Kuinka paljon käytätte päivittäin aikaa "sydämen nöyrään puheeseen Jumalan kanssa"?
Kuinka paljon keskimäärin on esim.lestadiolaisella naisella aikaa juuri tätä tarkoitusta varten?
Mitä rukous merkitsee teille? Auttako se teitä jotenkin?
Siis keskustellaanpa vähän rukouksesta.
Kuinka paljon keskimäärin on esim.lestadiolaisella naisella aikaa juuri tätä tarkoitusta varten?
Mitä rukous merkitsee teille? Auttako se teitä jotenkin?
Siis keskustellaanpa vähän rukouksesta.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Herra Jumala, ja minä.
..mutta Hän ei kerro meille muille palstalaisille miten vakas@M rukoilee. Jospa nyt, kun kerran keskustelupalstalla ollaan ja rukousaiheesta on tehty avaus, olisit hiukan myönteinen ja kertoisit omia kokemuksiasi rukouksesta. Mitään pakkoa ei toki ole. :)
Kerro vakaskaan.
Jotakin sentään säästän itselleni ja Jumalan salaisuudet ovat hänen, jos salassa tämän tahtoo pitää.
Mutta jos Jumala sinulle kertoo meidän väliset keskustelut, niin en sitä häneltä voi kieltääkkään.
Rukous ei vaadi "vetäytymistä yksinäisyyteen". Lestadiolaisnaisella on rukoukseen aikaa samanverran kuin Sinullakin, ACIM. Henki rukoilee joka hetki sanattomin huokauksin. Heikoinkin huokaus menee huutona Jumalan korviin.
kehumaan sillä määrällä eikä laadulla. Mutta iltaisin sitä tulee luettua se iltarukous, jonka yhteydessä sitä pyydetään taivaanisältä erinäisiä asioita ja myös kiitetään. Aamulla sitä joskus pyytää voimia selviytyä päivän askareista. Mutta ainakin olen huomannut sen, että kiitosta pitäisi antaa enemmän ja pyyntöjä vähemmän. Ajallisesti ei rukoukseen kulu montaa minuuttia ja aikas hapuilevia ja vähäsanaisia ne on minulla. Mutta niinhän se on että Jumala on luvannut kuulla huokauksetkin, eikö niin?
mutta onhan meillä hyvä esirukoilija taivaassa.
..elävä yhteys siihen esirukoilijaan.
Pyhän Hengen yhteys.
En ota juuri koskaan mitään erityisasentoja rukoukseen, joten se ei vie aikaani. Neljä kertaa eläissäni olen polvillaan rukoillut(jos ei ehtoollispöydässä rukoilemisia ja avioliittoon mennessä alttarilla rukoilemista lasketa). Yksi kerta oli kun eräs hyvin läheinen teki kuolemaa niin rukoilin ihan polvillaan että "rakas Jumala ota jo tuo ihminen kärsimästä pois". Oli muuten uskomatonta, että viiden minuutin päästä siitä sain soiton sairaalasta että hän nukkui juuri silloin hyvin rauhallisesti pois.
Rukoilen pitkin päivää, se on minulla elämäntapa, pyydän kaikkea pientä ja joskus myös kiitän jostain pienestä. Joka kerta synnyttämään mennessä olen yhtä rukousta ja synnytyksen aikana. Ei ole niin, että minusta tuntuisi että pitää rukoilla tai kaikki ei mene hyvin jos en rukoile, mutta se on Jumalaan turvautumista. Minulle on kotona näin opetettu ja se on ollut iso turva elämässä.Olen rukoillut isompiin ja pienempiin tentteihin mennessä viisautta ja tentteihin lukiessa ymmärrystä ja älyä lukea oikeita asioita. (aika on opiskellessa ollut kortilla lasten kanssa)Olen käskenyt kouluikäisten lasteni tehdä samoin.Olen sanonut,että käsiä ei tarvitse laittaa ristiin, riittää kun mielessä huokaisee että "Anna Taivaan Isä viisautta".
Tätä rukoilen aika usein: "jos kuolen,anna että kuolen suht kivuttomasti". Samaa rukoilen myös jos joku läheinen joutuu ajamaan pimeällä syystiellä ja voi tulla hirvikolari.
Iltarukous on tavoite mutta se on heikompaa. Jos en nukahda heti rukoilen Isän meidän ja Herran siunauksen koska niissä on kaikki oleellinen ja niitä Jeesus kehoitti käyttämään.Tavallisin iltarukoukseni on kuitenkin: "rakas Jumala pidä meidän perhe uskomassa ja älä vielä ota meistä ketään pois mutta jos otat anna voimia."Jos ei ole laiska olo, rukoilen erikseen useiden lähisukulaisten ja naapureiden ja lasteni kavereiden puolesta heidät nimeltä mainiten.
minkä olen saanut lapsuudenkodistani oli se, että turvaudu kaikissa asioissa rukoilemalla Jumalaan. Erityisesti sanottiin että pitää rukoilla että Jumala pitäisi uskomassa. Toinen asia mitä minulle opetettiin oli, että pitää rukoilla uskovaista aviopuolisoa.
Luulen, että tuo oli hyvin viisas neuvo, koska jotenkin sitä on jo valmiiksi asennoitunut niin että aviopuoliso tulee Jumalalta (varmaan tulee vaikka ei rukoilisi?)ja avioliiton aikanakin sitten tulee ehkä enemmän turvauduttua Jumalaan vaikeuksien kohdatessa. Olen rukoillut eri kriiseissä ja saanut milloin minkäkinlaisen vastauksen Jumalalta. Esim käytännön ideoita Hän on pannut päähäni, sellaisia mitä en varmasti itse olisi keksinyt! (jossa olen nöyrtynyt rukoilemaan muistaen tämän Raamatun kohdan "Te houkat ettehän te saa kun ette edes pyydä!!"-Jeesus opetuslapsille!)
Rukoileminen luo myös sellaista turvaa, että "No tämä on nyt sitten tarkoitettu tapahtumaan". Jonkinlainen vaara voi varmaan jonkunluontoisella ihmisellä olla että alkaa luulla asiodien tapahtuvan vain ihmisen toivomuksen vuoksi.
Jotenkin ristiriitainen tuo Raamattukin jollain lailla: Jeesus sanoo että ei voi saada jotain jos ei kerran ole pyytänyt sitä ja sitten toisaalla sanotaan että Taivaallinen Isä tietää jopa hiuskarvan putoamisen päästämme ja toivomuksemme ennen kun ne ovat aivoituksina päässämme!
Eli minusta tuntuu, että tuo rukoileminen on hiukka samanlainen ristiriitasekamelska kuin tuo syntien anteeksisaaminen toiselta ihmiseltä.
Filosofoin tässä että jos rukous on asetettu siksi, että ihmisen Jumalasuhde säilyisi tuoreena (vai voiko siihen olla muita syitä, sillä sehän ei voi olla syynä rukoilemiseen kehottamisella että Jumala ei TIETÄISI toivomuksiamme)niin syntien anteeksisaaminen muuten kuin suoralla Jumalalinjalla olisi ihmissuhteiden ylläpitämiseksi?
Nimittäin tämä kohta:
"syntien anteeksisaaminen muuten kuin suoralla Jumalalinjalla olisi ihmissuhteiden ylläpitämiseksi? "
Kun ihmiset antavat toisilleen anteeksi ylläpitää se todellakin ihmissuhteita.
Minun näkemykseni anteeksiantamuksesta:
Jumala on omalta osaltaan antanut kaikille ihmisille synnit anteeksi.
Ihmisten tehtävänä on
1) Tehdä toiset tietoiseksi tästä tosiasiasta.
= viedä evankeliumia eteenpäin
2) Itse antaa anteeksi. Siis kun sinä annat toisen synteja anteeksi niin annat anteeksi sen mistä sinä toista syytät ja näin saat itsekin anteeksi.
Laitan tähän nyt väitteen jota haluan sinun kommentoivan:
Lestadiolaisuudessa luullaan että ihmisten pitää "leikkiä" (huono sana, en keksinyt parempaa) Jumalaa ja antaa anteeksi synti jota Jumala ei vielä ole antanut anteeksi. (Mikä siis on mielestäni väärin!)
