Oletko kertonut ihmisille, että lapsesi on huostaanotettu? Miten olet kertonut? Oletko kaunistellut asioita kertoessasi? Miten ihmiset ovat reagoineet asiaan?
Sana huostaanotettu on aivan kauhea, ihmiset yleensä värähtävät siinä vaiheessa kun sana tulee esille, koitapa selitellä sen taustaa sitten, ja todistella ettet ole narkkari tai alkoholisti, tai mitään muutakaan...
Sana huostaanotettu on aivan kauhea, ihmiset yleensä värähtävät siinä vaiheessa kun sana tulee esille, koitapa selitellä sen taustaa sitten, ja todistella ettet ole narkkari tai alkoholisti, tai mitään muutakaan...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Lähipiiri oli aivan järkyttyneitä, eli tilanne kääntyi täysin päälaelleen, minä kaipasin lohdutusta mutta jouduin lohduttajan rooliin.
Vaikeita juttuja, joista en edes välitä puhua.
Lapset ovat tuumanneet "Kun me ollaan isoja aikuisia niin sitten muutetaan äiti sulle eikä kukaan enää ikinä voi meitä erottaa"
Ja näinhän me teemme =)
huostaanoton valmistelusta alkaen.
Kaikki olivat järkyttyneitä ja muutamasta heistä on tullut lastenoikeuksien puolestapuhuja noiden tapahtumien jälkeen.
mahdollisille naapureista lähtien. Olen aina puhunut asiasta avoimesti, mitään salaamatta.
Minä suostuin huostaanottoon (siis edelleenkin karmea sana). Meillä huostaanoton syy oli oma loppuun palaminen kahden erityislapsen yh-äitinä. Ja tämä huostaanotettu oli todella vaikeahoitoinen, hänellä mm. vaikea uhmakkuushäiriö.
Ihmiset ovat olleet kauhuissaan, mutta kun olemme keskustelleet asiasta, kauhu on ainakin vähän laantunut. Sen verran selän takana ollaan supistu ja ihmetelty, että miten äiti voi noin tehdä ja miten minä kykenen jatkamaan elämään. Mutta mulla jäi toinen lapsi kotiin ja elämää vaan oli jatkettava.
Meille sattui hyvä perhekoti. Homma toimi hyvin. Nyt huostaanotto on päättynyt ja lapsi onnellisesti kotona.
Osa lapsen entisistä ystävistä on kaikonnut tai heidän vanhempansa ovat kieltäneet olemasta tekemisissä oman lapseni kanssa. Nämä vanhemmat eivät tervehdi meitä enää. Meillä sen sijaan ovet ovat olleet aina auki.
Olemme yhtä isoa kokemusta rikkaampia jatkamaan omaa elämäämme.
Onhan sitä hätäpäissään kertonut, kun on täysin romahtanut. On saanut kysyä
- olisiko parempi, että tappaisin itseni?
- heitä se ensimmäinen kivi, tapatteko nopeasti?
Kun tulee pienikin erimielisyys, on kaveripiirissä aina valttikortti: sinä et ole mitään, kun et edes lapsestasi huolta pysty pitämään.
Joku ymmärtää. Jollekin on käynyt samalla tavoin, kuin minulle ja saan aina tukea, sanoo kuka tahansa, mitä tahansa. Jotkut ymmärtävät, koska ovat sydämmellisiä ihmisiä.
Työpaikalla ei kannata puhua mitään. Tai en ole kyllä pahemmin kokeillutkaan.
Viisainta olisi vaieta, mutta jos kertoo, saa purettua tuskaansa. Itkemättä ei pysty kertomaan. On tämä kova paikka.
Hesariin on turha kirjoittaa, ne eivät hyväksy huostaanottokirjoituksia muuta kuin lastensuojelulta.
Mietin vain sitä, että kuinka kauan pää kestää oikeasti? Kun esim. töissä ei kukaan tiedä, elän ns. kaksoiselämää. Kotona kaikki on ihan muuta mitä töissä kuvittelevat.
Kauanko näin voi elää? En jaksa selitellä kenellekään enää yhtään mitään, koska eivät kuitenkaan ymmärrä vaikka antaisivatkin olettaa niin. Ja yksityisasiat ei mielestäni kuulu työpaikalle...
asiallisia vanhempienkin kirjoituksia.
Mutta sitähän se ihmisten ymmärtämättömyys on varmaan, kuten kuvasit. Lain mukaanhan on niin, että jokaisen huostaanoton kokeneen perheen kuuluisi saada tukea sijoituksen jälkeen. Ja koko huostaanoton pitäisi olla lain mukaan tehty, se tulisi olla väkiaikainen ja tähdätä perheen uudelleen yhdistämiseen.
Perheen yhdistämiseen ei taideta pyrkiä nykyisin kuin somalien ja muiden huonoja kotimaansa oloja paenneiden kohdalla. Suomalaiset, tänne veroja maksaneet kansalaiset sen sijaan unohdetaan monessa asiassa.
Ja sijaishuolto on osin vastuussa väärästä propagandasta huostaanottoperheitä koskien. Heistä varmaan juuri ne syyllistyvät väärien asenteiden levittämiseen, joiden ei pitäisi olla lasten kanssa missään tekemisissä.
