Oulun seudun liikenteestä

Huomasin tuossa Iltalehden jutun Oulussa ajettavista ylinopeuksista: http://www.iltalehti.fi/oulu/200806277861936_ou.shtml

Oulussa aikoinani autokoulun (ja seuduilla paljon muitakin ajoja) ajaneena muistan kun autokoulun johtaja sanoi, että hänen mielestään siinä Merikoskenkadulla, Pokkitörmän ja Tuiran valoristeyksen välillä saisi olla mieluummin 60:n kuin 50:n rajoitus. Hän oli jo silloin sen verran iäkäs mies, että tuskin elää enää.

Limingantullista ei tarvinnut silloin ajaa kauaskaan etelän suuntaan, kun rajoitukseksi muuttui 80 ja pian pääsi ajamaan jo satasta paljon ennen sitä Haarasillan nykyistä kiertoliittymää. Nyt se sama tie on hiljentynyt ja rajoitus on pääosin 60:n köröttelyvauhti. 80 olisi oikeampi rajoitus.

Pohjantiellä oli silloin 120:n rajoitus, eikä tie ollut edes sellainen moottoritie kuin nykyisin. Nyt on rajoitus 100, kesät-talvet!? Rajoitus oli jonkin aikaa joitain vuosia sitten 120, mutta jostain kumman syystä siitä kesänopeudesta luovuttiin. Minun mielestäni jo Iistä etelään lähtevällä kapealla leveäkaistatiellä saisi olla 120 ja moottoritieosuudella sitten sinne Limingan ympyrään saakka 140. Vanha autokoulunopettajani olisi varmaankin samaa mieltä.

Nopeusrajoitus kaupungissa oli silloin 50, tämän päivän rajoitus ei nyt muistu mieleen. Saaristonkatu jatkuu idän suuntaan Kainuuntienä ja vois siinä 60:n sijasta olla 80 vähän aikaisemminkin kuin nyt.

Kukahan ne typerät lamput sinne kaupungille keksi vähäisiä ja vähennettyjä katuparkkipaikkoja viemään?

Oulun seudulla liikennesuunnittelu ei minun mielestäni ole koskaan ollut onnistunutta. Pohjantie töksähti jo heti alkuunsa siihen ns. lentokentäntien risteykseen ja nyt se töksähtää sinne Limingan ympyrään, jonka keskellä on vähän väliä romuttuneita autoja. Eikä ole se lentokentäntien risteys vieläkään toimiva ja päinvastaiseen suuntaan ajettaessa ja moottoritielle pyrittäessä liittymistä hidastaa jälleen typerät liikennevalot.

Toinen moka näyttää olevan Zeppelinin liikekeskuksen lähellä oleva risteysalue. Kun Oulun suunnalta tullaan moottoritietä ja ajetaan rampista, niin edessä on heti idioottimaiset liikennevalot (kun muuta ei ole osattu tehdä) ja jono rampilla venyy moottoritielle saakka. Zeppelinin suunnalta tulevat ovat siinä samassa valoristeyksessä ja siitä suoraan jatkavia hidastaa Kempeleen kunnantalon kohdille tehty kiertoliittymä, jonne on vielä hyvän matkaa, mutta jono ympyrästä valoristeykseen sakka kuitenkin.

Kaupungin läpi pääsee kuitenkin ihmeen helposti, joten onko kummakaan, jos siellä ylinopeuksia sattuu lipsahtamaan? Moottoritien alhaista rajoitusta ei selvästikään pidetä mielekkäänä, koska siellä ajetaan paljon ylinopeuksia (ei perustu muuhun kuin itse näkemääni). Kuitenkin, jos suuri osa autoilijoista rikkoo rajoituksia, niin pitäisi kyllä miettiä, että ovatkohan ne rajoitukset sittenkään ihan kohdillaan. Kun liian alhaisina pidettyjä rajoituksia rikotaan, niin kohta ei välitetä käyttää vilkkuakaan, niin se menee. Joskus puhutaan autoilijan asennevammasta, mutta kyllä se asennevamma on usein rajoituksista päättävillä autoilijaa kohtaan (esim. 30:n rajoitukset, 80-100 motarilla jne.).

Surkuhupaisa leveäkaistatie Oulun pohjoispuolella on sitten esimerkki typerästä toteutuksesta ja leveäkaistatien käyttäjien osaamattomuudesta. Siellä mahtuu usein rekasta ohi helpommin kuin henkilöautosta keskiviivaa ylittämättä. Siellä näkee ohituksia sulkuviivojen yli ja ohituksia keskiviivan yli vastaantulijoiden kohdalla. Tiessä ei sitten ole oikeastaan minkäänlaista piennarta ja näyttääkin siltä, että leveäkaista on tehty maalaamalla normaalilevyisen pientareellisen tien reunaviivat aivan asfaltin reunaan, heheh, hölmöä. Ei siihen nyt paljoa leveämmästi olisi tarvinnut päällystettä tehdä, jotta olisi saatu 2 kaistaa/suunta ja pientareet. Keskikaiteellakaan ei olisi sinne mitään kiirettä, sulkuviivat vain keskelle päästä päähän sitten, kun ne kaistatkin.

Kustannustehokkainta on tehdä paikat kerralla kuntoon pitkälle tulevaisuudenkin tarpeisiin, eikä silloin tällöin vähän sieltä sun täältä kuokkimalla.

0

266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä Yllätti

        Kaivatussasi?
        Ikävä
        220
        2228
      2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

        Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
        Kuhmo
        52
        1322
      3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

        Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
        Ikävä
        186
        1167
      4. Se katse...

        Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
        Ikävä
        81
        996
      5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

        Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
        Ikävä
        56
        891
      6. 72
        832
      7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

        heti asumaan? 🛒
        Ikävä
        100
        812
      8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

        kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
        Ikävä
        77
        747
      9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

        Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        359
        739
      10. Onnettomuus

        Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
        Virrat
        40
        731
      Aihe