä olisivat saaneet aikaan.

Vaiettu totuus on, että talouden nykyiset ongelmat ovat "reaalitalouden ja rahatalouden toisistaan irtoamisen ongelmia" (Oikkonen: "Narkissos-esseet"), eivätkä nämä ongelmat ratkea vaikka kaikki tekisivät työtä kymmenen kertaa enemmän kuin mitä nyt tapahtuu.

Samaan aikaan kun reaalitalous ja rahatalous ovat irronneet toisistaan ja rahataloudelliset operaatiot ovat tulleet ratkaiseviksi, taloutta ovat ruvenneet vaivaamaan ennennäkemättömät suhdannevaihtelut. Niiden tuhoisuus perustuu siihen että ne romahduttavat nyt nimenomaan rahatalouden "omaehtoisen" toimialueen. Tämä heijastuu sitten reaalitalouteen, joka yritetään saada "kuntoon" raha-ajattelun ehdoilla. Se ei ole toistaiseksi onnistunut, vaan kuluneen kolmenkymmenen vuoden aikana jokainen laskusuhdanne ja lama on poikinut lisää työttömyyttä jo ennestään pysyväksi jääneen työttömyyden päälle. Nousukaudet ovat olleet ennätysmäisiä (johtuien siitäettä niitä mitataan harhaisin rahataloudellisin mittarein), mutta ne eivät enää ole nostaneet työllisyyttä edes sille tasolle joka edelsi laskusuhdannetta.

Joten: työhön liittyvät asenteemme, varsinkin tuollaiset asenteet, joissa pannaan pää pensaaseen ja vaaditaan vain että "työttömien pitää ruveta töihin eikä olla vapaamatkustajia" jne., ovat auttamattomasti vanhentuneet. Sitä taas, miten nyt olemassaoleva tilanne korjattaisiin, ei tiedä kukaan. Elikkä em. Oikkosen sanoin: "Mitä sadussa tapahtui SEN JÄLKEEN, kun kansa huomasi ettei keisarilla ole vaatteita?"

Lukija Y kirjoitti:

Meillä on n. 300.000 työtöntä. Jos kaikki olisivat hanakasti työtä hakemassa, ja kyvykkäimmät ryhtyisivät yrittäjiksi, ehkä työttömiä olisi sen jälkeen enää 280.000. Eli työpaikkoja on vähemmän kuin työntekijöitä. Haukkumalla ja nimittelemällä näitä vapaamatkustajiksi ei heidän asemaansa korjata, päinvastoin. He ovat se pakollinen osa työvoimaa, joka näissä olosuhteissa jää pakostakin työelämän ulkopuolella. Syyllinen tähän tilanteeseen on yhteiskunta, joka on järjestänyt tilanteen niin, että työpaikkoja ei riitä kaikille. Kuinka kauan meidän täytyy sietää näitä "vapaamatkustajia" kyselee Tane? Ehkä muutaman vuoden! Alkaako sitten harvennus, vaikka syyllinen on yhteiskunta, joka ei kykene tarjoamaan kaikille työpaikkaa. Mielestäni meidän ei kannata alkaa syyttää näitä työttömiä, he ovat se pakollinen osa työvoimaa, joille ei riitä työpaikkoja. Kyllä meidän on heitä siedettävä jatkuvasti, mikäli työllisyystilanne jatkuu tällaisena. Ennemmin meidän kannattaisi antaa heille työpaikat. Se on hyvinvointivaltion velvollisuus. Ellei heille voida tarjota työtä, he voivat elää arvokasta elämää kuin "vapaat roomalaiset" , vailla työelämän aiheuttamia rasituksia, ja asiallisella kansalaispalkalla. He voisivat harrastaa mm. filosofointia tai mitä muuta tahansa. He olisivat arvostettu osa yhteiskuntaa. Tuo loppu oli toiveajattelua. Mutta niin sen pitäisi olla, ellei pystytä tarjoamaan palkallista työtä.

Älä pane sanoja minun suuhuni.
Minun kysymys kuului:
"Tarkoitatko, että niille(kin), jotka eivät itse ole halukkaita kouluttautumaan tai muullakaan tavalla osallistumaan oman tilanteensa kohentamiseen, täytyisi kustantaa hyvinvointi muiden varoilla. Ja jos tarkoitat, niin missä vaiheessa tuon hyvinvoinnin kustantajat voisivat ryhtyä vaatimaan vastinetta vapaamatkustajilta?"
Jos sinulla on ymmärtämisvaikeuksia, niin auttaisiko, jos lukisit sanan kerrallaan:
"jotka eivät itse ole halukkaita kouluttautumaan tai muullakaan tavalla osallistumaan oman tilanteensa kohentamiseen"
Yhteiskuntako onkin syyllinen, että eräät eivät halua pistää itse "rikkaa ristiin"? Mitä työtä tarjoaisit sellaiselle, jota ei mikään kiinnosta, eikä varsinkaan työnteko, koska sossurahoillakin elää ihan kivasti? Olisiko aiheellista vaatia jotain vastinettakin noille rahoille?

Sinun versiosi:
"He olisivat arvostettu osa yhteiskuntaa."

Tane kirjoitti:

Älä pane sanoja minun suuhuni.
Minun kysymys kuului:
"Tarkoitatko, että niille(kin), jotka eivät itse ole halukkaita kouluttautumaan tai muullakaan tavalla osallistumaan oman tilanteensa kohentamiseen, täytyisi kustantaa hyvinvointi muiden varoilla. Ja jos tarkoitat, niin missä vaiheessa tuon hyvinvoinnin kustantajat voisivat ryhtyä vaatimaan vastinetta vapaamatkustajilta?"
Jos sinulla on ymmärtämisvaikeuksia, niin auttaisiko, jos lukisit sanan kerrallaan:
"jotka eivät itse ole halukkaita kouluttautumaan tai muullakaan tavalla osallistumaan oman tilanteensa kohentamiseen"
Yhteiskuntako onkin syyllinen, että eräät eivät halua pistää itse "rikkaa ristiin"? Mitä työtä tarjoaisit sellaiselle, jota ei mikään kiinnosta, eikä varsinkaan työnteko, koska sossurahoillakin elää ihan kivasti? Olisiko aiheellista vaatia jotain vastinettakin noille rahoille?

Sinun versiosi:
"He olisivat arvostettu osa yhteiskuntaa."

Ymmärrän kyllä ja myös rivien välistä. Se joukko, joka kilpailussa työpaikoista on kärsinyt tappion, ja jäänyt työttömäksi, on keskimääräistä vähemmän oma-aloitteista ja innovatiivista. Kyllähän sitä koulutusta työttömille järjestetään, mutta ei sekään ratkaise ongelmaa kokonaisuutena. Pitäisi olla työpaikkoja. Ei siinä edes aktiivisuus auta! Kun ei ole, niin ei ole! Mielestäni ei pitäisi ensisijaisesti syyttää niitä, jotka ovat kilpailussa työpaikoista jo kärsineet tappion. Olemattomiin työpaikkoihin ei voi päästä!

Lukija Y kirjoitti:

Ymmärrän kyllä ja myös rivien välistä. Se joukko, joka kilpailussa työpaikoista on kärsinyt tappion, ja jäänyt työttömäksi, on keskimääräistä vähemmän oma-aloitteista ja innovatiivista. Kyllähän sitä koulutusta työttömille järjestetään, mutta ei sekään ratkaise ongelmaa kokonaisuutena. Pitäisi olla työpaikkoja. Ei siinä edes aktiivisuus auta! Kun ei ole, niin ei ole! Mielestäni ei pitäisi ensisijaisesti syyttää niitä, jotka ovat kilpailussa työpaikoista jo kärsineet tappion. Olemattomiin työpaikkoihin ei voi päästä!

Kilpailu työpaikoista
=====================

Jos se joukko, joka kilpailussa työpaikoista sai työpaikat, voisivatkin työllistää itsensä eivätkä veisi kaikkia työpaikoja, jäisi työpaikkoja myös näille tappion kärsineille.

Tappiolle jäävät tekevät kyllä useimmiten ahkerasti työtä jos työ on sellaista, että he kykenenvät sitä tekemään. Ja olisihan se, koska ne kyvykkäämmät olisivat työllistäneet itsensä ja jokaiselle olisi kykyjensä mukaista työtä tarjolla.


Turvan etsimistä
================

Se, miksi nykyisin kyvykkäät eivät voi työllistää itseään, aiheutuu työttömyysturvalaistamme, joka vie työttömyysturvan jos tekee itsenäistä työtä.

Emme siis tarvitse työpaikkoja, kansalaiset kyllä luovat niitä itse jos heiltä ei viedä työttömyysturvaa siinä tapauksessa että he työllistävät itsensä, jok oosittain tai kokonaan.

Työttömyysturva on kansalaisille hyvin tärkeä, vaikka sitä ei koskaan tarvitsisikaan. Sen puuttuminen aiheuttaa tilanteen, jossa voittajat vievät tappiolle jääneiden työpaikat ja uudet työpaikat jäävät syntymättä.


Ratkaisu
========

Toteuttamalla TYKA malli, tämä ongelma poistuisi ja kaikille riittäisi työtä. Kun kaikilla on työtä, verot puolittuvat ja nettotulot tuplaantuisivat. Ostovoimakin tuplaantuisi. Kun verot puolittuvat, tuotteiden hinnat laskevat (17-35 %) ja niiden menekki myös ulkomaille kasvaa mikä taas tuo lisää työtä meille.

Kun työtä on yllin kyllin, niistä voidaan valita ne, joista saa parhaimman katteen ja niin voimme nostaa myös palkkojamme.


TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote/

Tane kirjoitti:

Älä pane sanoja minun suuhuni.
Minun kysymys kuului:
"Tarkoitatko, että niille(kin), jotka eivät itse ole halukkaita kouluttautumaan tai muullakaan tavalla osallistumaan oman tilanteensa kohentamiseen, täytyisi kustantaa hyvinvointi muiden varoilla. Ja jos tarkoitat, niin missä vaiheessa tuon hyvinvoinnin kustantajat voisivat ryhtyä vaatimaan vastinetta vapaamatkustajilta?"
Jos sinulla on ymmärtämisvaikeuksia, niin auttaisiko, jos lukisit sanan kerrallaan:
"jotka eivät itse ole halukkaita kouluttautumaan tai muullakaan tavalla osallistumaan oman tilanteensa kohentamiseen"
Yhteiskuntako onkin syyllinen, että eräät eivät halua pistää itse "rikkaa ristiin"? Mitä työtä tarjoaisit sellaiselle, jota ei mikään kiinnosta, eikä varsinkaan työnteko, koska sossurahoillakin elää ihan kivasti? Olisiko aiheellista vaatia jotain vastinettakin noille rahoille?