En osaa suoraan vastata tuohon kohtaan, mutta jään miettimään sitä. Ymmärrän, että tuo kohta vaivaa ulkopuolisia meissä.
Emme kyllä itse koe itseämme mitenkään jumaliksi.
Jos rehellinen olen, voin sanoa,että asian hoitaminen noin (että toinen ihminen antaa anteeksi)vain vastaa omaantuntooni, että se on se oikea tapa hoitaa asia.
Mutta voinhan yrittää keksiä Raamatusta kohtia, mutta en minä osaa sanoa, että perustuuko se, että minä uskon näin,siihen että Raamatusta löytyvät nuo kohdat vai vain tuohon tunteeseen.
Veikkaanpa, että tuo omantunnon rauha mikä laskeutuu minun tunnolleni, kun olen saanut synnit anteeksi toiselta uskovaiselta langettuani johonkin syntiin, on niin vangitsevaa ja suorastaan maagista,että en tarvitse sen ymmärtämiseksi mitään raamatunkohtia. Siitä vain tulee niin mielettömän hyvä olo.
"Lestadiolaisuudessa luullaan että ihmisten pitää "leikkiä" (huono sana, en keksinyt parempaa) Jumalaa ja antaa anteeksi synti jota Jumala ei vielä ole antanut anteeksi. (Mikä siis on mielestäni väärin!)"
Minä ajattelen niin päin, että ihmisen pitää uskoa JO SOVITETTU synti anteeksi omalle kohdalleen. Voi olla että ei löydy tuohon kohtaan perustelua vaan tämä asia on uskomisen asia. Minusta ei tunnu,että asian voisi sopia suoraan Jumalan kanssa. Ehkä tuo on sitten vaikeampaa järki-ihmiselle, mutta minulle helpompaa kun olen tunneihminen.
Analysoitko ACIM esim rakkausuhteitasi? Minulla oli kerran ystävätär joka hirmuisesti aina analysoi suhteitaan ja minä ihmeissään kuuntelin. Kun minä rakastuin, se oli kuin humahdus ja ei minun tarvinnut sitä analysoida. Ja sitten kun tunne loppui, ei minun tarvinnut vatvoa,e ttä no "kun se kaivoi nenää tai oli liian lyhyt tai sen tukka oli väärän värinen"niin siksi rakkaus olisi loppunut.
Mietin sitä, mitä sanoit, tämän kummempaa ei nyt tule mieleen.
.. se että sanoo toiselle synnit anteeksi. Hyvä kun tulee hyvä olo. :) Niin minullekin tuli kun sinä kirjoitit parinakin kertana minulle synnit anteeksi. Se vain vahvistaa, ja on ehdottomasti oikein. Kun se toimii noin niin se on varmasti oikein. Sano sama vain useammillekin. Vaikka puliukoille puistossa. Voit sanoa sen ajatuksissasikin.
Eli en poista tuota teidän anteeksiantamushommaa siltä osin kun se auttaa asiaa mutta väitän että kun ottaa vastaan Sovituksen niin voi olla yksinkin. Minulle tapahtui näin.
Monet sanovat minua älyihmiseksi. Sama on tilanne todellisessa elämässä, tulee useinkin esille. Omasta mielestäni olen enemmän uskovainen kuin älykäs mutta minua pidetään usein vain älykkäänä ei uskovaisena. Pitääkö uskonasioista sitten lässyttää lapsen tavoin jotta toiset ymmärtäisivät?
Ei pidä alkaa lässyttää lapsen lailla uskonasioissa eikä muuttaa luonnettaan yhtään miksikään.
Otin tuon tunneasian esille vain jonkinmoisena analogiana, että jos sitä kautta osaisin sinulle valaista sitä, miten koen uskomisen. Eli vielä kerran, koen sen vähän kuin rakastumisen, mysteerinä.
Halusin ottaa tuon tunne/järki-ihminen-puolen esille, koska itselläni heräsi siihen mielenkiinto. ELi onko tunneihmisen helpompi olla uskovainen kuin järki-ihmisen? Mitä luulet? Mitä muut, esim vl:t luulevat.
Järkeilykin on lopetettava jossain vaiheessa kun mennään Jumalaa lähelle, silloin täytyy olla aivan tyhjä kaikesta omasta ajattelusta. Usko on mysteeri.
