Onkos kellään omakohtaista kokemusta Fixuksen universaalipolkimen asentamisesta Seat Ibiza 98:aan? Kaikki on muuten selvää, mutta sen vaijerinpään ankkurointi lattiaan mättää. Jotta liikerata olis suht oikea, pitäisi ohjausakseli siirtää jonnekin pois tieltä. Ainoa mieleentuleva vaihtoehto olisi virittää riittävän vahva vastakappale pohjaan/lattiaan kiinni ja ankkuroida se pää siihen.
Opetuspolkimen asennus
2
581
Vastaukset
- Rosberg
omaan autooni erillisen lattarauta systeemin ,jonka pulttasin kiinni polkimien ympärillä oleviin mutterin ja ruuvin reikiin.
Siinä joutui tovin värkkäileen että sai rijät kohdistettua ja polkimen tukevasti paikalleen. - inssi'
Mutta toiseen merkkiin on asennettu. Ja tuo sinun ongelmasi hoitui ainakin Avensiksessa siten, että rintapeltiin porasin pari reikää, joihin laitoin pultit kanta konehuoneessa. Ja niihin pultteihin sitten nimenomaan vastakappale kiinni. Tuossa ei ole ruostumisvaaraa, koska ei ole kosteudelle alttiissa paikassa. Kanattaa kyllä tsekata, ettei tule porattua reikää mihinkään auton kannalta elintärkeään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770