Mikä sellainen "jumala" (Allah) on jota ihminen voi loukata, ja jonka kunniaa ihmisen pitää puolustaa. Ainoa oikea Jumala, Israelin Pyhä, kyllä pitää itse huolta kunniastaan. Häntä ei ihminen pysty loukkaamaan.
Allah vai Jumala ?
23
1150
Vastaukset
- se pysy vain niin kauan kui...
muista satu keisarin vaatteista! --pikkupoika kaataa sadun. Allah on kuunjumala, idol samanlainenn mkuin joulupukki. Tapasin n. 10 vuotta sitten norjalaisen miehen joka aikoi pieksaa minut kun sanoin olevani suomesta ja joulupukkia ei ole. Hyva kuntoni esti hanta kuitenkin hyokkaamasta.
Mutta mies todella uskoi joulupukkiin.
Siihen verraten en ihmettele yhtaan muslimeja.
enka tammea..- olen vertaillut Torahia ja ...
pikkutarkasti 9/11 lahtien, silla tarkoituksella loytaa totuus.
Hyvat laumojen seuraajat, varoitan teita Koraanista. Kunnioitan sita mutta hyvin kaukaa!
Ainoa oikea Jumala on Israelin Jumala. Muita Jumalia ei ole!
Gabriel tai Gaprielina esiintyva lienee ilmestynyt Muhamedile, muta ei itse Jumala, joka ilmestyi israelilaisille, halkaisi mmeren ja ruokki heita 40 vuotta autiomaassa,jossa ei kasva mitaan!.
Muista eta ei kaikki iolmestykset ole Jumalasta.
Jumala nimenomaan varoitti vaarista hengista ja kehoitti testamaan kaikki!
Koraani tas kieltaa testaamasta !
http://www.netikka.net/mpeltonen/trust.htm
Kuitenkin,-alkaa uskoko minua, vaann seuratkaa sita jota uskotte!
Israelin Jumala ei hyvaksy kaikkia eika pakota ketaan mukaansa.-ei edes palvelijaksi.
http://www.balaams-ass.com/alhaj/yitha.htm
Israelissa ei ole vakivaltaisia palvelijoita
eika kukaan ole kenenkaan orja,joten siella ei tule olemaan yhtaan muslimia tulkintani mukaan.
Lupaan syoda hatullisen paskaa sina paivana jos Bin-late paasee taivaaseen.
ja lupaan olla yhden paivan haareminvartajana muslimiparatiisissa.ja vaikka tuurata prinzzia
yhten ihmispaivan. - Mati E Simonaho
olen vertaillut Torahia ja ... kirjoitti:

yhten ihmispaivan.M Simonaho : Viini viininä, leipä leipänä
Sielujen Valtakunnan Nimiin ja Liiton Lakiin viitaten; Sielujen Valtakunta ja Luoja on läsnä todistaen kaiken mitä sinä ajattelet, sanot ja teet.
1. Mitä tähän kirjaan on kirjoitettu, perustuu tästä ajasta taaksepäin esitettyihin eri Raamattuversioihin, ja myös eri kielisiin versioihin Raamatusta; Matteus 15, Matteus 26, Markus 7, Luukas 22, 1 Korinttilaiskirje 11 ja Jeesuksen Kristuksen Ilmestyskirja 22.
2. Edellä mainittujen lisäksi, suuri määrä ajanmukaisia kirjoituksia on otettu huomioon jokaisen kirjaimen, sanan ja lauseen arvioinnissa. Kirjan nykyiset sanat niin kuin ne esitetään, perustuu Sielujen Valtakunnan Kaavaan (Codex 2008EAA-2008JAA ©®S™ON M. SimonAIVIOxxxR).
3. Sielujen Valtakunta koostuu useiden kansojen Ensimmäisistä Äideistä ja Isistä, jotka kaikki ovat samaa sielullista perimää ja "samaa mieltä", vaikka maallisesti edustavat eri kansoja. Samalla tavalla kaikkien kansojen pitäisi tänään olla samaa mieltä niistä asioista mitkä koskee kansojen maallista ja sielullista perimää ja niiden kunnoittamista.
4.Siksi tässä kirjassa Nimen paikalla on "Minä" ja "Isäsi". Pyhiä kirjoituksia ja rukouksia ei ole tarkoitettu luettavaksi ääneen, vaan ajatuksella. Pyhien kirjoitusten ja sanojen aitouden vahvistus ei koskaan tule lukijan ulkopuolelta, vaan sisäpuolelta - lukijan puhtaan mielen kautta sielusta. Kun kaksi ihmistä jakaa saman tiedon joka on absoluuttinen totuus kaikille ihmisille, he eivät ole "samaa mieltä", vaan totuus jonka he jakavat, on sielullinen.
5. Älä koskaan ulkoista "minä" sanaa, sillä "minä" puhuttelee sinua puhtaan mielesi kautta Sielujen Valtakunnasta. "Minä, Isäsi" tässä kirjassa ei ole kukaan sinun ulkopuolinen; Sielusi pitää kertoa sinulle kuka "Minä, Isäsi" on, ja kun luet ajatuksella, sinä et lue ääneen; Sinä et lausu Isäsi nimeä turhaan.
Huomioi: Yllä oleva siiretään Uuden Liiton Indexiin, ja tälle sivulle jää vain "Viini viininä, leipä leipänä".
1 Minä, Isäsi, otin leivän, siunasin ja mursin sen, ja annoin kansojen edustajille ja sanoin: Ottakaa ja syökää; tämä on minulta kaikille kuolleille lapsille. Mutta minä sanon teille; Minä en syö ruumista tästä leivästä, sitä syödään ruumiina siihen saakka, kunnes kaikki mitä on ennustettu on tapahtunut.
2 Ja minä kohotin maljan, siunasin sen, ja tarjosin sen kaikille ja sanoin: Juokaa tästä kaikki, sillä tämä on minun perimälle; sen Uuden Testamentin malja, jonka tähden monien syyttömien verta tullaan vuodattamaan synneistä jotka ei heille kuulu.
3 Mutta minä sanon teille: En suinkaan minä teidän verta juo tästä viinipuun hedelmästä, sitä juodaan verenä siihen saakka, kunnes minä jälleen juon teidän kanssanne viinin viininä, Uuden Liiton mukaisesti, minut maallisesti ja sielullisesi perivän Isän Valtakunnassa, sen kirkkaan kointähden, Daavidin suvusta joka todistaa minusta;
4 Jokaisen on tutkittava itseään ennen kuin syö leipää ihmisen ruumiina ja juo viiniä ihmisen verenä; Niin usein kuin syöt leipää ruumiina ja juot viiniä verenä, sinä julistat kuolemaa.
5 Sinä saatat sanoa että seuraat minua ja minun oppeja, mutta sinä et seuraa minua, vaan minä seuraan sinua; Jos minä en syö leipää ruumiina, ja en juo viiniä verenä, niin miksi sinä? Viini on viiniä ja leipä on leipää ja jos uskot, että viini on verta ja leipä on lihaa, eikö se silloin ole mielenvikaisuutta?
7 Minä olen kaikkien sielussa, ja minä puhuttelen sinua Sielujen Valtakunnasta. Minä en ole verta ja lihaa enkä minä en ole viiniä ja leipää. Vain eläin syö ihmisen lihaa ja juo ihmisen verta.
