Jashan tositarina

copycopy

Kopioitu: http://lhkieppi.vuodatus.net/blog/453845

Koirani Jasha katosi 3. helmikuuta kotoamme Ounasmetsästä. 23. helmikuuta Jasha löydettiin Toramon ampumaradan tien läheisyydestä puuhun hyvin lyhyellä köydellä sidottuna, kuolleena. Naru oli tukehduttanut paniikissa rimpuilevan koirani ja naru oli pureutunut syvälle lihaan. Jasha pääsi haudan rauhaan heti löytöpäivänä, hyvä niin, kukaan ei voi rakkaintani enää satuttaa.

Jashan elämä alkoi arviolta muutama vuosi sitten, kun se syntyi Virossa kodittomana. Se oli elänyt kadulla ja joutunut jo silloin huomaamaan ihmisten julmuuden. Jasha tuotiin eräälle Tallinnan koiratarhalle toukokuussa 2006, jossa hän asui kaksi kuukautta. Heinäkuussa minä astuin mukaan kuvioihin ja toin pojan kotiin Rovaniemelle. Luottamus minun ja Jashan välille kasvoi ja nuori herra alkoi nauttia elämästään ilman pelkoa. Niin kului puoli vuotta, Jasha vain reipastui ja komistui päivä päivältä ja tuli minulle rakkaammaksi.



Sitten koitti se kohtalokas päivä, kun Jasha päätti lähteä tutkimaan maailmaa omin päin. Tämä seikkailu päättyi siihen, kun tuntematon henkilö riisti sen hengen mitä julmimmalla tavalla.



Sydämestäni toivoisin, että niin koirat, koirien omistajat kuin ne jotka eivät koirista piittaa, voisivat elää sovussa. Tällaiset julmat teot nostavat vain lisää vastarintaa ja vihaa. Irrallaan juoksevaan koiraan ei kuulu kajota näin, vaan ilmoittaa siitä viranomaisille/paikalliseen löytöeläinsuojaan. Koira on omistajalleen kuin oma lapsi, se kuuntelee, luottaa ja tukee. Jasha oli minulle sanoinkuvaamattoman tärkeä. Tämän julmuuden tekijän toivon näkevän asian myös minun kannaltani. Sinä veit hengen rakkaalta Jashaltani...

kopioitu täältä: http://lhkieppi.vuodatus.net/blog/453845
(sivustoilta löytyy myös järkyttävä kuva)

5

1114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .........

      Hyi että kuinka pahaa alkoi tekemään kun katsoin kuvan. Mitä näillä ihmisillä liikkuu päässä? Jos ne näkee jonkun koiran yksin juoksentelemassa niin miksi ei voisi soittaa löytöeläimiin. Jos koira on ollut aina semmonen että elää kadulla vapaudessa ja sen ottaa perheeseen niin kyllä sitä niille tulee että ne haluaa lähteä tutkimaan paikkoja, en kyllä itse ottaisi kulkukoiraa... surullinen tarina ;(

    • kirjaudusisaan

      Tässäkään tapauksessa ei koiran rääkkääjää ole kiinni saatu. Vaikka mitä väliä sillä toisaalta on, olisi selvinnyt pienillä sakoilla ja se siinä. Eläinten pahoinpitely/heitteillejättö ei ole Suomessa kovinkaan vakava rikos ainakaan sen seuraamuksien perusteella jotka on naurettavat.

      • Ernopoika

        Sairasta.
        Oletetaan että eläin on ihmisen rinnalla huonompi ja surkeampi,väärin. Eläin on minusta aivan samoilla lähtöviivoilla kun ihminenkin,eläin tuntee,kärsii,se tuntee sen saman kivun kuin ihminenkin,aivan samanlailla. voimme kuvitella miltä tuntuisi meistä kokea sama kohtalo.

        Niskat nurin tuollaisilta sairailta kusipäiltä,mikään sana ei riitä kertomaan minkä raivonn tuo nosti pintaan,pelkkää vihaa ja katkeruutta,kuinka ihmiset voivat olla julmia viattomille? oli ne sitten koppakuoriaisia,kissoja,koiria tai ihmisiä.

        Olen tähänkin asti ollut samaa mieltä siitä että suomen lakisäädökset kusee ja pahasti.Mitä seuraisi jos ihmiselle tuollai tekisi,elinkautinen?
        Koiralle kun tekee? hät hätää sakkoja ja ehkä hyväl tuurilla 4 vuotta kieltoa pitää eläimia. siinä se.
        Välillä tuntuisi että omankäden oikeudesta olisi huomattavan paljon hyötyä,ainakin enemmän kun jostain oikeuden langettamista pikku tuomioista.

        pelkkä ajattelu koiran kokemasta pakokauhusta ja tuskasta saa pahanolon,puistatuksen ja kyyneleet. pelkkä ajattelu siitä!
        Toivon että jonain päivänä kyseinen kiduttaja saadaan vastuuseen teostaan,teostaan jota ei koskaan voi antaa anteeksi tai hyväksyä,teostaan joka saisi minutkin vääntämään sellaiselta ihmiseltä niskat ympäri ja hirttämään puuhun kiinni,tukehduttamaan,aiheuttamaan saman kärsimyksen,pakokauhun ja tuskan kun hän aiheutti koiralle.


    • Deki

      En voi muuta kun ottaa osaa.

      PS. törkein teko täällääpäin oli kun kissanpentu oli naulattu tassuistaan puuhun, onneks kakarat saatiin kiinni ja vanhemmat tuomiolle.

    • tuuli64

      Sen minkä tekee muille/eläimille...tulee saamaan
      jossain muodossa takaisin. Toivon, että joutuu helvettiin, jossa sais kokea saman tuskan kuin
      kiduttamansa viattoman koiran. Toivotaan yhdessä!
      Ei tollaset paskat tartte elää. Toivottavasti saa
      vittumaisen elämän. Se on sille oikein.
      Mulkusta hirteen!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      122
      3044
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      35
      1425
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      104
      1289
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1037
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1017
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      1008
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      947
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      747
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      733
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      712
    Aihe