Hyvä keskustelu aiheesta VL:n puolella

Ei tähän tule vastauksia. Ketju on ollut pystyssä jo muutaman päivän ja eiköhän tämän palstan vakiojäsenet sen ole jo joka tapauksessa huomanneet. Eivätpä ole vain käyneet mitään kommentoimassa, kun taitaa olla niin hankalaa esittää vastaväitteitä.

Kävin vl.palstalla kurkistamassa käytyä keskustelua. Tuli mieleeni yhteisöllisyyden kritikointi, omien ongelmien syiden näkeminen yhteisössä.
Ev.lut. kirkko toimii yhteisöllisesti, mikä on tuonut mutkia matkaan sielläkin tänä aikana, jolloin korostetaan yksilöllisyyttä yhteisöllisyyden kustannuksella. Yhteisöllisiä ovat myös kirkon piirissä syntyneet herätysliikkeet, ja vahvimmin ehkä lestadiolaisuus eri suuntineen.

Yhteisö on lapsille mitä turvallisin paikka kasvaa, mutta monet vanhemmat saattavat kokea yhteisöissä (muissakin kuin uskovaisten) vallitsevat yhdenmukaisuuden vaatimukset ahdistavina.

Itseäni on jo jonkin aikaa kiinnostanut yhteisöasuminen, joka myös perustuu yhteisöllisyyteen. Mutta toisaalta se on arveluttanut siihenliittyvine yhteisöllisyyden vaatimuksineen: Pystyisinkö olemaan niin "samanhenkinen" kuin yhteisön muut asujat, kun en erilaisenakaan kuitenkaan halua olla mikään pahennuksen herättäjä?

Kaikki el.- ja vl.-kristillisyydessä tietävät, millainen on ns. "hyvän kristityn" ihanne. Seuroissa meitä myös muistutetaan siitä viikottain. Joskus tämä ihanne puristaa kuin liian tiukaksi mitoitettu virkapuku.

Vaikea on toisinaan myös erottaa, mikä on uskon mukanaan tuomaa ahdistusta ja mikä omia ihmisenä olemisen ja kasvamisen prosesseja.

Omat syyllisyyden- ja ahdistuksentunteet on kovin helppoa projisoida ympäristöön, omaan yhteisöön, vanhempiin, kasvatukseen jne.

Ei yhteisön ulkopuolella olevilla välttämättä ole sen onnellisempaa, edes maallisessa mielessä. Ulkopuolella olevilla ei vain ole mitään, mitä pitää syypäänä omaan onnettomuuteensa, vaan kaikesta on otettava vastuu itse. Oltava itse oman onnensa seppä.