Sinun versiosi:
"He olisivat arvostettu osa yhteiskuntaa."

työnteosta on sellainen, että herää kysymys, onko työ sinulle itsellesi niin vastentahtoista ja vaikeaa, että vihaat ihan silmittömästi niitä jotka tulevat toimeen sosiaalirahalla tekemättä mitään?

Mitään asiaperustaistahan et esitä työttömyysongelman ratkaisemiseksi. Vain vihaa työttömiä kohtaan.

Älä välitä. Suomalaiset ovat juuri tuollaisia. Kun itsellä on paha olo, pitää vetää muutkin mukaan. Ei se ole varsinaista kateutta, mutta ei kaukanakaan siitä. Jonkinlaiset kusiaispesässä istumisen kilpailut suomalaisilla on aina menossa.

Ja pää pensaaseen, ettei todellisiin ongelmiin tarvitse puuttua. Ne on niin vaikeita, niin vaikeita...

Tane kirjoitti:

Älä pane sanoja minun suuhuni.
Minun kysymys kuului:
"Tarkoitatko, että niille(kin), jotka eivät itse ole halukkaita kouluttautumaan tai muullakaan tavalla osallistumaan oman tilanteensa kohentamiseen, täytyisi kustantaa hyvinvointi muiden varoilla. Ja jos tarkoitat, niin missä vaiheessa tuon hyvinvoinnin kustantajat voisivat ryhtyä vaatimaan vastinetta vapaamatkustajilta?"
Jos sinulla on ymmärtämisvaikeuksia, niin auttaisiko, jos lukisit sanan kerrallaan:
"jotka eivät itse ole halukkaita kouluttautumaan tai muullakaan tavalla osallistumaan oman tilanteensa kohentamiseen"
Yhteiskuntako onkin syyllinen, että eräät eivät halua pistää itse "rikkaa ristiin"? Mitä työtä tarjoaisit sellaiselle, jota ei mikään kiinnosta, eikä varsinkaan työnteko, koska sossurahoillakin elää ihan kivasti? Olisiko aiheellista vaatia jotain vastinettakin noille rahoille?

Sinun versiosi:
"He olisivat arvostettu osa yhteiskuntaa."

Kysymys: " Tarkoitatko, että niille(kin), jotka eivät itse ole halukkaita kouluttautumaan tai muullakaan tavalla osallistumaan oman tilanteensa kohentamiseen, täytyisi kustantaa hyvinvointi muiden varoilla. Ja jos tarkoitat, niin missä vaiheessa tuon hyvinvoinnin kustantajat voisivat ryhtyä vaatimaan vastinetta vapaamatkustajilta?"

Vastaus: Kyllä kaikille kuuluu ainakin välttävä toimeentulo. Toivottavasti työelämässä mukana olevat eivät lähde porukalla vaatimaan vastinetta työttömiksi joutuneilta eli "vapaamatkustajilta" . Ja mikähän se vastine sitten mahtaisi olla? Eikö olisi järkevämpää synnyttää uusia työpaikkoja ja sijoittaa nuo vapaamatkustajat noihin työpaikkoihin. Suurin osa myöskin menisi töihin noihin työpaikkoihin. Ainahan on muutama yksilö, joka on tavalla tai toisella häiriytynyt, eikä halua tai kykene tekemään rehellistä työtä, olkoon tilanne mikä tahansa. Niitäkin on muutamia. Sosiaalilautakunta ja viranomaiset huolehtisivat heistäkin. Niitä on aina, mutta sellaisia eivät ole kaikki työttömät. Ainoa järkevä vastine on järjestää heille työtä! Muutoin olkoon rauhassa ja nauttikoon elämästään ilman työntekoa. Vai vaatimaan vastinetta?!

Tane kirjoitti:

Älä pane sanoja minun suuhuni.
Minun kysymys kuului:
"Tarkoitatko, että niille(kin), jotka eivät itse ole halukkaita kouluttautumaan tai muullakaan tavalla osallistumaan oman tilanteensa kohentamiseen, täytyisi kustantaa hyvinvointi muiden varoilla. Ja jos tarkoitat, niin missä vaiheessa tuon hyvinvoinnin kustantajat voisivat ryhtyä vaatimaan vastinetta vapaamatkustajilta?"
Jos sinulla on ymmärtämisvaikeuksia, niin auttaisiko, jos lukisit sanan kerrallaan:
"jotka eivät itse ole halukkaita kouluttautumaan tai muullakaan tavalla osallistumaan oman tilanteensa kohentamiseen"
Yhteiskuntako onkin syyllinen, että eräät eivät halua pistää itse "rikkaa ristiin"? Mitä työtä tarjoaisit sellaiselle, jota ei mikään kiinnosta, eikä varsinkaan työnteko, koska sossurahoillakin elää ihan kivasti? Olisiko aiheellista vaatia jotain vastinettakin noille rahoille?

Sinun versiosi:
"He olisivat arvostettu osa yhteiskuntaa."

Nimimerkki Tane on hyvä esimerkki siitä millaisiksi asenteet muuttuvat, jos yhteisöllinen ajattelutapa kokonaan puuttuu. Hän puhuu luontevasti esim. "hyvinvoinnin kustantajista". Aivan kuin talous olisi joidenkin toimijoiden omaisuutta, tai heidän oma asiansa, ja vaatisi heiltä joko pitkää pinnaa tai hyväsydämisyyttä "kustantaa" talouden ulkopuolelle jätettyjen/jääneiden/jättäytyneiden elämä. Talous on todellakin tanenkaltaisille ihmisille jonkinlaista uskontoa, ja he itse jakelevat jumalallisia tuomioita niiden niskaan joita pitävät "syntisinä".

Juttu on niin että ensin tulee yhteiskunta ja sitten talous. Talous on mahdollista vain järjestyneissä oloissa. Se tarvitsee esim. suhteellisen vakaat olot, joissa ihmisten on mahdollista suunnitella elämäänsä, se tarvitsee yhteisen rahan ja sille jokseenkin vakaan arvon, se tarvitsee valtavan määrän erilaista infrastruktuuria, aineellisia ja aineettomia taloustoiminnan edellytyksiä... Mutta nämä tanet jotenkin omassa kuumehtimisessaan onnistuvat aina hyppäämään kaiken yhteisöllisyyden yli. He ottavat olosuhteet annettuina ja keskittyvät purkamaan kiukkuaan "syntisiä" kohtaan - ja syntisiksi he sitten vielä valitsevat varmuuden vuoksi ne ihmiset, joilla menee kaikkein heikoimmin ja jotka jo muutenkin ovat päähänpotkittuja. Sillä jos nämä ihmiset olisivat todellakin kadehtimisen arvoisia, mikäänhän ei estäisi maailman tanetyyppejä liittymästä heidän joukkoonsa.

Kysymys on perustavanlaatuisesta epäsosiaalisuudesta, joka joidenkin kohdalla kasvaa sosiopaattisuudeksi. Silloin mukaan tulee vihaa ja tuhoamistarvetta ja järki sumenee. Asioita ei jakseta enää ottaa asioina, vaan toistellaan fraaseja (esimerkiksi fraaseja koulutuksesta, yms. toimista jotka eivät mitenkään ratkaise työttömyyden ongelmaa), ja fraaseilla perustellaan omat sosiopaattiset vihantunteet.

ajattelutapa kirjoitti:

Nimimerkki Tane on hyvä esimerkki siitä millaisiksi asenteet muuttuvat, jos yhteisöllinen ajattelutapa kokonaan puuttuu. Hän puhuu luontevasti esim. "hyvinvoinnin kustantajista". Aivan kuin talous olisi joidenkin toimijoiden omaisuutta, tai heidän oma asiansa, ja vaatisi heiltä joko pitkää pinnaa tai hyväsydämisyyttä "kustantaa" talouden ulkopuolelle jätettyjen/jääneiden/jättäytyneiden elämä. Talous on todellakin tanenkaltaisille ihmisille jonkinlaista uskontoa, ja he itse jakelevat jumalallisia tuomioita niiden niskaan joita pitävät "syntisinä".

Juttu on niin että ensin tulee yhteiskunta ja sitten talous. Talous on mahdollista vain järjestyneissä oloissa. Se tarvitsee esim. suhteellisen vakaat olot, joissa ihmisten on mahdollista suunnitella elämäänsä, se tarvitsee yhteisen rahan ja sille jokseenkin vakaan arvon, se tarvitsee valtavan määrän erilaista infrastruktuuria, aineellisia ja aineettomia taloustoiminnan edellytyksiä... Mutta nämä tanet jotenkin omassa kuumehtimisessaan onnistuvat aina hyppäämään kaiken yhteisöllisyyden yli. He ottavat olosuhteet annettuina ja keskittyvät purkamaan kiukkuaan "syntisiä" kohtaan - ja syntisiksi he sitten vielä valitsevat varmuuden vuoksi ne ihmiset, joilla menee kaikkein heikoimmin ja jotka jo muutenkin ovat päähänpotkittuja. Sillä jos nämä ihmiset olisivat todellakin kadehtimisen arvoisia, mikäänhän ei estäisi maailman tanetyyppejä liittymästä heidän joukkoonsa.

Kysymys on perustavanlaatuisesta epäsosiaalisuudesta, joka joidenkin kohdalla kasvaa sosiopaattisuudeksi. Silloin mukaan tulee vihaa ja tuhoamistarvetta ja järki sumenee. Asioita ei jakseta enää ottaa asioina, vaan toistellaan fraaseja (esimerkiksi fraaseja koulutuksesta, yms. toimista jotka eivät mitenkään ratkaise työttömyyden ongelmaa), ja fraaseilla perustellaan omat sosiopaattiset vihantunteet.

