Erityisesti vanhoillislestadiolaisia kehoitan lukemaan rippi rukous isä meidän ja ymmärtämään tämän kohdan. Kun toisille näyttää oppi unohtuneen.
Muille se että tämä tarkoittaa uskovaisille suunnattua rukousta, miellän sen rippirukoukseksi, rippi on siis eri asia kuin parannus. Ettei jäisi käsitys että syntejä kerätään seurojen välissä. Ja että puhuttais että rukous riittää parannukseen.
Ettemme peittäisi syntejä vaan katuisimme.
(Tämä rukous tähtää siis siihen, ettei Jumala tahtoisi nähdä syntejämme, joihin joka päivä syyllistymme, eikä syyttää meitä niistä, vaan kohtelisi meitä armollisesti ja antaisi anteeksi lupauksensa mukaan.
Ja anna meille anteeksi velkamme niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.
Tämä pyyntö koskee meidän viheliäistä elämäämme. Vaikka meillä onkin Jumalan sana, vaikka me uskomme, teemme hänen tahtonsa ja kärsimme sekä ruokimme itseämme Jumalan lahjoilla ja siunauksilla, syntiä emme kuitenkaan pysty välttämään. Joka päivä me yhä vain hairahdumme emmekä hillitse itseämme. Me elämme näet maailmassa sellaisten ihmisten keskellä, jotka tekevät meille paljon pahaa sekä antavat aihetta kärsimättömyyteen, vihaan ja kostoon. Lisäksi on niskassamme Perkele. Joka taholta hän käy kimppuumme ja taistelee, kuten kuulimme, kaikkia edellä esitettyjä rukouksen kohtia vastaan. Tällaisessa jatkuvassa taistelussa on mahdotonta aina pitää puoliansa. Tästäkin siis syntyy suuri tarve rukoilla ja huutaa apua: "Rakas Isä. Anna meille velkamme anteeksi!" Ei tämä sitä tarkoita, ettei Jumala antaisi syntejämme anteeksi ennen ja ilman rukoustammekin, sillä hän on lahjoittanut meille evankeliumin, täynnänsä anteeksiantamusta, jo ennen kuin olemme sitä pyytäneet, jopa ennen kuin se on edes noussut mieleemme. Mutta rukoiltava meidän on sen tähden, että tuntisimme tuon anteeksiantamuksen ja ottaisimme sen vastaan. Me elämme näet joka päivä lihassa, sen luontoon kuuluu olla luottamatta ja uskomatta Jumalaan. Alituisesti siinä viriää pahoja himoja ja juonia, niin että syyllistymme joka päivä syntiin sanoin ja teoin, tekemällä tai jättämällä jotain tekemättä. Menetämme tämän vuoksi omantunnon rauhan. Alamme pelätä Jumalan vihaa ja epäsuosiota ja menetämme näin evankeliumista saadun lohdun ja turvallisuuden. Meidän on siis, jotta omatunto jälleen rohkaistuisi, lakkaamatta riennettävä etsimään lohtua tästä rukouksesta.
Tämä kaikki taas palvelee Jumalan tarkoituksia. Hän murtaa ylpeytemme ja pitää meidät nöyrinä. Jumala on näet pidättänyt itselleen erioikeuden saattaa sellainen ihminen, joka mielii muita halveksien vedota omaan nuhteettomuuteensa, miettimään omaa itseään ja pitämään tätä rukousta silmiensä edessä. Silloin ihminen kyllä huomaa, ettei ole sen moitteettomampi kuin muutkaan. Näin meidän kaikkien täytyy kumartua Jumalan eteen ja iloita siitä, että pääsemme osallisiksi syntien anteeksiantamuksesta. Kenenkään ei pidä kuvitella, että tämän elämän aikana voisi saavuttaa tilan, jossa ei enää tarvitsisi anteeksiantamusta. Olisimme siis kadotettuja, ellei Jumala antaisi lakkaamatta anteeksi.
Tämä rukous tähtää siis siihen, ettei Jumala tahtoisi nähdä syntejämme, joihin joka päivä syyllistymme, eikä syyttää meitä niistä, vaan kohtelisi meitä armollisesti ja antaisi anteeksi lupauksensa mukaan. Näin hän suo meille ilon ja omantunnon rohkeuden, niin että voimme seistä hänen edessään ja rukoilla häntä. Sillä jos sydän suhtautuu Jumalaan väärin eikä osaa ammentaa luottamuksen lähteestä, se ei milloinkaan uskalla ryhtyä rukoilemaan. Tätä luottamusta ja sydämen iloa taas ei voi saada mistään muusta kuin siitä tietoisuudesta, että synnit on anteeksi annettu.
Pyyntöön on kuitenkin liitetty välttämätön, mutta lohdullinen jatko: "niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme." Jumala on luvannut meille varmuuden siitä, että meille on lahjana annettu kaikki synnit anteeksi - tosin edellyttäen, että mekin puolestamme annamme lähimmäisillemme anteeksi. Sillä niin kuin Jumala antaa meille anteeksi, vaikka me monin tavoin rikomme häntä vastaan joka päivä, samoin pitää myös meidän antaa lähimmäisellemme anteeksi joka kerta kun hän aiheuttaa meille vahinkoa, käyttää väkivaltaa ja vääryyttä sekä osoittautuu vilpilliseksi meitä kohtaan. Ellet siis anna anteeksi, älä kuvittele myöskään itse saavasi Jumalalta anteeksi. Mutta jos sinä annat anteeksi, saat lohdullisen varmuuden siitä, että sinullekin annetaan taivaassa anteeksi. Se ei perustu siihen, että sinä annoit anteeksi, sillä Jumala antaa lupauksensa mukaisesti anteeksi täysin ilmaiseksi, yksin armosta, kuten evankeliumi opettaa. Ei, vaan Jumala on pannut tuon lisäyksen vahvistavaksi ja varmuutta antavaksi tunnusmerkiksi tämän rukouksen kanssa yhtäpitävän lupauksen rinnalle: "Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan." (Luuk. 6:37.) Samasta syystä Kristus toistaa sen kohta Isä meidän -rukouksen jälkeen Matteuksen 6. luvussa sanoessaan näin "Sillä jos te annatte ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi." (Matt. 6:14.)
Tällainen merkki on siis liitetty tähän rukoukseen siksi, että me rukoillessamme muistaisimme lupauksen ja ajattelisimme näin: "Rakas Isä. Tulen luoksesi pyytämään sinulta anteeksi. En tee sitä ajatellen, että voisin teoillani hyvittää syntini tai ansaita anteeksiantamuksen, vaan sen tähden, että sinä olet sen minulle luvannut ja kiinnittänyt siihen sinetin, jotta asia olisi yhtä varma kuin jos olisin kuullut synninpäästön sanat sinulta itseltäsi." Tämä merkki näet kykenee vahvistamaan ja ilahduttamaan omaatuntoamme aivan yhtä paljon kuin kaste ja ehtoollinen, jotka on asetettu meille ulkoisiksi merkeiksi. Tämä on jopa sijoitettu noiden toisten edelle juuri siinä tarkoituksessa, että se olisi kaiken aikaa hallussamme ja että voisimme käyttää ja harjoittaa sitä joka hetki.
Muille se että tämä tarkoittaa uskovaisille suunnattua rukousta, miellän sen rippirukoukseksi, rippi on siis eri asia kuin parannus. Ettei jäisi käsitys että syntejä kerätään seurojen välissä. Ja että puhuttais että rukous riittää parannukseen.
Ettemme peittäisi syntejä vaan katuisimme.
(Tämä rukous tähtää siis siihen, ettei Jumala tahtoisi nähdä syntejämme, joihin joka päivä syyllistymme, eikä syyttää meitä niistä, vaan kohtelisi meitä armollisesti ja antaisi anteeksi lupauksensa mukaan.
Ja anna meille anteeksi velkamme niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.
Tämä pyyntö koskee meidän viheliäistä elämäämme. Vaikka meillä onkin Jumalan sana, vaikka me uskomme, teemme hänen tahtonsa ja kärsimme sekä ruokimme itseämme Jumalan lahjoilla ja siunauksilla, syntiä emme kuitenkaan pysty välttämään. Joka päivä me yhä vain hairahdumme emmekä hillitse itseämme. Me elämme näet maailmassa sellaisten ihmisten keskellä, jotka tekevät meille paljon pahaa sekä antavat aihetta kärsimättömyyteen, vihaan ja kostoon. Lisäksi on niskassamme Perkele. Joka taholta hän käy kimppuumme ja taistelee, kuten kuulimme, kaikkia edellä esitettyjä rukouksen kohtia vastaan. Tällaisessa jatkuvassa taistelussa on mahdotonta aina pitää puoliansa. Tästäkin siis syntyy suuri tarve rukoilla ja huutaa apua: "Rakas Isä. Anna meille velkamme anteeksi!" Ei tämä sitä tarkoita, ettei Jumala antaisi syntejämme anteeksi ennen ja ilman rukoustammekin, sillä hän on lahjoittanut meille evankeliumin, täynnänsä anteeksiantamusta, jo ennen kuin olemme sitä pyytäneet, jopa ennen kuin se on edes noussut mieleemme. Mutta rukoiltava meidän on sen tähden, että tuntisimme tuon anteeksiantamuksen ja ottaisimme sen vastaan. Me elämme näet joka päivä lihassa, sen luontoon kuuluu olla luottamatta ja uskomatta Jumalaan. Alituisesti siinä viriää pahoja himoja ja juonia, niin että syyllistymme joka päivä syntiin sanoin ja teoin, tekemällä tai jättämällä jotain tekemättä. Menetämme tämän vuoksi omantunnon rauhan. Alamme pelätä Jumalan vihaa ja epäsuosiota ja menetämme näin evankeliumista saadun lohdun ja turvallisuuden. Meidän on siis, jotta omatunto jälleen rohkaistuisi, lakkaamatta riennettävä etsimään lohtua tästä rukouksesta.
Tämä kaikki taas palvelee Jumalan tarkoituksia. Hän murtaa ylpeytemme ja pitää meidät nöyrinä. Jumala on näet pidättänyt itselleen erioikeuden saattaa sellainen ihminen, joka mielii muita halveksien vedota omaan nuhteettomuuteensa, miettimään omaa itseään ja pitämään tätä rukousta silmiensä edessä. Silloin ihminen kyllä huomaa, ettei ole sen moitteettomampi kuin muutkaan. Näin meidän kaikkien täytyy kumartua Jumalan eteen ja iloita siitä, että pääsemme osallisiksi syntien anteeksiantamuksesta. Kenenkään ei pidä kuvitella, että tämän elämän aikana voisi saavuttaa tilan, jossa ei enää tarvitsisi anteeksiantamusta. Olisimme siis kadotettuja, ellei Jumala antaisi lakkaamatta anteeksi.
Tämä rukous tähtää siis siihen, ettei Jumala tahtoisi nähdä syntejämme, joihin joka päivä syyllistymme, eikä syyttää meitä niistä, vaan kohtelisi meitä armollisesti ja antaisi anteeksi lupauksensa mukaan. Näin hän suo meille ilon ja omantunnon rohkeuden, niin että voimme seistä hänen edessään ja rukoilla häntä. Sillä jos sydän suhtautuu Jumalaan väärin eikä osaa ammentaa luottamuksen lähteestä, se ei milloinkaan uskalla ryhtyä rukoilemaan. Tätä luottamusta ja sydämen iloa taas ei voi saada mistään muusta kuin siitä tietoisuudesta, että synnit on anteeksi annettu.
Pyyntöön on kuitenkin liitetty välttämätön, mutta lohdullinen jatko: "niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme." Jumala on luvannut meille varmuuden siitä, että meille on lahjana annettu kaikki synnit anteeksi - tosin edellyttäen, että mekin puolestamme annamme lähimmäisillemme anteeksi. Sillä niin kuin Jumala antaa meille anteeksi, vaikka me monin tavoin rikomme häntä vastaan joka päivä, samoin pitää myös meidän antaa lähimmäisellemme anteeksi joka kerta kun hän aiheuttaa meille vahinkoa, käyttää väkivaltaa ja vääryyttä sekä osoittautuu vilpilliseksi meitä kohtaan. Ellet siis anna anteeksi, älä kuvittele myöskään itse saavasi Jumalalta anteeksi. Mutta jos sinä annat anteeksi, saat lohdullisen varmuuden siitä, että sinullekin annetaan taivaassa anteeksi. Se ei perustu siihen, että sinä annoit anteeksi, sillä Jumala antaa lupauksensa mukaisesti anteeksi täysin ilmaiseksi, yksin armosta, kuten evankeliumi opettaa. Ei, vaan Jumala on pannut tuon lisäyksen vahvistavaksi ja varmuutta antavaksi tunnusmerkiksi tämän rukouksen kanssa yhtäpitävän lupauksen rinnalle: "Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan." (Luuk. 6:37.) Samasta syystä Kristus toistaa sen kohta Isä meidän -rukouksen jälkeen Matteuksen 6. luvussa sanoessaan näin "Sillä jos te annatte ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi." (Matt. 6:14.)
Tällainen merkki on siis liitetty tähän rukoukseen siksi, että me rukoillessamme muistaisimme lupauksen ja ajattelisimme näin: "Rakas Isä. Tulen luoksesi pyytämään sinulta anteeksi. En tee sitä ajatellen, että voisin teoillani hyvittää syntini tai ansaita anteeksiantamuksen, vaan sen tähden, että sinä olet sen minulle luvannut ja kiinnittänyt siihen sinetin, jotta asia olisi yhtä varma kuin jos olisin kuullut synninpäästön sanat sinulta itseltäsi." Tämä merkki näet kykenee vahvistamaan ja ilahduttamaan omaatuntoamme aivan yhtä paljon kuin kaste ja ehtoollinen, jotka on asetettu meille ulkoisiksi merkeiksi. Tämä on jopa sijoitettu noiden toisten edelle juuri siinä tarkoituksessa, että se olisi kaiken aikaa hallussamme ja että voisimme käyttää ja harjoittaa sitä joka hetki.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Valitettavasti minulla silmät harottaa vähän, jotta en jaksa keskittyä kivin pitkiin kirjoituksiin.
ama tulee eteen kirjoittaessa,vvaltavasti virhelyöntejä, jos unohta korjata niin ne niin siit tuloo kakafonia sekamelskan kunniaksi.
Valitan , ja siksi yleensä kirjoita lyhyesti sekä mielelläni lainaan nettipastorilta.
Sama vika täällä Aatsingissa, nuo 2,5 euron lukulasit meinaa valua nokkaa pitkin. Näköähän semmonen haittaa, kun on vielä niin pienet linssit.... päätä pittää kenotella ylös alas, että sattuu tekstin kohdalle.
Älkää viittikö noin pikästi kirjoittaa 1
Lasit ollut pikkupojasta lähtiin, sinun kanattaisi mennä optikolle, varsinkin suomessa optikot antavat hyvät lasit.
Nyt kuitenkin on taas nänät paikkakunnan op/tohtorit, ei ne huonotkaan ole, muttei niin hyvät kuin suomesta sain.
Oikeaa lasia niiden pitää mieluiten olla.
Joo vanhuushan minullakin joskus odottaa, sitä odotellessani rampana nilkuttelen, kuvaannollista tää nettikieli...
Sama on minulla tuon lukulinssien kohdalla , muttei se isommin haittaa, ja jos joku näkee istuvan tässä, niin luulee minun olevan niitä joo jooo miehiä.