Voiko pitkään jatkuneesta keskivaikeasta tai vaikeasta masennuksesta parantua ilman lääkkeitä ja ammattiauttajia? Onko kellään omakohtaisia kokemuksia? Ja jos on, niin olisin kiitollinen omakohtaisista vinkeistä. Olen kyllä lukenut masennuksesta kirjoja ja kuullut monenlaisista omahoitokeinoista mm. liikunta, luontaistuotteet, ajatusten kirjoittaminen ym. Mutta jotenkin on vaikea uskoa niiden auttavan riittävästi.
Voiko parantua ilman lääkkeitä?
synkkäaivo
5574
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
paranee. Elämäntaparemontti korvaa tuhat terapeuttia ja kaikki maailman lääkkeet.
Uskoisin, että olen itse viitisen vuotta sitten sairastanut vakavaa masennusta. Silloin en ymmärtänyt olleeni sairas, joten en käynyt lääkärilläkään ... enkä tosin juuri missään muuallakaan, kun toimintatarmoa ei ollut. Muutama vuosi meni (näin jälkeen päin katsottuna) keskivaikean ja vaikean masennuksen kanssa taistellessa, mutta pikku hiljaa olo alkoi helpottaa.
Viime vuonna sairastuin vakavaan masennukseen ihan lääkärin diagnosoimana ja sain tautiini lääkitystä. Vaikka tämä vakava masennus oli pahempi kuin tuo edellinen, niin lääkityksen ansiosta paranin huomattavasti nopeammin. Sairastaminen oli kuitenkin äärimmäisen raskas kokemus myös tässä jälkimmäisessäkin tapauksessa.
Tapaukset ovat hyvin yksilöllisiä, mutta ehkä minun kokemuksistani on sinulle jotain hyötyä.
itellä mulla on masennus kans. en käytä lääkitystä, enkä minkäälaista muutakaa hoitokeinoo. mulla ei oo ketää kelle puhua, koska menetin hetki sitte parhaan ystäväni. sille oli helppo puhua kaikesta, mut ny asiat hautoutuu sisällä. oon toivoton ja voimaton. en uskalla hakee apua. tiän et tarvisin mut en halua myöntää sitä itelleni. sen takia oonki ajautunu tähän tilaan misä nytte oon. itsemurha pyörii jatkuvasti mielesä. suunnittelen sitä koko ajan. ja toteutan sen.
mut onhan ihmisiä erilaisia. sä voit selvitä. mut älä anna sen edetä enää pidemmälle..
Itsemurha ei ole koskaan hyvä ratkaisu. Tiedän kyllä omastakin kokemuksesta että masentuneena kaikki näyttää toivottomalta ja nuo itsemurha-ajatukset tuntuu pään sisällä helpottavalta. Mutta on tärkeä oivaltaa, että masennus on sairaus joka vääristää todellisuuden. Asiat ei oikeasti ole niin huonosti miltä ne pään sisällä tuntuu. Siihen on masentuneena vaikea uskoa,mutta näin se vain on. Mene ihmeessä kertomaan lääkärille masennuksestasi. Saat asianmukaisen lääkityksen, paranet, ja sinulla on varmasti paljon hienoja kokemisen arvoisia hetkiä elämässäsi tulevaisuudessa. Tiedän että lääkäriin menokin voi tuntua ylivoimaiselta, mutta se on kuitenkin vain pieni kirpaisu siihen nähden, että se pelastaa elämäsi. Kannattaa muistaa sekin, että masennus on sydän-ja verisuonitautien ohella yleisin sairaus suomessa. Et ole todellakaan ainoa. Masennuksessa ei ole mitään hävettävää. Lääkärit ovat kyllä tottuneet kaikenikäisiin masennuspotilaisiin. Se on hyvin yleistä myös nuorilla. Lääkäreillä on myös vaitiolovelvollisuus, joten asia jää vain sinun ja lääkärin väliseksi salaisuudeksi jos et asiasta tahdo muille ihmisille kertoa. Normaali yleislääkärikäynti riittää ja saat lääkityksen. Masennuslääkkeet eivät ole mitään onnellisuuspillereitä, jotka saavat ihmisen kulkemaan suu korvissa jossakin "hypnoosissa". Niiden tarkoitus on palauttaa aivoissa tapahtuneet muutokset takaisin terveeseen, normaaliin tilaan, jonka seurauksena terve elämänilo ja tasapaino palautuu. Asiat alkavat taas tuntua valoisilta. Masentuneenahan aivoissa on ikäänkuin häiriötila, joka estää kokemasta iloa ja mielihyvää, ja kaikki näyttää toivottomalta. Nuo lääkkeet nimenomaan palauttavat aivot takaisin terveeseen tilaan, jossa ne olivat alunperinkin. Lisäksi oloa voi helpottaa mm. säännöllisellä liikunnalla. Itsemurha ei ole missään tapauksessa hyvä ratkaisu. Se jättää vain muille ihmisille syvän surun. Minä ainakin toivon ja haluan että menet lääkäriin, paranet, ja elät hyvän ja pitkän elämän. Samaa toivoo varmasti kaikki muutkin. Tsemppiä!
Itselläni oli v. 2006-2007 ilmeisesti vähintään keskivaikea masennus, koska ajattelin kaiken olevan toivotonta, mietin itsemurhaa, naarmutin ihoani verille, yritin jopa kerran tappaa itseni.
Se ilmeisesti alkoi kesällä pikkuhiljaa, kun poikaystävän kanssa tuli riideltyä lähes päivittäin, ja jäin siinä jotenkin alakynteen. Seuraava syksy ja talvi menikin itkiessä ja murjottaessa, mutta jostain syystä keväällä se sitten helpotti. En löydä selitystä tälle tilanteen tasaantumiselle, en usko edes kaamosmasennukseen sillä viime talvi meni paljon paremmin, enkä inhoa pimeyttä.
Kirjottelin paljon runoja ja purin tekstinä oloni paperille, ja kuuntelin paljon musiikkia, jotka sopivat mielialaani. Onnistuin nipin napin käymään kaupassa, koulussa jne, joten en päässyt eristäytymään. Olisiko se sitten auttanut?
En koe olevani täysin irti masennuksesta nytkään, mutta tiedän, mitä se paska on, enkä enää halua vajota siihen. Jatkossa haen tarvittaessa apua.
Toivottavasti tämä hiukan valotti tilannetta :)