Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Yllätin poikani

Olen yh äit Poikani on pian kuusitoista vuotias, ihan kivan oloinen miehen alku. Olin joskus kyllä siivotessani löytänyt hänen kätköistään erilaisia pornolehtiä. En suinkaan ole mikään tiukkapipoinen ja kiihoituin jopa itsekin joskun näiden lehtien selailusta.

Kerran tulin yöllä tansseista kotiin, pikku maistissa ja kun poikani huoneesta ovenraosta näin valoa, ajattelin kysäistä, jos hän haluaa jotain pientä yöpalaa.

Raotin ovea varovasti ja hämmästykseni oli suuri, kun näin hänen nukkuvan vuoteellaan pukeutuneena minun alusasuihin. Hän oli todella hämmentävä näky. Rintsikat, sukkanauhaliivit, sukat ja pikkarit yllään nukkui autuaan tietämättömänä minusta.

Lattialla olevasta tahraisesta pyyhepaperikasasta arvasin, mitä hän oli tehnyt. Pöydällä oli kolme tyhjää olutpulloa, minkä vuoksi hän oli varmaankin nukahtanut nautinnoissaan. Televisio näytti lumisadetta. Arvelinkin, että hänellä oli video koneessa.

Suljin oven varoen herättämästä häntä. Unohdin itsekin yöpalan, sillä olin niin hämmentynyt. En oikein tiedä mitä tehdä tässä tilanteessa. Aamulla poikani oli ihan niinkun mitään ei olisi tapahtunutkaan. (Eikä ollutkaan, sillä eihän hän tiedä, että näin hänet).

Onko kukaan muu joutunut vastaavaan tilanteeseen, tai jotain tämän kaltaista? Mitä tapahtui?
Osasitko neuvoa, tai ymmärtää asian?
2514305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

kokeilua tuon ikäiseltä pojalta,anna olla ja unohda koko homma, lapsethan on terveitä kun leikkivät!Ja on muuten aikuisetkin,jos nyt itsensä tyydyttääkseen joskus tekevät jotain vastaavaa. Hmmm...sitä vain ihmettelen,että miten alle 16 vuotias oli juonut olutta....?Siitä kyllä olisin enemmän huolissani!

Äänestä

Ei ihan normaalia taida olla..

Äänestä
  • Vaikka poikasi tykkäisi transuilla, hän on 95 % todennäköisyydellä hetero. Mutta mikä minusta on outoa että annat alaikäisen kaljotella. Puutu ennemmin siihen. Jos sinua vaivaa tuo pukeutuminen, ota aihe esille ja auta häntä ostamaan hamosia yms. Sitten ei tarvitse kenenkään piilotella eikä kyräillä.

    Äänestä

  • kun et mistään mitään tiedäkään.

    Äänestä

  • Juha kirjoitti:

    kun et mistään mitään tiedäkään.

    1) Mistäs sinä tiedät että minä en tiedä mitään??
    2) Höpötän just niin paljon kuin huvittaa: höpö höpö höpö, mitäs siihen sanot, HÄH!!!!!!!!

    Äänestä

Poikasi on vakavasti mieletään sairas. Ota kiireesti yhteyttä lähimpään psykiatriin ja varaa pojallesi aika.Ehkä vielä ei ole liian myöhäistä toimia.

Äänestä
  • Ihan normaalilta kuullostaa. Tosiaan se kaljastelu on tässä se pahin asia.

    Äänestä

  • Anne kirjoitti:

    Ihan normaalilta kuullostaa. Tosiaan se kaljastelu on tässä se pahin asia.

    Mieleen tulee: Poika nimeltä Päivi !
    Mutta älä ole huolissasi moisesta, rajoja täytyy tuossa iässä haeskella . . .

    Kyl maar määki tieräksää viistoista vanhana keppanaa join ja etenkin totanoi KARHUA !! Se on parast ehrottomasti eikä me lutrattu sillo verell.

    Äänestä

Ei kai tuossa ihmeempiä. Itsekin testailin systerien rättejä ja erityisesti korsetteja nuorena. Eipä ole isompia traumoja jäänyt.
Jätkä vain sammui kesken huvin. Sitä ei kolme keppanaa aiheuta.

Äänestä

Yritä vaan ymmärtää ja jos sinulla on vain
ymmärrystä, niin keskustele ja vaikka hanki hänelle omia tyttöjen vaatteita. Itse olisin ollut tyytyväinen, jos minun äitini olisi minulle tällaista esittänyt. Ei näiden naisten vaatteiden käytön nyt niin suuri synti pitäisi olla. Toki joku pitää sitä nolona, varsinkin jos se paljastuu jotenkin yllättävästi. Poikasi vain hakee myös sitä feministisempää puoltaan.

Äänestä
  • Jäin myös 13 vuotiaana kiinni tätini luona nyloneiden ja pikkuhousujen sovittelusta. Sain sitten muutamana iltana "tyttöillä" tädille hänen antamissa vetimissä. Tepastelu korkoavokkaissa oli niin koomista, että mielitekoni moiseen päättyivät siihen. Eli taitaa olla ihan normaalia tuollainen utelias kokeilu tuossa iässä. Ei se ainakaan minusta transsua tehnyt!

    Äänestä

  • ole järkevää ottaa asiaa puheeksi pojan kanssa...itse kuvittelisin, että jos oma äiti(tai kuka tahansa)ottaisi asian puheeksi, niin se olisi mahdollisimman nöyryyttävää/nolostuttavaa! Kyseessä on kuitenkin todennäköisesti, harvoin tapahtuvaa, ohimenevää, pientä kokeilua/lisää itsensä tyydyttämisen ohella, niin että tuskin pojalle omia naisten vaatteita tarvii lähteä ostamaan :)

    Äänestä

  • Juha kirjoitti:

    ole järkevää ottaa asiaa puheeksi pojan kanssa...itse kuvittelisin, että jos oma äiti(tai kuka tahansa)ottaisi asian puheeksi, niin se olisi mahdollisimman nöyryyttävää/nolostuttavaa! Kyseessä on kuitenkin todennäköisesti, harvoin tapahtuvaa, ohimenevää, pientä kokeilua/lisää itsensä tyydyttämisen ohella, niin että tuskin pojalle omia naisten vaatteita tarvii lähteä ostamaan :)

    Ja eikö suurin osa meistä, joskus tule kokeilleeksi kaikenlaista seksin/itsetyydytyksen saralla, vai olenko ainoa, jolla on mielikuvitusta, en kai nyt sentään ;)

    Äänestä

Hiukan samanlasta olen saanut kokea. En tosin ole yh äiti, vaan ihan hyvin ja onnellisesti naimisissa. Meillä on kaksi lasta poika ja tyttö.

Poikani on 13 vuotias ja tyttäreni 15 vuotta. Tyttäreni alkoi kerran valittamaan, että hänen asunsa eivät olleet niin puhtaan oloisia pyykin jälkeen ja siitä sain aiheen alkaa tutkia vähän poikani huonetta. Minulla oli pikku aavistus asiasta, sillä olin työssäni joutunut tapaamaan joskus pojan, joka oli niin kiintynyt naisten asuihin, että hän tarvitsi terapiaa.

Olin ensin kauhuissani. Ei meillä. Eikä millään muotoa meidän poika. Minut kuitenkin palautettiin todellisuuteen, kun etsimällä etsin ja löysin poikani ovelasti tekemän vaatekaapin välipohjan alta kokonaisen kassillisen naisten alusasuja ja pari trans-aiheista videofilmiä.

Istuin hänen vuoteensa reunalla ja mietin mitä pitäisi tehdä. Ensin ajattelin ottaa aisan suoraan esille, mutta sitten päätin tehdä "ansan".

Olimme lähdössä mökille ja kun tiesin, että juuri sinä viikonloppuna poikani ei halunnut lähteä, jätimme hänet kotimieheksi.

Kuitenkin työasioiden "unohtaminen" tekosyynä sanoin vielä käväiseväni kotona ja kun illan suussa hiljaa hiivin sisään, näin poikani sohvalla jonkun kaverinsa kanssa naisten alusasuissa katselevan videoa.

Pojat olivat kuin halvaantuneet, mutta kun sanoin asia olevan ihan ok, he helpottuivat hetkeksi ja käväisin vain omassa työhuoneessani sanoen tulevani takaisin sunnuntaina ja ppyysin heityä vielä puhdistamaan jälkensä. Otin vielä poikani eteiseen ja sanoin, että jutellaan kahden tästä sitteen arkena.

Näin kiitollisuuden ilmeen hönen silmissään ja maanantaina, kun muut olivat lähteneet kävimme läpi hänen tilanteensa yhdessä. Hän oli jo pienestä pitäen salaa pukeutunut sisarensa ja minun asuihin, joten en voinut pitää sitä ohimenevänä ilmiönä, vaan sovimme, että pidämme asian yhteisenä salaisuutena perheessä ja lupasin hankkia hänelle omia asuja, ettei hänen tarvinnut lainata sisarensa, tai minun vaatteita.

Joskus kunolimme kahden hän jopa keimaili minulle täysin pukeutuneena ja meikattuna. Nyt tiedän, että minulla on turha odottaa jälkeläisiä hänen taholtaan, mutta jos hän viihtyy osassaan, en aio asettaa mitään esteitä hänelle.

Äänestä
  • Et on joku joka tajuaa tuollaisen asian,mille ei todennäköisesti voisi mitään.Itse olen tuntenut mieltymystä etupäässä naisten kenkiin niin kauan kun muistan,eikä se ole siitä muuttunut pahenee vain.mukana on olleet myös alusasut jossain määrin.Olen vain silti hetero ja aviossa sekä erittäin tyytyväinen elämääni,jote asiat menevät omia uomiaan aika näyttää sitten minne.Joten THAT'S IT.

    Äänestä

  • Ei nyt kuitenkaan heti kannata olettaa, että jokainen poika, joka kokeilee naisten vaatteita on transsu, heti, välittömästi! Tässä on tasan kaksi vaihtoehtoa, joko poika vain hieman kokeilee(default) tai sitten on oikeasti suuntautunut valtavirrasta poikkeavasti.

    Äänestä

  • Juha kirjoitti:

    Ei nyt kuitenkaan heti kannata olettaa, että jokainen poika, joka kokeilee naisten vaatteita on transsu, heti, välittömästi! Tässä on tasan kaksi vaihtoehtoa, joko poika vain hieman kokeilee(default) tai sitten on oikeasti suuntautunut valtavirrasta poikkeavasti.

    Ehkä oli hieman jyrkästi sanottu, että on kaksi vaihtoehtoa...voihan sitä ihmisellä olla/kehittyä fetissi naisten vaatteisiin, suuri tai pieni. Ei tarvitse olla transsu, eikä täysin "perinteinen" tapauskaan.

    Äänestä

  • sinäpä harvinaisen fiksu äiti, hieno homma ja olen onnellinen poikasi puolesta,että on tuollainen äiti kuin sinä :)

    Äänestä

  • Todella hienoa että on olemassa asiallisia ja ymmärtäväisiä ihmisiä. Mitä eivät äidit tekisi lastensa hyväksi !!

    Äänestä

Olen kyllä hiukan huolissani. Tuo ei ole aivan normaalia. En tosin ole aivan varma annettujen tietojen perusteella mutta huolestutavalta kuulostaa. Minkä ikäinen olet ?
Jos olet jo kypsäsä iässä oleva nainen niin luulisi tollasen oman lapsensa kyttäilun ko loppuvan. Tosin jo olet teiniäiti niin oma seksuaalisuutesi sattaa olla hieman kieorutunut ja haet pojastasi tiedostamattasi
sitä miestä mitäet koskaan saanut vaan paremmat naiset aina vei. Suosittelen sinulle lämpimästi psykiatrilla käyntiä ja tilanteen kartoittamista.

Iloa saamattomuuteen kurssijakin on !
Terv sugologi

Äänestä

Olet varmaan hämmentynyt asiasta,mutta ei ole mitään kummalista ,että nuori hakee tyydytystä omalla tavallaa,kun ei ole tyttöä,jonka kanssa voisi vehdata.Se,että hän oli sinun alusasuissasi oli vain kiihkon hakemista ja eo varmaan ollut mitään se kummenpaa,mutta voihan olla,että hän tykkää pitää naisten vaatteita muutenkin ja sekään ei ole mitään tuomittavaa EIKÄ mikään SAIRAUS,jota tarvisisi hoitaa,vaikka ns.tietävät yrittävät muuta väittää!
Voisit järjestää pojallesi ns. ansan esim.jättämällä hepeneitäsi ja muita vaatteitasi tyrkylle ja "meneväsi vaikka kapakkaan" ja palaatkin kohta takaisin.Todettuasi asian keskustelet hänen kanssaan perusteellisesti ilman sen kummempia jolloin selviää sekin onko se vain hetken huumaa vai pysyvää ja jos on niin voisit vaikka mennä poikasi kanssa kauppaan ja ostaa hänelle omat ettei hänen tarvise lainata sinun hepeneitäsi ja muta vaatteita.
Ja asia on ikääkuin pois päiväjäjestyksestä,kun hän voi olla avoimesti sellainen kuin on eikä tarvise piilotella ja salaa toteuttaa taipumustaan.
Oluen juonnista olisin enemmäkin huolissani koska eihän sen ikäinen saa mistään laillisesti alkoholijuomia(Omieni en ainakaan anna läträtä viinan kanssa ennenkuin ovat täysi-ikäisiä ja sittenkin tietyissä rajoissa niinkauan kun asuvat kotona).

Äänestä
  • Olen 15 vuotiaan pojan isä ja kun poikani jäi kiinni asujen käytöstä, mitkä hän oli pyykkituvalta "lainannut", sanoin ymmärtäväni asian ihan oikeesti, mutta laitatin kaveerin viemään hepenet takaisin pyykkitupaan.

