Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Ihme juttuja!

En oikein tiedä kuinka tämä juttu pitäisi kirjoittaa, mutta koetetaan nyt jotenkin.

Minulla on iso kulli. Se on iso levossa ja iso stondiksessa, ja vaikka se ei minua varsinaisesti haittaakaan, niin on siitä vaivaakin.
Ja ilmeisesti on pakko laittaa mitat, koska se taitaa olla se "juttu" tällä palstalla.
Eli levossa kullini on n.18/5cm ja "taisteluvalmiudessa" se on n.23/5,5cm.
Jotenkin on kummallista, että kun lukee tätä palstaa, niin usein esitetään, että tämmöinen pötkylä löytyy joka "jompan" housuista.
Jotenkin ristiriitaista on kuitenkin se, että ne naiset joiden kanssa olen ollut kertovat, etteivät ole ikinä nähneet kenelläkään mitään vastaavaa...ainakaan livenä, joten tiedä sitten miten tämä juttu oikein on?
Joskus toivoisi, että minulla olisi pienempi, varsinkin silloin kun tekisi mieli oikein "pamputtaa", mutta eihän niin voi tehdä, muuta kuin omalla kädellä.
Ja joskus kun kävin uimahallissa, niin suoraan sanottuna vitutti se kyttääminen. Eipä enää huvita paljon käydä uimahallissa, tai edes rannalla ainakaan uikkareissa, kun tuntuu sille, että olisi joku ihmeellinen friikki.
Toinen juttu on se, että jotkut ihmiset kokevat voivansa kommentoida asiaa minulle, niin kuin se ei olisi mitenkään intiimisuojan alaista. Ja jos itse vastaa samalla tavoin, niin sitten asia on muka jotenkin eri. Esimerkkinä voisin mainita tilanteen, jossa eräs nainen oli kertonut ystävilleen, että minulla on iso väline ja eräässä tilanteessa eräs hänen kaverinsa alkoi kysellä asiasta julkisesti isommassa seurassa ja kertoa kuulleensa, että minulla on iso kulli, ja kun vastasin, että tämäpä yhteensattuma, koska minäkin olen kuullut että hänellä on iso pimppi, pidettiin minun sanomisiani jotenkin ilkeinä ja ikävinä kommentteina.

En osaa sanoa onko tällä kullini koolla mitään merkitystä, kun ei ole henkilökohtaista vertailukohtaa, mutta uskoisin, että ainkin omalta osalta homma hoituisi mukavammin pienemmälläkin välineellä.
Ja oikeasti en usko, että monellakaan on tämän kokoista...eikä tarvitsisi olla minullakaan, mutta näin on ja tällä on mentävä.

Jotenkin tuntuu sille, että tärkempää on vain se, että se toimii siten kun se on tarkoitettukin, ja vielä tärkempää on se, että olen löytänyt naisen, jonka kanssa seksi on kivaa ja kiinnostavaa.
3721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

..vaan löytyy iso sieltä housuista tällä (ja ties missä muissa foorumeissa);) Kyllä multakin löytyy levossa 17 senttinen ja erektiossa 25 senttinen kalu, ja jokainen nainen sanoo ettei ole yhtä suurta koskaan nähnyt. Vielä paksuksikin ne sanoo kun ympärysmittaa on 16 senttiä. Mene ja tiedä.

Kyllä minä olen ihan pamuttanut ja luukuttanut aina kunnolla. Eikä kukaan ole uimahallissa tai vaikka nakuna rannalla uidessa kyttäillyt. Onhan se selvää että kun mies menee nakuna uimaan, niin todennäköisesti hänen kalunsa ovat näyttävät, ne pienipiliset tuskin haluavat näyttää mittansa julkisesti. Näin keskivertoa suurempia lepokaluja nähdään useammin, eikä se ole mikään sensaatio.

Äänestä
  • No hyvä, jos on homma hallussa.
    Ja kaikilla on iso.

    Äänestä

on aina liian iso ja tekee kipeääkin. Keskikokoinen on paras, mutta tärkeintä on kuitenkin, miten mies sitä vehjettään osaa käyttää. Mutta luonto kun ei kysele, minkäkokoisen vehkeen kukin haluaisi.
Täällä lauletaan itkuvirsiä kalun pienuudesta, mutta se ns. normikoko on paras...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mr B!G kirjoitti:

En oikein tiedä kuinka tämä juttu pitäisi kirjoittaa, mutta koetetaan nyt jotenkin.

Minulla on iso kulli. Se on iso levossa ja iso stondiksessa, ja vaikka se ei minua varsinaisesti haittaakaan, niin on siitä vaivaakin.
Ja ilmeisesti on pakko laittaa mitat, koska se taitaa olla se "juttu" tällä palstalla.
Eli levossa kullini on n.18/5cm ja "taisteluvalmiudessa" se on n.23/5,5cm.
Jotenkin on kummallista, että kun lukee tätä palstaa, niin usein esitetään, että tämmöinen pötkylä löytyy joka "jompan" housuista.
Jotenkin ristiriitaista on kuitenkin se, että ne naiset joiden kanssa olen ollut kertovat, etteivät ole ikinä nähneet kenelläkään mitään vastaavaa...ainakaan livenä, joten tiedä sitten miten tämä juttu oikein on?
Joskus toivoisi, että minulla olisi pienempi, varsinkin silloin kun tekisi mieli oikein "pamputtaa", mutta eihän niin voi tehdä, muuta kuin omalla kädellä.
Ja joskus kun kävin uimahallissa, niin suoraan sanottuna vitutti se kyttääminen. Eipä enää huvita paljon käydä uimahallissa, tai edes rannalla ainakaan uikkareissa, kun tuntuu sille, että olisi joku ihmeellinen friikki.
Toinen juttu on se, että jotkut ihmiset kokevat voivansa kommentoida asiaa minulle, niin kuin se ei olisi mitenkään intiimisuojan alaista. Ja jos itse vastaa samalla tavoin, niin sitten asia on muka jotenkin eri. Esimerkkinä voisin mainita tilanteen, jossa eräs nainen oli kertonut ystävilleen, että minulla on iso väline ja eräässä tilanteessa eräs hänen kaverinsa alkoi kysellä asiasta julkisesti isommassa seurassa ja kertoa kuulleensa, että minulla on iso kulli, ja kun vastasin, että tämäpä yhteensattuma, koska minäkin olen kuullut että hänellä on iso pimppi, pidettiin minun sanomisiani jotenkin ilkeinä ja ikävinä kommentteina.

En osaa sanoa onko tällä kullini koolla mitään merkitystä, kun ei ole henkilökohtaista vertailukohtaa, mutta uskoisin, että ainkin omalta osalta homma hoituisi mukavammin pienemmälläkin välineellä.
Ja oikeasti en usko, että monellakaan on tämän kokoista...eikä tarvitsisi olla minullakaan, mutta näin on ja tällä on mentävä.

Jotenkin tuntuu sille, että tärkempää on vain se, että se toimii siten kun se on tarkoitettukin, ja vielä tärkempää on se, että olen löytänyt naisen, jonka kanssa seksi on kivaa ja kiinnostavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu