Olin talvella hakenut KELA:n rahoittamaan kuntoutuskurssille Itä-Suomeen. Silloin hakiessa sanottiin, että niihin on vaikea päästä enkä tod.näk. täyttäisi edellytystä "lääkinnällinen" vaan kohdallani olisi enemmän kyse "ammatillisesta."
No muutaman viikko sitten sain postissa hyväksymiskirjeen ko. "lääkinnälliselle kuntoutuskurssille mielenterveysongelmaisille." Tämä on kohdallani ensimmäinen kurssi.
Olin positiivisesti ilahtunut! Nyt vaan tosin mietityttää, että minkähänlaisia ihmisiä siellä tulee olemaan? Minulla on vain hyvin lievä masennuslääke 1 tabl aamuisin ja lievä väsyttävä iltalääke.
Siinä mielessä on "toimintavajausta", etten jaksa hakea työtä, kun tuntuu ettei keskittymiskyky riitä työhön. Viimeksi olen ollut lyhyen aikaa palkkatyössä v. 2003 ja sen jälkeen työharjoitteluissa. Jos työ ei ole kovin vaativaa, on se jotekin sujunut. Olen akateeminen.
Viime aikoina ei keskittymiskyky ole riittänyt oikein sanomalehtien lukuunkaan tai television katsomiseen. Lisäksi olen aika yksinäinen, mutta onneksi asun suuressa kaupungissa, jossa on virikkeitä.
No, kai sen kurssin voi ottaa esim. liikunnan kannalta. Tosin liikun muutoinkin paljon joka päivä hyötyliikuntaa.
KELA:n kuntoutuskurssi
Mies kirjoittaa ensimmäistä...
1
387
Vastaukset
- Pauliina2
Olen käynyt mielenterveyden peruskurssin ja siihen kuuluvan jatkokurssin. Oli oikein mukavaa.
Sinne mennessä olin masenunut, en edes muistanut miltä tuntuu olla iloinen.. Siellä sai samanvertaisuutta sekä kokea onnistumisen ja ilon tuntemuksia. Myös liikkumisen riemua,uimisesta kävelyyn Suosittelen lämpimästi ja onneksi olkoon kuin olet päässyt!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1377189Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265005L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa684382TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153503Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242311Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3021809Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241716Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91619- 671495
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581458