8 Mikä mielenvikaisen suusta menee sisään, se ei saastuta sinua sillä se ei jää sinun mieleen, vaan se menee syöjän vatsaan ja ulostuu. Mutta sanat mitkä tulee mielenvikaisen suusta ulos, ne saastuttaa sinun mielesi ja tekee sinusta mielenvikaisen jos sanat omaksut.
9 Piru elää ihmismielessä ja tarttuu mielestä toiseen kuin virus kaikkien väärien oppien kautta. Se tekee ihmisestä käännynnäisen; jakomielisen ja mielenvikaisen joka puhuu omiaan. Pirun saastuttamasta mielenvikaisesta mielestä kumpuaa kaikki pahat ajatukset, väärät todistukset, herjat, sairaudet, rikokset ja Jumalan pilkkaamiset.
10 Tämän kirjan sanat on laadittu Sielujen Valtakunnan, sinun Jumalasi, kaikkivaltiaan Luojan ja Liiton Lain mukaan. Luojan salanen nimi jota kukaan Sielujen Valtakunnan ulkopiolinen ei tiedä, on Sielujen Valtakunnan kaavan mukaan piilotettu tähän kirjaan.
11 Jos joku tämän sanoman purkaa missään mielessä, se mitä hän on purkanut, on hänestä purettu myös Sielujen Valtakunnassa.
Matteus 15, Matteus 26, Markus 7, Luukas 22, Jeesuksen Kristuksen Ilmestyskirja 22, 1 Korinttilaiskirje 11
Codex L2008AB8002CID 28-30.6.2008-8002.6.30-28
A Copyright Registered O by ©N®IS™ON of CHRISTI AIO:n
Trade Mark in TiMe White Stone is Made Adam "As I am one"
Matti Eever (M.) Simonaho 28061960XXXR IDI ICI IBI IAI L AVA A - Matti E Simonaho
olen vertaillut Torahia ja ... kirjoitti:
pikkutarkasti 9/11 lahtien, silla tarkoituksella loytaa totuus.
Hyvat laumojen seuraajat, varoitan teita Koraanista. Kunnioitan sita mutta hyvin kaukaa!
Ainoa oikea Jumala on Israelin Jumala. Muita Jumalia ei ole!
Gabriel tai Gaprielina esiintyva lienee ilmestynyt Muhamedile, muta ei itse Jumala, joka ilmestyi israelilaisille, halkaisi mmeren ja ruokki heita 40 vuotta autiomaassa,jossa ei kasva mitaan!.
Muista eta ei kaikki iolmestykset ole Jumalasta.
Jumala nimenomaan varoitti vaarista hengista ja kehoitti testamaan kaikki!
Koraani tas kieltaa testaamasta !
http://www.netikka.net/mpeltonen/trust.htm
Kuitenkin,-alkaa uskoko minua, vaann seuratkaa sita jota uskotte!
Israelin Jumala ei hyvaksy kaikkia eika pakota ketaan mukaansa.-ei edes palvelijaksi.
http://www.balaams-ass.com/alhaj/yitha.htm
Israelissa ei ole vakivaltaisia palvelijoita
eika kukaan ole kenenkaan orja,joten siella ei tule olemaan yhtaan muslimia tulkintani mukaan.
Lupaan syoda hatullisen paskaa sina paivana jos Bin-late paasee taivaaseen.
ja lupaan olla yhden paivan haareminvartajana muslimiparatiisissa.ja vaikka tuurata prinzzia
yhten ihmispaivan.1 Luoja, loi sielullisen naisen ja miehen, ensimmäisen Kansanäidin ja Kansanisän itsensä kaltaiseksi, omaksi kuvaksensa, jotka sanoin ja teoin kaikessa mielessä edusti Luojaa ja kunnioitti Luojan Luomistyötä. Jokaisella Kansalla on oma Ensimmäinen Kansanäiti ja Ensimmäinen Kansanisä joista Sielujen Valtakunta muodostuu.
2 Jumala ei ole sama kuin Luoja. Jumala -nimi kaikissa kielissä viittaa Sielujen Valtakuntaan ja Luojaan joka kaiken alkuperä. Luojan nimi on salainen, sitä ei kukaan Sielujen Valtakunnan ulkopuolinen tiedä. Nimi on piilotettu kaikkiin pyhiksi luokiteltuihin kirjoituksiin ja on niiden sinetti.
3 Jos pyhiksi luokiteltuihin kirjoituksiin tekee muutoksia jotka ei ole pyhän kaavan mukaisia, Luojan salainen nimi katoaa ja kirjoitus ei ole enää pyhä. Aakkosissa Luojan kuva (symbooli) on A josta nimet "EL A", "EL AI" ja "EL AIA" joka nykyisessä kielessä on Luoja.
4 Kun sinä käytät Nimeä joka yhdistetään Sielujen Valtakuntaan, sinä viittaat myös kaikkeen siihen mitä Nimi on sanonut, Liittoon ja Liiton Lakiin, ja Sielujen Valtakunnan kaikkiin Nimiin. Ole varovainen Nimen käyttämisen kanssa, sillä jos käytät Nimeä mutta opetat missään mielessä vasten Liiton Lakia, sinä käytät Nimeä väärin; Sinut asetetaan Valtakunna ulkopuolelle.
5 Sinä et saa palvoa ketään tai mitään sinun ulkopuolella olevaa. Sinä et saa asettaa ketään tai mitään sinun ulkopuolella olevaa lähemmäksi Luojaa kuin mitä sinä olet. Kukaan ei voi olla lähempänä Sielujen Valtakuntaa kuin sinä, sillä Sielujen Valtakunta ja Luoja on läsnä jokaisen ihmisen sielussa.
6 Älä koskaan osoita lähteeksi ketään tai mitään sinun ulkopuolella. Vaikka pidät tätä, tai mitä tahansa kirjoitusta pyhänä, niin muista että kirjoittaja ja kirjoitus on aina sinun ulkopuolinen. Älä koskaan omaksu sinun ulkopuolisen oppia sitä tarkastamatta, sillä kun omaksut opin joka on mielenvikaisesta mielestä, mielenvikaisuus tarttuu sinuun.
7. Minä en todista, eikä minun kuulu todistaa itsestäni sinulle, vaan sinun pitää todistaa sinusta; Sanojeni vahvistus ei tule sinun ulkopuolelta, vaan niiden vahvistus tulee sinusta; puhtaan ja valaistuneen mielesi kautta vahvistus tulee sielustasi. Me emme sen jälkeen ole "samaa mieltä", vaan yhteys meidän välillämme on sielullinen.
8 Kaikki mitä sinä näet ja kaikki mitä sinä kuulet, mitä sinä todistat, kaiken sen todistaa myös Sielujen Valtakunta silmiesi ja korviesi kautta. Muista että sinun mieli on henkilökohtainen - ei kollektiivinen. Sinun sanat ja sinun teot todistavat vain sinusta, ei kenestäkään toisesta.
9 Mitä sinä sanot toiselle ihmiselle, tai mitä sinä teet toiselle ihmiselle, sinun sanasi ja tekosi ovat joko Liiton Lain mukaisia, tai ne ovat Liiton Lain vastaisia - muita vaihtoehtoja ei ole. Sanojesi ja tekojesi mukaan sinut loppujen lopuksi tuomitaan ei minkään muun. Kun keskustelette asioista jotka koskee Sielujen Valtakuntaa, niin avatkaa keskustelu Sielujen Valtakunnan Nimiin viitaten Liiton Lakiin jotka myös 10 Käskynä tunnetaan.
