Aina puhutaan että vakavasti masentunut ei jaksa enää huolehtia itsestään, käydä suihkussa, siivota tms.
Mutta onko se aina niin?
Itse tunnen olevani aika pahastikin masentunut, kaikista masennustesteistä tulee "tuomioksi" vakava masennus.
Siltikään en ole epäsiisti.. jaksan kyllä käydä suihkussa, koska vihaan itseäni niin paljon että yritän tehdä kaikkeni etten olisi niin vastenmielinen. Käyn suihkussa, meikkaan jos poistun kotoa yms. Inhoan itseäni, häpeän itseäni... yritän siis kaikkeni etten olisi niin oksettava.
Siivous onkin sitten toinen asia... ei juuri jaksa kiinnostaa. Koti aina likainen, vaatteita lattialla, roskat viemättä yms.
Joten kumoaako tuo "epäsiisteyskriteeri" vakavan masennuksen kohdallani?
Mutta onko se aina niin?
Itse tunnen olevani aika pahastikin masentunut, kaikista masennustesteistä tulee "tuomioksi" vakava masennus.
Siltikään en ole epäsiisti.. jaksan kyllä käydä suihkussa, koska vihaan itseäni niin paljon että yritän tehdä kaikkeni etten olisi niin vastenmielinen. Käyn suihkussa, meikkaan jos poistun kotoa yms. Inhoan itseäni, häpeän itseäni... yritän siis kaikkeni etten olisi niin oksettava.
Siivous onkin sitten toinen asia... ei juuri jaksa kiinnostaa. Koti aina likainen, vaatteita lattialla, roskat viemättä yms.
Joten kumoaako tuo "epäsiisteyskriteeri" vakavan masennuksen kohdallani?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tahdosta ja MOTIIVEISTA riippuvainen asia.
Mä olen ollut kaksivuotta ihan terveenkirjoissa ja sillee, muta siivous ei inspiroi vaikka teen paljon kaikkea muuta. Nyt esim. laittanut 3000m2 puutarhatonttia uuteen uskoon. Vähä päiväs, mutta palio viikos.
Oletko käynyt lääkärissä masennuksesi takia? Oletko saanut sieltä diagnoosin? Masennustestit ovat vain suuntaa-antavia.
Masennustakin on monen asteista! Jos jaksat vielä itsestäsi huolehtia et ole ehkä vajonnut vielä sinne syvimpään koloon ja hyvä niin!
En silti vähättele pahaa oloasi. Masentunut voi olla vaikka jaksaisi peillin katsoakin ulos lähtiessään. Meitä on niin moneen lähtöön. Ei ole mitään yhtä mallia miltä masentuneen pitäisi näyttää. Joskus paha olo näkyy ulospäin, joskus taas ei..kumpi on sitten parempi, sitä en osaa sanoa.
ole lääkärissä käynyt. Ja tiedän kyllä että masennustestit ovat vain suuntaa-antavia... en mä niitä minään diagnoosimittareina pidäkään.
Mulla vaikuttaa siihen "itsestään huolehtimiseen" paljon myös se, että en halua että kukaan saa tietää mun masennuksesta, se on siis osa niitä mun pitämiä kulisseja. Ja siis suurin syy on kuitenkin se itseviha, ällötys kun katson itseäni peiliin.
VANKILA?
Siihen lopulta uupuu./ masentuu?
Mitä pikemmin avautuu, sen helpompi.
Minulla on vakava masennus ja ahdistus ja silti pidän huolta (välillä) siitä miltä näytän.. Mene lääkäriin, sieltä saat apua eikä tarvitse tuskailla yksin. Minulle tärkeintä oli, ettei kukaan saa tietää olostani ja siihen menikin kaikki energia. Nyt oon aivan lopussa ja vasta nyt sain mentyä lääkäriin. Hae apua siis ennemmin mielummin kuin liian myöhään.
ollut tässä jamassa jo kohta kolme vuotta. Apua en ole pystynyt hakemaan, vaikka näinkin kauan olen kärsinyt... kynnys on aivan liian korkea.
