Kriisitilanne

Nyt täytyy Vanhasen alkaa ajaa pakkolakia, joka velvoittaa metsänmyyntiin.
Pakkolaki saatiin pikaisesti aikaan silloinkin, kun Tehy puuhaili lakkoa.
Nyt täytyy terveydenhoidon takaamisen sijaan taata puun saanti.
7153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

pakkolakien avulla! Se on kilpailua vääristävää ja ei ole EU:n mukaista alkaa sosialistamaan mitään tai kansallistamistalkoisiin!

Luulen, että EU torppaa kaikenlaiset pakkolait puukauppaa koskien, jos sellaisia aletaan sorvaamaan.

Nyt on puukaupan osapuolten neuvoteltava puukaupan pelisäännöt selviksi ja valtio voi auttaa muuttamalla puukaupan myyntitulot verovapaaksi tuloksi!

Äänestä
  • >Kävipä puutulliasiassa lopulta niin tai näin, on entistä tärkeämpää keskittää voimat kotimaisen puun saamiseen liikkeelle metsistä. Muutoin Suomen metsäteollisuutta ohennetaan höylän asemesta isolla kirveellä.

    Äänestä

  • ... periä tiemaksua vain venäläisiltä rekoilta vaan Venäjälle suuntautuvalta rekkaliikenteeltä. Eihän sitä kuljetusliikkeet maksa vaan taksat nousevat luonnollisesti veron verran ja lopullinen maksaja on esimerkiksi venäläinen Mersun ostaja.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    ... periä tiemaksua vain venäläisiltä rekoilta vaan Venäjälle suuntautuvalta rekkaliikenteeltä. Eihän sitä kuljetusliikkeet maksa vaan taksat nousevat luonnollisesti veron verran ja lopullinen maksaja on esimerkiksi venäläinen Mersun ostaja.

    No, milloin Vanhasen hallitus saa aikaan lain, joka mahdollistaa tiemaksut?
    Mitä se on tehnyt asian eteen?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    No, milloin Vanhasen hallitus saa aikaan lain, joka mahdollistaa tiemaksut?
    Mitä se on tehnyt asian eteen?

    Luulisin ainakin.

    Äänestä

kestää vuoden tai on mahdotonta, esim. kuljetusyrittäjien joku "käyttövoimavero" tai
polttoaineveron pudottamien järjelliselle tasolle
75%:sta?

MIKÄ KESTÄÄ NIIN VITUN KAUAN?

Ja sitäåhän ei kansalle kyllä selitetä, liekö nämä viikossa läimityt yleensä ääliölait edes oikeita lakeja vaan pelkkiä persepyyhkeitä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanhanen toimiin kirjoitti:

Nyt täytyy Vanhasen alkaa ajaa pakkolakia, joka velvoittaa metsänmyyntiin.
Pakkolaki saatiin pikaisesti aikaan silloinkin, kun Tehy puuhaili lakkoa.
Nyt täytyy terveydenhoidon takaamisen sijaan taata puun saanti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu