Sellaista kyselen, että kun meillä molemmilla on todettu kondylooma niin tarvitseeko seksissä käyttää kondomia silloin ku meillä on syyliä? Tarttuuko syylät kokoajan puolin ja toisin ja kohta niitä on ihan joka paikassa? vai onko tauti kertaalleen tarttunut ja sen jälkeen that's it?
KIITOKSET ASIALLISISTA VASTAUKSISTA :)
KIITOKSET ASIALLISISTA VASTAUKSISTA :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
eri virukset, joten itse ainakin käyttäisin kondomia. Eli teillä voi olla eri virustyypin aiheuttama kondyloma.
Tartunnan olen saanut mieheltäni. Kaiken järjen mukaan viirukset ovat jo vaihtaneet omistajaa. Eikö ole ollut puhetta että vakituisessa parisuhteessa ei kondomia tarvitsisi käyttää.
Sen vain haluan kuulla että voiko se sama papilloomavirus levitä vielä alueelta toiselle vai riittääkö että on kertaalleen tarttunut?
Virus on vaihtanut omistajaa. Kondomi on turha. Hoidot toki kannattaa ajoittaa samaan ajankohtaan, niin on helpompi päästä viruksesta eroon.
Siitä viruksesta ei pääse eroon, mutta oireista kyllä. Se virus menee elimistöstä ohi ajan kanssa itsekseen.
se voi jäädä pysyväksikin kumppaniksi