Taas kolisi

Kysyn vaan onko jossain vikaa kun eräässä paikassa kehä II:lla heti ekana talvena kun tie avattiin kuoli yksi? Sitten on kaatunut rekka tänä vuonna melkosin seurauksin ja tänään taas kolari. Kaikista en varmaan edes ole tietoinen että onko muitakin haavereita sattunut mutta on se nyt kummaa kun suunnitellaan tuollaisia paikkoja.

Paikka on siis kaksi liittymää kehä kakkosella. Ensimmäinen nousee Turunväylältä kehä II:lle etelään päin ja seuraava on Helsingistä ja Kilosta tulevan liikenteen kaista.

Ehkä vika ei ole suunnittelijoissa vaan että jostain syystä on ollut liian vähän tilaa käytössä tehdä noinkin monimutkainen hässäkkä.

Mutta niin vaikeaa risteystä ei kukaan pysty tekemään tai tietä ettäkö minä en selviäisi siitä kunnialla joten ne asenteet myös syynä varmasti!

En halua noin varsinaisesti mollata tai haukkua naiskuljettajia koska heistä löytyy oikealla asenteella ajia kuitenkin enemmän kuin miehistä mutta sen sanon että sieltä löytyy myös erittäin riskialttiita kuljettajia lähes ikään katsomatta. Se on sellasta kummaa sähläämistä jonka huomaa monestakin asiasta mutta kuitenkin eteenpäin menevää vauhtia löytyy kyllä! Kolhu alttiutta, liian lähellä ajamista, vilkun käyttämättömyyttä.

Ei muutakuin hyvää syksyä ja muistakaa että ette ole yksin liikenteessä joten on vastuu myös muiden hyvin voinnista kun siellä ajellaan, ymmärrätte varmasti. Tuo siis kaikille pippelin pituuteen, sukupuoleen, autoon, ikään tai varallisuuteen katsomatta.
6538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pellet tänne pohojooseen rällään kaaroillanna. Ootta heti Mettähallituksen puolella. Aattelin vaan ku teillä siellä on noi tietki yhtä levveitä ku meillä on pitkiä. Ja silti ossaatta rutata peltiä. Oottako te nyt ihan pässejä??? Kyllä heti helmikuussakin hiihtolomien alettua erottaa sen etelänpellen lappalaisesta, ku näyttäis ettei ne talvinopeusrajotukset koske teitä juntteja... Toiset kuurruuttaa 80-90, tet vaan paineletta 120-150 Leville... Mitäkö jäättä sinne sen hirven alle mennessä ja puolet perheestäs kuolee..? Hajoa sitten siihen ku mietit mitä olis voinu toisin tehä. Hajotkaa pellet sinne!!!

Äänestä

autan sinua ystävä hyvä .tehdäänkö viikonloppu treffit ja suunnitellaan lähi kontaktissa sinulle ratkaisu .yleensä on auttanut hellä läheisyys ja kaikki on selvinnyt ikään kuin itsestään

Äänestä
  • Valot päällä? Kaistojen välissä..

    Äänestä

Veikkaan että jotkut ajaa viimeiseen mutkaan Kehä-II:lle tultaessa liian lujaa, tai lähestyy sitä liikaa oikealla, tai molempia yhtaikaa. Jäänyt sellainen muistikuva, että Helsingin suunnalta tultaessa, kehälle vievässä pitkään loivasti kaartavalla tiellä on 60 km/h rajoitus, ja tuntuu että miksei siinä leveällä tiellä voisi ajaa lujempaakin, mutta se viimeinen mutka onkin odotetusta poikkeava yllätys, jossa autoja näkyy ajatuneen pois omalta kaistalta. Pitäisi uskoa nopeusrajoitumerkkiä... mutta voisihan siihen laittaa "mutkan merkin" varoitukseksi.

Äänestä

Ja vähäjärkisten rakentama, voidaan kuvata kehäIIa. Kaikkein tervetullein liikenneratkaisu Espoossa on pilattu päätä seinään lyömällä.
Liittymät ovat huonosti toteutettuja. Väylällä on liian alhainen rajoitus ja se kapenee tunneliin joita pitäisi olla kaksi. Taas on säästetty, vaan ei ihmishengissä.
Miksi nopeusrajoituksista pidetään tiukasti kiini kun samaan aikaan viritellään ansoja automiehille?

Äänestä

Viime vuoden juhannuksena meinasin laittaa vuokraprätkän palasiksi, kun käännyin turunväylältä kehä-II:lle etelän suuntaan. En osaa sanoa, miksi liittymän mutka pääsi yllättämään. Paikalla on 30 km/h nopeussuositus ja motarilla rajoitus taitaa olla siinä kohtaa 100 km/h. Suositusnopeuskyltti jäi jostakin syystä näkemättä, ja tulin mutkaan n. 80 km/h. Voin sanoa, että oli elämäni ensimmäinen todellinen kanttaus ja samalla vielä ensimmäisiä kertoja iso sporttipyörä alla. Ilman nopeaa ja reilusti mitoitettua vastaohjausta olisin päätynyt tilastoihin.

Liittymän kaarteen ja kehän välissä on vielä oikein reilusti mitoitettu ja tosi "hyödyllinen" oja, joka varmistaa, että ulosajossa ainakin motoristilta lähtee henki. Aivan loistavaa liikenneturvallisuusajattelua.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kehä II:lla kirjoitti:

Kysyn vaan onko jossain vikaa kun eräässä paikassa kehä II:lla heti ekana talvena kun tie avattiin kuoli yksi? Sitten on kaatunut rekka tänä vuonna melkosin seurauksin ja tänään taas kolari. Kaikista en varmaan edes ole tietoinen että onko muitakin haavereita sattunut mutta on se nyt kummaa kun suunnitellaan tuollaisia paikkoja.

Paikka on siis kaksi liittymää kehä kakkosella. Ensimmäinen nousee Turunväylältä kehä II:lle etelään päin ja seuraava on Helsingistä ja Kilosta tulevan liikenteen kaista.

Ehkä vika ei ole suunnittelijoissa vaan että jostain syystä on ollut liian vähän tilaa käytössä tehdä noinkin monimutkainen hässäkkä.

Mutta niin vaikeaa risteystä ei kukaan pysty tekemään tai tietä ettäkö minä en selviäisi siitä kunnialla joten ne asenteet myös syynä varmasti!

En halua noin varsinaisesti mollata tai haukkua naiskuljettajia koska heistä löytyy oikealla asenteella ajia kuitenkin enemmän kuin miehistä mutta sen sanon että sieltä löytyy myös erittäin riskialttiita kuljettajia lähes ikään katsomatta. Se on sellasta kummaa sähläämistä jonka huomaa monestakin asiasta mutta kuitenkin eteenpäin menevää vauhtia löytyy kyllä! Kolhu alttiutta, liian lähellä ajamista, vilkun käyttämättömyyttä.

Ei muutakuin hyvää syksyä ja muistakaa että ette ole yksin liikenteessä joten on vastuu myös muiden hyvin voinnista kun siellä ajellaan, ymmärrätte varmasti. Tuo siis kaikille pippelin pituuteen, sukupuoleen, autoon, ikään tai varallisuuteen katsomatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu