Olen tässä nyt vähän seuraillut ihmisiä.
Ensinnäkin miksi minusta tuntuu, että yksinäiset miehet, jotka eivät ole koskaan seurustelleet, pitävät jotenkin seksiä seurustelun pää pointtina. Ollaan jotenkin "löytäis jo jonkun, kun on känsiä kädessä" menttaliteetilla.
Itselle ainakin läheisyys on se kaikkein tärkein asia suhteessa ja toki seksi kuuluu siihen, mutta on hyvin pieni osa kokonaisuutta.
Muutenkin seurustelusta on aika lailla harhaluuloja.
Tottakai kun on elämäntoveri, niin se antaa tietyn mielenrauhan, mutta samalla tavalla sitä on yksin silloin kun se oma kumppani ei ole läsnä.
Eikä se seurustelu ole mitään hullua yhtämittaista onnen tunnetta. Tottakai on kauniita hetkiä, mutta arjelta ei kannata odottaa liikaa.
Moni on jopa sitä mieltä, että jos on seurustellut, niin ei pitäisi olla mitään valittamista, koska he eivät ole koskaan olleet naisen kanssa ja minä olen. Että minä olisin jotenkin etuoikeutetummassa asemassa, kun olen tullut nöyryytetyksi ja huijatuksi. Mieluummin olisin itse ainakin jättänyt suhteeni kokematta ja olisin senkin ajan odottanut, että löydän jonkun joka välittää oikeasti.
Ihan yhtä lailla minäkin olen ilman rakkautta, kuin nekin jotka eivät ole koskaan seurustelleet.
Toinen huomioni kohdistuu siihen, kuinka vaikeaa on oman sukupuolen ja saman ikäluokan edustajien kanssa saada juttua aikaiseksi. Jotenkin tuntuu, että saman ikäiset miehenalut vaan murahtelee, jos yrittää jotain keskustella ja muutenkin tuntuu vaikealle keksiä mitään järkevää puheen aihetta ja eipä ne itse tule yhtään vastaan, että keksisivät puheen aihetta. En tiedä johtuuko se sitten mun naamasta vai mistä.
Vanhemmat ihmiset sen sijaan tuntuvat olevan avoimempia. Heidän kanssaan on helppo keskustella vaikka vaan tyhjästä. He eivät tunnu niin ennakkoluuloisilta. Heille, kun on kohtelias ja sanoo vaikkapa vaan huomenta, niin kas rupeaa juttua tulemaan.
No joo, tää oli tämmöinen sunnuntai illan vuodatus ja aika sekavaa tekstiä. Toivottavasti joku luki ja jaksaa antaa kommenttia.
Ensinnäkin miksi minusta tuntuu, että yksinäiset miehet, jotka eivät ole koskaan seurustelleet, pitävät jotenkin seksiä seurustelun pää pointtina. Ollaan jotenkin "löytäis jo jonkun, kun on känsiä kädessä" menttaliteetilla.
Itselle ainakin läheisyys on se kaikkein tärkein asia suhteessa ja toki seksi kuuluu siihen, mutta on hyvin pieni osa kokonaisuutta.
Muutenkin seurustelusta on aika lailla harhaluuloja.
Tottakai kun on elämäntoveri, niin se antaa tietyn mielenrauhan, mutta samalla tavalla sitä on yksin silloin kun se oma kumppani ei ole läsnä.
Eikä se seurustelu ole mitään hullua yhtämittaista onnen tunnetta. Tottakai on kauniita hetkiä, mutta arjelta ei kannata odottaa liikaa.
Moni on jopa sitä mieltä, että jos on seurustellut, niin ei pitäisi olla mitään valittamista, koska he eivät ole koskaan olleet naisen kanssa ja minä olen. Että minä olisin jotenkin etuoikeutetummassa asemassa, kun olen tullut nöyryytetyksi ja huijatuksi. Mieluummin olisin itse ainakin jättänyt suhteeni kokematta ja olisin senkin ajan odottanut, että löydän jonkun joka välittää oikeasti.
Ihan yhtä lailla minäkin olen ilman rakkautta, kuin nekin jotka eivät ole koskaan seurustelleet.
