Elintarvikkeiden alv putoaa sekä tuloverotus kevenee jokaisen palkansaajan osalta.
Säästyneet veroeurot eivät kuitenkaan saa jäädä makaamaan pankkitilien kätköihin tai patjan alle sukanvarresta puhumattakaan! Ne on sijoitettava kotimaisen kulutuksen kasvun edisämiseksi eli törsättävä tuotteisiin ja palveluihin. Mieluiten ostetaan tietysti Suomessa tehtyjä tuotteita avainlippu- tai joutsenmerkein varustettuina.
Pitää muistaa, että taloutemme ei kasva ensi vuonna niin suurinumeroisesti kuin tänä vuonna. Se ei vielä tarkoita lamaa sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta velkaantumista pitää harkita entistä tarkemmin.
Jos kengän kuva tulee pyrstölle kaikesta huolimatta, niin tuleen ei saa jäädä makoilemaan. Siellä pötköttämistä ei suositeltu talvisodassa yhtään sen enempää kuin jatkosodassakaan. Mennään suon yli, että heilahtaa! Sama pätee myös työttömyyteen. Pitää vain aktiivisesti hakea työtä. Työtä on aina löytynyt tekevälle ja ahkeralle ammattimiehelle. Työ on hyvinvointivaltion jatkumisen tae! Ilman työtä hyvinvointivaltiomme romahtaa Pohjois-Korean tasolle. Jos työtä ei löydy, niin koulun penkkejä kuluttamaan ja sitä kautta otettakoon vauhtia työllistymiseen. Totuus on, että suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle ja heiltä jää työtä tekeville ahertajille.
Ennustan jo, että 2010 (mielettömän hieno luku muuten) taloutemme palaa jälleen takaisin korkeasuhdanteen auvoiseen satamaan.
Vanhanen elvyttää taloutta 2009 ja
4
159
Vastaukset
- vanhanen elvyttää
Kemijärven sellutehtaan laukkutuksenkin yhteydessä kävi ilmi, että"Vanhanen elvyttää", rötösherrakumppaneineen.
Avainlipulla ja joutsenmerkillä kakkosen-vanhasen-kakkoshallitus luultavasti"pyyhpii persauksensa",ikävä kyllä.- nurin
Kyllä tämä KMS:n hallitus pitäisi saada nurin. Sitä huutavat jo demokratian perusperiaatteet. Suomen ei ole syytä vajota venäläistyyliseen liikemiesten hallituskäytännölle.
- Einaei paperimies etelästä
Niin tehdas jouduttiin sulkemaan ja sadat jäivät ilman työtä. Mutta onni onnettomuudessa oli että yhtäaikaisesti pohjoisen useat kaivos hankkeet työllistävät kaikki nämä työttömäksi jääneet. Turhaan on Kemijärviliike kaiken keättä mellakoinut.
- ALAS VANHANEN!
KUNNALLISVAALIPROPAGANDAA!
KÖYHIEN KUSETTAMISTA!
ALAS VANHASEN DIKTATUURIHALLITUS!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751957Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361685Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81312Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241139Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561136Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151015- 59918
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57903