Tämä on taas osoitus nykyhallituksen. lähinnä kepulaiste mädännäisyydestä,ekana otetaan isoja tukia sohvakauppiailta ja sitten ajetaan niiden etua (IdeaPark).
Nyt sitten ministeri ajaa oman perheensä etua, ja hinnan maksvat me kuluttajat. En ole niin innokas kotimaisen ruaan ystävä että haluan tukea sitä maksamalla korkeita hintoja ja samalla veroistani huimia maataloustukia.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuon on oikea asenne! Alkutuotanto, kepupoliitikot ja kiiluvasilmäiset liikemiehet ovat nyt niin solmussa keskenään, että kuluttaja joutuu maksamaan euroa euron päälle anti-isänmaallisesta toiminnasta.
Ei kait me likaisia poliitikkoja ja liikemiehiä haluta rahallisestikaan tukea?
On siinä meillä ministeri, hoitaa oman perheensä etuja hallituksessa. Tämähän on Kepun politiikkaa aina, kotiin päin vetoa. Olisinpa halunut hätäkokoukset Kemijärvellä ja Summassa ministerin kokoon kutsumana. Eikö tämä politiikka ala jo Suomen kansalle riittää, kohta tulee taas lihan ja muiden maataloustuotteisiin kepu- ja anttilalisät