Olen jokusen viikon surffaillut lestadiolaispalstoja, ja huomannut mielenkiintoisen seikan: osa lestadiolaisista kokee hyvin loukkaavaksi sen, että ulkopuoliset (eronneet/ei koskaan liikkeessä olleet) puhuvat liikkeestä.
Ymmärrän tuohtumuksen joiltain osin – on varmasti kurjaa kuulla täysin asiasta tietämättömien negatiivisia kommentteja. Muistuttaisin silti, että tämä on avoin keskustelupalsta, kaupallinen sellainen. Kenen tahansa on luvallista kommentoida palstojen aiheita kunhan pysytään hyvän käytöksen rajoissa. Täällä näkee myös todella absurdeja (ja seura-ajalta tuttuja) oletuksia siitä millaisia liikkeen ulkopuolella olevat ihmiset ovat, annan niiden mennä kuin vesi hanhen selästä. Tavallisena perheellisenä ei voin kuin hymyillä päihde- ja hylkäämiskertomuksille joissa viitataan yleisesti ns. suruttomiin – eiköhän niitä lastensuojelutarinoita kauhistele ateisti siinä kuin uskovakin (ainakin meidän perheessä). Jos joku haluaa uskoa että kaikki ei-lestadiolaiset ovat juoppoja ja tunnekylmiä ja kohtelevat lapsiin huonosti, so be it. Minä tiedän totuuden, ei ole tarvetta kinata. :D Joillekuille kirjoittelijoille voisi olla tästä asenteesta hyötyä.
Minun taustani oli lestadiolainen, eikä lapsuutta voi pyyhkiä pois. Minulla on oikeus puhua lapsuuteni ympäristöstä ja kokemuksista ja jakaa niitä (toki loukkaamatta kenenkään yksityisyyttä).
Tuskin monikaan täällä on väittänyt, että _kaikki_ lestadiolaiset ovat sitä tai tätä, vaikka esiin on nostettukin kysymyksiä jotka eivät liikettä imartele. Lestadiolaisuudessa on varmasti myös paljon hyviä puolia ja mukavia ihmisiä jotka kuuluvat sen riveihin. Tämä ei poista sitä tosiasiaa, että epäkohtia löytyy.
Jos joku kirjoittelija ahdistuu siitä että hänen kotiyhteisöstään saa puhua vapaasti, kannattaa pysyä poissa ja perustaa oma palsta, sellainen jossa voi säätää puheenaiheet ja puheen tason itselleen sopivaksi (niitähän onkin jo, niihin en änge koska kyse on uskonnollisista(kin) foorumeista). Netissä kannattaa olla myös aika paksunahkainen, ettei ota liian henkilökohtaisesti sitä että jollakulla on eriävä mielipide. Itse lupaan jatkossakin olla provosoitumatta alatyylisistä heitoista.
Käyn välillä kurkkaamassa palstaa, tässä iässä sitä alkaa kiinnostua juuristaan ja tämä on ainoa paikka missä edes jotakuinkin avoimesti voidaan puhua liikkeestä. Lapsuuteni ympäristön tutkiminen ja pohtiminen ei tarkoita kiinnostusta lestadiolaiseksi kääntymiseen tai katkeruutta sitä kohtaan. Lestadiolaisuus on ollut iso osa elämääni lapsena ja varsin vaiettu sellainen – minua kiinnostaa aikuisen silmin se, missä kasvoin.
Meitä liikkeestä lähteneitä yhdistää ulkopuolisuus – ikuinen toiseus lapsuutemme ympäristön ja jopa suvun suhteen. Sitä tunnetta on vaikea kuvata sellaiselle joka ei ole sitä kokenut, ja uskon että monelle on suuri helpotus puhua näistä asioista edes anonyymisti. En ollutkaan ainoa, muutkin ovat kokeneet samaa.
Pitäisikö perustaa oma suomi24-palsta lestadiolaisuudesta eronneille (suuntauksesta riippumatta, kokemukset lienevät aika samanlaisia), vai olisiko sekin vain syrjään työntämistä? Se ei toki poistaisi mahdollisuutta kommentoida täällä...