Ajattelutapa-kirjoitus oli hyvä ja oivaltava. Länsimaissa (USA ja Englanti) liberalistinen talouspolitiikka-ajattelu valtasi alaa 80-luvulla (Reagan ja Thatcherin valtakausilla). Tämä talousajattelu on hyvin yhteiskuntapainotteinen. Talouden hyvinvointi asetetaan siinä ensisijaiseksi ja vallitsevaksi siten, että kaikki hyvä voi seurata vain ja ainoastaan hyvin toimivasta taloudesta. Yhteisöllisyys infrastruktuureina ym. nähdään siinä tosiaan jotenkin annettuna ja itsestään selvänä. Vähitellen tämä markkinatalousajatelu markkinamekasmeineen ulotettiin ihan jokapäiväiseen toimintaan. Kuluttajan ja perheenisän tulisi olla myös kustannustehokkaita. Arkipäivän eläminen on alettu nähdä osana markkinoita, kuluttamisena. Isän ajankäyttöä on pyritty rajoittamaan puhumalla laatuajasta, kun hän leikkii lastensa kanssa viikossa tunnin eikä yhtään enempää, ettei laatu kärsi.

Silloin kun sosialismi ja marxilaisuus oli vielä vaihtoehto kapitalismille, yhteiskunta nähtiin moniulotteisemmin. Oli kilpailevia ideologioita, joiden kesken jouduttiin tekemään kompromissejä. Sosialististen valtioiden kaatuminen nosti vapaan markkinatalouden huuman ja sen liberalistista suuntaustakin alettiin pitää jotenkin itsestään selvyytenä. Tässä on jotenkin sellaista ajattelua, että valkoinen voittaa punaisen ja siitä seuraa, että valkoinen on värikartan ainoa oikea väri. Valkoista (markkinataloutta) ei sen jälkeen voi enää kritisoida leimautumatta punaiseksi (sosialistiksi). No, on meillä ja muualla kuitenkin vihreän (ympäristönäkökulman) annettu haastaa tämä valkoinen.

Länsimaissa markkinatalous on noussut jumalalliseen asemaan. Se on pitkälti jo monille uskonto, jonka nimiin vannotaan ostosparatiiseissa ja kasinotalouksissa. Me kaikki olemme tässä hyvin vahvasti mukana, itseni mukaan lukien. Me pidämme yhteisöllisesti eläviä vieraan kulttuurin ihmisiä kummajaisina ja tyhminä, kun he eivät antaudu tähän markkinahumun oravanpyörään. Käyttävät aikaan täysin kustannustehottomasti esim. perheen parissa tai ystävien kanssa rupatellen. Kustannustehokas ajattelu johtaa armottomaan kilpailuun kaikesta. Ja kilpailussa on aina voittajia ja häviäjiä. Vieläpä niin, että ne jotka kerran voittavat, voittavat aina, ja ne jotka kerran häviävät, häviävät aina. Psykohistorioitsija ja filosofi Juha Siltala on kirjoittanut hyvin oivaltavasti markkinatalousajattelun ja kustannustehokkuuden verhon takana olevista asioista ja seurauksista. Yhä enemmän markkinatalousihanne vie poispäin yhteisöllisyydestä (anonyymiin kaupunkilaisuuteen). Materialismi korvaa ihmissuhteet. Vahva materialismi näyttää olevan välttämätön ehto tai seuraus markkinatalouden toiminnalle. Myös se, että ihmisnäkemys muuttuu talousehtoisesti armottomaksi, tuntuu väistämättömältä. Ihmisen arvo mitataan hänen työhalukkuutena, kustannustehokkuutena, ahkerana kuluttajana, hyvänä pelurina jne.

tulkinta kirjoitti:

työnteosta on sellainen, että herää kysymys, onko työ sinulle itsellesi niin vastentahtoista ja vaikeaa, että vihaat ihan silmittömästi niitä jotka tulevat toimeen sosiaalirahalla tekemättä mitään?

Mitään asiaperustaistahan et esitä työttömyysongelman ratkaisemiseksi. Vain vihaa työttömiä kohtaan.

Älä välitä. Suomalaiset ovat juuri tuollaisia. Kun itsellä on paha olo, pitää vetää muutkin mukaan. Ei se ole varsinaista kateutta, mutta ei kaukanakaan siitä. Jonkinlaiset kusiaispesässä istumisen kilpailut suomalaisilla on aina menossa.

Ja pää pensaaseen, ettei todellisiin ongelmiin tarvitse puuttua. Ne on niin vaikeita, niin vaikeita...

Toistamiseen: älä pane sanoja minun suuhuni.
"Kun itsellä on paha olo, pitää vetää muutkin mukaan"
Satuitko katsomaan peiliin?

Ensinnäkin: jos minun työni olisi vastenmielistä, en tekisi sitä hetkeäkään kauempaa.
Toisekseen: Työttömyysongelmaan on kolme ratkaisua: 1) ryhdytään pesemään toinen toistemme paitoja ja ollaan olevinamme töissä.
2) perustetaan yhteiskunnan kustanatamia suojatyö- yms. tehtäviä ja nostetaan verot niin korkeiksi, että mikään tuottava työ ei enää kannata.
3) ryhdytään toimiin uusien yritysten (=työpaikkojen perustamiseksi).

Tuo 3-kohta haaskattiin pankkien pelastamiseen pula-Ahon aikana. Silloin hävitettiin n. 40.000 yritystä ja niissä olleet työpaikat, jotka pitäisi saada kiireesti takaisin. Pekkarinen puhuu nyt 90.000 uudesta yrittäjästä, joka pääosin täyttäisi vasta sitä vajausta, mikä syntyy kun nykyiset vielä toimivat yksityisyrittäjät luopuvat yrityksistään ikänsä vuoksi. Jatkajia ei vain tahdo löytyä, koska heitä rankaistaan verotuksella.

Pienenä vihjeenä vielä: kun katsot, kuinka suuri %-osuus väestä on julkisen sektorin palveluksessa, niin saat samalla kohtalaisella tarkkuudella sen %-luvun, kuinka paljon kaikkien tuloista on otettava veroja pelkästään noihin julkisen sektorin palkkoihin.
Ei se sen vaikeampaa ole...

Tane kirjoitti:

Toistamiseen: älä pane sanoja minun suuhuni.
"Kun itsellä on paha olo, pitää vetää muutkin mukaan"
Satuitko katsomaan peiliin?

Ensinnäkin: jos minun työni olisi vastenmielistä, en tekisi sitä hetkeäkään kauempaa.
Toisekseen: Työttömyysongelmaan on kolme ratkaisua: 1) ryhdytään pesemään toinen toistemme paitoja ja ollaan olevinamme töissä.
2) perustetaan yhteiskunnan kustanatamia suojatyö- yms. tehtäviä ja nostetaan verot niin korkeiksi, että mikään tuottava työ ei enää kannata.
3) ryhdytään toimiin uusien yritysten (=työpaikkojen perustamiseksi).

Tuo 3-kohta haaskattiin pankkien pelastamiseen pula-Ahon aikana. Silloin hävitettiin n. 40.000 yritystä ja niissä olleet työpaikat, jotka pitäisi saada kiireesti takaisin. Pekkarinen puhuu nyt 90.000 uudesta yrittäjästä, joka pääosin täyttäisi vasta sitä vajausta, mikä syntyy kun nykyiset vielä toimivat yksityisyrittäjät luopuvat yrityksistään ikänsä vuoksi. Jatkajia ei vain tahdo löytyä, koska heitä rankaistaan verotuksella.

Pienenä vihjeenä vielä: kun katsot, kuinka suuri %-osuus väestä on julkisen sektorin palveluksessa, niin saat samalla kohtalaisella tarkkuudella sen %-luvun, kuinka paljon kaikkien tuloista on otettava veroja pelkästään noihin julkisen sektorin palkkoihin.
Ei se sen vaikeampaa ole...

Työttömyysongelma on seurausta kolmenkymmenen viime vuoden kehityksestä, jossa reaalitalous ja rahatalous ovat irronneet toisistaan. Tämä on aiheuttanut suhdannevaihteluiden muuttumisen luonteeltaan sellaisiksi, ettei toipuminen laskukausista enää tapahdu reaalitalouden elpymisen kautta. Samaan aikaan kun reaalitaloudessa liikkuvan rahan ja keinottelurahan suhteet ovat kääntyneet päälaelleen, jokaisen laskusuhdanteen jäljiltä on jäänyt uutta työttömyyttä noin tuplaten entisen pysyvän työttömyyden päälle.

Nykyinen työttömyys on seurausta siitä tavasta jolla talous toimii, eikä tähän työttömyyteen pure mitkään senkaltaiset reaalitalouden tasolla toteutettavat ratkaisut joita sinä, TYKA, ja niin monet monet muut jääräpäisesti esitätte. Ne ovat tyypillisiä toimintatarpeiden riivaamien yrittäjien yms. touhottajien vouhotuksia, joihin he itse haluavat uskoa koska eivät pysty kohtaamaan todellisia talouden ongelmia.

Pienenä vihjeenä vielä: on ihan sama minkä puljun nimissä työtä ihmisten elintason parantamiseksi tehdään. Vain reaalinen tulos merkitsee. Puljun nimi voi yhtähyvin olla valtio tai Oy Tane Ab. Vain hyvinvoinnin lisääntyminen ja nykyistä tasaisempi jakautuminen on tärkeää.

pensaaseen? kirjoitti:

Työttömyysongelma on seurausta kolmenkymmenen viime vuoden kehityksestä, jossa reaalitalous ja rahatalous ovat irronneet toisistaan. Tämä on aiheuttanut suhdannevaihteluiden muuttumisen luonteeltaan sellaisiksi, ettei toipuminen laskukausista enää tapahdu reaalitalouden elpymisen kautta. Samaan aikaan kun reaalitaloudessa liikkuvan rahan ja keinottelurahan suhteet ovat kääntyneet päälaelleen, jokaisen laskusuhdanteen jäljiltä on jäänyt uutta työttömyyttä noin tuplaten entisen pysyvän työttömyyden päälle.

Nykyinen työttömyys on seurausta siitä tavasta jolla talous toimii, eikä tähän työttömyyteen pure mitkään senkaltaiset reaalitalouden tasolla toteutettavat ratkaisut joita sinä, TYKA, ja niin monet monet muut jääräpäisesti esitätte. Ne ovat tyypillisiä toimintatarpeiden riivaamien yrittäjien yms. touhottajien vouhotuksia, joihin he itse haluavat uskoa koska eivät pysty kohtaamaan todellisia talouden ongelmia.

