Ote Hesarin pääkirjoituksesta tänään:
************************************
Huonot suosiolukemat näyttävät vain tiivistäneen hallituksen rivejä. Kaikki hallitusryhmät kehuvat, kuinka hyvin yhteistyö sujuu.
Tilanne tuo muistoja parinkymmenen vuoden takaa. Harri Holkerin (kok) sinipunahallitus hallitsi maata vuosina 1987–91. Hallituskauden loppupuolella talous alkoi mennä alaspäin ja hallituksen suosio hupeni. Hallituspuolueet eivät kuitenkaan suostuneet näkemään maailmaa ympärillään, vaan kehuivat keskinäistä yhteensopivuutta.
Sitten tulivat eduskuntavaalit ja keskustan veret seisauttanut vaalivoitto.
*************
hesari totetaa, että hallitus on ryhtynyt siilipuolustukseen ja koko toiminnan perimmäinen tavoite on hallituksen yhtenäisyys.
Ja samalla aikaa kansantalous on ajautumassa myrskyn silmään - mutta hallituksella ei ole mitään otetta asiaan.
Mieleen tulee muillekin kuin Hesarille Holkerin hallitus ja lähestyvä talouslama.
Ja siitä seurauksena opposition reipas vaalivoitto.
Vanhasen hallitus on todellisuudessa toimintakyvytön. Vanhanen on ratkaissut kaikki ongelmat Mertalaa julkisesti ulkoiluttamalla - ja keput luulevat, että nyt kaikki ongelmat ratkaistu - kun ne todellisuudessa on lakaistu maton alle.

Vastaukset 5
Vanhimmat
kovat ajat, seuraa oli isot kasat tullut, kaikki myymättä, iltalehti on ollut alennusmyynnissä koko viikon sittenkään ei käy kauppa, iltasanomat näkyy kirjoittavan vähän muutakin kuin kauna hömppää, hesari on jumalattoman kallis juorulehti, puolensivun mainoskin maksaa maltaita, kenen kannattaa enää siinä mainostaa.
kenenkään edessä. Toisin kuin kepulaislehdet.
suurin ja kallein juorulehti..
Kun Hesari kolahtaa postilaatikkoon ja Lidl on lähellä, on elämä mallillaan.
Sielu ja ruumis on ovat hyvässä hoidossa.
kirjoittaa tännekin noita punikkisatuja tai sitten lukee ja lainaa niiden kirjoituksia, on se näköjään kova paikka tuo mertala, on siellä lapsellisia toimittajia, kun nayttävät noin kateutensa.