Toinen huomioni kohdistuu siihen, kuinka vaikeaa on oman sukupuolen ja saman ikäluokan edustajien kanssa saada juttua aikaiseksi. Jotenkin tuntuu, että saman ikäiset miehenalut vaan murahtelee, jos yrittää jotain keskustella ja muutenkin tuntuu vaikealle keksiä mitään järkevää puheen aihetta ja eipä ne itse tule yhtään vastaan, että keksisivät puheen aihetta. En tiedä johtuuko se sitten mun naamasta vai mistä.
Vanhemmat ihmiset sen sijaan tuntuvat olevan avoimempia. Heidän kanssaan on helppo keskustella vaikka vaan tyhjästä. He eivät tunnu niin ennakkoluuloisilta. Heille, kun on kohtelias ja sanoo vaikkapa vaan huomenta, niin kas rupeaa juttua tulemaan.
No joo, tää oli tämmöinen sunnuntai illan vuodatus ja aika sekavaa tekstiä. Toivottavasti joku luki ja jaksaa antaa kommenttia.
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Olen tässä nyt vähän seuraillut ihmisiä.
Ensinnäkin miksi minusta tuntuu, että yksinäiset miehet, jotka eivät ole koskaan seurustelleet, pitävät jotenkin seksiä seurustelun pää pointtina. Ollaan jotenkin "löytäis jo jonkun, kun on känsiä kädessä" menttaliteetilla.
Itselle ainakin läheisyys on se kaikkein tärkein asia suhteessa ja toki seksi kuuluu siihen, mutta on hyvin pieni osa kokonaisuutta.
Muutenkin seurustelusta on aika lailla harhaluuloja.
Tottakai kun on elämäntoveri, niin se antaa tietyn mielenrauhan, mutta samalla tavalla sitä on yksin silloin kun se oma kumppani ei ole läsnä.
Eikä se seurustelu ole mitään hullua yhtämittaista onnen tunnetta. Tottakai on kauniita hetkiä, mutta arjelta ei kannata odottaa liikaa.
Moni on jopa sitä mieltä, että jos on seurustellut, niin ei pitäisi olla mitään valittamista, koska he eivät ole koskaan olleet naisen kanssa ja minä olen. Että minä olisin jotenkin etuoikeutetummassa asemassa, kun olen tullut nöyryytetyksi ja huijatuksi. Mieluummin olisin itse ainakin jättänyt suhteeni kokematta ja olisin senkin ajan odottanut, että löydän jonkun joka välittää oikeasti."
Tämä onkin täysin totta. Villiä seksiä, kuutamoiltoja, käsikynkkää, henkeviä keskusteluja, nuo ovat kaikki potaskaa. Parisuhde on työtä, riitelyä ja aina ei seksi tms toimi. Lisäksi henkilökemiatkin voivat mennä sekaisin. Lisäksi suhde voi loppua kuin seinään ja sitten ihmetellään että miten jaksaa taas uutta ja uutta. Kävipä minulle niin että jouduin seksiin vastoin tahtoani. Olen erittäin häpeissäni siitä.
"Toinen huomioni kohdistuu siihen, kuinka vaikeaa on oman sukupuolen ja saman ikäluokan edustajien kanssa saada juttua aikaiseksi. Jotenkin tuntuu, että saman ikäiset miehenalut vaan murahtelee, jos yrittää jotain keskustella ja muutenkin tuntuu vaikealle keksiä mitään järkevää puheen aihetta ja eipä ne itse tule yhtään vastaan, että keksisivät puheen aihetta. En tiedä johtuuko se sitten mun naamasta vai mistä.
Vanhemmat ihmiset sen sijaan tuntuvat olevan avoimempia. Heidän kanssaan on helppo keskustella vaikka vaan tyhjästä. He eivät tunnu niin ennakkoluuloisilta. Heille, kun on kohtelias ja sanoo vaikkapa vaan huomenta, niin kas rupeaa juttua tulemaan."
Tämä on myös täysin totta. Nykyajan ihmiset ovat piittaamattomia ja etäisiä. Luepa vaikka Raamatusta Jobin kirja, siinä on jykevää tekstiä, kuin uskonto antaisi elämälle rautaisen pohjan. Job kysyy miksi sinä Jumala koettelet minua, Jumala vastaa että etkö sinä tiedä että minun juureni ulottuvat maan syvimpiin syövereihin.