Pienenä vihjeenä vielä: on ihan sama minkä puljun nimissä työtä ihmisten elintason parantamiseksi tehdään. Vain reaalinen tulos merkitsee. Puljun nimi voi yhtähyvin olla valtio tai Oy Tane Ab. Vain hyvinvoinnin lisääntyminen ja nykyistä tasaisempi jakautuminen on tärkeää.

Nyt mennään alueelle, jossa oma asiantuntemukseni ei ole läheskään aukoton, mutta edellisen viestin kirjoittaja saattaa olla hyvinkin oikeilla jäljillä. Olisi ehkä mielenkiintoista, jos reaalitalouden ja rahatalouden eritymistä voitaisiin kuvata hiukan tarkemmin. Samoin kuin sitä, mikä on se mekanismi, joka tässä eritymisessä työttömyyteen nimenomaan tai väistämättä johtaa.

Yhdestä asiasta on ainakin tutkimustietoa. En muista tarkkaan tutkimuksen aikaväliä enkä tekijääkään, mutta kyseessä oli työn tuottavuuden lisääntymisestä ja tämän lisäarvon jakautumisesta. Referenssiaika osuu joka tapauksessa maltillisten tulosopimusten kaudelle eli aivan lähimenneisyyteen. Liiketaloudellista kirjanpitoa ja tilintarkastusta työkseen tekevä tutkija havaitsi, että työtn tuottavuus oli lisääntynyt noin 70 % melko lyhyellä aikavälillä. Tämä lisäys lienee melkoinen lyhyen aikavälin eli muutamien vuosien lisäykseksi. Työntekijöistä on siis otettu laman jälkeen huomattavasti enemmän tehoja irti lamavuosien jälkeen. Jos oikein muistan tämä tuottavuus oli lisääntynyt sekä niillä aloilla, jossa automaatio on merkitävästi korvannut ihmistyövoimaa että niillä, jossa ihmistyövoiman merkitys on pysynyt suhteellisen vakiona. Samalla aikavälillä tehtiin jatkuvasti maltillisia työehtosopimuksia. Sekä ammattijärjestöjen (työnantajat että tekijät) että poliittisen päätöksentekoryhmän viesti näissä oli se, että tällä tavoin on mahdollista luoda uusia työpaikkoja. Maltilliset työehtosopimukset olivat suoranainen lupaus uusien työpaikkojen puolesta.

Miten on käynyt. Tätäkin tukija selvitti. Työntekijöiden palkat nousivat noin 10-20 % samaan aikaan, kun työn tuottavuus kasvoi 70 %. Mihin hävisi se noin 50 % siivu. Uusia työpaikkoja ei lisäarvolla luotu, havaitsi tutkija. Hän selvitti tämän jälkeen tutlinpäätöstiedoista, mihin yritysten voitot lipuivat. Tulos oli se, että noin puolet tästä siivusta meni osinkoihin ja toinen puoli siirrettiin ulkomaisiin investointeihin tai muuten ulkomaille. Tutkijamme mietti myös sitä, kuinka paljon olisi mahdettukaan saada uusia työpaikkoja lisääntyneen kulutuskysynnän ansiosta, jos ay-liike ei olisi suostunut maltillisiin palkankorotuksiin. Tähän hän ei anna vastausta, koska ei kansantaloustieteilijä. Mutta kysymys on hyvä. Uskoisin, että tämä esimerkki jollain lailla kuvastaa myös sitä reaalitalouden ja rahatalouden eriytymistä, josta edellisen kirjoittaja puhuu. Karkeasti sanottuna työpaikoista ei ollut niin väliä, kunhan rahatalous pyöri jouhevasti.

Jos tällainen voisiko sanoa suoranainen petos sallitaan, niin kuinka uskottavaa on enää se, että yrittäjien verotusta pitäisi vielä kaiken kukkaraksi keventää. Verotushan jää tässä ainoaksi keinoksi tasata hyvinvointia. Kansantaloudellisesti hyvinvoinnin tasainen jakautuminen lienee puolestaan optimaalinen ratkaisu, koska sillä tavoin pidetään kotimaisia markkinoita yllä ja luodaan kulutuskysyntää eli mahdollisia uusia työpaikkoja.

pensaaseen? kirjoitti:

Työttömyysongelma on seurausta kolmenkymmenen viime vuoden kehityksestä, jossa reaalitalous ja rahatalous ovat irronneet toisistaan. Tämä on aiheuttanut suhdannevaihteluiden muuttumisen luonteeltaan sellaisiksi, ettei toipuminen laskukausista enää tapahdu reaalitalouden elpymisen kautta. Samaan aikaan kun reaalitaloudessa liikkuvan rahan ja keinottelurahan suhteet ovat kääntyneet päälaelleen, jokaisen laskusuhdanteen jäljiltä on jäänyt uutta työttömyyttä noin tuplaten entisen pysyvän työttömyyden päälle.

Nykyinen työttömyys on seurausta siitä tavasta jolla talous toimii, eikä tähän työttömyyteen pure mitkään senkaltaiset reaalitalouden tasolla toteutettavat ratkaisut joita sinä, TYKA, ja niin monet monet muut jääräpäisesti esitätte. Ne ovat tyypillisiä toimintatarpeiden riivaamien yrittäjien yms. touhottajien vouhotuksia, joihin he itse haluavat uskoa koska eivät pysty kohtaamaan todellisia talouden ongelmia.

Pienenä vihjeenä vielä: on ihan sama minkä puljun nimissä työtä ihmisten elintason parantamiseksi tehdään. Vain reaalinen tulos merkitsee. Puljun nimi voi yhtähyvin olla valtio tai Oy Tane Ab. Vain hyvinvoinnin lisääntyminen ja nykyistä tasaisempi jakautuminen on tärkeää.

Kotiläksyt lukematta
====================

Huomaan, ettet ole lainkaan tutustunut TYKA malliin ja sen toimintaan. Suosittelen siis ottamaan esille sivun, http://www.geocities.com/kansantuote/ .Lue tarkemmin mitä TYKA malli tarkoittaa.

TYKA mallissa ei ole työttömyyttä. TYKA mallissa ei kansainväliset laskusuhdanteet paljoa vaikuta meidän hyvinvointiimme. TYKA mallissa hyvinvointi lisääntyy ja jakaantuu entistä tasaisemmin (suomalaisille). Hyvinvointi kerääntyy siis suomalaisille, ei enää ulkomaisille sijoittajille ja omistajille kuten tähän saakka. Köyhinkin saa moninverroin paremman toimeentulon kuin nykyisin, mutta työllä voi myös rikastua, mikä on ainoa kannustin sille että jokainen haluaa tehdä työtä.

Siis juuri niin kuin sanot tärkeää olevan.


Kumpaa mieltä olet?
===================

Sinulla on ihmeellisiä väitteitä tuossa. Ensin kerrot keinottelurahan ja reaalitaloudessa liikkuvan rahan suhteiden olevan päälaellaan, saa kuvan että kannatat reaalitaloutta (suhde 90/10 nykyisin). Sitten tyrmäät mallin joka muuttaisi tätä suhdetta reaalitalouden suuntaan. Eli kumpaa mieltä nyt oikein olet?

Jos olet reaalitalouden kasvun kannattaja, olet myös TYKA mallin kannattaja. Jos taas kannatat keinottelutaloutta, olet Tanen mallin kannattaja. Kumpaa mieltä siis olet?

Kuten huomaat, sinulla on aivan vääristynyt käsitys TYKA mallista.

Mitäpä se muuta voi olla, jos väität täystyöllisyyden ja tuplaantuneet nettotulot ongelmaksi. Ja mitäpä muuta se voi olla jos väität työn tekemisen ongelmaksi.


Kuka omistaa ja mitä?
=====================

Kenen nimissä siis TYKA mallissa työtä tehdään?

Sitä tullaan tekemään sen hetkisen poliittisen järjestelmän mukaan. Jos meillä mennään vasemmalle, valtio perustaa tai hankkii tuottavia yrityksiä omistaen niitä. Jos taas oikealle, yksityiset tekevät samoin. TYKA malli ei ole poliittinen malli, se ei ota kantaa omistajiin.

TYKA mallissa ainoa tärkeä asia on työn vapauttaminen. Jokaisella kansalaisella on oikeus tehdä työtä, itsenäistä tai palkkatyötä, menettämättä työttömyysturvaa.

Vaikka valtio omistaisi suuret yritykset ja suurimman osa tuotannosta, yksityisellä kansalaisella on oikeus tehdä työtä itsenäisesti (ei pakkotyötä). Valtio siis kilpailisi tuotantolaitoksillaan yksityisten kanssa. Tehokkaampi voittaisi. Työn tekeminen ei olisi kielletty kuten nykyisin.

Vaikka tuotantolaitokset olisivat yksityisessä omistuksessa, yksityisellä kansalaisella olisi oikeus tehdä itsenäistä työtä (ei orjatyötä). Tuotantolaitokset kilpailisivat toistensa kanssa. Työn tekeminen ei olisi kielletyy kuten nykyisin.


Työn teon oikeudella ja siitä saadun tulon avulla kansalaiset kokevat työn ja elämän olevan mielekästä. Jollekin riittää tieto siitä. Vaikkei hän tee tuntiakaan omaa työtä elämänsä aikana ja saa tulonsa palkkatyöstä, hän on tyytyväinen.

Toiselle koko elämä taas muodostuu ainoastaan oman työn tekemisestä. Sitä on työn tekemisen vapaus. Se kannustaa kansalaiset tekemään työtä josta saadaan yhteinen ja yleinen hyvinvointi. Olkoon vallalla oleva järjestelmä mikä tahansa.

TYKA ei siis ole poliittinen malli.


Tasajako
========

Sitten vielä muistuttaisin tuosta liiasta tasaisuudesta. Jos ihmisen ei tarvitse tehdä mitään saadakseen saman kuin hänen, joka puurtaa 16 tuntia päivässä, tilanne johtaa siihen että kukaan ei tee mitään. Oma hyvinvointi täytyy siis olla kiinni omasta työnteosta.

