unkarilaisesta levyarvostelusta. Löytyy foorumin mediaosastolta "Ari muualla verkosssa" osiolta.
Virallisilla
käännös
261382
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Erittäin mielenkiintoinen, kannattaa lukea. Tollasta arviointia, jonka on tehnyt henkilö johon ko henkilön median luoma kuva ei vaikuta olenkin odottanut. Mielenkiintoisia näkemyksiä:
"Sielullisuuden biiseille antaa Ari Koivunen jonka innostunut ja puhdas asenne saa jokaisen äänen kuulostamaan uskottavalta.
Kaiken lisäksi on kuultavissa, että työ on kaikilta osin tehty kuoleman vakavuuden kaltaisella antaumuksella."
http://passzio.hu/modules.php?name=News&file=article&sid=14583
"Tällä nuorella miehellä (Ari Koivunen) on erinomainen ääni, joka on oktaavia korkeampi kuin keskiverto ja siinä on hiukan feminiinejä vivahteita. Mutta hänen äänensä on nuorekas ja energinen, kaiken lisäksi jokainen ääni on puhdas. Tällaisella äänellä menestyminen on taattua.
Musiikillisesti levy sijoittuu Heavy/ power
kategoriaan ja levyllä kuultavat biisit voidaan luokitella Stratovariuksen, Nightwishin, Katatonian ja Edguy yhtyeiden kanssa samalle viivalle.
Varma on ettei levyä ole tehty vain nuoleskellen yleisöä ja kriitikoita menestyksen kiilto silmissä. Sillä äänellisesti hänellä on niin hyvät edellytykset, ettei nuoleskeluun ole tarvetta.
Biisit on tehty ammattitaidolla ammattimuusikoiden kanssa huippustudiossa.
Valitettavasti en kyennyt saamaan selville keitä kaikkia taustajoukoissa on mukana. Ainakin kaksi ammattituottajaa Nino Laurenne ja Pasi Heikkilä ovat olleet kuitenkin taikomassa tämän nuorenmiehen ympärille ammattimuusikon sädekehää.
Ehkä kaikki on liiankin kohdallaan…
Sielullisuuden biiseille antaa Ari Koivunen jonka innostunut ja puhdas asenne saa jokaisen äänen kuulostamaan uskottavalta.
Kaiken lisäksi on kuultavissa, että työ on kaikilta osin tehty kuoleman vakavuuden kaltaisella antaumuksella.
Monipuolisuudessaan levyltä löytyy Stratovariuksen kaltaista nopeutta, joka vaihtuu soljuvasti Nightwishin kaltaiseen jymisevään melodisuuteen. Ja haluttaessa siitä voi löytää Helloweeniin dipattua Edguyta. Ari Koivunen onnistuu aina löytämään omavivahteisen tulkinnan oopperamaisen ja melodisen äänimaailman väliltä.
Lehdistökirjoitusten mukaan Ari osallistuu myös omalta osaltaan sanoitusten tekoon, eli Suomen teinien suurin rakkaus on kaiken lisäksi myös luovasti lahjakas.
Vaikka tuntuu kuinka omituiselta, Suomen Idols kilpailu on tien näyttäjänä Unkarissa järjestettävälle versiolle samasta kilpailu formaatista. Sillä ensin Unkarilaisten on unohdettava 60- 70 luvun kansalliset, -hitit ja -artistit, sillä niiden avulla emme tule pääsemään pitkälle ja saamaan kansainvälistä menestystä. Täytyisi astua rohkeasi 90 luvulle ja 2000 lukua en uskalla edes ehdottaa vielä. (pitäisi kyllä)
Tärkeintä on ymmärtää, että ei Idols kilpailijoiden tarvitse kaikkea osata, sillä maailmasta ei löydy laulajaa joka osaisi esiintyä täydellisesti rokin, operetin ja hip-hopin saroilla. Eikä tietysti tarvitsekaan sillä tärkeintä on, että jokainen kilpailija löytää oman tyylinsä joka sopii heidän äänelleen.
Ari Koivunen antaa todella aidosti kaikkensa, mutta levy ei ehkä ole niin hittipitoinen, jotta se menestyisi suuremmalti. En voi sanoa sitä, että ”elämäni suurimman” levytyksen saivat aikaan, mutta silti levy voidaan kategorioida viimeaikoina samantyylisen musiikin isojen nimien joukkoon.
Kuunnelkaa edellä kuvailemaani teosta, jotta tiedätte millaiselle artistille Suomessa annetaan megastaran numero yksi asema.
Tähti hänestä tulee, sittenpähän näette!"
Käännös: Zita (unkr)
'Kaiken lisäksi on kuultavissa, että työ on kaikilta osin tehty kuoleman vakavuuden kaltaisella antaumuksella.' Hihi, kirjoittaja ei oo ainakaan vielä (onneksi?) nähny tuota videopäiväkirjan osiota 'Backing vocals'=D
oishan se kumma jos studiossa äänitetty levyllä ei olisi :D
"Biisit on tehty ammattitaidolla ammattimuusikoiden kanssa huippustudiossa.
