Heinävauvasta tulikin

kesävauva, kun meidän poika päätti tulla maailmaan päivää vaille 3 viikkoa etuajassa viime viikon sunnuntaina :)

Mitään "oireita" synnytyksen alkamisesta ei ollut (tosin mies sanoi jälkeenpäin, että hänen mielestään maha oli jo lauantaina valahtanut alaspäin, itse en tätä huomannut:), kun su-aamupäivällä lorahti vedet ensimmäisen kerran (tätä jatkui melkeinpä loppuun asti).

Koska supistuksia ei ollut, käskin miehen alkaa lämmittää saunaa :) Noin tunnin kuluttua vesien menosta soitin polille, mistä käskettiin odotella rauhassa kotona ja tulla näytille illalla klo 20 ellei mitään kuulu sitä ennen. Tässä vaiheessa pari päivä aiemmin ostettu masukipsikin oli vielä tekemättä, joten sitä sitten väsäämään :D

Jossain vaiheessa alkoi sitten supistellakin, ensin oli pientä paineen tunnetta alavatsassa ja vähitellen ne alkoivat koveta ja tulla tiheämmin. Puoli neljän aikaan soitinkin sitten jo synnärin puolelle ja sieltä pyydettiin näytille sanoen jo etukäteen, että varmaan lähdette vielä kotiin odottelemaan...

Noh, matkalla supisteli jo alle 5 minsan välein ja kun päästiin puolen tunnin päästä kättärille, tuli niitä jo parin minuutin välein. Eipä siis enää tarvinnut kotiin lähteä, vaan ruvettiin vetämään sairaalaakuteita niskaan :)

Sisällä oltiin siis viiden aikoihin ja poika (47cm ja 2945g) syntyi puoli kahdeksan jälkeen 9 minuutin ponnistuksen tuloksena :) Onneksi ehdin kuitenkin saada epiduraalin, vaikka aika tiukille menikin se kanssa. Sen jälkeen oli kuin olisi taivaassa ollut ;D

Kätilön mukaan oli kuulemma harvinaisen nopea (ja muutenkin helppo, vaikka toki tekemistä oli jo tuossakin:) synnytys ensikertalaiselle. Eipä jäänyt itsellekään mitään kammoa synnytystä kohtaan.
Tähän auttoi varmasti myös todella mukava kätilö, joka pystyi olla meidän kanssa koko synnytyksen ajan kun osastolla oli sen verran hiljaista. Toki paras tuki oli kuitenkin se oma mies, vaikka itse sanoikin jälkeenpäin että tuntui välillä niin avuttomalta kun ei pystynyt oikein mitään tekemään.

Sairaalassa oltiin 5 päivää, kun ensin vauvan sokeriarvoja piti seurata ja sen jälkeen poika makasi vielä 12 tuntia sinivalolampun alla keltaisuuden takia. Nyt kuitenkin ollaan oltu kotona jo kolme yötä ja opetellaan kovasti uutta elämää perheenä.

Ei sitä rakkauden määrää voi millään tajuta, ennen kuin sen pääsee itse kokemaan! Mies sanoikin eilen, että niitä vauvan ilmeitä ja eleitä voisi seurata vaikka koko päivän kyllästymättä kertaakaan :) (ja tää on aika paljon mieheltä, joka ei osaa olla suunnilleen nukkuessaankaan tekemättä jotain käsillään;)