TYKA mallissa ei saa mitään tukia jos on työkyinen eikä suostu tekemään työtä. Jos työkyky on heikentynyt tai sitä ei ole ollenkaan, hyvä sosiaaliturva takaa saman tulon kuin heillekin, jotka tekevät 8 tuntia päivässä töitä. TYKA-mallissa on siis vapaus tehdä työtä, mutta sisältää myös täydellisen sosiaaliturvan. Mitä muuta kaipaat?


Sinun kannattamasi malli
========================

Olet kritisoinut ankarasti TYKA ja Tane malleja, mutta et ole itse kertonut omaa konkreettista mallia perusteluineen. Eikö olisi aika esittää se ja verrata mitä huononnuksia tai parannuksia siinä on TYKA malliin?



TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote/

Mielipidepankki kirjoitti:

Nyt mennään alueelle, jossa oma asiantuntemukseni ei ole läheskään aukoton, mutta edellisen viestin kirjoittaja saattaa olla hyvinkin oikeilla jäljillä. Olisi ehkä mielenkiintoista, jos reaalitalouden ja rahatalouden eritymistä voitaisiin kuvata hiukan tarkemmin. Samoin kuin sitä, mikä on se mekanismi, joka tässä eritymisessä työttömyyteen nimenomaan tai väistämättä johtaa.

Yhdestä asiasta on ainakin tutkimustietoa. En muista tarkkaan tutkimuksen aikaväliä enkä tekijääkään, mutta kyseessä oli työn tuottavuuden lisääntymisestä ja tämän lisäarvon jakautumisesta. Referenssiaika osuu joka tapauksessa maltillisten tulosopimusten kaudelle eli aivan lähimenneisyyteen. Liiketaloudellista kirjanpitoa ja tilintarkastusta työkseen tekevä tutkija havaitsi, että työtn tuottavuus oli lisääntynyt noin 70 % melko lyhyellä aikavälillä. Tämä lisäys lienee melkoinen lyhyen aikavälin eli muutamien vuosien lisäykseksi. Työntekijöistä on siis otettu laman jälkeen huomattavasti enemmän tehoja irti lamavuosien jälkeen. Jos oikein muistan tämä tuottavuus oli lisääntynyt sekä niillä aloilla, jossa automaatio on merkitävästi korvannut ihmistyövoimaa että niillä, jossa ihmistyövoiman merkitys on pysynyt suhteellisen vakiona. Samalla aikavälillä tehtiin jatkuvasti maltillisia työehtosopimuksia. Sekä ammattijärjestöjen (työnantajat että tekijät) että poliittisen päätöksentekoryhmän viesti näissä oli se, että tällä tavoin on mahdollista luoda uusia työpaikkoja. Maltilliset työehtosopimukset olivat suoranainen lupaus uusien työpaikkojen puolesta.

Miten on käynyt. Tätäkin tukija selvitti. Työntekijöiden palkat nousivat noin 10-20 % samaan aikaan, kun työn tuottavuus kasvoi 70 %. Mihin hävisi se noin 50 % siivu. Uusia työpaikkoja ei lisäarvolla luotu, havaitsi tutkija. Hän selvitti tämän jälkeen tutlinpäätöstiedoista, mihin yritysten voitot lipuivat. Tulos oli se, että noin puolet tästä siivusta meni osinkoihin ja toinen puoli siirrettiin ulkomaisiin investointeihin tai muuten ulkomaille. Tutkijamme mietti myös sitä, kuinka paljon olisi mahdettukaan saada uusia työpaikkoja lisääntyneen kulutuskysynnän ansiosta, jos ay-liike ei olisi suostunut maltillisiin palkankorotuksiin. Tähän hän ei anna vastausta, koska ei kansantaloustieteilijä. Mutta kysymys on hyvä. Uskoisin, että tämä esimerkki jollain lailla kuvastaa myös sitä reaalitalouden ja rahatalouden eriytymistä, josta edellisen kirjoittaja puhuu. Karkeasti sanottuna työpaikoista ei ollut niin väliä, kunhan rahatalous pyöri jouhevasti.

Jos tällainen voisiko sanoa suoranainen petos sallitaan, niin kuinka uskottavaa on enää se, että yrittäjien verotusta pitäisi vielä kaiken kukkaraksi keventää. Verotushan jää tässä ainoaksi keinoksi tasata hyvinvointia. Kansantaloudellisesti hyvinvoinnin tasainen jakautuminen lienee puolestaan optimaalinen ratkaisu, koska sillä tavoin pidetään kotimaisia markkinoita yllä ja luodaan kulutuskysyntää eli mahdollisia uusia työpaikkoja.

Ajattelehan ja analysoi miten tilanne muuttuisi jos käytössä olisi TYKA malli.


TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote/

Mielipidepankki kirjoitti:

Nyt mennään alueelle, jossa oma asiantuntemukseni ei ole läheskään aukoton, mutta edellisen viestin kirjoittaja saattaa olla hyvinkin oikeilla jäljillä. Olisi ehkä mielenkiintoista, jos reaalitalouden ja rahatalouden eritymistä voitaisiin kuvata hiukan tarkemmin. Samoin kuin sitä, mikä on se mekanismi, joka tässä eritymisessä työttömyyteen nimenomaan tai väistämättä johtaa.

Yhdestä asiasta on ainakin tutkimustietoa. En muista tarkkaan tutkimuksen aikaväliä enkä tekijääkään, mutta kyseessä oli työn tuottavuuden lisääntymisestä ja tämän lisäarvon jakautumisesta. Referenssiaika osuu joka tapauksessa maltillisten tulosopimusten kaudelle eli aivan lähimenneisyyteen. Liiketaloudellista kirjanpitoa ja tilintarkastusta työkseen tekevä tutkija havaitsi, että työtn tuottavuus oli lisääntynyt noin 70 % melko lyhyellä aikavälillä. Tämä lisäys lienee melkoinen lyhyen aikavälin eli muutamien vuosien lisäykseksi. Työntekijöistä on siis otettu laman jälkeen huomattavasti enemmän tehoja irti lamavuosien jälkeen. Jos oikein muistan tämä tuottavuus oli lisääntynyt sekä niillä aloilla, jossa automaatio on merkitävästi korvannut ihmistyövoimaa että niillä, jossa ihmistyövoiman merkitys on pysynyt suhteellisen vakiona. Samalla aikavälillä tehtiin jatkuvasti maltillisia työehtosopimuksia. Sekä ammattijärjestöjen (työnantajat että tekijät) että poliittisen päätöksentekoryhmän viesti näissä oli se, että tällä tavoin on mahdollista luoda uusia työpaikkoja. Maltilliset työehtosopimukset olivat suoranainen lupaus uusien työpaikkojen puolesta.

Miten on käynyt. Tätäkin tukija selvitti. Työntekijöiden palkat nousivat noin 10-20 % samaan aikaan, kun työn tuottavuus kasvoi 70 %. Mihin hävisi se noin 50 % siivu. Uusia työpaikkoja ei lisäarvolla luotu, havaitsi tutkija. Hän selvitti tämän jälkeen tutlinpäätöstiedoista, mihin yritysten voitot lipuivat. Tulos oli se, että noin puolet tästä siivusta meni osinkoihin ja toinen puoli siirrettiin ulkomaisiin investointeihin tai muuten ulkomaille. Tutkijamme mietti myös sitä, kuinka paljon olisi mahdettukaan saada uusia työpaikkoja lisääntyneen kulutuskysynnän ansiosta, jos ay-liike ei olisi suostunut maltillisiin palkankorotuksiin. Tähän hän ei anna vastausta, koska ei kansantaloustieteilijä. Mutta kysymys on hyvä. Uskoisin, että tämä esimerkki jollain lailla kuvastaa myös sitä reaalitalouden ja rahatalouden eriytymistä, josta edellisen kirjoittaja puhuu. Karkeasti sanottuna työpaikoista ei ollut niin väliä, kunhan rahatalous pyöri jouhevasti.

Jos tällainen voisiko sanoa suoranainen petos sallitaan, niin kuinka uskottavaa on enää se, että yrittäjien verotusta pitäisi vielä kaiken kukkaraksi keventää. Verotushan jää tässä ainoaksi keinoksi tasata hyvinvointia. Kansantaloudellisesti hyvinvoinnin tasainen jakautuminen lienee puolestaan optimaalinen ratkaisu, koska sillä tavoin pidetään kotimaisia markkinoita yllä ja luodaan kulutuskysyntää eli mahdollisia uusia työpaikkoja.

syntyisi työn tekemisestä ja toimisi taloudessa arvon mittana ja vaihdon välineenä kuten kasnsantaloustieteen oppikirjoissa on opetettu, tilanne olisi hallinnassa. Mutta rahan rooli taloudessa on muuttunut ja maailmasta on tullut hallitsemattomien muutosten maailma. Golaabitalous on huipentanut tapahtuneen kehityksen.

Silti jotkut yhä uskovat että kaiken lähtökohtana voisi olla reaalitaloudellinen työ. (Yhtäältä tähän uskovat yrittäjähenkiset toimijat, jotka eivät jaksa ajatella todellisia ongelmia, toisaalta talouspoliittiset ohjelmanjulistajat Sailaksesta TYKA:an.) Valitettavasti talouden koko ohjailu kuitenkin tapahtuu rahatalouden "autonomiselta" alueelta käsin, ja siellä myös raha joko syntyy tai häviää.

Tilanne ei ole yhtäkkiä syntynyt, vaikka jotkut muutokset ovat ehkä ratkaisevasti kiihdyttäneet rahatalouden autonomisoitumista. Tietotekniikka on tällainen asia.

Globaalitalouden kriitikot ovat varmaan parhaiten tapahtuneen talousmuutoksen hermolla, siksi heidän kirjoihinsa kannattaa perehtyä. Näitä ovat esim. Bourdieu, Martin - Schumann, Chossudovsky, Korten ja Soros, joka kirjassaan "Kansainvälisen kapitalismin kriisi" esittää erittäin vakavan varoituksen siitä miten vaarallista rahataloudelliseen ekspansioon liittyvä markkinafundamentalismi on. Se on Sorosin mielestä pahempi uhka maailmalle ja avoimelle yhteiskunnalle kuin mitä oli yksikään totalitäärinen diktatuuri. Väittääkö joku ettei Sorosin kokemus anna hänelle kanttia esittää tuollaista lausumaa?

Mutta Soros onkin opiskellut filosofiaa. Filosofit ovat nykytilanteessa parempia talouden analyytikkoja kuin taloustieteilijät, jotka ovat paljolti asettuneet puolustuskannalle kun koko heidän edustamansa tieteenala on joutunut myöntämään kyvyttömyytensä nykyisten kriisien hallinnassa.

Omat kannanottoni perustan paljolti kotimaisten yhteiskuntakriittisten "kansalais"ajattelijoiden kirjoituksiin, sellaisten kuin Ojapellon, Siltalan, Oikkosen, Isomäen, Wallgrenin, jne. Akateemiset kansantaloustieteilijämmehän ovat vetäytyneet omiin suojavarustuksiinsa, eivätkä nykyisessä tilanteessa uskalla lähteä avoimeen keskusteluun kansalaiskriitikoiden kanssa. Talouden nykytilanne on siis niin hallitsematon, ettei edellytyksiä teoreettiseen keskusteluun ole. Tästä linkistä yliopistolehden sivuille:

http://www.helsinki.fi/agora/vara/mielipide/diletantteja_suuunsoittajia.html

saa jonkinlaisen käsityksen siitä miten kartoittamattomia nykyisen talouden maisemat ovat ja miten heikoilla asiantuntijoiksi itsensä julistaneet taloustieteilijät tätänykyä ovat.

raha kirjoitti:

syntyisi työn tekemisestä ja toimisi taloudessa arvon mittana ja vaihdon välineenä kuten kasnsantaloustieteen oppikirjoissa on opetettu, tilanne olisi hallinnassa. Mutta rahan rooli taloudessa on muuttunut ja maailmasta on tullut hallitsemattomien muutosten maailma. Golaabitalous on huipentanut tapahtuneen kehityksen.

Silti jotkut yhä uskovat että kaiken lähtökohtana voisi olla reaalitaloudellinen työ. (Yhtäältä tähän uskovat yrittäjähenkiset toimijat, jotka eivät jaksa ajatella todellisia ongelmia, toisaalta talouspoliittiset ohjelmanjulistajat Sailaksesta TYKA:an.) Valitettavasti talouden koko ohjailu kuitenkin tapahtuu rahatalouden "autonomiselta" alueelta käsin, ja siellä myös raha joko syntyy tai häviää.

Tilanne ei ole yhtäkkiä syntynyt, vaikka jotkut muutokset ovat ehkä ratkaisevasti kiihdyttäneet rahatalouden autonomisoitumista. Tietotekniikka on tällainen asia.

Globaalitalouden kriitikot ovat varmaan parhaiten tapahtuneen talousmuutoksen hermolla, siksi heidän kirjoihinsa kannattaa perehtyä. Näitä ovat esim. Bourdieu, Martin - Schumann, Chossudovsky, Korten ja Soros, joka kirjassaan "Kansainvälisen kapitalismin kriisi" esittää erittäin vakavan varoituksen siitä miten vaarallista rahataloudelliseen ekspansioon liittyvä markkinafundamentalismi on. Se on Sorosin mielestä pahempi uhka maailmalle ja avoimelle yhteiskunnalle kuin mitä oli yksikään totalitäärinen diktatuuri. Väittääkö joku ettei Sorosin kokemus anna hänelle kanttia esittää tuollaista lausumaa?

Mutta Soros onkin opiskellut filosofiaa. Filosofit ovat nykytilanteessa parempia talouden analyytikkoja kuin taloustieteilijät, jotka ovat paljolti asettuneet puolustuskannalle kun koko heidän edustamansa tieteenala on joutunut myöntämään kyvyttömyytensä nykyisten kriisien hallinnassa.

Omat kannanottoni perustan paljolti kotimaisten yhteiskuntakriittisten "kansalais"ajattelijoiden kirjoituksiin, sellaisten kuin Ojapellon, Siltalan, Oikkosen, Isomäen, Wallgrenin, jne. Akateemiset kansantaloustieteilijämmehän ovat vetäytyneet omiin suojavarustuksiinsa, eivätkä nykyisessä tilanteessa uskalla lähteä avoimeen keskusteluun kansalaiskriitikoiden kanssa. Talouden nykytilanne on siis niin hallitsematon, ettei edellytyksiä teoreettiseen keskusteluun ole. Tästä linkistä yliopistolehden sivuille:

http://www.helsinki.fi/agora/vara/mielipide/diletantteja_suuunsoittajia.html

saa jonkinlaisen käsityksen siitä miten kartoittamattomia nykyisen talouden maisemat ovat ja miten heikoilla asiantuntijoiksi itsensä julistaneet taloustieteilijät tätänykyä ovat.

Kerrot nykyisen tilanteen syyksi rahatalouden ohjailun autonomiselta alueelta. Mietihän mitä tälle tapahtuisi jos muuttaisimme työttömyysturvalaimme koskemaan kaikkia työttömiä eli ottaisimme käyttöön TYKA mallin. .

Eikö vain kävisikin niin, että mainitsemasi ohjailu heikkenisi ja yksittäisitä kansalaisista tulisi voima tälle tilanteelle? Myös vastavoima, jos kansalaiset niin haluaisivat. Joka tapauksessa ulkopuolinen ohjailu heikentyisi.

Jos olet eri mieltä, toivoisin että perustelisit miten ohjailu säilyisi ennallaan jos ottaisimme käyttöön TYKA mallin.

Nykyinen tilanne saattaa olla hallitsematon, sillä sitä ohjaavat ovat jakaantuneet niin ulkomaille kuin yksittäisten ihmisten osakesalkkuihin, joita ei voida ohjata eivätkä ohjaajatkaan tiedä miten heidän toimintansa vaikuttaa kokonaisuuteen.

TYKA mallissa ohjaus palautuu kansalaisille ja sitä kautta valitsemillemme päättäjille. Jokainen yksilö voi osittain irroittautua suunnasta ja ajella eteenpäin omia teitään. Sanotaan nyt kuvitellen siten, että valtiomenopelikuorma-auto kuljettaa osan kansalaisen omaisuudesta ja kansalainen saa kulkea tien asemasta vaikka lentämällä tai suota pitkin. Jos hän ei saavu leiriin, rahat jäävät valtiolle. Kansalaisella on kuitenkin vapaus tehdä mitä haluaa kunhan se on laillista toimintaa.


TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote/

raha kirjoitti:

syntyisi työn tekemisestä ja toimisi taloudessa arvon mittana ja vaihdon välineenä kuten kasnsantaloustieteen oppikirjoissa on opetettu, tilanne olisi hallinnassa. Mutta rahan rooli taloudessa on muuttunut ja maailmasta on tullut hallitsemattomien muutosten maailma. Golaabitalous on huipentanut tapahtuneen kehityksen.

Silti jotkut yhä uskovat että kaiken lähtökohtana voisi olla reaalitaloudellinen työ. (Yhtäältä tähän uskovat yrittäjähenkiset toimijat, jotka eivät jaksa ajatella todellisia ongelmia, toisaalta talouspoliittiset ohjelmanjulistajat Sailaksesta TYKA:an.) Valitettavasti talouden koko ohjailu kuitenkin tapahtuu rahatalouden "autonomiselta" alueelta käsin, ja siellä myös raha joko syntyy tai häviää.

Tilanne ei ole yhtäkkiä syntynyt, vaikka jotkut muutokset ovat ehkä ratkaisevasti kiihdyttäneet rahatalouden autonomisoitumista. Tietotekniikka on tällainen asia.

Globaalitalouden kriitikot ovat varmaan parhaiten tapahtuneen talousmuutoksen hermolla, siksi heidän kirjoihinsa kannattaa perehtyä. Näitä ovat esim. Bourdieu, Martin - Schumann, Chossudovsky, Korten ja Soros, joka kirjassaan "Kansainvälisen kapitalismin kriisi" esittää erittäin vakavan varoituksen siitä miten vaarallista rahataloudelliseen ekspansioon liittyvä markkinafundamentalismi on. Se on Sorosin mielestä pahempi uhka maailmalle ja avoimelle yhteiskunnalle kuin mitä oli yksikään totalitäärinen diktatuuri. Väittääkö joku ettei Sorosin kokemus anna hänelle kanttia esittää tuollaista lausumaa?

Mutta Soros onkin opiskellut filosofiaa. Filosofit ovat nykytilanteessa parempia talouden analyytikkoja kuin taloustieteilijät, jotka ovat paljolti asettuneet puolustuskannalle kun koko heidän edustamansa tieteenala on joutunut myöntämään kyvyttömyytensä nykyisten kriisien hallinnassa.

Omat kannanottoni perustan paljolti kotimaisten yhteiskuntakriittisten "kansalais"ajattelijoiden kirjoituksiin, sellaisten kuin Ojapellon, Siltalan, Oikkosen, Isomäen, Wallgrenin, jne. Akateemiset kansantaloustieteilijämmehän ovat vetäytyneet omiin suojavarustuksiinsa, eivätkä nykyisessä tilanteessa uskalla lähteä avoimeen keskusteluun kansalaiskriitikoiden kanssa. Talouden nykytilanne on siis niin hallitsematon, ettei edellytyksiä teoreettiseen keskusteluun ole. Tästä linkistä yliopistolehden sivuille:

http://www.helsinki.fi/agora/vara/mielipide/diletantteja_suuunsoittajia.html

saa jonkinlaisen käsityksen siitä miten kartoittamattomia nykyisen talouden maisemat ovat ja miten heikoilla asiantuntijoiksi itsensä julistaneet taloustieteilijät tätänykyä ovat.

ihan varma että taloustieteilijöissä on vikaa? Miten hyvin olet edes perehtynyt (kansan)taloustieteeseen (mikä tutkinto sinulla siitä on, vai oletko vain sunnuntai "taloustieteilijä"?), et voi olettaa että ymmärrät taloustiedettä, mikäli et sitä ole opiskellut, saatat pohtia asioita, jotka taloustieteilijät ovat jo ratkoneet ja joilla on parempi näkökulma tieteeseen ja aiheeseen. Tärkeää on huomioida mitä taloustieteilijtä lupaavat ja mitä he eivät lupaa. Mikäli he tekevät sen minkä he väittävätkin, niin silloin voit vain valittaa siitä että he tutkivat vääriä asioita. Politiikka onkin ihan eri asia kun taloustiede, niitä ei pidä sekoittaa kun tarkastellaan taloustiedettä, politiikka käyttää taloustiedettä, mutta se ei luo sitä.

Ei siis ole taloustieteilijöiden vika että taloudessa esiintyy kriisejä, se on politiikan alaa.

Mielipidepankki kirjoitti:

Nyt mennään alueelle, jossa oma asiantuntemukseni ei ole läheskään aukoton, mutta edellisen viestin kirjoittaja saattaa olla hyvinkin oikeilla jäljillä. Olisi ehkä mielenkiintoista, jos reaalitalouden ja rahatalouden eritymistä voitaisiin kuvata hiukan tarkemmin. Samoin kuin sitä, mikä on se mekanismi, joka tässä eritymisessä työttömyyteen nimenomaan tai väistämättä johtaa.

Yhdestä asiasta on ainakin tutkimustietoa. En muista tarkkaan tutkimuksen aikaväliä enkä tekijääkään, mutta kyseessä oli työn tuottavuuden lisääntymisestä ja tämän lisäarvon jakautumisesta. Referenssiaika osuu joka tapauksessa maltillisten tulosopimusten kaudelle eli aivan lähimenneisyyteen. Liiketaloudellista kirjanpitoa ja tilintarkastusta työkseen tekevä tutkija havaitsi, että työtn tuottavuus oli lisääntynyt noin 70 % melko lyhyellä aikavälillä. Tämä lisäys lienee melkoinen lyhyen aikavälin eli muutamien vuosien lisäykseksi. Työntekijöistä on siis otettu laman jälkeen huomattavasti enemmän tehoja irti lamavuosien jälkeen. Jos oikein muistan tämä tuottavuus oli lisääntynyt sekä niillä aloilla, jossa automaatio on merkitävästi korvannut ihmistyövoimaa että niillä, jossa ihmistyövoiman merkitys on pysynyt suhteellisen vakiona. Samalla aikavälillä tehtiin jatkuvasti maltillisia työehtosopimuksia. Sekä ammattijärjestöjen (työnantajat että tekijät) että poliittisen päätöksentekoryhmän viesti näissä oli se, että tällä tavoin on mahdollista luoda uusia työpaikkoja. Maltilliset työehtosopimukset olivat suoranainen lupaus uusien työpaikkojen puolesta.

Miten on käynyt. Tätäkin tukija selvitti. Työntekijöiden palkat nousivat noin 10-20 % samaan aikaan, kun työn tuottavuus kasvoi 70 %. Mihin hävisi se noin 50 % siivu. Uusia työpaikkoja ei lisäarvolla luotu, havaitsi tutkija. Hän selvitti tämän jälkeen tutlinpäätöstiedoista, mihin yritysten voitot lipuivat. Tulos oli se, että noin puolet tästä siivusta meni osinkoihin ja toinen puoli siirrettiin ulkomaisiin investointeihin tai muuten ulkomaille. Tutkijamme mietti myös sitä, kuinka paljon olisi mahdettukaan saada uusia työpaikkoja lisääntyneen kulutuskysynnän ansiosta, jos ay-liike ei olisi suostunut maltillisiin palkankorotuksiin. Tähän hän ei anna vastausta, koska ei kansantaloustieteilijä. Mutta kysymys on hyvä. Uskoisin, että tämä esimerkki jollain lailla kuvastaa myös sitä reaalitalouden ja rahatalouden eriytymistä, josta edellisen kirjoittaja puhuu. Karkeasti sanottuna työpaikoista ei ollut niin väliä, kunhan rahatalous pyöri jouhevasti.

Jos tällainen voisiko sanoa suoranainen petos sallitaan, niin kuinka uskottavaa on enää se, että yrittäjien verotusta pitäisi vielä kaiken kukkaraksi keventää. Verotushan jää tässä ainoaksi keinoksi tasata hyvinvointia. Kansantaloudellisesti hyvinvoinnin tasainen jakautuminen lienee puolestaan optimaalinen ratkaisu, koska sillä tavoin pidetään kotimaisia markkinoita yllä ja luodaan kulutuskysyntää eli mahdollisia uusia työpaikkoja.

"Työntekijöiden palkat nousivat noin 10-20 % samaan aikaan, kun työn tuottavuus kasvoi 70 %."
En ymmärrä, miksi palkkojen kehitystä pitäisi verrata tuottavuuden kehitykseen, tai kuokaa lentokoneeseen?

Tuo "työn tuottavuus" pitää sisällään kaksi toisistaan täysin riippumatonta osaa: itse työn tuottavuus (=hien määrä), ja menetelmän tuottavuus.
Oletko itse ollut kauankin työelämässä? Onko menetelmät sinä aikana muuttuneet ja kuinka paljon, ja onko menetelmän muutos vähentänyt vai lisännyt ruumiillisen työn määrää?
Jokaisella tietyömaallakin on lapio-kottikärry -"yhdistelmäkone" korvattu kaivinkoneella tai kauhakuormaajalla. Kone siirtää kahdella raapaisulla sen, minkä kärrymies koko päivässä, mutta lisääntyikö työn vai menetelmän tuottavuus?

Sitten se oleellinen kysymys: jos nimenomaan menetelmät ovat kehittyneet ruumiillista työtä vähentävään suuntaan, niin kenelle kuuluisi korvaus tuosta muutoksesta? Sille työntekijällekö, jonka henk.koht. panos työn suorittamiseen on vähentynyt?

raha kirjoitti:

syntyisi työn tekemisestä ja toimisi taloudessa arvon mittana ja vaihdon välineenä kuten kasnsantaloustieteen oppikirjoissa on opetettu, tilanne olisi hallinnassa. Mutta rahan rooli taloudessa on muuttunut ja maailmasta on tullut hallitsemattomien muutosten maailma. Golaabitalous on huipentanut tapahtuneen kehityksen.

Silti jotkut yhä uskovat että kaiken lähtökohtana voisi olla reaalitaloudellinen työ. (Yhtäältä tähän uskovat yrittäjähenkiset toimijat, jotka eivät jaksa ajatella todellisia ongelmia, toisaalta talouspoliittiset ohjelmanjulistajat Sailaksesta TYKA:an.) Valitettavasti talouden koko ohjailu kuitenkin tapahtuu rahatalouden "autonomiselta" alueelta käsin, ja siellä myös raha joko syntyy tai häviää.

Tilanne ei ole yhtäkkiä syntynyt, vaikka jotkut muutokset ovat ehkä ratkaisevasti kiihdyttäneet rahatalouden autonomisoitumista. Tietotekniikka on tällainen asia.

Globaalitalouden kriitikot ovat varmaan parhaiten tapahtuneen talousmuutoksen hermolla, siksi heidän kirjoihinsa kannattaa perehtyä. Näitä ovat esim. Bourdieu, Martin - Schumann, Chossudovsky, Korten ja Soros, joka kirjassaan "Kansainvälisen kapitalismin kriisi" esittää erittäin vakavan varoituksen siitä miten vaarallista rahataloudelliseen ekspansioon liittyvä markkinafundamentalismi on. Se on Sorosin mielestä pahempi uhka maailmalle ja avoimelle yhteiskunnalle kuin mitä oli yksikään totalitäärinen diktatuuri. Väittääkö joku ettei Sorosin kokemus anna hänelle kanttia esittää tuollaista lausumaa?

Mutta Soros onkin opiskellut filosofiaa. Filosofit ovat nykytilanteessa parempia talouden analyytikkoja kuin taloustieteilijät, jotka ovat paljolti asettuneet puolustuskannalle kun koko heidän edustamansa tieteenala on joutunut myöntämään kyvyttömyytensä nykyisten kriisien hallinnassa.

Omat kannanottoni perustan paljolti kotimaisten yhteiskuntakriittisten "kansalais"ajattelijoiden kirjoituksiin, sellaisten kuin Ojapellon, Siltalan, Oikkosen, Isomäen, Wallgrenin, jne. Akateemiset kansantaloustieteilijämmehän ovat vetäytyneet omiin suojavarustuksiinsa, eivätkä nykyisessä tilanteessa uskalla lähteä avoimeen keskusteluun kansalaiskriitikoiden kanssa. Talouden nykytilanne on siis niin hallitsematon, ettei edellytyksiä teoreettiseen keskusteluun ole. Tästä linkistä yliopistolehden sivuille:

http://www.helsinki.fi/agora/vara/mielipide/diletantteja_suuunsoittajia.html

saa jonkinlaisen käsityksen siitä miten kartoittamattomia nykyisen talouden maisemat ovat ja miten heikoilla asiantuntijoiksi itsensä julistaneet taloustieteilijät tätänykyä ovat.

"Valitettavasti talouden koko ohjailu kuitenkin tapahtuu rahatalouden "autonomiselta" alueelta käsin, ja siellä myös raha joko syntyy tai häviää."
Jos olisit sanonut, että "taloudellisia arvostuksia", niin olisin jopa uskonut. Raha syntyy realitaloudessa.
Valitettavasti tuo prinsiippi näyttää unohtuneen pörssi- ja valuuttakursseja tuijotettaessa. Niillä arvoilla ei (välttämättä) ole mitään pohjaa realitaloudessa, vaan arvot (saattavat) perustua pelkästään odotusarvoihin. Siis eräänlaista vedonlyöntiä siitä, kuinka paljon esim. yritys pystyy tulevaisuudessa tuottamaan osinkoa omistajilleen.
Viimeksi IT-kuplan puhjetessa huomattiin, että nuo odotukset olivat todellisuudessa "tontteja kuussa", niillä oli arvoa vain niin kauan, kuin joku halusi "tontin kuusta".
20-luvun talousromahduksen mekanismi oli täsmälleen sama: raha ohjautui realitalouden sijasta monikerroksisiin omistusrakenteisiin, koska realitalouden investoinnit olivat "huonotuottoisia". Kun realituotanto näivettyi, romahtivat odotusarvoille rakentuneet holdinyhtiörakennelmatkin - tunnetui seurauksin. Mustapekka jä viimeksi peliin tulleille.

Tane kirjoitti:

"Valitettavasti talouden koko ohjailu kuitenkin tapahtuu rahatalouden "autonomiselta" alueelta käsin, ja siellä myös raha joko syntyy tai häviää."
Jos olisit sanonut, että "taloudellisia arvostuksia", niin olisin jopa uskonut. Raha syntyy realitaloudessa.
Valitettavasti tuo prinsiippi näyttää unohtuneen pörssi- ja valuuttakursseja tuijotettaessa. Niillä arvoilla ei (välttämättä) ole mitään pohjaa realitaloudessa, vaan arvot (saattavat) perustua pelkästään odotusarvoihin. Siis eräänlaista vedonlyöntiä siitä, kuinka paljon esim. yritys pystyy tulevaisuudessa tuottamaan osinkoa omistajilleen.
Viimeksi IT-kuplan puhjetessa huomattiin, että nuo odotukset olivat todellisuudessa "tontteja kuussa", niillä oli arvoa vain niin kauan, kuin joku halusi "tontin kuusta".
20-luvun talousromahduksen mekanismi oli täsmälleen sama: raha ohjautui realitalouden sijasta monikerroksisiin omistusrakenteisiin, koska realitalouden investoinnit olivat "huonotuottoisia". Kun realituotanto näivettyi, romahtivat odotusarvoille rakentuneet holdinyhtiörakennelmatkin - tunnetui seurauksin. Mustapekka jä viimeksi peliin tulleille.

reaalitaloudessa. Kiinteimmässä kytkennässä reaalitalouteen on luottoekspansio, joka on pääasiallinen reaalitaloudellisen kasvun mekanismi. Siitä on sitten enää veteen piirretty viiva autonomisen rahatalouden alueelle.

Mitkään reaalitalouteen sijoittuvat tapahtumat tai toimet eivät enää voi ratkaista ongelmia, jotka ovat seurausta reaalitalouden ja rahatalouden toisistaan irtoamisesta. Mitään taloudessa ei enää määritellä reaalisen hyvinvoinnin ja sen jakautumisen mittarein, vaan kasvustakin on tullut täysin rahataloudellinen asia. Kaikki taloudellinen ohjailu lähtee liikkeelle rahataloudellisesta ajattelusta.

Tane kirjoitti:

"Työntekijöiden palkat nousivat noin 10-20 % samaan aikaan, kun työn tuottavuus kasvoi 70 %."
En ymmärrä, miksi palkkojen kehitystä pitäisi verrata tuottavuuden kehitykseen, tai kuokaa lentokoneeseen?

Tuo "työn tuottavuus" pitää sisällään kaksi toisistaan täysin riippumatonta osaa: itse työn tuottavuus (=hien määrä), ja menetelmän tuottavuus.
Oletko itse ollut kauankin työelämässä? Onko menetelmät sinä aikana muuttuneet ja kuinka paljon, ja onko menetelmän muutos vähentänyt vai lisännyt ruumiillisen työn määrää?
Jokaisella tietyömaallakin on lapio-kottikärry -"yhdistelmäkone" korvattu kaivinkoneella tai kauhakuormaajalla. Kone siirtää kahdella raapaisulla sen, minkä kärrymies koko päivässä, mutta lisääntyikö työn vai menetelmän tuottavuus?

Sitten se oleellinen kysymys: jos nimenomaan menetelmät ovat kehittyneet ruumiillista työtä vähentävään suuntaan, niin kenelle kuuluisi korvaus tuosta muutoksesta? Sille työntekijällekö, jonka henk.koht. panos työn suorittamiseen on vähentynyt?

jota nimim. Mielipidepankki ilmeisesti peräänkuuluttaa, eli kysymys miten reaalitalouden ja rahatalouden toisistaan irtoaminen näkyy taloudellisissa mittareissa, löytyy helpommin kansantalouden kaikein perustavimmista tunnusluvuista. Ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan.

Karkeasti ottaen: 90-luvulla loppua kohden BKT kasvoi ennätyksellisesti. Samaan aikaan kansantalouden palkkasumma kuitenkin pysyi miltei samana. Vaikka työttömyyden ilmoitettiin vähenneen, tällä ei näyttänyt juuri olevan merkitystä kansantaloudessa maksettuun palkkasummaan.

Jossain määrin on siis tapahtunut sitäkin, että entinen kokonaistyömäärä on uudelleenjaettu (esim. pätkätöitä lisäämällä) useammalle, mutta entisellä kokonaishinnalla, jolloin on varmasti ollut kurjistumistakin seurauksena.

Johtopäätös? Tuotot ja tulot ovat kasvaneet huikeasti jossain ja jonkinmuotoisina, mutta ainakaan palkkojen kautta ne eivät ole ostovoimaa juurikaan lisänneet. On tapahtunut jotain ihan muuta kuin mitä kansantalouden oppikirjoissa perinteisesti on kuvattu talouskasvun oloissa tapahtuvan. Tuloerot ovat kasvaneet, tulojen laatu painottunut rahataloudelliseen suuntaan. Saman aikaan kun rikkaat ovat (numeerisesti)rikastuneet, kansan köyhimmän kymmenesosan keskimääräinen reaalinen elinikä on kääntynyt laskuun.

Palkkojen, tuottavuuden, yms, seikkojen merkitykset voidaan nähdä joko kansantalouden tasolla tai sitten taloudellisen toimijan silmin. Toimijan kokemuksia värittävät hänet omat motiivinsa, ja vaikka toimija tietenkin pitää omia kokemuksiaan "realiteetteina", sitä ne juuri kaikkein viimeiseksi ovat. Ne ovat useimmiten vain asenteellista sontaa joka tosin lämmittää mukavasti yrittäjää, mutta ei tuo yhtään apua talouden todellisiin ongelmiin.


""... oleellinen kysymys: jos nimenomaan menetelmät ovat kehittyneet ruumiillista työtä vähentävään suuntaan, niin kenelle kuuluisi korvaus tuosta muutoksesta? Sille työntekijällekö, jonka henk.koht. panos työn suorittamiseen on vähentynyt? ""

Tällainen kysymys on tyypillinen toimijalle. On ikään kuin itsestäänselvänä, "annettuna", lähtökohtana sisäistetty se, että kysymykseen löytyisi "talouden" puitteissa ratkaisu. Tätä voidaan hyvin kutsua taloususkonnoksi. Talous on tällöin ensisijainen ja oikeastaan ainoa, kaikenmääräävä elämän(ja tiedon-)alue, ja talousajattelun puitteissa kuvitellaan mahdolliseksi antaa merkitys kaikelle.

Vastaus voisi kuitenkin olla: JOS halutaan elää yhteisössä, so. järjestyneessä yhteiskunnassa ja hallittavissa oloissa, silloin hyödyn kaikesta edistyksesta on jakauduttava kaikille yhteisön jäsenille. Ja sen on jopa jakauduttava jokseenkin tasaisesti, jos yhteisön sosiaalisesta eheydestä halutaan pitää kiinni.

Eri asia sitten on, jos tätä ei haluta. Hyvän elämän sijaanhan voidaan tavoitella hyvää elämää vain itselle, mikä lyhyellä tähtäimellä ja kyllin kovia otteita harjoittamalla epäilemättä on mahdollista.

Hmm kirjoitti:

ihan varma että taloustieteilijöissä on vikaa? Miten hyvin olet edes perehtynyt (kansan)taloustieteeseen (mikä tutkinto sinulla siitä on, vai oletko vain sunnuntai "taloustieteilijä"?), et voi olettaa että ymmärrät taloustiedettä, mikäli et sitä ole opiskellut, saatat pohtia asioita, jotka taloustieteilijät ovat jo ratkoneet ja joilla on parempi näkökulma tieteeseen ja aiheeseen. Tärkeää on huomioida mitä taloustieteilijtä lupaavat ja mitä he eivät lupaa. Mikäli he tekevät sen minkä he väittävätkin, niin silloin voit vain valittaa siitä että he tutkivat vääriä asioita. Politiikka onkin ihan eri asia kun taloustiede, niitä ei pidä sekoittaa kun tarkastellaan taloustiedettä, politiikka käyttää taloustiedettä, mutta se ei luo sitä.

Ei siis ole taloustieteilijöiden vika että taloudessa esiintyy kriisejä, se on politiikan alaa.

varma siitä että taloustieteessä ja -tieteilijöissä on jotain vikaa.

Ei pidä sanoa empiiriseksi tieteeksi sellaista tiedonhankinnan harjoittamista, jolla ei pystytä esittämään paikkansapitäviä ennusteita ja jolla ei pystytä hallitsemaan sillä kuvattua todellisuutta.

Minkään muun tieteenalan piirissä ei esim. nobel-palkintoja ole jaettu toinen toisensa poissulkevien teorioiden esittäjille, kuten taloustieteen kohdalla on miltei poikkeuksetta tapahtunut.

Monet taloustieteilijät itse - jopa laidasta laitaan, John Kenneth Galbraithista Milton Friedmaniin - todenneet, ettei taloustiede ansaitsisi tieteen nimeä.

Suomalaiset akateemisen taloustieteilijät pakenevat meikäläiselle nuorelle ja kehittymättömälle sivistykselle ominaisiin akateemisen arvovallan suojabunkkereihin - he kinastelevat keskenään omista tuulentuvistaan, ja kansa saa joko kärsiä tai toimia heidän teorioidensa koekaniineina. Harvoin heistä on esim. poliitikoille mtään apua, kun he eivät edes pysty esittämään näkemyksiään niin että päämäärät ja keinot olisivat niissä erotetut.

Jos taloustiede olisi tiedettä ja taloustieteilijät teorioillaan hallitsisivat todellisuutta, poliitikkojen tarvitsisi vain nimetä päämäärät, ja taloustiedemiehet voisivat oitis kertoa miten noihin valittuihin päämääriin parhaiten päästään.

Mittän tällaista taloustiede ei ole koskaan pystynyt esittämään. Mitään tällaista se ei koskaan pysty esittämään. Taloustieteilijät ovat nykyajan pappeja, jotka lupaavat palkkioksi nöyrästi eläneille ihmisille taivasten valtakunnan. Mutta lupaus on vain lupaus, usko vain uskoa, ja elämän järjestämiseksi tarvittaisiin oikeatakin tietoa ja hallintaa eikä vain talousihmisten maagisia loitsuja.