10 Liiton Laki, 10 Käskyä, on Ensimmäinen Raamattu. Mitä Raamattuun on kirjoitettu niiden jälkeen, ja mitä siitä mitä on kirjoitettu opetetaan, se ei saa missään mielessä rikkoa Liiton Lakia. Sama koskee keskustelua joka on avattu Sielujen Valtakunnan Nimiin ja Liiton Lakiin viitaten.
11 Kukaan ei voi erottaa totuutta valheesta ennenkuin oppii arvioimaan pyhän kaavan mukaan joka perustuu "ON" ja "EI" sanoihin, ja mitä niihin lisätään on pahasta. "ON" on Luojan sanat, absoluuttinen totuus joka on sama kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa kielestä riippumatta. "EI" on totuus kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa siitä, että sanat jotka on sanottu ei ole totta. Luojan sanat on myös kaikki mitä sinä ympäristössä näet. Kaikki mitä omin silmin todistat on osa Luojan luomistyötä ja on Luojan "kirjoitusta" jota sinä "luet". Kaikki mitä näet on absoluuttinen totuus. Jos joku opettaa vasten mitään sellaista, minkä sinä omilla silmilläsi todistat oikeaksi, sinä tiedät että hänen oppi on "EI".
12 Sanat nykyisissä kielissä jotka ei koskaan katoa, on absoluuttinen totuus henkilökohtaisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla kielestä riippumatta, ja riippumatta siitä mitä esitetään. Sanat jotka ei koskaan katoa yhdistää lapsen, lapsen bioloogiset vanhemmat, lapsen vanhempien suvut ja Kansan maallisesti ja sielullisesti yhdeksi. Sanat jotka ei koskaan katoa, yhdistää kaikki Kansat maailmanlaajuisesti Sielujen Valtakunnan Ensimmäisten Äitien ja Ensimmäisten Isien Liiton ja Liiton Lain kautta kaikkivaltiaaseen Luojaan, joka kaikille ihmislle on yhteinen.
13 Isää ja Poikaa sinä saat herjata, mutta sieluasi et saa koskaan herjata. Isä ja Poika oikeaoppisesti herjattuna on Äiti ja Tytär, sillä ilman Äitiä ja Tytärtä ei ole Isää eikä Poikaa. Nämä sanat on Jumalan sanat; Absoluuttinen totuus kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa kielestä riippumatta.
14 Lapsena, sinä olet kansasi maallisen ja sielullisen sukupuun viimeisin, ja sukupuu on ollut elävä sinun kansasi Ensimmäisestä Äidistä ja Isästä saakka. Sinä olet todistus siitä että sukupuu on elävä ja että se elää. Sinä olet myös todistus siitä, että sinä edustat maallisesti ja sielullisesti Kansanäitiä ja Kansanisää, ja kaikkia niitä jotka sinun ja Kansanäidin ja Kansanisän välillä on sinun kansasi maallisessa ja sielullisessa historiassa.
15 Kunnioita Äitiäsi ja Isääsi, ja kaikkia kansaasi kuuluvia Äitiä ja Isiä kautta aikain, sillä Kansanperimäsi on liitetty ja sidottu Kansanäitiin ja Kansanisään Sielujen Valtakunnassa. Kunnioita aina perheeseen kuuluvia veljiä ja sisaria kuten myös sukusi ulkopuolisia ja kansasi ulkopuolisia veljiä ja sisaria.
16 Yksittäisen ihmisen tai kokonaisen kansan puhtaus ja viisaus ei ole koskaan perustunut kallon kokoon, eikä ihon väriin, eikä sitä peittäviin vaatteisiin ja koristeisiin tai mihinkään muuhun pinnalliseen. Yksittäisen ihmisen tai kokonaisen kansan puhtaus tulee esille sanoissa ja teoissa historiassa ja tänään; Sanat ja teot paljastavat kuinka vahva yhteys mielellä on sieluun.
17 Sinun Kansanperimä kokonaisuudessaan on sinun Ensimmäinen Rakkaus. Sinun perimätietosi mukaan, sinä olet Kansanperimän mukaan sielullisesti liitetty ja sidottu Sielujen Valtakuntaan. Mitä maan päällä on sovittu Sielujen Valtakunnan Nimiin ja Liiton Lain mukaan, on sidottu Sielujen Valtakuntaan, mutta kaikki mikä on ollut tai on Liiton Lain vastaista, kaikki sellainen on purettu Sielujen Valtakunnassa.
18 Jokainen kansaan syntynyt lapsi on maallisessa ja sielullisessa sukupuussa viimeisin, mutta lapset ovat myös ensimmäisiä, sillä lapset edustaa myös Kansanperimän jatkuvutta - tulevaisuutta. Lapset on aina laitettava kansan keskelle, ja kansan on suojeltava lapsiaan kaikelta mahdolliselta pahalta mitä ulkopuolelta mahdollisesti tulee.
19 Lapsia on suojeltava kaikelta mikä missään mielessä rikkoo Kansanperimän, joka missään mielessä rikkoo Liiton ja Liiton Lakia, ja joka missään mielessä purkaa kansan siteet Sielujen Valtakuntaan.
20 Lapsen ainoa oikea maallinen pyhä Äiti, on lapsen biolooginen Äiti. Lapsen ainoa oikea maallinen pyhä Isä, on lapsen biolooginen Isä. Lapsen Äidin suku ja lapsen Isän suku, ja kaikista samanlaisista sukulinjoista muodostuu maallinen ja sielullinen Kansa jota sinä tänään edustat.
21 Ainut ja oikea Luojan luoma kaste on Äidin kohdussa. Lapsi saa sielun hedelmöityksen jälkeen; Se on lapsen Sielullinen syntymäpäivä. Lapsi viettää 9-10 kuukautta Äidin kohdussa ja kun hän syntyy maallisesti, se on hänen Maallinen syntymäpäivä. Lapsen syntymän myötä lapsen Äiti ja Isä on kastettu, lapsen Äidin ja Isän suvut on kastettu, ja sukujen kautta koko Kansa on kastettu Sielujen Valtakunnan Nimiin. Kaikki muut naisen ulkopuoliset kasteet ovat pakanallisia koska ne ei yhdistä ja kokoa, vaan ne purkaa ja hajottaa.
22 Lapsen sielu on liitetty järjestyksessä lapsen Äidin ja Isän sieluun, Äidin ja Isän sukuun kuuluviin sieluihin, ja kaikista samanlaisista sielullisista sukulinjoista muodostuu Kansansielu. Kansansielu puolestaan on sidottu Sielujen Valtakunnassa olevaan Kansanäitiin ja Kansanisään, ja Luojaan. Kaikkien eri kansojen Kansansielut rakentuu samalla tavalla, ja Kansainväinen Liitto on Sielujen Valtakunta ja kaikille yhteinen Luoja.