Ymmärrän tuohtumuksen joiltain osin – on varmasti kurjaa kuulla täysin asiasta tietämättömien negatiivisia kommentteja. Muistuttaisin silti, että tämä on avoin keskustelupalsta, kaupallinen sellainen. Kenen tahansa on luvallista kommentoida palstojen aiheita kunhan pysytään hyvän käytöksen rajoissa. Täällä näkee myös todella absurdeja (ja seura-ajalta tuttuja) oletuksia siitä millaisia liikkeen ulkopuolella olevat ihmiset ovat, annan niiden mennä kuin vesi hanhen selästä. Tavallisena perheellisenä ei voin kuin hymyillä päihde- ja hylkäämiskertomuksille joissa viitataan yleisesti ns. suruttomiin – eiköhän niitä lastensuojelutarinoita kauhistele ateisti siinä kuin uskovakin (ainakin meidän perheessä). Jos joku haluaa uskoa että kaikki ei-lestadiolaiset ovat juoppoja ja tunnekylmiä ja kohtelevat lapsiin huonosti, so be it. Minä tiedän totuuden, ei ole tarvetta kinata. :D Joillekuille kirjoittelijoille voisi olla tästä asenteesta hyötyä.
Minun taustani oli lestadiolainen, eikä lapsuutta voi pyyhkiä pois. Minulla on oikeus puhua lapsuuteni ympäristöstä ja kokemuksista ja jakaa niitä (toki loukkaamatta kenenkään yksityisyyttä).
Tuskin monikaan täällä on väittänyt, että _kaikki_ lestadiolaiset ovat sitä tai tätä, vaikka esiin on nostettukin kysymyksiä jotka eivät liikettä imartele. Lestadiolaisuudessa on varmasti myös paljon hyviä puolia ja mukavia ihmisiä jotka kuuluvat sen riveihin. Tämä ei poista sitä tosiasiaa, että epäkohtia löytyy.
Jos joku kirjoittelija ahdistuu siitä että hänen kotiyhteisöstään saa puhua vapaasti, kannattaa pysyä poissa ja perustaa oma palsta, sellainen jossa voi säätää puheenaiheet ja puheen tason itselleen sopivaksi (niitähän onkin jo, niihin en änge koska kyse on uskonnollisista(kin) foorumeista). Netissä kannattaa olla myös aika paksunahkainen, ettei ota liian henkilökohtaisesti sitä että jollakulla on eriävä mielipide. Itse lupaan jatkossakin olla provosoitumatta alatyylisistä heitoista.
Käyn välillä kurkkaamassa palstaa, tässä iässä sitä alkaa kiinnostua juuristaan ja tämä on ainoa paikka missä edes jotakuinkin avoimesti voidaan puhua liikkeestä. Lapsuuteni ympäristön tutkiminen ja pohtiminen ei tarkoita kiinnostusta lestadiolaiseksi kääntymiseen tai katkeruutta sitä kohtaan. Lestadiolaisuus on ollut iso osa elämääni lapsena ja varsin vaiettu sellainen – minua kiinnostaa aikuisen silmin se, missä kasvoin.
Meitä liikkeestä lähteneitä yhdistää ulkopuolisuus – ikuinen toiseus lapsuutemme ympäristön ja jopa suvun suhteen. Sitä tunnetta on vaikea kuvata sellaiselle joka ei ole sitä kokenut, ja uskon että monelle on suuri helpotus puhua näistä asioista edes anonyymisti. En ollutkaan ainoa, muutkin ovat kokeneet samaa.
Pitäisikö perustaa oma suomi24-palsta lestadiolaisuudesta eronneille (suuntauksesta riippumatta, kokemukset lienevät aika samanlaisia), vai olisiko sekin vain syrjään työntämistä? Se ei toki poistaisi mahdollisuutta kommentoida täällä...
Vastaukset 9
Vanhimmat
huolimatta tämä on, kuten sinäkin totesit, tavallaan hyvä palsta exvl.lle. Täällä todella monet todella eka kertaa elämässä saavat lukea ja jutella vaikeistakin asioista tai vaietuista, mutta ei ihan rajuimmista... Perheväkivalta ja puhujat on täälläkin melkoinen tabu.
