Euroopan unionin johto menee tavalla tai toisella , ennemmin tai myöhemmin Saksan ja Ranskan käsiin. Saksa on vahvempi koska sen takana on itä eurooppa ja pian myös Turkki... Puolassa ja tsekinmaalla saksalla on luja jalansija ja saksan 5 miljoonaa saksalaistunutta turkkilaista '' konsulttia'' pitävät huolen siitä että sekään sivusta ei petä.
En pelkää sinänsä sakaslaisia, he ovat fiksua kansaa kaikin puolin ja päteviä fyyrerin rooliin, tarkoitan sitä että pohjoisella Suomella ei ole sakemanneille läheskään sellaista merkitystä kuin K euroopan mailla tai Turkilla vaikkapa..
Huomio, panostus, keskittyy sinne mikä koetaan tärkeäksi..Suomen äänimäärä päätöksissä mainitsemaani maaryhmään nähden on suunnilleen samaa luokkaa kuin mitä autonomisella Suomella oli määräysvaltaa ison venäjän asioihin.
Eli itsenäisyytemme on viety, ei sen enempää.
Jos olisimme pysyneet siinä ryhmässä joka on Ruotsin kansanäänestyksen kautta muodostunut Norjan tanskan Ruotsin ja Britannian kesken , siinä sakissa painoarvomme olisi ollut aivan erilainen .
Suomi on sodan jälkeen niitannut itsensä skandinaviseen yhteistyöhön ja malliin ja sillä on luotu hyvinvointivaltio.
Nyt tuotantovälineet on myyty kansainväliselle, oikukkaasti käyttätyvälle omistajajoukolle ...Päätäntävalta on Brysselissä / Berliinissä , joka ei piittaa pienen pohjoisen Suomi ruikaleen erityisasemasta. Se tullaan ohittamaan mennen tullen ..Saattepa nähdä.
Ja sitten jos aletaan erota unionista ja emusta, se on käytännössä aivan mahdon homma. Ei tule onnistumaan ennenkö unioni hajoaa.
Siihen voi mennä vielä sata vuotta .
Paavo Lipposella on ollut keskeinen rooli siinä prosessissa jonka kautta Suomi on erotettu pohjoismaista ja myyty Saksalle ..Saksalaiset johtajat pitävät kovasti der Paavosta ....

Vastaukset 5
Vanhimmat
Autoileva kansa
===============
Jos havaitsemme, että auto lähtee mutkassa sivuluistoon, pitääkö meidän laittaa kädet silmiin ja toivoa apua ulkopuolisilta?
Emmekö voisi ottaa ohjat omiin käsiimme ja oikaista luisua? Helpoimmin tämä tapahtuisi painamalla kytkin pohjaan, jolloin jokainen nasta saisi otteen tiestä ja se ohjaisi auton takaisin hallittuun etenemiseen.
Kansan suunta hallintaan
=======================
Suomineidon kohdalla hallintaan ottaminen tapahtuisi helpoimmin vapauttamalla työ yksilöille. Kun EU:n määräysvalta heikkenisi uusien ihmisten aloittaessa itsenäisen työn, meillä olisi taas vapaus päättää itse asioistamme.
Työttömyyslain pauloista vapautettu ihminen tekisi työtä, vaurastuisi ja tämä vaurastuttaisi koko Suomea. Kun meillä on riittävästi elintasoa ja kilpailukykyiset tuotteet pienentyneiden verojen ansiosta, riippuvuutemme Brysselistä vähenisi huomattavasti.
Onnistuisi TYKA mallin avulla
=============================
Tämä kaikki toteutuisi toteuttamalla TYKA malli. Ja olisihan se paljon mukavampi jokaisen kansalaisenkin olla kun nettotulot kaksinkertaistuisivat ja ostovoimaa riittäisi vaikka ostaa kaikki yrityksemme itsellemme.
Mitä valtaa Brysseliin enää jäisikään sen jälkeen? Vain ostavat asiakkaat ja sehän on vain meidän etu, vai mitä? Jos emme voi voittaa taistelua, liitytään sitten joukkoon. Ei se tämän heikommaksi voi mennä.
TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote/
monikin fiksu toiminta olisi tietenkin mahdollista mutta suomalaisten tyhmyys, väärä ylpeys, yhteistyökyvyttömyys, se on niin karmealla tasolla että toivoa ei ole ..
parasta on lähteä maasta pois . Esim uudet itäiset unionin maat ovat vahvalla kasvu uralla , taloja , maita saa erittäin mukavalla hinnalla , kertoi eräs tuttavani joka on jo mennyt ..
Baltiassa, Puolassa, Unkarissa Tsekissä on tulevan unionin painopiste , siellä tapahtuu ..Kovvapa pikkuamerikka Fin landia näivetyy ja vaikka tekisit niille mit ämalleja, ei ne tajua muutostarvetta ennenkö se on liian myöhäistä
Tottelevaiset suomalaiset
=========================
Eivät suomalaiset tyhmiä ole, heidät on vain opetettu siihen että kaikki tulee ylhäältä. Jumala sanoo noin, hallitus sanoo näin, sinun ei tarvitse ajatella mitään, tee vain niin kuin sanotaan. Suomalaiset ovat vain tottelevaisia.
Ajattelu sallittu
=================
TYKA malli tosiaan vaatii omaa ajattelua että se saa hyväksynnän. Mutta tätä omaa ajattelua tulee koko ajan lisää ja TYKA malli on saamassa koko ajan enemmän kannattajia. Loppujen lopuksi sen ajatus ei ole kovin vaikea ymmärtää. Työn tekemisen vapauttaminen muuttamalla työttömyysturvalaki koskemaan kaikkia työttömiä.
Kirpputorit
===========
Ihmisten tarpeen omatoimisuuteen ja itsenäiseen työhön on nähtävissä kirpputoreilla. Se on toistaiseksi ainut kenttä missä yksityinen kansalainen voi toteuttaa itseään, myydä vanhoja tavaroitaan ja luoda jotakin omaa rakentamalla myyntipöydän.
Futuretori
==========
TYKA mallissa tätä samaa, ihmisten tarvetta tehdä enemmän, mahdollistetaan myös uuden luomiseen. Se synnyttää työpaikkoja, tekemistä, tuotteita joita myös ulkomaille voidaan myydä.
Yhteiskunnan taholta tämän kirpputoriaktiivisuuden siirtäminen uuden luomiseen lisää kaikinpuolin hyvinvointia, synnyttää uusia työpaikkoja ja loppujenlopuksi johtaa täystyöllisyyteen.
Nousua pohjalta
===============
Ja jos TYKA ei ehdi toteutua ennenkuin Suomi on nykyisten Baltian maiden tasolla, voihan nousu tapahtua sittenkin. Nousevathan Baltian maatkin, miksei siis Suomikin kun se on ensin vajonnut tarpeeksi alas.
ryhmä tässä on kyseessä?
>>>>>>>><
Jos olisimme pysyneet siinä ryhmässä joka on
Ruotsin kansanäänestyksen kautta muodostunut Norjan tanskan Ruotsin ja Britannian kesken , siinä sakissa painoarvomme olisi ollut aivan erilainen.
>>>>>>>>>
joka luopuu unionin ytimen jäsenyydestä ja ottaa sen asemasta itsenäisen talouspolitiikan ja oman rahan, ekkö sä jenkkipösilö sitä ymmärrä ?