23 Ketään toista maallista pyhää Äitiä tai pyhää Isää lapsella ei ole kuin lapsen biolooginen Äiti ja Isä. Liiton Lain mukaan kukaan ei saa missään mielessä asettua lapsen ja lapsen bioloogisten vanhempien väliin. Ketään toista sielullista Pyhää Äitiä tai sielullista Pyhää Isää lapsella ei ole kuin Sielujen Valtakunnassa olevat Kansanäiti ja Kansanisä, ja kaiken Luoja.
24 Kansa jota sinä edustat, asuu maassa jonka Sielujen Valtakunta on antanut ja nimennyt. Kansan maallinen ja sielullinen sukupuu kantaa samaa nimeä kuin Maa ja Kansa. Ennen nykyisten maiden olemassaoloa rajoineen, Maa jossa nykyään asut oli Luojan Alttari.
25 Kaikki mitä ympäristössä on, on Luoja ajan saatossa uhrannut, ja uhratusta Luoja on luonut ja kasvattanut uutta tilalle. Samalla tavalla kaikki mitä sinä ympäristössä tänään näet, kaiken sen Luoja uhraa ajan saatossa, ja luo ja kasvattaa uutta tilalle.
26 Vaikka nautimme Sielujen Valtakunnan ehdottomasta rakkaudesta, niin ehdottomaan rakkauteen kuuluu myös sen suojeleminen kaikessa mielessä. Kaikki mikä on pahaa ja pahasta katoaa, mutta kaikki mikä on hyvää ja hyvästä, syntyy uudelleen. Kaikenlaiset rakennukset portaineen ja alttareineen jossa "palvotaan jumalaa", ja "myydään jumalan rakkautta", ovat Liiton Lain mukaan kiellettyjä.
27 Älä koskaan käytä Sielujen Valtakunnan edustajien Nimeä väärin, älä lausu Sielujen Valtakunnan Nimeä turhaan, sillä Sielujen Valtakunta on sinun sielussasi, ja kaikki mitä sinä ajattelet, sen kuulee Sielujen Valtakunta.
28 Jokainen hyvä ajatus puhtaasta mielestä, on ainut ja oikea "rukous" mitä on olemassa. Jokaisesta hyvästä ajatuksesta kumpuaa kaikki hyvät sanat ja teot, ja jokainen hyvä teko, on ainut ja oikea Sielujen Valtakunnan ja Luojan (Jumalan) palvelu mitä on. Jokaisesta hyvästä sanasta ja hyvästä teosta sinut palkitaan maallisesti ja sielullisesti.
29 Älä koskaan sano väärää todistusta lähimmäisestäsi, sillä jokaisen kansan Kansanperimä kokonaisuudessaan on pyhä. Kenelläkään ulkopuolisella ei ole ollut, eikä ole oikeutta esittää "mistä kansa on" ja "mitä kansa on".
30 Kenelläkään ei ole ollut, eikä ole oikeutta missään mielessä osoittaa Kansanperimää muualle kuin mitä se Luojan ja Sielujen Valtakunnan sanan mukaan todellisuudessa on, ja miten se on ollut ammoisista ajoista saakka. Miten se on ollut ja rakentunut ammoisista ajoista, sellaisena se on esitettävä, ja sellaisena sen on myös pysyttävä.
31 Siihen aikaan kun Ensimmäinen Kansanäiti ja Kansanisä eli maallisesti, ei nykyisä maita ollut olemassa, mutta nykyään on. Kansa voi palauttaa yhteyden Liiton Lain edellyttämällä tavalla, keneltäkään lupaa kysymättä. Kun Liitto on palautettu ja se on sidottu Liiton Lakiin, kukaan ei valhtele käyttäessään Kansan nykyistä nimeä kertoessaan omasta Kansasta esimerkisi 100000 vuotta sitten.
32 Sinä et Luojan sanan mukaan voi olla, etkä sinä saa olla mitään muuta kuin mitä sinä todistettavasti tänään olet, ja mitä sinä todistettavasti Luojan sanan mukaan tänään edustat maallisesti ja sielullisesti.
33 Sielujen Valtakunnan edustaja ei oleta saavansa minkäänlaista maallista korvausta työstään, ja hän ei Liiton Lain 1-3 mukaan saa vaatia minkäänlaista korvausta työstään. Riippumatta siitä kenelle ja mitä sinä henkilökohtaisesti toiselle ihmiselle lahjoitat, tee lahjoituksesi Sielujen Valtakuntaa ja Liiton Lakia noudattaen nimenomaan viitaten Sielujen Valtakuntaan ja Liiton Lakiin. Silloin et riko Lakia, ja mitä on sidottu sinun ja vastaanottajan välillä maan päällä, on myös sidottu Sielujen Valtakunnassa.
A Copyright Registered O by ©N®IS™ON of CHRISTI AIO:n
Trade Mark in TiMe White Stone is Made Adam "As I am one" Matti Eever (M.) Simonaho 28061960XXXR IDI ICI IBI IAI L AVA A - Matti E Simonaho
olen vertaillut Torahia ja ... kirjoitti:
pikkutarkasti 9/11 lahtien, silla tarkoituksella loytaa totuus.
Hyvat laumojen seuraajat, varoitan teita Koraanista. Kunnioitan sita mutta hyvin kaukaa!
Ainoa oikea Jumala on Israelin Jumala. Muita Jumalia ei ole!
Gabriel tai Gaprielina esiintyva lienee ilmestynyt Muhamedile, muta ei itse Jumala, joka ilmestyi israelilaisille, halkaisi mmeren ja ruokki heita 40 vuotta autiomaassa,jossa ei kasva mitaan!.
Muista eta ei kaikki iolmestykset ole Jumalasta.
Jumala nimenomaan varoitti vaarista hengista ja kehoitti testamaan kaikki!
Koraani tas kieltaa testaamasta !
http://www.netikka.net/mpeltonen/trust.htm
Kuitenkin,-alkaa uskoko minua, vaann seuratkaa sita jota uskotte!
Israelin Jumala ei hyvaksy kaikkia eika pakota ketaan mukaansa.-ei edes palvelijaksi.
http://www.balaams-ass.com/alhaj/yitha.htm
Israelissa ei ole vakivaltaisia palvelijoita
eika kukaan ole kenenkaan orja,joten siella ei tule olemaan yhtaan muslimia tulkintani mukaan.
Lupaan syoda hatullisen paskaa sina paivana jos Bin-late paasee taivaaseen.
ja lupaan olla yhden paivan haareminvartajana muslimiparatiisissa.ja vaikka tuurata prinzzia
yhten ihmispaivan.1 Kuka minä olen ei ole tärkein tieto sinulle. Tärkein tieto sinulle on kuka sinä olet, ja ketä sinä edustat maallisesti ja sielullisesti. Riippumatta siitä mitkä tunteesi ovat, älä osoita minua tunteista jotka sinussa herää kun luet sanomani.
2 Tunteesi kuuluvat vain sinulle, sillä ne perustuvat sinun mielenlaatuun, ja nimenomaan siihen, kuinka vahva yhteys sinun mielellä on sieluusi. Opi tuntemaan itsesi, sillä sinun tuntet paljastaa sinulle kuka mieltäsi hallitsee. Kun sinä sanot jotain, sinun sanasi paljastaa kuulijoille sinun mielenlaadun, ja kuka mieltäsi hallitsee.
