Tikkelistakkelis vaa

Asiantuntija

Oli se Tiktak kumma bändi, rahkeita oli vaikka mihin mutta jotenkin hommat aina jäi...puolitiehen. Petra oli mainio laulaja ja muissakin olisi ollut ainesta pitkälle, Emppu kun vielä vähän treenaisi laulamista ja biisintekoa niin a-vot. Petran soololevyä odotellessa todellakin mennään, sen Kanadan voisi torpedoida huonojen ideoiden suohon. En mäkään menis vetään mitään Pat Benataria risteilyille jos osaisin laulaa niin hyvin.

Missä muuten mätti Tiktakin biisien kanssa? Mutta mä rakastan sua oli aikamoista hiilipaperia ja toistoa jo muutenkin luvattoman huonosta biisimateriaalista. Vaikka moni pitääkin Tiktakin ekoja juttuja teinipelleilyinä, niin kyllä siellä usein biisit ja sovitukset oli kohdillaan. Jasper Pääkkönen sen sijaan ei ollut kohdallaan missään ikinä. Joo joo, Mimmu on ihana ja Tuuli on söpö ja Noora on suloinen ja Nealla oli koira. Nettisivutkin "on" ajan tasalla, ei tainnut kukaan loppujen lopuksi puhaltaa hommaan tarpeeksi suurilla palkeilla. Ennen kuin erään tiimin tornadot yltyvät retostelemaan keikkafiiliksistä niin kerron minäkin nähneeni bändin korkeasaaressa ja tavastialla- kahdesti. Petra käänsi pään aina (siis omansa) ja lauloi jotensakin yli-energisesti, mitä muistan.

Tiktak sai paljon enemmän kuin moni muu (tyttö)bändi, vaan vähän jäi vaisut fiilikset paketista. Ehkä sinne huipulle olisi sittenkin pitänyt nousta ojan kautta. Kaikkea hyvää pupukuusikolle myös jatkoa ajatellen!

10

1796

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • musamies

      Tuntuu tosiaan siltä että kukaan ei oikein viitsinyt työstää musaa tai puhaltaa palkeita muutenkaan, Tiktakin taustalta puuttui vahva säveltäjä esim. PMMP:llä on Jori sjöroos ja Naikkareilla oli Ile Vainio.

      Tiksut eivät omanneet taitoa säveltää biisejä, muutama hassu sanoitus syntyi.

      Tiktakin eväät tuli aika nopeasti syötyä, ehkä koko bändiä ei ollut tarkoitettu, niin pitkään toimivaksi mitä sitten tapahtui, suosio taisi yllättää jopa levyfirman.

      Tiktak oli myös myytti, suurin osa noista myyteistä eivät pitäneet paikkaansa mm. se paljon hoettu "ystäviä lapsesta saakka", ok, toki muutama tunsi toisensa jo lapsena, mutta esim. Tuulihan oli kaksi vuotta vanhempi ja tuli vasta kehiin musakoulussa. Noora ja Emppu näyttävät olleen ystävyksiä, ellei ehkä enemmänkin.

      Bändin syntykin on myytti, mutta tämän tietää jo kaikki. Jne....

      Bändin hajoamiseen liittyy varmasti enemmän kuin julkisuudessa on annettu ymmärtää, en tarkoita verisiä riitoja, vaan vieraantumista jne...

      Mutta tuo lienee epärelevanttia.

      Tytöt oliva kauniita, mutta jotain jäi puuttumaan, mm. "se" suuri levy.

      Bändin avuttomuutta musantekemisen suhteen kuvaa hvin se, että Empun prjoketit ovat menneet penkin alle ja uudetkin tuntuvat tökkivän pahasti.

      Petra on jäänyt muiden musantekijöiden armoille, joten sieltäkään on turha odottaa kultahippuja.

      Tiktak oli ihan hyvä ja söpö bändi, mutta se kultainen vuoren huippu jäi saavuttamatta.

      PS Toivon totisesti, etteivät tee paluuta.

      • SheIsTheBullet

        kuitenkin,ja mitä...250000-300000 myytyä levyä,hmm...

        Tosiaan,heikko esitys. ;D

        Tiksujen taustalla oli monta vahvaa säveltäjää.

        NylonBeatista teki karmean YKSI vahva saveltäjä...nimi oli sinulla väärin.

        Loppuosa "prjoketistasi" on skebeliä joka ei kaipaa kommenttia...

        Kuse taskuusi.


      • Kato listat
        SheIsTheBullet kirjoitti:

        kuitenkin,ja mitä...250000-300000 myytyä levyä,hmm...

        Tosiaan,heikko esitys. ;D

        Tiksujen taustalla oli monta vahvaa säveltäjää.

        NylonBeatista teki karmean YKSI vahva saveltäjä...nimi oli sinulla väärin.

        Loppuosa "prjoketistasi" on skebeliä joka ei kaipaa kommenttia...

        Kuse taskuusi.

        Tiktakin sijoitukset suomalaisella kautta aikojen TOP500-listalla, laskusuhdanne? Oli kai hyvä lopettaa ajoissa?

        49. Jotain muuta
        61. Frendit
        194. Ympyrää
        422. Myrskyn edellä


      • musamies
        SheIsTheBullet kirjoitti:

        kuitenkin,ja mitä...250000-300000 myytyä levyä,hmm...

        Tosiaan,heikko esitys. ;D

        Tiksujen taustalla oli monta vahvaa säveltäjää.

        NylonBeatista teki karmean YKSI vahva saveltäjä...nimi oli sinulla väärin.

        Loppuosa "prjoketistasi" on skebeliä joka ei kaipaa kommenttia...

        Kuse taskuusi.

        Ei luulis että Titakin hajoaminen tekee edelleen sulle näin kipeetä, eikä kukaan voi kiistää sitä, että me olemme oikeassa.

        Kekkonen sanoi: "Tosiasiat ovat tosia, eivätkä ne siitä muutu".

        Taidat olla näitä pelletiimiläisiä ;)


      • TikTakFani

        Ei ole mikään ihme että TikTakin hajoaminen tekee edelleen kipeää.
        Se tekee mullakin vielä kipeää vaikka siitä on jo melkein 10 vuotta kun lopettivat.
        Kaipaan ikuisesti.


      • TikTakFani

        Toivottavasti vaan palaavat. Sen onnen haluaisin kokea.
        Eikä minun mielestä TikTakista saanut sitä vaikutelmaa että hommat olisi heillä puolitiehen jääneet.


    • Tangot

      Osaiskohan joku sanoa mitä biisejä tuo Petra laulaa nyt, kun heittää soolokeikkaa? Ainakin Fakta Beatin kanssa esiintynyt kevään aikana. Laulaako jotain ihan omia tulevia sooloja vai kenties Tiktakin biisejä?!?

      • Eläin

        Jos biisien nimiä tarvit niin esim. Mä vedän näin, Kiitos kaikesta, Korvaamaton, Oon elossa, Nimeksi Anneli, Kuka mä oon. Petra on julkassu 3 soololevyä, yhden kokoelman ja syksyllä 2019 tulee uus soololevy. Nykyään Petra laulaa omilla keikoilla myös Tiktakin biisejä (enemmän kuitenkin omia).


    • honeypupu

      tiktak on mun lempi bändi aina ja ikuisesti.

      • Eläin

        Mun myös!
        Tiktak sitä paitsi on tyttöBÄNDI, koska ne soittaa ite, ja mikään bändi ei vedä vertoja Tiktakille!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      190
      4333
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      31
      3150
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      29
      2851
    4. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      59
      2741
    5. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      65
      2708
    6. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      90
      2605
    7. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      14
      2341
    8. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      87
      2062
    9. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      84
      1066
    10. Missä me nähtiin viimeksi nainen

      Paikka ja siitä vähän kuvailua. Mitä kohtaamisessa tapahtui?
      Ikävä
      60
      1052
    Aihe