Minulla on (oli) tosi komea ja mahtavasti kukkiva idänunikkopenkki talon eteläseinustalla, savi-hiekkaseoksisessa maaperässä, eli siis tosi kuivassa paikassa. Nyt penkki alkaa vähentää kukkimista ja olla jo niin ränsistynyt ja liikaa leventynyt, että se varmaankin pitäisi uusia... mutta miten se kannattaisi tehdä ja miten maata pitäisi parantaa uusittavalle penkille. Onko kellä kokemuksia?
Vastaukset 3
- kaunottaria
Eipä kai siinä kummoista tarvitse tehdä, alusta tuntuu olevan oikein sopiva, ehkä vähän multaa kannattaisi lisätä ja kakankakat sekaan.
Unikotkaan ei ole ikuisia. Onneksi siemenistä saa tuhansia uusia, syksyllä kun kylvää. Omat unikkoni ovat vähän multavammassa penkissä viihtyneet hyvin vuosikausia, ovat vankkoja, vahvavartisia ja reheviä. (Annan Kekkilän punaista lannoitetta) Ne ovat perennaryhmässä, joka peittää unikkojen myöhemmnin ränsistyvät lehdet.
Yksinään unikoista penkki ei ehkä ole kovin kaunis loppukesällä, mutta mykistävän kauniita ne ovat kukkimisvaiheessa.
Siirtelemisestä unikot eivät oikein tykkää. - sibyllavon
olivat erityisen kauniita tänä kesänä. Minusta ne tuppaavat leviämään liikaakin savimaassa syvällä olevilla juurillaan. En ole tehnyt muuta kuin levittänyt silloin tällöin kompostia aikaisin keväällä kukkapenkkin (ei joka vuosi).
- pois ja
istuta harvempaan. Uutta kunnon kompostimultaa pohjalle ja alkaa kohta näkyä tuloksia. Ittelläni on semmoinen kokemus ja näkemys, että idänunikot tykkäävät todelle ravinteikkaasta maaperästä. Minulla on kahdessa paikassa niitä, toiset kituu,matalia - toiset kukkii korkeina, liki metrisinä. Maassa ja mullassa siis se ero!!!
Ja terkkuset ehkä Jojensuuhun???
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 52994
- 98984
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21842- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121766Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔45714- 45656
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke24634Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 40591
- 46578
- 34552
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka137526Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok117518Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44516- 47505
- 25502
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen10498