Taidan tietää miltä sinusta tuntuu.. Itse olen kärsinyt masennuksesta n 10v ja apua yrittänyt hakea välillä. Pahemmaksi tilanne meni noin 5 vuotta sitten. En osaa sanoa mikä sai mut vihdoin lääkäriin. Ehkä se, että tiesin kyseisen lääkärin olevan empaattinen ja kuuntelevan minua.. Olen saanut välillä niin asiattomia kommentteja lääkäreiltä, että ilman läheisiä en olisi jaksanut elää. Tiedän, että kynnys on korkea. En oikein osaa muuta sanoa, kuin että koita jaksaa ja toivon, että tiellesi tulee jokin/joku mikä saa sinut hakemaan apua. Minäkin pääsin lääkäriin vasta 3viikkoa sitten.. Nyt ihmettelen miten olen voinut jaksaa.. Jossakin se raja nimittäin tulee vastaan.
Mulle on diagnosoitu vakava masennus ja käytänkin siihen vahvoja masennuslääkkeitä käyn psykoterapiassa olen sairauslomalla, sekä olen ollut sairaalahoidossakin.
Silti olen äärimmäisen tarkka ulkonäöstäni ja vaatetuksestani, sillä minullekin se on osa kulissien pystyssä pitämistä.
Asun nimittäin pienellä paikkakunnalla, enkä missään nimessä halua juorujen lähtevän liikkeelle. Toisaalta se on äärimmäisen raskasta, sillä laittautuminen vie aivan liikaa voimia, enkä oikeasti jaksaisi, mutta on pakko, sillä en halua vielä sääliviä ja kauhistuneita katseitakin harteilleni. Tässäkin on aivan tarpeeksi kestämistä!
Masentunut ei TODELLAKAAN aina näytä siltä stereotyyppiseltä mustiin pukeutuneelta, hartiat kumarassa ja pää olkapäiden välissä kulkevalta poloselta.
Päinvastoin, useammin kuin luulisi, juuri ne ilopillerit ja elämänjanoisimmat ilopillerit voivat ollakkin juuri niitä itsemurhan partaalla olevia ihmisraunioita, joista ei ikinä voisi uskoa päällepäin mitään vastaavaa!
"Silti olen äärimmäisen tarkka ulkonäöstäni ja vaatetuksestani, sillä minullekin se on osa kulissien pystyssä pitämistä."
Mitä jos ei pidä yllä kulisseja mutta on aina pukeutunut "casual".
Entäpä jos pitää kulisseja yllä statuksena vaatteiden ohella ja kulissien takaa kuitenkin näkyy?
Olen vuosien varrella valunut masennustiloihin useammankin kerran, mutta tämä kerta on ainutlaatuinen. Nyt on noin vuosi sairaslomaa takana eikä mikään tunnu muuttuvan. Olen viimeksi kai käynyt suihkussa pari kuukautta sitten. Tukan olen pessyt ehkä puoli vuotta sitten (pitkät ja tällä hetkellä takkuiset, haisevat hiukset). Pyykkiä pesen kun kaikki vaatteet on likaiset, toisaalta samoja vaatteita käytän viikkoja - kuukausiakin. Meikkaamisen lopetin kuukausia sitten. Mulle on ihan samantekevää mitä ihmiset musta ajattelevat ja miltä näytän tai haisen. Vastakkainen sukupuoli ei kiinosta pätkääkään enää. Koti on kaatopaikka. Jätteitä lojuu lattioita myöten. Tiskipöydällä on tyhjiä maitotölkkejä ehkä joulukuusta alkaen. Olen elänyt lenkkimakkaralla ja lihonut tolkuttomasti.
Tämmöisessä alatilassa en ole ennen ollut enkä tunnu pääsevän ylös millään. En jaksa enää edes vihata itseäni.