3 Jos me itse tutkisimme itseämme, emme joutuisi tuomittaviksi; Kun joku sanoo jotain mikä on sidottu Liiton Lakiin ja mikä kaikille on totuus ja sanat loukkaa uskontoasi; Mitkä tahansa tunteesi ovat, ennenkuin sanot tai teet mitään, arvioi oma mielesi;
4 Sinä tunnet Liiton Lain, ja jos tunteesi rikkoo Lakia, sinä tiedät että mielessäsi on jotain mitä sinne ei kuulu. Sinulla on oikeus, valta ja myös velvollisuus tuomita kaikki mikä on Lain vastaista mielestäsi sen alkuperää myöten. Kenelläkään ei ole oikeutta tuomita sinua siitä.
5 Varaudu siis siihen, että joudut tuomitsemaan uskontosi, sillä jos sinä et laitonta tuomitse mielestäsi, sinun sanasi ja tekosi ovat laittomia; Sinun lopullinen tuomiosi määräytyy tekemäsi valinnan mukaan;
6 Jos hän jonka oppia seuraat ja levität missään mielessä on Luojan ja ihmisen välisen Liiton rikkoja, Liiton Lain rikkoja, ja opettaa vasten Isäsi oppeja, sielusi asetetaan Sielujen Valtakunnan ulkopuolelle.
7 Ketä sinä seuraat maallisesti, sinä seuraat myös sielullisesti; Jos hän jota seuraat on tuomittu helvettiin, se on myös sinun osoite toisella puolella edellyttäen että kukaan ei sieluasi pelasta.
8 Sielujen Valtakunnan ulkopuolelle tuomitun sielun voi pelastaa sukuun syntynyt lapsi; Jokainen kansaan syntynyt lapsi on kansan ja suvun Vapahtaja.
9 Sinä olet myös sukusi Vapahtaja; Kun sinä valaistut ja pidät kiinni siitä mitä on, Liiton Lain ja Sielujen Valtakunnan nimiin, kaikki sielut jotka suvussasi on ja jotka on asetettu Sielujen Valtakunnan ulkopuolelle vapautetaan, ja heidän tekemät rikokset perii, se joka heidät syntisiksi on opettanut.
10 Liiton Laki, 10 Käskyä on jokaisen ihmisen perusturva ja Ensimmäinen Raamattu. Mitä Raamattuun on kirjoitettu Liiton Lain jälkeen, sitä ei saa missään mielessä käyttää Lain rikkomiseen.
11 Jos minä sanon; "Minä olen Laki ja Oikeus", niin "minä" on myös sinä joka sanomaani luet, sillä kaikilla ihmisillä on Liiton Laki ja Sielujen Valtakunta ja Luoja, sinun jumalasi puolellaan;
12 Liiton Laissa on säädetty Oikeus puolustaa lapsia, sukuja ja kansaa ja maata jonka Luoja, sinun Jumalasi on sinulle antanut kaikelta mikä missään mielessä rikkoo Liiton sinun, Sielujen Valtakunnan ja Luojan, sinun Jumalasi välillä, ja joka missään mielessä rikkoo Liiton Lakia.
13 Sinä et ole minua nähnyt, ja sinä et ole minua kuullut, mutta silti sinä olet minut nähnyt ja kuullut, jos et ole sokea ja kuuro. Minä en ole sinun ulkopuolella fyysisesti, sinä et minua näe.
14 Mutta kun sinä luet mitä minä olen kirjoittanut, sinä näet minun mielen ja voit tulkita sen, ja halusit sinä sitä tai et, sinä kuulet minun äänen sisälläsi kertovan jotain. Juuri nyt, tällä hetkellä, kun sinä luet tätä, sinä kuulet sanani.
15 Kuka on Minä, jonka äänen kuulet ja joka vahvistaa sen mitä minä kerron, silloin kun se mitä minä kerron, on totuus kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa kielestä riippumatta?
16 Oli kysymys mistä asiasta tahansa, kun se mitä on sanottu on totuus kaikille ihmisille maailmassa, sellainen totuus on sielullinen; Se on Sielujen Valtakunnassa olevien kansojen Ensimmäisistä Äideistä ja Ensimmäisistä Isistä, Yhteisestä Luojasta, sinun Jumalasta. Sanojen vahvistus tulee sieltä.
17 Minä sanon teille totuuden, sillä teille on hyväksi tietää se jotta voisitte puolustaa itseänne ja lapsianne. Minä näytän maailmalle todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion:
18 Synnin, koska he eivät noudata Liiton Lakia eikä Isäni oppeja, vanhurskauden, koska minä olen Isäni perinyt, ja siitä perimästä on osa sinun, ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu.
19 Mitä minä sanon sen minä olen Isältäni perinyt, ja hän puhuu sinulle sielustasi. Isä todistaa minusta ja minä todistan Isästä, ja kaikki mitä Isällä on, on minulla.
20 Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi vielä sitä kaikkea ottaa vastaan. Mutta kun ymmärrätte sanomani, te löydätte totuuden teistä; Te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja, joka on kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
21 Teille on sanottu että "ette olleet kansa", mutta nyt olette Luojan, sinun Jumalasi kansa, ja joille on sanottu "ette ole armahdetut", mutta nyt olette armahdetut Liiton ja Liiton Lain, Sielujen Valtakunnan ja Luojan, sinun Jumalaisi nimiin.
22 Ketään ei tuomita sanojen perustella, vaan pitää esittää näyttö siitä että on rikollinen. Minä tuomitsen sanojan sanoista ja tekijän teoista historiassa ja tänään; Sinä olet Liiton Lakiin, Sielujen Valtkuntaan ja Luojaan, sinun Jumalaasi liitetty, tai olet sen kaiken ulkopuolella. Sanoinesi ja tekoinesi sinä olet Sielujen Valtakunnan ja Luojan, sinun Jumalasi puolella, tai sinua ei Sielujen Valtakunnassa tunneta.
A Copyright Registered O by ©N®IS™ON of CHRISTI AIO:n
Trade Mark in TiMe White Stone is Made Adam "As I am one"
Matti Eever (M.) Simonaho 28061960XXXR IDI ICI IBI IAI L AVA A - Matti E Simonaho
olen vertaillut Torahia ja ... kirjoitti:
pikkutarkasti 9/11 lahtien, silla tarkoituksella loytaa totuus.
Hyvat laumojen seuraajat, varoitan teita Koraanista. Kunnioitan sita mutta hyvin kaukaa!
Ainoa oikea Jumala on Israelin Jumala. Muita Jumalia ei ole!
Gabriel tai Gaprielina esiintyva lienee ilmestynyt Muhamedile, muta ei itse Jumala, joka ilmestyi israelilaisille, halkaisi mmeren ja ruokki heita 40 vuotta autiomaassa,jossa ei kasva mitaan!.
Muista eta ei kaikki iolmestykset ole Jumalasta.
Jumala nimenomaan varoitti vaarista hengista ja kehoitti testamaan kaikki!
Koraani tas kieltaa testaamasta !
http://www.netikka.net/mpeltonen/trust.htm
Kuitenkin,-alkaa uskoko minua, vaann seuratkaa sita jota uskotte!
Israelin Jumala ei hyvaksy kaikkia eika pakota ketaan mukaansa.-ei edes palvelijaksi.
http://www.balaams-ass.com/alhaj/yitha.htm
Israelissa ei ole vakivaltaisia palvelijoita
eika kukaan ole kenenkaan orja,joten siella ei tule olemaan yhtaan muslimia tulkintani mukaan.
Lupaan syoda hatullisen paskaa sina paivana jos Bin-late paasee taivaaseen.
ja lupaan olla yhden paivan haareminvartajana muslimiparatiisissa.ja vaikka tuurata prinzzia
yhten ihmispaivan.'REQUESTING PRAYER FOR AMERICANS (or any nation) WHO HAVE GIVEN THEIR LIVES IN SERVICE TO OUR COUNTRY'
A. Of Judgment
1. You send children of America to a war, to die, and they die for You, and You pray for the dead, and you pray for more, who all are Meat for The Beast on Your bread.
2. So from now on, every time You put anything in Your mouth, remember who You are eating, because what You eat, is all those dead, who have died so You can have Your mouth full.
3. How about; "Requesting prayer for The People of America, for more Sons and Daughters of The Mothers and Fathers of America, to be honor killers, and to be honored by me when they kill and are being killed, in wars for me, so i can have my mouth full, of their blood and flesh" ?
4. You say; "Children of America is our future". Who is "our", when You send The Children of The Mothers and Fathers of America, to die?
5. You speak only for yourself, not for The Children, and not for The Mothers, and not for The Fathers, of America.
6. You dishonor those wrecks of Man, who return alive from the wars You have created, giving them nothing else but Your blasphemy, and You dishonor The Founders, The Mothers and The Fathers of America.
7. Your pagan way of thinking, make Me sick. You blasphemy everything that is holy for The Children of America, for The Mothers of America, and for The Fathers of America; The Earthly and Spiritual Heritage of Man.
8. You say; "I follow Jesus", and "God bless", but hear my words; You don't follow Jesus or God, but Jesus and God follow you.
9 Words and works of you, are heard and seen by Jesus and God, through your eyes and through your ears - and through the eyes and ears of all people. They even hear and see what you think.
10. You have not seen me, nor have you heard my voice, but still you can see me and you can hear my voice, if you are not blind and deaf; You know who I am.
©®S™ON. - jikjj9
tiesittekös muuten että tämä teidän nimittämänne "epäjumalanne Allah" on aivan se yksi ja sama Jumala kuin kristittyjen Jumala? Allah on vain kustumanimi Jumalalle islamissa, ja sana Allah tulee arabian kielestä joka tarkoittaa Jumalaa...eli ei se ole mikä tahansa nimi,aivan sama asia kun kristityt kutsuvat Jumalaansa Jumalaksi, arabian kielessä Jumala on Allah... :)
- 11111111111
ja Jahve on myrskyn jumala.
Molemmat väittävät samaa ominaisuuksistaan ja ovat persooniltaan ihan samanlaisia: Epäoikeudenmukaisia tyranneja. - nyvaveli..
olen vertaillut Torahia ja ... kirjoitti:
pikkutarkasti 9/11 lahtien, silla tarkoituksella loytaa totuus.
Hyvat laumojen seuraajat, varoitan teita Koraanista. Kunnioitan sita mutta hyvin kaukaa!
Ainoa oikea Jumala on Israelin Jumala. Muita Jumalia ei ole!
Gabriel tai Gaprielina esiintyva lienee ilmestynyt Muhamedile, muta ei itse Jumala, joka ilmestyi israelilaisille, halkaisi mmeren ja ruokki heita 40 vuotta autiomaassa,jossa ei kasva mitaan!.
Muista eta ei kaikki iolmestykset ole Jumalasta.
Jumala nimenomaan varoitti vaarista hengista ja kehoitti testamaan kaikki!
Koraani tas kieltaa testaamasta !
http://www.netikka.net/mpeltonen/trust.htm
Kuitenkin,-alkaa uskoko minua, vaann seuratkaa sita jota uskotte!
Israelin Jumala ei hyvaksy kaikkia eika pakota ketaan mukaansa.-ei edes palvelijaksi.
http://www.balaams-ass.com/alhaj/yitha.htm
Israelissa ei ole vakivaltaisia palvelijoita
eika kukaan ole kenenkaan orja,joten siella ei tule olemaan yhtaan muslimia tulkintani mukaan.
Lupaan syoda hatullisen paskaa sina paivana jos Bin-late paasee taivaaseen.
ja lupaan olla yhden paivan haareminvartajana muslimiparatiisissa.ja vaikka tuurata prinzzia
yhten ihmispaivan.tunnen monta gabrielia!
yksi oli joulupukkinakin...yksi voitti missikilpailunkin..
- muualle kuin arabiaan
ja arabiankielisille .
SURA 14,4
-kyllahan admullah tammen ja h-anttilan pitaisi tama tietaa!-kun minakin tiedan!
..ja olen vasta opiskelija!- HjiPpU
Yksinkertaisin tapa todistaa yllä oleva väite vääräksi on kertoa se tosiasia, että vain 15 - 20 % maailman muslimeista on arabeja. Intialaisia muslimeja on enemmän kuin arabialaisia, ja indonesialaisia muslimeja on sitäkin enemmän!
Että islam olisi uskonto vain arabeja varten, on islamin vihollisten jo varhain historiassa levittämä myytti.
Tämä väärä olettamus perustuu luultavasti seuraaville seikoille: että useimmat ensimmäisen sukupolven muslimeista olivat arabeja, että Koraani on arabiankielinen ja että profeetta Muhammed (SAAS) oli arabi. Oli miten oli, sekä islamin oppi että sen varhainen leviäminen todistaa, että varhaiset muslimit yrittivät urhoollisesti tuoda uskonnon kaikkien kansojen, rotujen ja ihmisten tietoon.
Tehtäköön myös selväksi, että kaikki arabit eivät ole muslimeja, kuten eivät kaikki muslimitkaan arabeja. Arabi voi olla joko muslimi, kristitty, juutalainen, ateisti tai tunnustaa jotakin muuta uskontoa tai ideologiaa. Ja monet maat, joiden luullaan olevan arabimaita, eivät sitä itse asiassa ole, kuten ei Turkki eikä Iran. Näiden maiden kansat puhuvat muita kieliä kuin arabiaa äidinkielenään ja ovat etnisesti eri alkuperää kuin arabit.
Jo Muhammedin (SAAS) tehtävän alkuaikoina hänen seuraajansa tulivat monista eri maista, esim. Bilal oli afrikkalainen orja, Suhaib oli Bysantin roomalainen, Ibn Sailam oli juutalainen rabbiini ja Salman oli persialainen.
Koska uskonnon totuus on ikuinen ja muuttumaton ja ihmiskunta elää universaalissa veljeydessä, opettaa islam, että Kaikkivaltiaan Jumalan ilmoitukset ihmiskunnalle ovat aina olleet johdonmukaisia, selviä ja yleisiä.
Islamin totuus on tarkoitettu kaikille ihmisille, riippumatta heidän rodustaan, kansallisuudestaan tai kielellisestä taustastaan.
Silmäys muslimimaailmaan Nigeriasta Bosniaan, Malesiasta Afganistaniin, antaa tarpeeksi todistetta siitä, että islam on universaali viesti koko ihmiskunnalle.
Älkäämme unohtako sitäkään, että suuri joukko ihmisiä Euroopassa ja Amerikassa, kaikenrotuiset ja etnisesti erilaiset, valitsevat tiekseen islamin.