Valitettavasti en kyennyt saamaan selville keitä kaikkia taustajoukoissa on mukana. Ainakin kaksi ammattituottajaa Nino Laurenne ja Pasi Heikkilä ovat olleet kuitenkin taikomassa tämän nuorenmiehen ympärille ammattimuusikon sädekehää."
Eikä se varmaan heti uskois että tää huippuorganisaatio olikin sitten jo tossa täydennettynä sillä ääniteknikolla, joka ilmeisesti vaihtu välillä??
Ehkä ei kuitenkaan vastakohtaa nuotin vierestä laulamiselle.
positiivisesti, mutta eipä ihme olihan hän ulkomaalainen. Suomalaisilta näköjään puutuu kyky kannustaa, vaikka onhan suomen lehdiltäkin tullut ihme kyllä positiivista palautetta, kun vaikeahan tosta levystä on huonoa palautetta antaa. Että näin.
Arin molemmilla levyillä toimi Jesse Vainio.
mikä tai kuka se mahtoi olla joka vaihtui kesken kaiken?
eli artist and repertoire manager eli tuotantopäällikkö Pete Eklund fiksuna miehenä vaihtoi Kallosen putiikkiin eli Warnerille ja tilalle tuli CMX bändin kitaristi Janne Halmkrona.
Oli jäänyt vaivaamaan, kun asiasta ei oo missään tarkemmin mainittu.
Mahtava Ari! Ovat keskittyneet pelkkään musiikkiin ja tässä se nähdään. Ariariari!!! Kiitos tästä.
Ari ja pojat ovat ahkeria ja tunnollisia. Muistakaa hyvät puolet ja kannustakaa!
Oli ihanaa luettavaa!
Tästä voisi antaa iltapuluille juttuvinkin! Ari noteerataan jo muuallakin kuin Suomessa. Arista tulee vielä todella maailmanluokan tähti kun alku on jo näin lupaava!
Ihan todella mahtavaa...!!! Tuon voisi lukea vaikka tuhat kertaa. :))))))
jo menemään...
lähtien ja uskoneet Ariin ja nyt sitten alkaa tapahtua se mitä on odotettu, eli kaikki epäolennainen jää ja nyt keskitytään Arin lahjakkuuteen laulajana.Ei iltiksetkään voi enää kauan jauhaa pelkkää paskaa vaan heidänkin on pikkuhiljaa tajuttava se, että Koivusen Arista taitaakin olla tulossa STARA , joka saa mainetta pienen kotomaamme ulkopuolellakin.Loppuuko sitten tyhjänpäiväiset kirjoittelut ? Toivottavasti.
mii ainaki.
pärjään ja tekeen hyvää musaa ja tulee pikkuhiljaa tunnetuks ulkomaillakin, mut ei nyt hei innostuta näin tolkuttomasti jostain nettisaittien arvosteluista. Onhan se hienoo, et ne diggaa, mut ei tää nyt mitään maailmanvallotusta vielä enteile:)
Jäitä hattuun vai? :)
Oikeassa olet, yksi mielipidehän se vain oli, eikä se ihan riitä maailmanvalloitukseen.
Mutta ymmärrän, että täällä niin moni arvostaa Aria täydestä sydämestä ja siihen sydämeen ottaa, kun Arista kirjoitetaan tarkoitushakuisesti ja musiikkikin peilataan lehtien luoman imagon kautta.
Siksi kaikki kauniit sanat ovat balsamia faneille. Ja erityisen kivaa on se, että arvostellaan vain Arin ja bändin musiikkia.
Onnea elämään ja menestystä Arille ja Koivusille!
esittää tunteen jota Ari saa aikaan sydänmessä. Oli just näin!
Tuo pisti silmääni kyseisessä arvostelussa, mutta ei kai ketään tai mitään voi yltiöpäisesti kehua. Joka tapauksessa hieno ja asiallinen juttu.
ton kohdan siten että tausta ja instrumentit oli perfect mutta ilman Arin asennetta ja vilpitöntä tulkintaa olis voinu jäädä vähän kylmäks.
kovasta työstä ja me kannustetaan. Ihanaa Ari!
ja se huomataan. Aidosti työtään rakastava kyllä välittää yleisölle sitoutumisensa ja rakkautensa musiikkiin ja käyttää ääntään vaan joidenkin tunteiden muuntamiseksi lauluiksi. Todella ihana huomata tämäkin juttu, ja siellä Arin forkalla oli muitakin käännöksiä, kun käväisin kattomassa onkos tää totta....
reagoida mitenkään wai wiitataanko kintaal. mua wituttaa ylenkatse muit mait kohtaan..warsinki itäisii. siel olla sen huonompii kuin tääl. luulotaudit ja stereotypiat istuu waan tiukas. jos mentaliteetti on erilaist niin niiden hywäks sekin.