Hyviä sijaishuoltopaikkoja on, niistä on todella ilo kuulla toisinaan, mutta ikävän paljon on niitä laitoksia, että lasten kannalta olisi parempi kun ne suljettaisiin välittömästi, heti tänä päivänä. Aiheesta huostatut lapset joutuisivat sitten odottamaan uutta parempaa paikkaa itselleen, mutta aiheetta huostatuille se olisi ilon päivä! Nimittäin, jos oikeus alkaisi äkkiä tapahtua näissä sijoitusasioissa.
Yleinen asennekin muuttuisi huostaperheitä kohtaan, kun oikeus tapahtuisi, ja aiheetta tai puutteellisen syin huostaanotetut pääsisivät koteihinsa.
Juuri tämän takia minä otin sen linjan, että kerroin avoimesti, kuinka asia on. En olisi jaksanut enää kantaa salailun taakkaa harteillani.
Olen myös ottanut sen linjan, että jos jollakulla on kysyttävää, siitä vaan kysymään minulta suoraan. Saa arvostellakin. Mutta on myös älyttömän helppoa tulla ottamaan kantaa asiaan perheen ulkopuolelta kun ei tiedä, minkälaista elämä on ollut ennen huostaanottoa.
Meillä asiasta on saanut aina puhua avoimesti. Myös lapsi puhuu huostaanotosta avoimesti ja tämä on aiheuttanut ihmisissä selvästi kauhistusta. Miten voidaan puhua niinkin hirveästi asiasta kuin huostaanotosta samalla tavalla kuin kaupassa käynnistä? Mutta minulla on ollut lämpimät suhteet lapseeni huostaanotosta huolimatta. Minä tein aikoinani sen ratkaisun, että tätä asiaa en salaile.
En ole katunut. Kuten sanoin, salailu olisi tuonut vielä isomman taakan kannettavaksi.
niin se ei tee yhdestäkään äidistä tai isästä toista ihmistä vähempiarvoista
tai millään tavoin huompaa kansalaista kuin muistakaan tämän yhteiskunnan kulkijoista.
Joka ensimmäisenä kiven heittää esimerkiksi huostaanotetun lapsen vanhemp(i)aa kohti,
hänellä on yleensä omat asiat sotkussa ja omia salattuja luurankojaan kaapit täynnä!
Pystypäin ja tulevaisuus edessä
niin vanhemmalla kuin lapsellakin.
Jokaisella on oikeus olla ylpeä omasta vanhemmuudestaan, myös lapsensa tai nuorensa huostaanoton aikana. Ja siitä huolimatta olipa huostaanotto sitten ollut aiheellinen tai aiheeton.
Häpeän, huonommuuden ja salailun viitta nurkkaan
ja olkapäät suoraan ja katse eteenpäin,
tulevaisuuteen.
Sinulla oli ihana kirjoitus!
Minulla ei ole lapsia vaikka niitä kovasti haluaisin..niin kovasti että luen kaikkea lapsia koskevia juttuja.
Sinun kirjoitus oli ihana, tilanne on se mikä on ja ei se surkuttelemalla muutu, joten sinun ohjeesta kiinni ja antaa elämän kantaa eteenpäin.
Ihanaa kesää sinulle ja kaikille vaikeassa elämäntilanteessa eläville! : )
Kerroin asian just niin kuin se oli. En nyt sitä tietysti missä tahansa toitottanut, kuten en yleensäkään kerro kenelle tahansa kaikista asioistani.
Mutta ne joille kerroin, olivat tyrmistyneitä siitä, miten tämä yhteiskunta lapsia kohtelee. Juttuhan oli aika pitkä historialtaan ja ne joille huostaanotosta kerroin, tiesivät jo sen, miten vaikeaa lapselle oli ollut saada apua vuosien ajan.
Luulimme tosiaan saavamme apua vihdoin viimein kun lapsi pääsi tutkimusjaksolle sairaalaan, mutta ilo muuttui järkytykseksi niin lapselle kuin meille aikuisillekin. Sitten vielä paljastui paikan kauheus ja se, että sattui olemaan sellainen jatkohoitopaikka, jossa lapsia vain säilytettiin lukkojen takana vankeina, ei ollut tietoakaan siitä hoidosta, jota hänet lähetettiin sinne muka saamaan.
Sitten kun lapsi saatiin sieltä onneksi suht nopeasti pois, olisi tarvittu uusi arvio jatkohoidon suhteen, mutta ylilääkäri kieltäytyi antamasta meille vastaanottoaikoja. Yksityinen lääkäri kertoi myöhemmin sen olevan tavallinen 'rangaistus' silloin, kun tietyn ylilääkärin määräämä jatko'hoito' lopetetaan kesken kaiken.
Niille, jotka tapausta sivusta seurasivat, näytin kaikki asiaa koskevat dokumentit, annoin kuunnella äänitteet palavereista ym. Täytyy sanoa, että jokainen tapaukseen perehtynyt on menettänyt uskonsa tämän yhteiskunnan tapaan kohdella lapsia ja vanhempia - ja tietysti ennen kaikkea lapsia!