Islam on tänä päivänä nopeimmin kasvava uskonto maailmassa.
- ©®S™ON
ALLA.H toiseen suuntaan H.ALLA
JU.M.ALA
JU/JW on goottien/ruotsin kielestä tullut herja (800-900AD) IM kirjaimista: JUMALA = IM.M.ALA
ALLA.(H).IM toiseen suuntaan on IM.(H).ALLA
"Jumala" kaikissa kielissä ei ole sama kuin Luoja, vaan "Jumala" viittaa eri kansojen Ensimmäiseen Äitiin ja Ensimmäiseen Isään Sielujen Valtkaunnassa, ja kaikkien yhteiseen Luojaan (A).
HAM on sama kuin latinan REX. Esimerkiksi ABRA.HAM -nimessä HAM on titteli.
IS.R.AEL -nimessä R on maallinen REX: kuningas.
Sen vastakohta on sielullinen: M.essias.
IS.M.AEL ja suomen kielessä M=P ja lukusuunta vaihtuu LA.P.SI.
On vain "ON" tai "EI", ja kaikki muu on pahasta. "ON" on Jumalan sana joka on totuus kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa kielestä riippumatta. "EI" on valheet joita ei ole.
10. You have not seen me, nor have you heard my voice, but still you can see me and you can hear my voice, if you are not blind and deaf; You know who I am.
©®S™ON. - Ilkeä agnostikko
Älä ole niin varma. Mitäs sitten jos Allah onkin se aito ja alkuperäinen jumala?
Ootko muka joskus tavannu sen Israelin pyhäsi? Jos olet, niin mulla on yhden hyvän psykiatrin numero joka on erikoistunut harhanäkyihin ja uskontoon liittyviin persoonallisuushäiriöihin. - HjiPpU
Varsinkin heratysliikkesiin kuuluvilla kristityilla on tapana jyrkasti kiistaa "Allah"in olevan sama kuin suomenkielen "Jumala". Keksitaan milloin mitakin selvityksia kuujumalista, henkien palvonnasta ja siita, etteivat muslimit seuraisi Aabrahamia.
Jos on olemassa vain yksi Jumala, kuten kristinusko oman selityksensa mukaan opettaa, miten kristitty voi edes puhua jostakin "toisesta Jumalasta"? Eiko se mennytkaan niin etta
"Mina olen Herra, sinun Jumalasi, ala pida muita jumalia"? (Vrt. islamin "Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala")
Wikipedia:
Allāh on arabian kielen sana, joka tarkoittaa Jumalaa. Muissa kielissä, esimerkiksi suomessa, sanalla viitataan usein erityisesti islamilaiseen käsitykseen Jumalasta.
Sanassa al- on määräinen artikkeli ja varsinainen sanavartalo ilāh merkitsee yleisesti jumalaa.
Ilāh on sukua heprean kielen Jumalaa tarkoittavalle sanalle Elohim. "Allah" voidaan siis kääntää "se yksi Jumala."
.......
Sana "Allah" jatetaan usein kaantamatta ja se esiintyy muutenkin viitattaessa islamin kasitykseen jumalasta. Tama voi johtua siita, etta luullaan islaminuskoisilla olevan oma Jumala, jonka nimi olisi "Allah". Jotkut taas haluavat korostaa Allah-sanan kaytolla sita, että islaminuskoiset eivat ajattele Jumalasta aivan samoin kuin kristityt. Esimerkiksi kristityilla on kolmiyhteinen Jumala
(ei tosin kaikilla kristillisiksi itseaan kutsuvissa uskonnoissa),
muslimeilla ei.
Voidaan kuitenkin suositella "Allah" -sanan kaantamista omalle kielelle ja "jumala" -sanan kayttamista myos islamin jumalasta, koska Allah ei ole erisnimi. Arabian kielessä "Allah"
-sanaa kaytetaan aina viittaamaan myos juutalaisuuden ja kristinuskon Jumalaan. Jumalasta puhuminen on perusteltua myos siksi, etta uskontojen historiaa tarkasteltaessa islam, kristinusko ja juutalaisuus ovat osa samaa traditiota, ja niiden jumalakasitykset kumpuavat vahvasti tasta samasta traditiosta.
Mielenkiintoisimmaksi taman joidenkin kristittyjen ajattelutavan tekee se, että Jeesus kaytti Jumalasta samaa sanaa kuin kaikki muslimit ja kristityt arabit. Arameaksi Jumala on "Allaha".
Vaittamalla Jumalasta "Allah"-sanaa kayttavia epajumalanpalvojiksi, kristitty itseasiassa pilkkaa (tietamattaan?) omaa uskonnollista esikuvaansa, Jeesusta! Muistuttaisin, etta myos osa Raamatusta on ollut alunperin arameankielinen, kuten juutalaisen Talmudkin.
Sita tuskin kukaan kiistaa, ettemmeko ajattelisi hiukan eri tavoin Jumalasta. Mutta muslimit sentaan vaivautuvat myontamaan, ettemme niin hirvittavan erilaisia uskonnollisilta perusajatuksilta
olekaan. Jos nama kristityt voisivat viela myontaa tuon tosiseikan, etta me kaikki, juutalaiset, kristityt ja muslimit uskomme Yhteen Jumalaan, toistemme ymmartaminen ja hyvaksyminen voisi olla
huomattavasti helpompaa.- Jumalan nimeksi JHWH
miksi?
kai sinä käsität että vanhssa testamentissa saotaan jumalan nimeksi JHWH monessakin yhteydessä, ja
luulen Jeesuksen tätä tarkoittaneen kun häntä siksi kutsui kuten aikalaisensanki (sinua lainaten) Niin juuri tämän takia niin kuin sinäkin kutsut jumalaa yleisnimenä ? mutta hänen oikea nimensä on kyllä vanhassa testamentissa. - ja tässä on piikki lihassasi
Jumalan nimeksi JHWH kirjoitti:
miksi?
kai sinä käsität että vanhssa testamentissa saotaan jumalan nimeksi JHWH monessakin yhteydessä, ja
luulen Jeesuksen tätä tarkoittaneen kun häntä siksi kutsui kuten aikalaisensanki (sinua lainaten) Niin juuri tämän takia niin kuin sinäkin kutsut jumalaa yleisnimenä ? mutta hänen oikea nimensä on kyllä vanhassa testamentissa.kun islamilainen julistaa SUOMEKSI ettei ole muuta jumalaa kuin Allah niin kumpi tekee virheen ? islamilainen joka sanooo väärin (jättää kääntämättä jumlan nimen) tai ihminen joka korjaa että hänen nimensä oikea nimensä on JHWH
- HjiPpU
ja tässä on piikki lihassasi kirjoitti:
kun islamilainen julistaa SUOMEKSI ettei ole muuta jumalaa kuin Allah niin kumpi tekee virheen ? islamilainen joka sanooo väärin (jättää kääntämättä jumlan nimen) tai ihminen joka korjaa että hänen nimensä oikea nimensä on JHWH
Ensinnakin ei ole Islamilaisia vaan muslimeita Eli jokainen Muslimi todistaa uskonsa arabiaksi oli han minkamaalainen/kielinen tahansa. Kaannoksia toki saa kayttaa puhekielessa jne.