Kyllä minuakin on huvittanut se, että vl.lukijat tulkitsevat vain, että kaikki täällä ovat katkeria tai sitten pilkkaajia. Ja se raju rajanveto ns maailman ja heidän välillä on kyllä asia, jonka itse olen oikeastaan jo unohtanut.
Kun muistelen, niin kun sitä elettiin tiukasti vain omassa vl.porukassa, ei edes tarvinnut ottaa kantaa mihinkään, niinkuin nyt esim täällä netissä. Olen ystävällisesti kysynyt, että miksi kunnon vl edes käy täällä itseään saastuttamassa, mutta en ole saanut vastausta. Minun nuoruudessani tällainen "maailmaan kurkistelu" ei olisi tullut kysymykseenkään.
Mutta tuleepa vl.tuomiopalautetta tai ei, jokaisella, joka haluaa täällä työstää omaa vl.menneisyyttään ,on oltava siihen oikeus. Itse yritin etsiä omaa exvl.kuppikuntaa, mutta en löytänyt. Ja nyt tuntuu, että hyvä niin. Sekin olisi ollut sitä samaa jauhamista ja eristymistä.
Kiitos laajasta pohdinnastasi!
"Meitä liikkeestä lähteneitä yhdistää ulkopuolisuus – ikuinen toiseus lapsuutemme ympäristön ja jopa suvun suhteen. Sitä tunnetta on vaikea kuvata sellaiselle joka ei ole sitä kokenut, ja uskon että monelle on suuri helpotus puhua näistä asioista edes anonyymisti. En ollutkaan ainoa, muutkin ovat kokeneet samaa."
Juuri täsmälleen samoin olen itse kokenut. Mutta ei ole tarvetta ehkä perustaa uutta s24:lle, kun meillä on jo Hakomajassa foorumi jossa voidaan tutustua ja jakaa kokemuksiamme.
Sinne voivat vapaasti kirjoittaa myös nykyiset vanhoillislestadiolaiset, Hakomaja ei ole mikään rajattu samoin ajattelevien ghetto. Suvaitsevaisuuden hengessä siellä liikutaan ja on erilaisia kantoja. Tule mukaan! Sä osaat kirjoittaa ja sulla on mielenkiintoisia kokemuksia.
www.hakomaja.net
asiallista tekstiäsi! Toivottavasti käytät samaa nikkiä edelleenkin ja pysyisit tällä(kin) palstalla!
Itse olen kirjoitellut jo runsaat kolme vuotta lähinnä hoitokokouksista. Oletko sinä kokenut niitä?
Hyvää ja kaunista kesää ja aitoa uskomisen (tai sen löytämisen) iloa sinulle!
T. sirkka
peini lapsi eksyy suviseuroissa niin se tahtoo päästä isän ja äidin luo, se viedään eksyneiden lasten hoivapaikalle ja siellä se itkee, mutta se ei pilkkaa omia vanhempiaan vaan haluaa heidän tykö ja rakastaa heitä ylikaiken, vaikkei aina luottaisikaan että löytääkö isä vielä joskus lapsi voi sanoa että isä eksyi vaikkei tiedä että itse on eksynyt. perustaako lapsi itse eksyneiden lasten hoivapaikkaa.
entä miten ajattelisit tämän asian, jos ajattellaan eksyneitä jumalan lapsia.
ei teidän tarvitse tehdä omaa "telttamajaa", voitte käydä sisälle ahtaan portin kautta.
Olipa naivi kannanotto! Oletko sinä taikka sinun edustamasi yhdistys jokin muiden ihmisten vanhempi? Kyllä minä sen lestadiolaisena tiedän että vanhempi veli on omavanhurskaus, mutta onko sinulla tarvetta parannukseen tästä synnistäsi?
Kiitos kysymästä: "...entä miten ajattelisit tämän asian, jos ajatellaan eksyneitä jumalanlapsia"
Vastausta: Ymmärrän, mitä tarkoitat ja uskon, että olet varma siitä, että myös minun ja kaltaisteni kohdalla olisi noin.
Lienetkö lukenut aiempia keskusteluja näistä aiheista? Lyhyesti kerron, että itse en voinut enkä edelleenkään voi omantuntoni ja ymmärrykseni (Raamatunkin) pohjalta hyväksyä niitä uskonkäsitysten muutoksia, enkä niitä rakkaudettomia ja kamalia "hoito"kokouksia, mitä oikean uskon nimissä uskovaisten keskuudessa tapahtui. Se johti lopulta omaan erkaantumiseeni siihenastisesta rakkaasta hengellisestä kodistani kohti pitkään jatkunutta erämaataivalta 30 vuotta sitten.
Moni muukin on ehdottanut palaamista takaisin, mutta ehdotuksissa ei ole logiikkaa. Ei voida puhua palaamisesta Isän kotiin, koska koti tuhoutui suurissa kristittyjen vainoissa.
Anteeksiantamisesta: Tunnettu entinen kristittyjen vainooja Saulus Tarsolainen (myöhemmin Paavalina tunnettu) sai kokea täydellisen kääntymyksen.
Sama anteeksianto on edelleenkin voimassa, eikä sitä ole lupa ihmisten purkaa.
Tehkää siis te eksyneet ja eksytetyt parannus väärästä opista ja palatkaa siihen uskoon, mistä olette "hengen ja elämän saaneet".
Terveisin sirkka
Minustakin tuntuu siltä, että kymmeniä vuosia sitten jätetty vl-maailma pitää sisällään jotakin sellaista, mistä on hankala puhua - se on niin omalaatuinen, suorastaaan irreaali maailma. Miten minä ikinä suostuin siihen? Kyllä minä oudoksuin sitä jo silloinkin, mutta kai minulla oli siihen aikaan syitä, turvallisuudentarvetta tms, että pysyttelin oudoksuvanakin mukana. Minulla oli silloin myös joitakin lämpimiä ystäviä. Nykyään en enää uskalla etsiä heitä käsiini, kun ei tiedä, ovatko he vielä siellä mukana. Sellaista asiaa taas ei oikein voi suoraan kysyä.
"Toiseutta" ja toisenlaisuutta ruokkii erityisesti se, että vl-liikkeestä irtaantuneenakin minä olen hoitanut läheisiä sukulaissuhteita heikäläisten kanssa. Onhan se hyytävää tajuta, että kontaktien hoito on ollut minun aloitteen varassa koska se on heille ollut melkein ei-toivottua. Tiedän, että minun elämäni ja kohtaloni ei heitä suuremmin liikuta. Olen saanut olla rauhassa, sillä käännytysyritykset torpedoin aikanaan selvästi. Jostakin syytä elämänasenteissani on säilynyt aina vakavuutta, ehkä peruspietististä henkeä.
- Eikö muuten maailmalle hajaantuneita juutalaisia yhdistä heidän oma erikoinen taustansa, jopa huumori? "Toiseus" on heillä ollut hedelmällistä, tuottanut luovuutta, suuria kulttuuripersoonia.
hämäräksi. Miten juutalaisuus ja vanh.lest liittyvät toisiinsa? Ei mitenkään. Vl on kyllä ottanut, niinkuin muutamamuukin suuntaus, ns. korvausteologisen opin itselleen eli puhuu itsestään sanoilla, joilla Raamatussa puhutaan vain juutalaisista. Oikeasti mekin suomalaiset kristityt olemme niitä pakanoita, joille käskettiin mennä saarnaamaan.
Muutoin, itsekin näin vuosikymmenien jälkeen jotenkin ihmettelen, miten edes jouduin mukaan vl.uskoon. Kiitos Herralle, sieltä johti kyllä tie eteenkinpäin lähemmäs Raamatun opetuksien mukaista uskoa. Muistan etsineeni aikoinaan pelastusta, ja pienellä paikkakunnalla vlt esittivät mustavalkoisimman ja isoäänisimmän maailmanselityksen, joten en enää muualta lähtenyt etsimään.
Kirjoitin kulttuuri-ilmiöstä, toiseudesta, joka johtuu vahvasti profiloituvasta ja omaleimaisesta yhteisöllisestä uskonsuunnasta. Juutalaisuuden kulttuuriperintö maallistuneillakin jäsenillä on tiettävästi omaleimainen.
Pohdin, olisiko vl-yhteisö jättänyt jotakin samantapaista perintöä.