    Kun hän vielä tiesi kenelle ne kuuluivat odotti ja vahti kunnes tällä sievällä rouvalla taas oli pyykkivuoro ja vei ne silloin takaisin pyykinkuivaus-huoneeseen.

    Ongelma on vaa se, että poitsu rohkaistu asiasta ja viilettää lähes joka päivä hameessa kotona. Pelkään, että sattuu joku tuttu tulemaan kylään ja kaikki paljastuu. En olisi rohkaissut, jos olisin arvannut mitä siitä seuraa.

    Äänestä

Hei,

Seksuaaliset suuntautumat eivät ole juuri koskaan häirinneet muuta normaalia lanssakäymistä. Siispä ei sinunkaan pojastasi ole tulossa mikään pöpi. Paitsi jos väkisin tukahdutat hänen halunsa.

Tuossa edellä joku kehoitti järjestämään "ansan". Se on varmasti kivan tapa saada hänet kertomaan ajatuksensa ja halunsa. Todennäköisesti hän ei itse tule koskaan kertomaan sitä ja näin joudutte molemmat kiertelemään asiaa lopun ikäänne.

Kun olet saanut asian kauniisti päiväjärjestykseen kysy häneltä, jos hän haluaa opastusta ja apua asiassa, kuinka voimakas tämä hälu pukeutua on? Käyttääkö hän naisten asuja alusasuinaan jne.

Jos näin on hanki hänelle oikein sopivia. Aika näyttää jääkö se elinikäiseksi harrastukseksi vai ohimeneväksi kokeilujaksoksi. Älä kuitenkaan millään muotoa tuomitse hänen käytöstään, se voi aiheuttaa syyllisyyden tuntoja ym. mistä taas voikin seurata henkisen kasvun ongelmia.

Onnea sinuille.

Äänestä

Hirveesti kommentteja keksittyyn juttuun.
Tarinahan on täysin hatusta vetäisty.
Minun sukkanauhaliivit ja sukat, piikkarit jne.
höpö höpö !

Äänestä

Toivottavasti tämä viesti ei tule liian myöhään.

Älä sinä Äiti huolestu turhaan, väestöstä on noin 2 % transvestiitteja, vaikka ei sitä hevillä uskoisikaan, transvestiiteistä valtaosa on täysin heteroja ja elävät normaalissa parisuhteessa missä vaimokaan ei välttämättä tiedä miehensä mieltymystä naisten asuhin, tämä mieltymys alkaa varsin usei jo alakouluiässä ja jatkuu läpi elämän. Vaihteluita pukeutumiskausissa varamasti on jokaisella ja monta kertaa päätös myös, että nyt se on loppu.

Varsin asiallista tietoa aiheesta saa www.dreamwearclub.net osoitteesta.

Anna pojan etsiä itseään !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asuissani kirjoitti:

Olen yh äit Poikani on pian kuusitoista vuotias, ihan kivan oloinen miehen alku. Olin joskus kyllä siivotessani löytänyt hänen kätköistään erilaisia pornolehtiä. En suinkaan ole mikään tiukkapipoinen ja kiihoituin jopa itsekin joskun näiden lehtien selailusta.

Kerran tulin yöllä tansseista kotiin, pikku maistissa ja kun poikani huoneesta ovenraosta näin valoa, ajattelin kysäistä, jos hän haluaa jotain pientä yöpalaa.

Raotin ovea varovasti ja hämmästykseni oli suuri, kun näin hänen nukkuvan vuoteellaan pukeutuneena minun alusasuihin. Hän oli todella hämmentävä näky. Rintsikat, sukkanauhaliivit, sukat ja pikkarit yllään nukkui autuaan tietämättömänä minusta.

Lattialla olevasta tahraisesta pyyhepaperikasasta arvasin, mitä hän oli tehnyt. Pöydällä oli kolme tyhjää olutpulloa, minkä vuoksi hän oli varmaankin nukahtanut nautinnoissaan. Televisio näytti lumisadetta. Arvelinkin, että hänellä oli video koneessa.

Suljin oven varoen herättämästä häntä. Unohdin itsekin yöpalan, sillä olin niin hämmentynyt. En oikein tiedä mitä tehdä tässä tilanteessa. Aamulla poikani oli ihan niinkun mitään ei olisi tapahtunutkaan. (Eikä ollutkaan, sillä eihän hän tiedä, että näin hänet).

Onko kukaan muu joutunut vastaavaan tilanteeseen, tai jotain tämän kaltaista? Mitä tapahtui?
Osasitko neuvoa, tai ymmärtää asian?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu