mutta tulihan tehtyä.
Olin käymässä Ideaparkissa Lempäälässä, moottoritien varressa Tampereelle tullessa, ja järkytyin suunnattomasti tämänajan kaupankäyntiä ja sitä ihmismäärää, mitä noi saatanan kolhoosit vetää.
Kiertelin pari tuntia sitä kymmenen hehtaarin tilaa ja päätin lopulta mennä tuttuun ja turvalliseen lähikauppaan asuntoni liepeillä.
Mikähän tarkoitus näillä kolesseilla on???
Ainakaan niistä ei hakemaansa löydä eikä monikaan edes viitsi kävellä kilometritolkulla jonkin asian takia. Kun sensa,man saa varmasti ainakin kaupunginosann marketista, jos nyt ei ihan lähikaupasta saakkaan.
En tiedä kuka moisia rakennelmia kaipaa; en minä ainakaan
Paska reissu...
30
957
Vastaukset
- minä kans
olen kerran käynyt ja toista kertaa EI tarvi mennä ko paikkaan!!
- Heloisa
Onko tuollaisissa edullisempaa? Onko siellä kaikki silmäneulasta leikkupuimuriin saman katon alla? Ovat niin kaukana, ettei meikämanne pääse käymään. Ihan uteliaisuudesta voisin kerran käydä katsomassa.
Mulle nämä oman kylän marketitkin ovat liian isoja. Paras on pieni lähikauppa. Sieltä löytyy yksinkertaiseen talouteen päivittäistavaran osalta kaikki tarvittava.
Sehän on jo todettu, että kun väki vanhenee, tulee tarvetta pienille liikkeille. Kuitenkin suuntaus on jättisuurien rakentamiseen.- ex-hatam
mutta ei niissä hinnoissa suuria eroja ole.
Bensan hinnan kun laskee loppulaskuun, niin naapurikaupasta saa kyllä halvemmalla. - Pukeli 1
eiks oo kauheeta olla vanha? Minuakin kolottaa milloin mistäkin ja aamulla ei pääse sängystä ylös, kun pyörimällä.
Tavoitteena onkin se, että, kun muutetaan, niin mahdollisemman lähelle terveyskeskusta ja lähikauppa täytyy tietysti olla.
Markettiin olenkin ottanut ukkoni viimeaikoina mukaan, että oppisi nuo kaupassa käynnin niksit, on ollut niin paitsiossa kaikkina näinä vuosina noista shoppailu hommista ja onhan se valmistautumista tulevaisuuden varalle, jos vaikka sattuisin delaamaan. - Heloisa
Pukeli 1 kirjoitti:
eiks oo kauheeta olla vanha? Minuakin kolottaa milloin mistäkin ja aamulla ei pääse sängystä ylös, kun pyörimällä.
Tavoitteena onkin se, että, kun muutetaan, niin mahdollisemman lähelle terveyskeskusta ja lähikauppa täytyy tietysti olla.
Markettiin olenkin ottanut ukkoni viimeaikoina mukaan, että oppisi nuo kaupassa käynnin niksit, on ollut niin paitsiossa kaikkina näinä vuosina noista shoppailu hommista ja onhan se valmistautumista tulevaisuuden varalle, jos vaikka sattuisin delaamaan.ei hassumpaa, vaikka viime yönäkin kolotti niin että vain hetken torkahdin. Ens yönä en valvo, on troppeja.
Minä laitan ukon yksin markettiin ruokaostoksille, hän tykkää että ruoka ostetaan marketista, on edullisempaa. 5v sitten olen viimeksi käyny siellä. Minä käyn aika usein täydennystä lähikaupasta. Siellä ei ole jonoa edessä ja takana ja voi rupatella hetken kassan kanssa. - Pukeli 1
Heloisa kirjoitti:
ei hassumpaa, vaikka viime yönäkin kolotti niin että vain hetken torkahdin. Ens yönä en valvo, on troppeja.
Minä laitan ukon yksin markettiin ruokaostoksille, hän tykkää että ruoka ostetaan marketista, on edullisempaa. 5v sitten olen viimeksi käyny siellä. Minä käyn aika usein täydennystä lähikaupasta. Siellä ei ole jonoa edessä ja takana ja voi rupatella hetken kassan kanssa.pitää minunkin kesäisin ottaa ja etenkin jos on ukkosta ilmassa, käyn silloin kuumana ja ylikierroksilla.
5 vuotta sitten marketissa? Ei kävisi mulle, on ihan pakko päästä hipelöimään tavaroita ja vaatteita, vaikken marketista niitä rytkyjä ostakkaan.
Tosiaan, meillä ei onnistuisi ainakaan vielä se, että ukkoni tekisi omatoimisesti ostoksia.
Saisin kotona kauhean hepulin, jos olisi ostanut jotakin tuotetta ja ihan päin mäntyä. - Heloisa
Pukeli 1 kirjoitti:
pitää minunkin kesäisin ottaa ja etenkin jos on ukkosta ilmassa, käyn silloin kuumana ja ylikierroksilla.
5 vuotta sitten marketissa? Ei kävisi mulle, on ihan pakko päästä hipelöimään tavaroita ja vaatteita, vaikken marketista niitä rytkyjä ostakkaan.
Tosiaan, meillä ei onnistuisi ainakaan vielä se, että ukkoni tekisi omatoimisesti ostoksia.
Saisin kotona kauhean hepulin, jos olisi ostanut jotakin tuotetta ja ihan päin mäntyä.toisella paikkakunnalla isossa marketissa, jos on erikoistavaran tarvista, ehkä pari kertaa vuodessa. Meidän marketeissa käynnistä on todella 5 vuotta.
Hipelöintihimoni tyydytän kirpparilla, josta ostan melkein kaikki rytkyni, myös kankaita, joista ompelen, ja paljon muuta. Postimyynneistä ostan myös ja erittäin harvoin tarvitsee palauttaa.
Olisi tarkoitus käydä jossain vaiheessa tsekkaamassa myös.
Mutta olenko ymmärtänyt oikein vai väärin,että onko tuo vähän niinkuin Tuurin kyläkauppahomma,että on iso pääliike ja sitten paljon pikkuliikkeitä.
Vai miten ideaparkissa on homman nimi?
Olikos paljon ihmisiä?
Lähinnä kinnostaa vaan se,että kyllä noissa voin kierrellä,mutta inhoan sitä hommaa,jos on väentunkosta.
Kyllä mekin lähikaupassa asioidaan ihan normaalisti.
Lähinnä noi kolossit on itselleni ihan ajanvietettä,ja jonkin sortin huvishoppailua joskus.
No paikalliset kyllä hyödynnän myös alen merkeissä.
Pääasia,ettei noi vaan söisi pois lähikauppoja.
Kuitenkin on paljon niitäkin,kun se liikkuminen ei ole ihan vaivatonta kauemmas.- ex-hatam
käynyt itsekin ja sieltä jopa jotain silloin ostinkin.
Sama periaate on ideaparkissakin.
Liikkeitä riittää ja ihmisiä.
Ei ole tullu tuola käytyä, mutta nyt kun muistutit tuon olemassaolosta, niin on sinne lähettävä joku sateinen viikonloppu....Aika hulppeen suurelta näyttää kun surfailee noita linkkejä ja kuvia..
http://www.ideapark.fi/opencms/opencms/ideapark/muoti_ja_vaatetus.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ideapark- Heloisa
ja paikan idea valkesi, että on paljon erilaisia liikkeitä. Minä kun luulin, että on yksi kauppias, joka myy paljon erilaista tavaraa. Voi tätä maalaisen sivistymättömyyttä.
Heloisa kirjoitti:
ja paikan idea valkesi, että on paljon erilaisia liikkeitä. Minä kun luulin, että on yksi kauppias, joka myy paljon erilaista tavaraa. Voi tätä maalaisen sivistymättömyyttä.
Eihän noita kaikkia voi tietää...
onnex on tää netti ;))
Onhan niitä kaikenmaailman "hehtaarihallejakin" jotka tosiaan on yhtä liikettä kokonaan....IKEAkin on yksi jossa saa aikaa kulumaan iha kiitettävästi kun sen läpi käy....- ..............................
Kodin sisustukseen ja sai uusittua vaatekaapin vein kaikki vanhat rytkyt patinaan
Mahtava paikka suosittelen. .............................. kirjoitti:
Kodin sisustukseen ja sai uusittua vaatekaapin vein kaikki vanhat rytkyt patinaan
Mahtava paikka suosittelen.Sinne on sitte mentävä hakemaan ideoita... ja jos vaikka muutakin mukavaa mukaan tarttuisi...
Mä olen kyllä niin rakastunut joihinkin
"vahoihin rytkyihini", etten varmasti raskis niistä luopua....- ..............................
Sikra kirjoitti:
Sinne on sitte mentävä hakemaan ideoita... ja jos vaikka muutakin mukavaa mukaan tarttuisi...
Mä olen kyllä niin rakastunut joihinkin
"vahoihin rytkyihini", etten varmasti raskis niistä luopua....Vanhasta niin saa tilalle jotainkin uutta!!!
Itse kerään elokuvia niin piti hommata valtavan kokeinen kirjahylly et sain mahtumaan kaikki 500 elokuvan kokoelman siihen :) - n.sorsa
.............................. kirjoitti:
Vanhasta niin saa tilalle jotainkin uutta!!!
Itse kerään elokuvia niin piti hommata valtavan kokeinen kirjahylly et sain mahtumaan kaikki 500 elokuvan kokoelman siihen :)vie kamalasti tilaa, saman verran dvd elokuvia vie 160cm x 40cm tilaa noh jokainen jotakin keräämme, minä lähinä musiikkia.
Hyvä linkki.Täytyy tsekata vielä paremmin.
Onkohan toi kokonaan katettu o_O
Toi "vanha kaupunki" oli kiinnostava.Tuollaisista saa hyviä löytöjä.
Nyt kyllä alkoi kiinnostaa kunnolla,kun näki kuvia.Ihan se vanha " shoppailueläin" taisi sisuksista herätä,heh.
Tuonne täytyy mennä kyllä oikein tyttöjen kesken ajan kanssa.
Tuo meijän kolmijalkainen tuskin viitsisi/jaksaisi tuollaista paikkaa kunnolla kierrellä ;Dn.sorsa kirjoitti:
vie kamalasti tilaa, saman verran dvd elokuvia vie 160cm x 40cm tilaa noh jokainen jotakin keräämme, minä lähinä musiikkia.
Mulla on puolitoistametriä (ainakin), koiranäyttelyvideoita...heh niistä näyttelyistä missä omat koirat on olleet mukana.... ;))))
(säilytän niitä autotallin hyllyssä laatikossa)molossi kirjoitti:
Hyvä linkki.Täytyy tsekata vielä paremmin.
Onkohan toi kokonaan katettu o_O
Toi "vanha kaupunki" oli kiinnostava.Tuollaisista saa hyviä löytöjä.
Nyt kyllä alkoi kiinnostaa kunnolla,kun näki kuvia.Ihan se vanha " shoppailueläin" taisi sisuksista herätä,heh.
Tuonne täytyy mennä kyllä oikein tyttöjen kesken ajan kanssa.
Tuo meijän kolmijalkainen tuskin viitsisi/jaksaisi tuollaista paikkaa kunnolla kierrellä ;DJuu katettu on, jossain mainosti just sitä ettei sateet ja tuiskut haittaa....
.............................. kirjoitti:
Vanhasta niin saa tilalle jotainkin uutta!!!
Itse kerään elokuvia niin piti hommata valtavan kokeinen kirjahylly et sain mahtumaan kaikki 500 elokuvan kokoelman siihen :)sulla on huikea määrä filmejä.
Ootko järjestänyt ne jotenkin aiheiden mukaan tai jotain vai onko ne hyllyssä sillai että saa antaa sattuman ratkaista kun nappaa filmin katsottavaksi.- n.sorsa
Sikra kirjoitti:
Mulla on puolitoistametriä (ainakin), koiranäyttelyvideoita...heh niistä näyttelyistä missä omat koirat on olleet mukana.... ;))))
(säilytän niitä autotallin hyllyssä laatikossa)Englannissa, kun olin eräässä suuressa kansainvälisessä näyttelyssä, oli otettu video kuvia minusta ja eräästä koirasta. Onneksi ei ole tarvinnut katsoa "mallikasta" näyttely suoritustani, Englannissa rodun emämaassa koira sai kamalasti kehuja, minun kuvat varmaan leikattiin pois.
- ex-hatam
liian iso minun makuuni.
Mutta sadepäivän siellä saa kyllä kulumaan pelkästään kävelemällä. - zirro1
Haukullinen kirjoitti:
sulla on huikea määrä filmejä.
Ootko järjestänyt ne jotenkin aiheiden mukaan tai jotain vai onko ne hyllyssä sillai että saa antaa sattuman ratkaista kun nappaa filmin katsottavaksi.Ómistavalle hyvä vinkki ittelläni on 550 kpl
on numeroida ne ja kirjoittaa sitten vihkoon mitä ne sisältävät.
Ite olen kerännyt noita jo monet vuodet ja niistä löytyy muutama sellainen sarja mitä ei enää tule eikä ole edes dvd levyllä esim ruusun aika päin perhettä hyviä kotimaisia sarjoja.
Tilaahan ne vie mutta ei raski luopua. - kuka,,,,
zirro1 kirjoitti:
Ómistavalle hyvä vinkki ittelläni on 550 kpl
on numeroida ne ja kirjoittaa sitten vihkoon mitä ne sisältävät.
Ite olen kerännyt noita jo monet vuodet ja niistä löytyy muutama sellainen sarja mitä ei enää tule eikä ole edes dvd levyllä esim ruusun aika päin perhettä hyviä kotimaisia sarjoja.
Tilaahan ne vie mutta ei raski luopua.Hyvä motto Inhoan ihmisten kaksnaamasuutta.
Sekä kieroutta.
ihmiset ostamaan, mitä enemmän sen parempi. Tuonne tehdään paljon ns. yhteiskuljetusmatkoja ympäri suomen. Ostosparatiisi vai ostoshelvetti,,, kuka tietää. Ainakin asusteita löytyy lähes joka lähtöön.
- ex-hatam
ja kaikkea muutakin rihkamaa.
Venäläisiä oli nytkin bussilasteittain.
Ei ole minun juttuni tuo. ex-hatam kirjoitti:
ja kaikkea muutakin rihkamaa.
Venäläisiä oli nytkin bussilasteittain.
Ei ole minun juttuni tuo.taitaisi palaa rahaa kunnolla. Olen vaatehullu.;))
- ex-hatam
umalehtinen kirjoitti:
taitaisi palaa rahaa kunnolla. Olen vaatehullu.;))
eurookaan, vaikka olen kaikkiruokainen hullu.
Löytötavaratalosta sai kaiken tarvittavan paljon yksinkertaisemmin ja jopa halvemmalla.
- Joo..
Mitä ihminen tarvitsee..
- ex-hatam
sielläkin......
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi704650Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D1064142- 633720
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul382911Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!282663Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa692660- 552627
- 391967
- 471938
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2591878