Ja tuo mainitemasi nimi ei minusta kylla ole mikaan varsinainen nimi vaan Jahve - Vanhasta testamentista (erityisesti toorasta) loytyva Jumalan nimi, joka on hepreaa ja tarkoittaa Mina olen tai Mina olen se, joka mina olen.
Luetteleehan Islamkin Jumalalle 99 nimea joista sadas on Allah.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jahve
http://www.raamattu.tarinoi.fi/55
3:13 Mooses sanoi Jumalalle: "Katso, kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille: 'Teidän isienne Jumala on lähettänyt minut teidän luoksenne', ja kun he kysyvät minulta: 'Mikä hänen nimensä on?' niin mitä minä heille vastaan?"
3:14 Jumala vastasi Moosekselle: "Minä olen se, joka minä olen." Ja hän sanoi vielä: "Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne."
3:15 Ja Jumala sanoi vielä Moosekselle: "Sano israelilaisille näin: Herra, teidän isienne Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala, lähetti minut teidän luoksenne; tämä on minun nimeni iankaikkisesti, ja näin minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen.
6:3 Ja minä olen ilmestynyt Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille 'Jumalana Kaikkivaltiaana' (El Shaddai), mutta nimelläni 'Herra' (YHWH) en minä ole tehnyt itseäni heille tunnetuksi.
Kristinuskon ja Jehovan todistajien Jumala, Jehovan = YHWH, on siis alkujaan kanaanilaisten Luoja ja pää-Jumala El. Palvoessaan YHWH-Jumalaansa he palvovat samalla tuota muinaista kanaanilaista El:iä. ELOHIM! - mie vua
HjiPpU kirjoitti:
Ensinnakin ei ole Islamilaisia vaan muslimeita Eli jokainen Muslimi todistaa uskonsa arabiaksi oli han minkamaalainen/kielinen tahansa. Kaannoksia toki saa kayttaa puhekielessa jne.
Ja tuo mainitemasi nimi ei minusta kylla ole mikaan varsinainen nimi vaan Jahve - Vanhasta testamentista (erityisesti toorasta) loytyva Jumalan nimi, joka on hepreaa ja tarkoittaa Mina olen tai Mina olen se, joka mina olen.
Luetteleehan Islamkin Jumalalle 99 nimea joista sadas on Allah.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jahve
http://www.raamattu.tarinoi.fi/55
3:13 Mooses sanoi Jumalalle: "Katso, kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille: 'Teidän isienne Jumala on lähettänyt minut teidän luoksenne', ja kun he kysyvät minulta: 'Mikä hänen nimensä on?' niin mitä minä heille vastaan?"
3:14 Jumala vastasi Moosekselle: "Minä olen se, joka minä olen." Ja hän sanoi vielä: "Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne."
3:15 Ja Jumala sanoi vielä Moosekselle: "Sano israelilaisille näin: Herra, teidän isienne Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala, lähetti minut teidän luoksenne; tämä on minun nimeni iankaikkisesti, ja näin minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen.
6:3 Ja minä olen ilmestynyt Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille 'Jumalana Kaikkivaltiaana' (El Shaddai), mutta nimelläni 'Herra' (YHWH) en minä ole tehnyt itseäni heille tunnetuksi.
Kristinuskon ja Jehovan todistajien Jumala, Jehovan = YHWH, on siis alkujaan kanaanilaisten Luoja ja pää-Jumala El. Palvoessaan YHWH-Jumalaansa he palvovat samalla tuota muinaista kanaanilaista El:iä. ELOHIM!Ehkä kyse on vain sana sodasta. Ihmiset vaativat että Jumalaa pitää kutsua heidän kielensä sanalla ikäänkuin toinen kieli olisi toista parempi.
Jos me kutsuisimme Jumalaa Allahiksi niin meitä kutsuttaisi muslimeiksi tai islamilaisiksi.
Jos kutsuisimme Häntä Tirawaksi (pawnee kieltä) niin meitä kutsuttaisi pakanoiksi tai luonnonuskontolaisiksi.
Jos taas Jehovaksi niin meitä kutsuttaisi lahkolaisiksi.
Jos me kutsuisimme Jumalaa Jumalaksi sen kansan kielellä jonka kanssa me sattumoisin olisimme tekemisissä niin meitä pidettäisi oikeauskoisina? - 9+10
Jumalan nimeksi JHWH kirjoitti:
miksi?
kai sinä käsität että vanhssa testamentissa saotaan jumalan nimeksi JHWH monessakin yhteydessä, ja
luulen Jeesuksen tätä tarkoittaneen kun häntä siksi kutsui kuten aikalaisensanki (sinua lainaten) Niin juuri tämän takia niin kuin sinäkin kutsut jumalaa yleisnimenä ? mutta hänen oikea nimensä on kyllä vanhassa testamentissa.Kuinka monessa kohdassa suomenkielisessa Vanhassa Testamentissa käytetään sanaa JHWH tai Jahve tai Jehova? Yhden kerran?
JHWH ei välttämättä edes ole alunperin hebrenkielinen, eihän edes tiedetä varmuudella kuinka se äännetään. Monet tutkijat ovat sitä mieltä että siinkin on kyseessä vanhempi seemiläinen sana joka viittaa israelilaisia vanhempien seemiläisten kansojen yhteiseen jumalan nimeen.
- Jumalan Sana ja laki
Tällä uskontofoorumilla esiintyy jatkuvasti henkilöitä, jotka ovat tietävinään mukamas jotakin Jumalasta, Jumalan Sanasta ja laista, mutta antavat alituiseen vääriä todistuksia, jotka ovat ristiriidassa Jumalan omien ilmoitusten kanssa. Nämä henkilöt ovat eksyttäjiä, joko tahattomasti tai tahallaan. Joka tapauksessa ilman parannuksen tekoa heidän matkansa päätyy samaan paikkaan kuin muidenkin eksyttäjien - kadotukseen.
Sitä yhtä ainoata Jumalaa, joka esiintyy niin Raamatun pyhissä kirjoissa kuin Koraanissa sekä muissakin Jumalan pyhissä ilmoituksissa, voi todellakin loukata ja häpäistä niin ajatuksin, sanoin kuin muin teoin. Etsi vaikka Raamatusta hakusanaohjelmalla kohdat "häväistä", niin löydät tästä todisteita. Vai eikö huvita enää, kun pelkäät löytäväsi sellaisia kohtia ja todistavasi näin itsesi väärän todistuksen antajaksi?
Raamatussakin sen saman yhden ainoan Jumalan kunniaa puolustetaan jopa veriteoin. Lue vaikka tapauksessa pappi Piinehas. - mie vua
Allah ja Jumala on yks ja sama. Allah on arabiaa ja Jumala suomea niinkuin Wakan Tanka on lakotaa ja Tirawa pawneen kieltä - yks ja sama Jumala eri kielillä.
- Aatteleppaite2.0
kummatki ja kaikki jumalat ovat ihan yhtä ihmisen keksittyä paskaa,roskakoriin joutaa kaikki,ja sen evoluutio meille vielä tulee todistamaan.
- minimerkki..
http://www.balaams-ass.com/alhaj/yitha.htm
laita kirjamerkki!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1404422Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3502230Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik32114Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481891- 1071820
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4561787Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4831621MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar571479Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4881363Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441338