Varsinkin suomalaiset miehet ovat aina esittämässä sitä "kovaa jätkää" ilman tunteiluja tai henkevyyttä, sydämen hyvyyttä, herkkää omaatuntoa, persoonaa ja sielukkuutta mitä vanhan kansan ihmisissä vielä oli. Vanhan kansan ihmiset ovat niitä parhaita. Aina vaan pitää nykymiesten esittää sitä "kovaa jätkää".
"Tämä onkin täysin totta. Villiä seksiä, kuutamoiltoja, käsikynkkää, henkeviä keskusteluja, nuo ovat kaikki potaskaa. Parisuhde on työtä, riitelyä ja aina ei seksi tms toimi. Lisäksi henkilökemiatkin voivat mennä sekaisin."
Viellä jos parisuhteelta odottaa liikoja, niin on todennäköisempää, että tulee kyllästymisiä ja se kariutuu. Sen takia olisi hyvä, että se kumppani olisi samalla se paras ystävä ja se yhdessä viihtyminen perustuisi muuhun kuin siihen, että toinen on hemmetin hyvän näköinen.
Tietysti seurustelu yhdistetään seksiin ja päinvastoin...
Eihän se seurustelukaan välttämättä autuaaksi tee, mutta onhan se aivan eri asia että on edes jonkun kanssa ollut ja joku pitänyt kuin ei ole ollut yhtikäs ketään...
Sitä jos on kokenut vähänkin hyväksyntää ja saanut muutenkin, niin ei ole samanlaisia paineitakaan niiden asioiden kanssa. Jos ei ole koskaan ollut kenenkään kanssa tai ei tunnu olevan mahdollisuutta olla kenenkään kanssa niin eipä sitä hirveästi osaa kohta enää ajatellakkaan sitä vaihtoehtoa... Kuitenkin ei se yksinäisyys minnekkään katoa.
Miehillä tuntuu jo useimmilla olevan kavereita tai sitten he eivät osaa oikein etsiäkkään semmoisia... Tyypillistä on esim. että netin kautta harvemmat etsivät kavereita kun taas kumppania tms. etsitään lähes joka ilmoituksessa. Naisethan usein etsivät myös kaveriseuraa... Ehkä tästä asiasta voisi oppiakin koska yksi tapa saada kumppani on tutustua muihin tyyppeihin...
"Ehkä tästä asiasta voisi oppiakin koska yksi tapa saada kumppani on tutustua muihin tyyppeihin..."
Tuo on totta.
Paras tapa löytää jotakin on tuntea ihmisiä.
Oon kyllä aika pitkälti samaa mieltä :) juu, onhan se seurustelu ihanaa mutta ei se elämää pelasta, ja varsinkin jos odottaa, että seksielämä nousee uusiin sfääreihin, niin on ehkä turhan korkeat odotukset :D
Seurustellessakin voi hyvin tuntea itsensä yksinäiseksi, se riippuu ihan suhteesta... Toisaalta sitten kun sen on kokenut, niin enpä tiiä, onko niin kamala hinku sitä kohtaan enää. Jotenkin tietää, että kyllä se arki kolahtaa kumminkin vastaan :)
Mä olen huomannut, että mun on hankala saada juttua aikaiseksi oman ikäluokkani naisten kanssa. Tuntuu, että miesten kanssa riittää huumorintaju ja iloisuus, mutta naisten kanssa pitäisi osata suunnilleen lukea ajatuksia, että he viihtyisivät mun seurassa. Nojoo, oli ehkä vähän liioiteltua, mutta pointtini tuli esiin...
Ja totta, vanhempien ihmisten kanssa tulee juttua helpommin, he ovat jotenkin suopeampia mielestäni...
"Tuntuu, että miesten kanssa riittää huumorintaju ja iloisuus"
Minullekin on helpompi ystävystyä tyttöjen, kuin poikien kanssa.
Olisko niin, että samaa sukupuolta oleva koetaan helposti jollakin tapaa kilpailijaksi?