Toisaalta on mahdotonta keskustella esim. palstalla jos ei ole "järkevä". Täällä täytyy jotenkin saada sanotuksi täsmälleen mitä tarkoittaa ja mitä ei, muuten tulee väärinkäsityksiä. Ja kun sitä yrittää tehdä niin kirjoitukset vaikuttavat väistämättä älyllisiltä. Minä en osaa vielä ainakaan ottaa vastaan sanoja suoraan Pyhältä Hengeltä sillä tavalla että minun ei tarvitsisi aktiivisesti suunnitella mitään kun kirjoittelen vastauksia näihin viesteihin.
Tuo siis mitä sanoit että usko on mysteeriä on ihan varmasti totta. Sitä lankaa älä ikinä päästä sormistasi vaikka olisit kiinnostunut järkevyydestä uskomisasioiden yhteydessä. Ei tässä ole kysymys filosofiasta eikä ihminen saa ryhtyä luomaan Jumalaa. Kysymys on paremminkin antautumisesta ja sen tunnustamisesta että ei tajua oikeastaan yhtään mistään yhtään mitään.
Varmasti uskovaisena tunnet että tavalla tai toisella sinun tulee evankelioida. Tapoja on monia. Järkevyydestä on siinä mielessä sinulle hyötyä, että nykyajan ihmiset ovat niin tavattoman älyllisiä että heitä on ehkä helpoin tavoittaa juuri sillä tavalla. Ihmisille tarvitsee evankelioida heidän kielellään ja se koskee myös älyihmisiä. Muuten, tuli mieleen, eikö Jeesuksellakin ollut melko terävä äly?
Luulen että on yhtä helppo/vaikea olla uskovainen oli järki tai tunneihminen. Uskominen näkyy vain eri tavalla näissä tapauksissa. Ja ehkä eri ryhmienkin väliset erot siinä johtuvat myös tästä.
Tuli tässä mieleen se kun itse olin juuri tullut uskoon. Joku luuli silloin että olin rakastunut, itse ajattelin että olinko ehkä tullut hulluksi ;). Joka tapauksessa olin hyvin onnellinen. Nyt tuo tunne ei ole yhtä voimakas.
ihmisen ei tarvitse pyytää Jumalalta syntejään anteeksi? Että se riittää, kun antaa toiselle anteeksi?
Minulle tuo on aika vieras ajatus -tai sitten en ole ymmärtänyt sitä oikein, paljon mahdollista sekin!
Olen samaa mieltä, että meidän tulee tehdä ihmiset tietoiseksi sovituksesta. Mutta uskon myös kuten Vrk, että minun täytyy USKOA tuo sovitus omalle kohdalleni.
Saako mielestäsi sellainenkin ihminen kaiken anteeksi, joka kieltää Jeesuksen sovituksen ja pitää sitä vaikkapa täysin naurettavana? -Jos hän siis silti antaa toisille anteeksi heidän syntinsä. Onko tällainen ihminen mielestäsi viimeisenä päivänä puhdas synneistään?
Joskus vertaan Jumalan syntien anteeksiantamusta palloon jonka Jumala on jo heittänyt. Miten käy jos seisoo tumput suorana eikä ota vastaan palloa joka tulee ilmassa? Siinä vastaus ensimmäiseen kysymykseesi.
Kun antaa toisille anteeksi oikeasti eikä vain tyhjänä sanahelinänä niin se luo sydämeen sellaisen rauhan että ihminen pääsee tarpeeksi lähelle Jumalaa jotta Jumala voisi ottaa sen viimeisen askeleen ja vetää ihmisen täysin itseensä. Jeesus on onnistunut tässä täysin ja voi auttaa vuorostaan meitä. Niin kauan kun tätä rauhaa ja tasapainoa ei ole, että on jotain joka kaihertaa, ei voi olla Jumalan aaltopituudella ei voi tulla yhdeksi Jumalan kanssa. Vertaa vaikka sitä että sekoittaa öljyä veteen ja vettä veteen. Öljy ei sekoitu mutta vesi sekoittuu.
Jeesuksen sovitus ei ole teoria joka pitää hyväksyä vaan jotain syvempää johon samaistua. Anteeksisaanut antaa anteeksi ja kokee sen tehtävänään. Se joka pitää Sovitusta naurettavana ei kertakaikkiaan ole ymmärtänyt mistä siinä on kysymys. On kuullut vain jutun jostain ukosta joka ristiinnaulittiin ja järkeillyt sen naurettavaksi.
Ja viimeiseen on vastaus kyllä, jos on antanut kaiken anteeksi niin silloin on puhdas synneistään viimeisenä päivänä. Jumala on hoitanut kaiken muun.
Olen myös vl:n kuullut sanovan,että parannuksen teon jälkeen aluksi on kuin olisi rakastunut. Me käytämme tilasta nimitystä armotuntemiset tai hyvät tuntemiset.
Nykyihminen taitaa tosiaan olla kovin järkevä. Mutta tuo rakastuminen on kuin onkin aika hyvä analogia, vai mitä?! Innostuin oikein kun huomasin,että se kuvastaa hyvin uskonasiaa. Pitemmän päälle rakkaus voi haalentua vaikka se ei loppuisi. Ja jotta rakkaus säilyisi, pitää pitää sitä yllä, kuten uskoakin. Eli usko tulee kuulosta ja rakkaus no, vaikkapa rakastamisesta tai hellyydestä?
No, nyt tajuat ACIM, miksi minua joskus harmittaa että meitä vl:ä syytetään ristiriitaisuudesta, että välillä me tukeudumme Raamattuun ja välillä emme. AInakin joissakin tapauksissa on kyse samasta kuin rakkauden suhteen: jossain vaiheessa mennään älyttömyys-linjalle ja sanat tai viittaukset eivät riitä kertomaan.Vain sinulle kirjoitan nyt tämän, koska luotan että entisiä juttujani lukeneena tajuat mitä ajan takaa. En suinkaan tarkoita että opetettaisiin/uskottaisiin järjettömyysvaiheessa Raamatun vastaisesti.Mutta tietty joustavuus ja tietty järkevyys on paikallaan (ajattelen esim tuota itsetyydytys asiaa ja ehkäisyä terveyden pettäessä tmv. tilanteita)Eli Raamattua ei saisi tulkita liian ankarasti.
Saatko tästä kirjoituksesta mitään tolkkua?!
omasta rukouselämästäsi!
A Course in Miracles sisältää työkirjan jossa on harjoituksia vuoden joka päivälle. Käytän usein näitä aiheita apuna rukouksissani.
Harjoitukset käsittelevät tavalla tai toisella anteeksiantamista.
Rukouksessa etsin "mustia aukkoja" sisälläni, rakkaudettomuutta, pelkoa, kateutta ym. syntiä ja sitten annan ne Pyhälle Hengelle. Pyhä Henki/Jeesus on mukana harjoituksissa ja auttaa vapautumaan synnistä.
Jos tunnen esim. ärtymystä jotain ihmistä kohtaan niin voin tehdä harjoituksen "God is the Love in which I forgive you, [nimi]. Tässä opettelen oikeaa asennetta tuota ihmistä kohtaan ja uskon että hegellisellä tasolla tapahtuu silloin paljon hyvää joka saa käytännöllisiäkin seurauksia joskus jossakin.
Tuohan on hyvä ajatus että tavallaan työstät pois esim harmittavat asiat. Minusta A COurse kuulostaa hyvältä, hiukan kuin jooga. Mutta en haluaisi itse ottaa sitä uskoni rinnalle, jos itse harrastaisin sitä, haluaisin pitää sne jotenkin aivan erillään uskonasiasta ettei tulisi jotenkin tunne,e ttä olen vaihtanut uskoni siihen!
Miten tuo työstämiseni eroaa ihan tavallisesta kristillisestä kilvoittelusta?
En siis kritisoinut työstämistä, sehän on oikein hyvä. Mutta ei A Course- työstäminen eikä edes kristillinen kilvoitus saa olla parannuksen vaihtoehto.
Sanotaan jopa, että jotkut ihmiset ovat niin pyhiä, että heille ei armo kelpaa. Jeesus mm kritisoi fariseuksia juuri tästä ja ehhän olivatkin aina ja kaikkialla hyvin tuohtuneita kun Jeesus ei heitä kelpuuttanut. Eli sekä synnit että omat hyvät teotpitää hylätä roskakoppaan ja tulla alastomana Jeesuksen luo.
..tullaan alastomana Jeesuksen luo.
Erään harjoituksen ohjeissa sanotaan jopa että unohda tämä kurssi! Pitää olla aivan tyhjä jotta voisi ottaa vastaan sen mitä Jumala antaa. Armonsa.
Tarkoitatko samaa tyhjiötä, joka tulee kun tuntee olevansa nollaakin huonompi kristitty ja langennut moniin synteihin, kun ei jaksa edes rukoilla, vain huokailee Taivaaseen?
Hassua kun toiset oikein kursseilla opettelevat sitä.
tarkoitan, toisaalta sitä että poistaa luottamuksensa kaikkeen ulkonaiseen. Olen itse varmaan sellainen ylpeä luonne että minun täytyy kiinnittää näihin asioihin erityisesti huomiota. Olemme erilaisia, syntimme ja heikkoutemme ovat erilaisia vaikka meillä sama Auttaja.
pitkin päivää. Se on sellaista "puhelua", joka on osa elämää. Aamuisin ennen sängystä nousua pyydän siunausta ja voimaa itselleni ja läheisilleni.
Ehkä suurin rukoukseni ja pyyntöni on se, että Jumala voisi toimia minun kauttani (salatullakin tavalla), tuoda valoa ja kutsua ihmisiä luokseen...se on sellainen nöyrä rukous...että Jumala toimi sinä, vaikka minä olisin kuinka mitätön ja huono.
Ja illalla myös, mutta olen siinä toivottoman huono:) Ajatukset harhailee ja katkeilee, vaikka kuinka yritän!
En osaa sanoa kauanko käytän siihen aikaa. Enkä pidä minuutti/tuntimääriä ollenkaan olennaisena. Ajattelen ja haluan, että koko elämäni on vuoropuhelua Jumalan kanssa. Uskon, että Hän on läsnä ja kuuntelee ja näkee kaiken -ja minä koko elämäni kanssa olen Hänen edessään. Jotenkin näen tuon rukouksen hyvin kokonaisvaltaisena asiana. Vaikka myönnän senkin, että voisin "kunnostautua" siinä, että varaisin aikaa ihan aktiivisellekin rukoukselle. Se ei varmasti tekisi pahaa!!!
Rukous tuo rauhaa sydämeen ja on olennainen asia muutenkin: eihän mikään ihmissuhdekaan toimi jollei keskustella!!! Jumala-suhdekin on aika kuollut, mikäli yhteyttä ei puhuta.
Ehkä tällä hetkellä olen enemmänkin pohtinut sitä, että KUUNTELENKO mitä Jumala puhuu. Että oppisi olemaan ihan hiljaakin Jumalan edessä. Eräs raamatunkohta kosketti vähän aikaa sitten. Jeesus kysyi siinä halvaantuneelta "Mitä sinä tahdot, että minä sinulle tekisin?" Hän ei odottanut, että sairas olisi tullut hänen luokseen, VAAN MENI ITSE sairaan luokse, ja sanoi nuo sanat.
Onko niin, että kun me kipuilemme ja huudamme Jumalan puoleen jonkun asian suhteen, niin hän seisookin siinä ihan vieressä ja kysyy "Mitä sinä tahdot, että minä sinulle tekisin?"...ja että hän on itse jo tullut meidän luoksemme, ennen kuin olemme hänelle mitään puhunutkaan. Ja minä en vain "kuule" sitä kun puhun itse?
On ilo kuulla että sinä rukoilet ja että ACIM rukoilee ja ylipäätään moni rukoilee.
Sota-aikoina rukoillaan paljon. Minusta on aina upeaa kun kirkossa rukoillaan esivallan puolesta, menee oikein väreet selkää pitkin. Aina ei muista,että esivaltakin on tosiaan Jumalalta.
Rukoileminen on siitä kummallista, että moni ateistikin rukoilee kuoleman hetkellä, ainakin sodassa on kuulema rukoillut.